Ensimmäisenä tehtävänä tällä kertaa oli ajaa paimennettavat lampaat laitumelta aitaukseen paimennettaviksi. Kelpiet kävi keräämässä laitumelta portille, Aulis ajoi siitä vähän matkaa mistä sitten muut jatkoi. Tietysti tähän tehtävään kuului, että kertaalleen lampaat karkasivat. Oma ajo tuntui taas olevan kamalan vaikeaa, meni vähän niin että tuli pikkuisen liikaa intoa ja lampaat päätyi melkein perille asti ennenkuin oltiin taas suurinpiirtein hallinnassa. Saatiin sentään vielä tehdä suunnan kääntö, lampaat kätevästi vähän levisi syömään vähän hajalleen ja hienosti Aulis ihan reunimmaisesta aloitti siirtämisen.
Toisena tehtävänä tehtiin portista ajamista, missä taas oli enemmän intoa kuin hallintaa. Tosin laitumen sisäpuolelle päästään nykyään melko hallitusti, mutta siellä homma aluksi yleensä vähän repeää käsistä. Etenkin kun tällä kertaa Kaisa oli enempi vain varmistamassa ja laittoi meidät itse ohjaamaan koiraa enemmän. Lampaat tuntui myös jotenkin liukkailta että päästivät lähelle, mutta sit kun lähtivät lähtivät pitkälle, eli alkupää meni siihen että enempikin opeteltiin sitä mihin mun pitäisi liikkua jos haluan että koira tuo lampaat oikeaan suuntaan mulle tasapainossa ja siinä sivussa yritetään opettaa yli-innokasta koiraa liikkumaan hillitysti lampaiden lähellä. Loppupuolella tää menikin ihan ok ja taas jouduttiin yksi poistamaan laumasta kun ei totellut koiraa vaikka kaikki sallitut keinot käytettiin ja ihan hyvässä järjestyksessä eli ensin lähestytään, sit haukutaan, sit purraan ilmaa ja sit vähän tökitään mutta kun ei auta niin ei auta. Onneksi poistopäätös tuli tällä kertaa nopeasti niin ei tarvinnut niin paljon koiran hermoilla siitä että yksi on väärällä suunnalla. Tasapainoajona homma meni ihan ok, kun saatiin jätkä ajamaan hillitysti ja yllätyksekseni myös "häkityssimulaatio" meni oikein hyvin eli vaihtoehto missä en itse kulkenut portista. Poistuminen tehtiinkin sitten vapaana ja tuli se ihan siivosti vapaanakin, mutta aika paljon joutui käskyttämään kun veto olisi ollut lampaille kova. Muiden paimentaessa olisi myös taas ollut kova hinku välillä mennä järjestelemään asiat kuntoon jos lampaat liikkui liian kovaa tai eivät olleet yhdessä. Tää oli ehkä vaikein harjoitus tähän mennessä yhteensä, kun apuja ei tullut niin paljon kuin aikaisemmin vaan mua pistettiin ajattelemaan ihan itse. Tähän kun vielä yhdistetään murkkuikäinen teinipoika joka arkielämässäkin joka toinen päivä unohtaa kaikki käytöstavat, niin soppa oli valmis, mutta onnistumisen tunteitakin kyllä tuli. Toivottavasti äänenkäyttö jää aikanaan vähän pienemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti