29.5.07

Iltatokot

Illalla otettiin vielä pienet pihalla. Koira paikallamakuuseen yläpihalle ja alas viemään tunnarin vääriä kapuloita. Valitettavasti tein sen virheen, että jätin pihalla olevan puulaatikon kannen auki, kun otin tunnarikapuloita laatikosta. Ajattelin kyllä, että varmasti käy niin, että kansi tipahtaa kiinni ja säikyttää koiran, mutta jotenkin se tuntui olevan niin hyvin auki, että jätin sen. No tietysti tämä kauhukuva sitten toteutui ja koira oli pystyssä kun menin ylös katsomaan että säikähtikö. Uusi yritys ja vieläkin epävarmuutta, mutta kolmannella pysyi kyllä sitten jo ihan hyvin kun kävin vielä alapihalla säätämässä. Tunnari tehtiin ympyränä ja oli tosi hyvä, ainoa virhe tuli kun ohjaaja sössi ja pudotti tikun, vaikka palautuksessa oli ihan kunnollinen ote. Paikallaolon pilalle menon päälle päätin ottaa toisen tunnarinkin vielä, eli koira taas yläpihalle siksi aikaa kun säädän alapihalla ja nyt pysyi kunnolla maassa, eli ilmeisesti ei mitään erityistä traumaa. Toinen tunnari oli rivi, jossa osui valitettavasti suoraan oikealle tikulle. Palautus meni nyt hyvin. Nurtsi oli valitettavasti vähän pitkää, eli väärät ei olleet ihan varsinaisesti tyrkyllä näkyvissä, mutta luotan melko hyvin nenätyöhön nykyään. Jälkimmäisessäkin meinasi hetken lähteä varmistamaan, mutta päätti kuitenkin tuoda heti sen oikean.

Huh hellettä!

Tänään iltapäivällä hellettä uhmaten vähän virittelemään ensi viikonlopun Uudenkaupungin koetta varten. Laputkin tuli tänään, EVL:llä aloitetaan 9 koiran voimin kello 10. Tänään alkuun täydeltä matkalta naksulla ja pallolla merkin kautta ruutuun kumpaankin suuntaan lähettäen, molemmat tosi hyviä ja suoraan keskelle ilman kummempaa ihmettelyä. Lyhyemmältä matkalta vielä toiset lähetykset, mitkä myös suoraan keskelle. Tänään ruudussa ihan pieni kosketusalusta hiekkaan haudattuna. Tämän jälkeen yksi ohjattu oikealle, mikä oli ehdoton kympin suoritus tai meni ainakin juuri niinkuin on opetettukin. Oikealle lähtö oikein sujuva edelleen, vaikka pari viime kertaa on treenattu vasenta. Loppuun vielä yhdistelmänä seuraamista ja idarin pysähdykset. Pysähdykset oli tänään aivan loistavat ja seuraaminen myös.

28.5.07

Agilityharjoitukset

Tänään otettiin agilitytreeni vähän perinteisemmän kaavan mukaan, eli radanpätkää, jossa pohdittiin taas erilaisia vaihtoehtoja muutamissa paikoissa. Kontaktit oli tänään ihan okei, puomilla meinaa tosin edelleen pysähtyä siihen viimeisen riman kohdalle, A:n tulee alas asti. Kepeillä takaaleikkaus meni hienosti ja menihän ne muissakin paikoissa. Ainoa ongelma oli oikeastaan ekalla yrityksellä tapahtunut radan unohdus, jossa jouduin väärälle puolelle yhden U-putken jälkeen.

Kokeiltiin puomia myös siten, että pallo viedään etukäteen vähän matkan päähän puomista, mikä vauhditti alastuloa reilusti, mutta pysähdys ei oikein mennyt oikeaan kohtaan kovin helposti. Tätä voisi harkita ihan estetekniikkaharjoitteluksi, jos sillä saisi kontakteille vielä lisää vauhtia.

27.5.07

Paluu pohjalta

Tänään piti ottaa revanssia ohjatusta ja ruudusta, joten suuntana taas Kultanummen kenttä. Alkuun seuraamista, jossa pitkiä suoria eri nopeuksissa, mikä meni tosi hyvin. Tämän jälkeen merkin kautta ruutuun, palkkana naksu ja pallo. Ensin merkiltä vasemmalle ja kaikki meni tosi hyvin, sinne pamahti tasan keskelle. Toinen seuraamiskaavio, jossa käännöksiä eri nopeuksissa. Ainoa ongelma oikeastaan juoksussa oikealle käännös ja sitä kautta myös täyskäännös, jossa irtoaa jonkin verran, tämä pitää saada kuntoon. Toinen ruutu tällä kertaa saman merkin kautta, mutta merkiltä oikealle ja sinne pamahti taas tasan keskelle seisomaan. Stressi poistettu ruudusta. Seuraavaksi ohjattu vasempaan. Ei mitään mainittavaa ongelmaa, mikä ei poistuisi rutiinin lisäämisellä. Hieman leikkien kaukokäskyjä ja luoksetulon pysähdyksiä pallolla taakse palkaten, nämä oli tänään tosi hyviä. Toinen kokeilu ohjattu vasempaan ja taas melkein täydellinen suoritus. Lopuksi vielä kerran suoraan merkiltä palkaksi pallo.

Ohjatun täydellisyyttä vasempaan häiritsee tällä hetkellä se, että rutiinia on vähemmän ilmeisesti kuin oikeaan, eli kääntyy merkillä huolellisesti ja katsoo ennenkuin lähtee, kun oikeaan pääasiassa lähtee suoraan oikeaan suuntaan. Kääntyy kyllä oikeaa kautta eli katse pitäisi ekana osua siihen oikeaan (siis vasempaan) kapulaan kääntyessä ja uskon, että rutiinilla tässäkin tulee suuntaan lähtö ihan automaattiseksi kuten se oikealle on ollut jonkin aikaa.

Pessimismistä päästiin tänään eroon eli sieltä eilisestä aallonpohjasta palattiin taas suoraan harjalle. Luultavasti eilen heti ekan merkin epäonnistuminen surkeasti johti siihen, että lopputreenit meni tosi epävarmasti, kun tänään taas oli ihan itsevarmaa ja vauhdikasta toimintaa.

26.5.07

TOKO-taantumus

Tänään käytiin iltapäivällä Kultanummen kentällä, kun pitää vähän reenata. Tarkoituksena oli vain todeta, että ohjattu ja ruutu toimii. Tänään ei kyllä sitten toiminut yhtään mikään. Tein ekana ruudun ja ohjatun noudon kuvion valmiiksi ja aloiteltiin ohjatulla. Ensimmäinen ongelma oli, kun oli siellä vasemman kapulan lähistöllä yksi ylimääräinen merkki, että jostain syystä Ella ei osannut millään mennä suoraan edessä olevalle merkille, vaan pyrki sinne vasemmalle. Lopulta päätyi sitten johonkin parin metrin päähän oikeasta merkistä väärän merkin suuntaan. Kyseessä ei siis ollut sellainen sijoittelu, jossa missään tapauksessa olisi pitänyt olla edes mahdollista ottaa väärää merkkiä. Pakkohan sitten oli lopulta merkiltä palkata suoraan, kun siihen meno oli ollut niin pirun vaikeaa tänään.

Seuraavana ongelmana oli sitten kapulalle lähtö. Näyttö vasempaan ja koira pyörii merkillä ja ihmettelee ihan kuin ei näkisi koko kapuloita. Myönnetään tosin, että kostea kenttä oli aivan saman värinen kuin kapulat, mutta olisi ollut kiva, jos olisi edes lähtenyt näytettyyn suuntaan yrittämään. Jossain vaiheessa taisi yrittää sinne väärän puoleisellekin päin, kun sitä on viimeaikoina treenattu. Mutta kun ei niin ei, lopulta kävin koiran kanssa katsomassa, että missä se vasen kapula on. Tämän jälkeisillä toistoilla se kyllä löytyi.

Ilmeisesti tästä lannistuneena myös ruutuun lähetyksessä oli ongelmia, että ei muka meinannut ensin lähteä koko ruutuun. Itse ruutuun meno ja sijoittuminen oli tänään vähän puutteellista. Meni kyllä sisään, mutta kun lopulta keksi ruudun, meni sellaisella vauhdilla, että päätyi melkein takalaidasta ulos. Loput kerrat menikin ihan ok, päätyy ehkä hieman reunaan, kun menee keskeltä sisälle ja kääntyy jonkinlaisella kaarella.

Jotenkin taas tökki kyllä siihen malliin, että seuraavien kahden viikonlopun kokeiden osalta toivo on aika matalalla, mutta ei auta kuin opetella ja tällaista tää koiraharrastus taitaa olla, että takapakkeja tulee, mutta joka kerta ne on yhtä vaikeita hyväksyä.

24.5.07

Pihaleikkiä

Tänään päätin vaihteeksi treenata TOKO:a. Alkuun paikallaistuminen yläpihalla, jonka aikana rakentelin alapihalle pikkuisen ruudun. Otettiin lähetyksiä naksutellen ja pallolla palkaten eri suunnista ja joka kerta pamahti suoraan keskelle. Tämän jälkeen otettiin kaukoja, joissa seisomasta istuminen menee nyt taaksepäin, mutta meinaa herkästi jäädä vajaaksi Ellan kytätessä, että onko palkkaa tulossa, eli istuu, mutta meinaa jättää toisen tassun eteen. Muut vaihdot erittäin hyviä. Idarin pysähdyksissä ei sotkuja ja tennispallon perässä pomppiminen on kuulemma tosi kivaa.

21.5.07

Agilitytreenit

Sunnuntaista jääneen hyvän fiiliksen saattelemana mentiin treenaamaan agilityä, kun sadekin ystävällisesti odotti ihan treenien loppuun. Yritin toistaa sunnuntain virhettä suorilla kepeillä, muttei tietenkään onnistunut. Pääasiassa otettiin ihan helppoja ohjauksia ja keppejä ja kontakteja. Teemana kontaktien lisäksi iloinen tekeminen, eli tennispalloa lensi. Kontaktit oli aika sujuvia, puomilla edelleenkin meinaa jäädä ihan hieman ylös, eli ei tuo etujalkoja aivan maahan asti vaan jättää välillä alimman "riman" päälle. A on huomattavasti parempi. Nopeutta saisi edelleen olla lisää ja lisää, mutta eteenpäin ollaan menty hurjasti viime kesän jälkeen. Keppien sisäänmenot meni hyvin, mutta en saa lähteä ennakoimaan käännöstä keppien suuntaan avokulmista, eli täytyy viedä koira oikeasti jyrkistä avokulmista ensimmäistä väliä kohti kunnes se lähtee pujottelemaan. Lisäksi otettiin muutama keinu, jossa ei pomppuongelmat toistuneet. Agilityyn on nyt jotenkin löytynyt taas hauskuus, mikä on ollut jonkin aikaa hukassa.

Päätin myös käyttää osallistumisoikeuteni SM-yksilökisaan ja lupautua varakoiraksi SVK:n joukkueeseen.

20.5.07

Tokotreeniä

Agilitykisojen jälkeen lähdettiin vielä kentsulle, missä ensin piti vain Inton treenata, mutta niinhän siinä kävi, että päätin itsekin sitten siinä ottaa jotain pientä kun koira niin kovasti halusi. Otettiin luoksetuloja läpi ja pysähdyksillä ja kaikki sujui tänään oikein hyvin. Ei edes läpijuoksuissa törmäilyä. Kaukoja otettiin 10-15 metrin matkoilta ja tänään kaikki asennot lähtökohtaisesti hyviä. Ainoaksi ongelmaksi löytyi oikeastaan seuraavan asennon arvaaminen, eli pitää pitää kauemmin asennoissa treenatessa ajoittain. Lisäksi otettiin ruudun loppuosaa eli seuraamaan tulemista makuulta (tänään ei treenattu itse ruutuun menoa). Tämä meni molemmin päin aivan mielettömän hienosti, seuraaminen oli tarkkaa ja perusasento lopussa tiivis. Parin viikon päästä nähdään miten hommat sujuu kokeessa.

Agilitykisat ATT 10v, SM-nollat täyteen

Tänään pari starttia ATT:n 10-vuotiskisoissa heidän uudella kentällään. Ensimmäisessä tuomarina Sisko Pulkkinen ja jälkimmäisessä Salme Mujunen. Pulkkisen rata oli oikein mukava ja hyvin virtaava ja periaatteessa aika helppokin, jos vain ohjaukset näytti oikeaan suuntaan. Vaikeuksia meille tuotti varsin yllättävä kohta, jossa A:lta eteenpäin hyppy, toinen hyppy takaisin ja aivan suorassa linjassa kepit. Videotarkastelussa en ehkä ottanut täysin hyvin käteen, kun yleensä on ihan estehakuinen koira tuollaisissa tilanteissa ja käsi ehkä heilahti hieman, mutta jostain syystä Ella olikin vilahtamassa selän takaa takaisin A:lle. Keppejä en peittänyt, mutta ehkä eivät vain osuneet sitten koiran silmään aivan suorassa olevat kepit. Tässä on meille ennenkin joskus ollut ongelma. Ei oikein voi tietää. Tuloksena sitten hieman säätöä ja koira toiseen väliin keppejä väärältä puolelta. Uusi yritys, tällä kertaa jätti pari väliä lopusta pujottelematta. Videoltakaan ei kyllä saatu mitään liikahdusta aikaiseksi, mikä olisi varsinaisesti vetänyt koiran pois, mutta ehkä sitten ajattelin sitä seuraavaa käännöstä jo. Takaisin keppien alkuun ja vielä uusi yritys ja nyt meni. Tulksena 10 ja 14 sekuntia yliaikaa. Videolta spekuloiden kepeillä sohlaamiseen meni noin 17 sekuntia, joten oltaisiin oltu noin -3 sekunnin tuloksessa kiinni ilman tätä. Muuten ohjaaminen meni ihan rennosti ja mallikkaasti, kontaktit ei olleet supernopeat, mutta ihan sujuvat kuitenkin. Sijoitus 12, jos sillä nyt on jotain väliä.

Toinen rata olikin tyypillinen Mujusen rata, neljä suoraa putkea, paljon tilaa, vähän esteitä ja vähän kiire joka paikkaan. Rataantutustumisessa vaikutti pahalta, mutta ihan mallikkaasti kuitenkin vietiin homma läpi. Kepit pelotti edellisen radan perusteella mutta nyt ei ollut tietoakaan että joku ongelma on joskus ollut eikä oikeastaan muuta vaihtoehtoakaan ollut kuin vain luottaa koiraan. Keinu oli vähän kiikunkaakun, mutta keinu osui kuitenkin maahan ennen koiraa ja nolla tuli, vaikka luulinkin maaliin tullessa saaneeni vitosen keinulta, kun kuuluttaja tällä kertaa ei maininnut nollatulosta. Tulos -13,84 ja 7. sija.

Tähän päivään olin tosi tyytyväinen, radat meni kivasti ja pitkästä aikaa agilitykisoissa tuntui olevan kolmosissakin rento meininki eikä liikaa totisuutta. Samalla tapahtui se ihme, että SM-0:t tuli ilmeisesti täyteen ja nyt pitää harkita, että pitäisikö yksilökisaan kuitenkin niiden kiusaksi osallistua, joiden mielestä me, jotka emme voi voittaa mestaruutta vain venytämme kisapäivää turhaan.

19.5.07

Agilityä katsomassa ja TOKOa treenaamassa

Tänään aamupäivä meni katsellessa Inton agilitykisoja. Siellä tuli otettua jonkun verran kuvia ykkösluokista TSAU:n lehteä varten. Täytyy sanoa, että ATT:n uusi kenttä vaikutti erinomaiselta. Myös kisojen henki oli harvinaisen kiva, tai sitten käyn liian harvoin muissa kuin kolmosten kisoissa.

Iltapäivällä käytiinkin sitten Kultanummessa vähän TOKOilemassa. Alkuun otettiin seuraamista pätkä kentän halki eri askellajeissa lyhyesti. Sen jälkeen työstöön ruutu, joka olikin tänään pääteema. Ensimmäisellä kerralla pallo ruudussa, mikä meni oikein mainiosti. Tämän jälkeen urakalla naksuttelua pallopalkalla kosketusalusta ruudun hiekkaan kaivettuna. Ei se sitä pahemmin sieltä etsinyt, mutta olipahan olevinaan merkkaamassa mulle, että missä koiran pitäisi olla. Yhden kerran kävi vähän nolosti, kun koiran mennessä ruutuun tuuli kaatoi merkit ja siirsi niitä 1-1,5 metriä. Sinne se meni keskelle hävitystä ihmettelemään, että missähän kohtaa tässä pitäisi olla. Ei kuitenkaan sotkenut asioita sen enempää kun jatkettiin.

Ohjattua noutoa tänään vasemmalle, mistä meinasi taas eka kerralla lähteä vasemmalle kääntymisen kautta keskikapulalle, mutta tuli ihan siivosti kutsuttuna pois. Tällä kertaa en ottanut alusta asti, vaan pysäytin uudelleen merkille, josta toinen lähetys. Sillä kertaa vähän liikaakin sivuun ensin lähtö ennenkuin kääntyi kapulalle. Seuraavat pari toistoa oikein mainioita. Otettiin myös pari kertaa palkka merkiltä, vaikka kapulat oli aseteltuna. Ohjattu on nykyään oikealle oikein hyvällä mallilla, mutta vasemman suuntaa pitää vähän treenata. Saattaa olla, että otan jonkin aikaa ilman keskikapulaa vasemmanpuoleisia. Jotenkin toiseen suuntaan kääntyminen on koiralle luonnollisempi.

Idarin pysähdykset tänään mitä mainioimmat. Loppuun otettiin vielä ruutu liikkeenä siten, että kävin kävelemässä pariin kertaan kuvion, mutten ottanut lopussa seuraamiseen kutsumista. Ei olisi paremmin voinut mennä ja koira oli millilleen keskellä. Tästä tosi iloinen, meni vauhdilla suoraan keskelle ruutua, pysähtyi käskystä heti seisomaan ja otti kontaktin ja meni hienosti maahan ja pysyi siellä. Treenit lopetettiin vielä yhteen lähietäisyydeltä tehtyyn naksuteltuun lähetykseen keskelle ruutua, mikä sekin oli vielä mainio ja tästä palkaksi vähän palloleikkiä.

17.5.07

Tokonäytös

Tänään oltiin pitämässä Liedossa koiratapahtumassa TOKO-näytöstä. Näytöksiä pidettiin kaksi ja loppujenlopuksi oli ihan hauskaa, koska yleisöä oli melko paljon. Ella aloitti molempien näytösten yksilöosuudet ja meillä liikkeinä luoksetulo ja ohjattu nouto. Ennen yksilöosuuksia oli yhteisliikkeenä sovellettu paikallamakuu, joka meni kummallakin kerralla oikein hienosti eikä yksi kerrallaan käskytyksestä huolimatta tehty mitään omituisuuksia. Luoksetulo oli kummassakin näytöksessä vähän hitaan oloinen, mutta pysähdykset hyviä samoin kuin loppuperusasento. Jälkimmäisellä valui seisomista hieman. Ohjatussa noudossa merkille meno oli vähän flegua, mutta itse noudot oikein kivoja. Ekalla toistolla suhahdin hieman kontaktin saamiseksi, toisella lähetin ilman katsekontaktia merkille ja älyshän se lähteä. Aurinko paistoi lämpimästi enkä älynnyt laittaa koiraa varjoon ennen ekaa näytöstä ja turkki ainakin oli tosi kuuma, joten luultavasti se otti vähän terää pois. Toinen meni vähän räväkämmin, kun koira oli ollut häkissä varjossa.

Luoksetulo:


Ohjattu nouto:



Näytösten välissä otettiin hyppynoutoa metallilla ja tunnaria. Kumpikin sujui oikein kivasti. Lisäksi muutama kerta pelkkää merkkiä ja suoraa luoksetuloa läpi pallopalkoilla, mutta ei oikein vauhtia löytynyt tänään.

Kuvat otti Antti Kiiski. Loput kuvat näytöksistä.

13.5.07

Vaihtelua kenttiin

Tänään vaihteeksi Auranlaakson koulun kentälle, mihin tietysti osui juuri samaan aikaan äitinsä kanssa yksinäinen poika potkimaan palloa, joten jouduttiin siirtymään parkkipaikalle. Alkuun pitkähkö seuraamiskaavio ja seuraaminen on viimeaikoina ollut aika hyvää, vaikkei erityisemmin ole harjoiteltukaan, pitää vaan ottaa alun pukittelut pois kun intoa löytyy aina vähän liikaa alkupätkillä. Juoksussa meinasi vähän edistää, mutta muuten tosi kivaa seuraamista ja kestävyys hieno, melkein paranee mitä pidemmälle mennään. Ruutuun naksuttelu tänään parempaa kuin eilen eli alkoi se keskikohta löytyä ihan itsellään. Yhden kerran kutsuin takaisin, kun meni ihan kulmalle ja taas toisella lähetyksellä osasikin mennä suoraan keskelle. Parempaan suuntaan kuitenkin ja ruudun treenaamisessa onkin ollut jo kolmen viikon tauko. Luoksetulon osat tänään hyviä, ongelmana vain yhdellä toistolla kyynerpäiden nousu kun pitäisi olla maassa, pitää vähän vahvistella tätä maassa pysymistä taas mikä on meillä niitä tylsiä perusjuttuja, joissa aina tulee ongelmat takaisin. Ohjattua noutoa tänään vasempaan ja haettava kapula vähän varjossa. Ekalla toistolla kaarsi hieman vasempaan, mutta keskikapula löytyikin ensimmäisenä. Kaksi muuta toistoa erittäin hyviä, eli lisää rutiinia. Oikea onkin melkein se parempi puoli meillä. Ohjattua rakentaessa otettiin paikalla istuminen, joka meni ihan rutiinilla vaikka kiertelin vähän joka puolella.

12.5.07

TOKO-reeniä

Vesihäntä on ollut pari päivää kokonaan poissa ja häntä kulkee taas uljaasti ylhäällä. Siviilielämä on tosin vähän häirinnyt harrastamista. Viimein kuitenkin päätettiin lähteä reenaamaan kentälle välillä, kun tarvii niitä isoja liikkeitä treenata. Alkuun verryttelyksi idarin pysähdykset, mitkä meni niinkuin pitääkin. Ruutuun naksuteltiin hyvin piilotetun alustan kanssa, jossa ei ihan selkärangassa enää se paikka ollut. Oikealle lähetetyt vähän parempia kuin vasemmalle, joissa meinasi hakeutua taas etumerkille, mutta alkoi toistoilla se oikea paikka löytyä. Kaukojen tekniikkaa otettiin noin 5 metristä, ainoa missä oli vähänkään ongelmaa oli ensimmäinen maasta istumaan nousu, jossa hyppäsi seisomisen kautta, mikä lienee syystä että viime aikoina on treenattu eniten seisomasta istumista. Muuten tekniikat hyviä. Sitten taas rutiinin takia oikealle ohjattua noutoa, mikä meni tosi hyvin.

7.5.07

Keppejä

Tänään mentiin vaihteeksi harrastamaan agilityä omalla treenivuorolla ja tyrmistys oli suuri, kun joku TSAU:n valopää on keksinyt jonkun kuningasajatuksen josta syystä toisella harjoituskentällä oli vain iso kasa siivekkeitä, muuri ja kepit. Sisällä missä oli myös TOKO-treenit käynnissä taas oli sitten kontaktiesteitä, muttei mitään muuta. Ei sitten viitsitty kahdestaan lähteä kantamaan kontakteja ulos etenkin kun ne olisi ilmeisesti pitänyt viedä hallin ympäri kun ei saa kentän puolelta isoa ovea auki ja toisekseen sitä ei koskaan tiedä mihin hienoon suunnitelmaan tämäkin järjestely kuuluu. Kiitos siis näistä loistavista harjoitteluolosuhteista!

Otettiin sitten niitä keppejä, pujottelu oli tänään todella nopeaa ja sisäänmenot hyviä, ainoa ongelma oli ensimmäinen toisto, jolloin jätti viimeisen välin pujottelematta. Muuten kyllä meni hienosti ja tällä kertaa onnistui myös takaaleikkaukset kepeillä, joita päätin kokeilla pitkästä aikaa.

4.5.07

Pientä pihatreeniä

Häntä alkaa olla jo välillä vahingossa ihan normaalissakin asennossa, mutta käyttäytyy vähän holtittomasti vielä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että elämäniloa löytyy ja päätinkin vähän ottaa pihalla pientä palloleikkiä. Ensin otettiin idarin pysähdykset kertaalleen, joissa tänään istuminen oli aivan käsittämättömän hyvä, siis tarkoitan tällä bordercollie-hyvää, siis sellaista melkein luonnotonta reaktionopeutta. Seisominen oli normaali-hyvä, maahanmeno oli vähän vastenmielistä ilman karvaa (tai siis siinä sentin karvassa) kylmähköllä nurmikolla. Tämän jälkeen otettiin luoksetuloa lyhyillä matkoilla. Läpi tuloissa ei törmäilyjä, seisominen erinomainen, maahanmeno ekalla yrityksellä jäi jotenkin vajaaksi, mutta taisin sanoakin sen vähän huonosti. Pihalla tulee joskus jotenkin kuiskittua käskytyksiä - varmaan ettei naapurit häiriintyisi tai jotain. Ääneen käskyttämällä menikin hienosti. Loppuun vielä vähän kaukoja, mitkä oli tänään aivan älyttömän hienoja. Ilman taskuja ollessa pallo oli selän takana piilossa ja käytännön syistä siis täysin ilman käsimerkkejä, mikä vaikuttaisi olevan varsin hyväkin valinta. Täytyy vähän mietiskellä josko unohtaisi käsimerkit kaukoissa.

Lahti jätettiin väliin, joten piti sitten kiireessä etsiä uusia kokeita ennen SM-tokoja. Tuli sitten ilmottauduttua Uuteenkaupunkiin 3.6. ja Ulvilaan 10.6. Harkinnassa on vielä Uusikaupunki 30.6. ja että viitsinkö kisata viikkoa ennen SM-kisoja. Toivottavaa olisi jollain lailla, että se TVA tulisi hoidettua pois alta ennen SM:iä, vaikka ei siitä muutenkaan oteta paineita - tai ainakin yritetään olla ottamatta. Liike kerralla yritetään tehdä se mitä osataan ja kokeen jälkeen katsellaan miten kävi.

1.5.07

Kaukoleikkiä

Häntä ei ihan vielä tunnu toimivan normaalisti, mutta näyttää siltä, että normaali riehuminen ei satu, vaikka hännän tyveä vielä vähän koskettaessa aristaakin. Otettiin pihalla hieman kaukoja palloleikkinä että tulisi edes jotain tehtyä. Asentojen vaihdot hyviä ja ehkä turhankin innokkaita - pitää saada vähän malttia odottaa seuraavaa käskyä.