Paragilitydiskurssi

Olin ajatellut, että palaisin ainakin satunnaisen bloggaamisen pariin sen myötä, kun palaan ehkä jollekin harrastuskentälle nyt kun lonkat on vaihdettu (Sen tarinan voi lukea toisesta blogista) ja etäisyyttä koiraharrastuksista otettu riittävästi. Ajattelin kuitenkin ottaa kantaa viime päivinä paragilitystä käytyyn keskusteluun, joka lienee tällä hetkellä jo hidastumassa. Keskustelussa on pääasiassa pyöritty asian ympärillä onnistumatta oikeasti keskustelemaan itse asiasta.

Tämä niin sanottu diskurssihan on edennyt normaalin nettikeskustelun tapaan. Ensin joku nostaa esimerkin kanssa asian esiin. Tämän asian esiin nostajaa syytetään kateudesta ja epäempaattisuudesta. Parakisaajat solidaarisuudessaan uhriutuvat huolella. Sitten kansanrintamana puolustetaan esimerkkinä ollutta. Toisaalta sitten myös toiselta puolelta arvostelu näyttää ajoittain kohdistuvan henkilöön, jolla on erioikeuksia. Mutta kohde on täysin väärä, koska hän ei liene niitä itselleen myöntänyt, vaan katseen pitäisi kääntyä lajiliittoon. Ja kaiken tämän metakeskustelun keskellä ei pystytä lainkaan puhumaan itse aiheesta. Ja jos joku yrittääkin ihan kiihkottomasti puhua asiasta, niin pääsee samaan kateellisten ja epäempaattisten ihmisten joukkoon keskustelun aloittajan kanssa tai viestit hukkuvat kaiken metakeskustelun massaan.

Asian keskiössähän on joillekin parakisaajille myönnetty aikatasoitus, jonka turvin esimerkkinä ollut tapaus voitti kilpailun ja sai sertin. Se jää nähtäväksi, onko asia niin tabu että siitä ei saa puhua, vaikka ei nimeäisi tapausta ja kyseistä kilpailijaa. Mutta kokeilen kuitenkin sillä oikeutuksella, että olen alunperin kisannut terveenä, sitten parakisaajana ja tällä hetkellä en lainkaan, vaikka varovasti harkitsen kisakentille paluuta.

Perusteet aikatasoituksille?

Puolustusrintaman yleisimmät argumentit itse asiaan ovat olleet: (en lähde analysoimaan käytettyjä syytöksiä sen enempää)

• Paragilitykisaajat ovat ihailtavia (tämä sisältää esimerkkitapauksen)
• Ethän haluaisi vaihtaa osia parakisaajan kanssa?
• Tasa-arvo
• Onhan raveissakin tasoituslähtöjä

Jos tuosta lähdetään järjestyksessä purkamaan, niin en ole tainnut nähdä yhtään viestiä, jossa olisi väitetty, että parakisaajat eivät saisi kisata tai että he olisivat jotenkin alempiarvoisia. Vähän samaan ryhmään kuuluu tuo toinen, että muistutetaan, että paragilitykisaajilla on joku kurja vaiva, jonka takia he ovat paragilitykisaajia. Harva terve ihminen haluaisi olla epäterve. Ja ihan ilman tieteellistä tietoa uskon tai ainakin haluan uskoa, että pääosa ihmisistä pitää ihailtavana sitä, että kaikkine rajoituksineen ihmiset tekevät asioita ja positiivisella mielellä puskevat eteenpäin. Itse asian kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

Tasa-arvo taas voisi jopa hetken kuulostaa ihan oikealta argumentilta ennen kuin asian laittaa puntariin. On jopa vedottu yhdenvertaisuuslakiin, jonka noudattaminen on edellytys valtionavulle. (Keskustelukommentin perusteella, en aio tarkistaa lähdettä, koska se on merkityksetöntä onko tämä totta) Yhdenvertaisuus tai yleisemmin arkikielessä käytetty sana tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi kilpailuissa, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus voittaa. Vaan sitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua. Sen sijaan voidaan argumentoida, että jos joidenkin kisaajien osalta tulokset lasketaan eri tavalla kuin toisten, on tilanne nimenomaan epätasa-arvoinen. Kello on hyvin objektiivinen mittari suoritusajalle, kun taas esimerkiksi aikatasoituksen määrä väkisinkin perustuu subjektiiviseen arvioon. Tässä kohtaa lienee myös syytä muistuttaa, että agilitysuorituksen aika mitataan koirasta eikä ohjaajasta. Jos yhdenvertaisuuteen vaadittaisiin jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus voittaa, ei itse starttia tarvittaisi lainkaan, vaan tulokset arvottaisiin. Ja jokainen voi pohtia, että paljonko esimerkiksi tämä ohjaaja ansaitsisi kilpailussa aikatasoitusta yhdenvertaisuuteen vedoten? Ja miten se sitten määriteltäisiin niin, että kaikki olisi lopuksi tasa-arvoisia? Toisaalta voidaan myös argumentoida, että jos parakisaajat saavat aikatasoituksen sillä perusteella, millä nopeudella ohjaaja liikkuu, niin miten yhdenvertaisuus toteutuisi, jos kuka tahansa ei voisi saada aikatasoitusta perustuen omaan maksiminopeuteensa?

Se on sinänsä totta, että hevosurheilussa esimerkiksi raveissa on tasoituslähtöjä. Mutta siellä tasoitukset perustuvat erilaisiin laskelmiin. Ja kaikkien ne perustuvat hevosen suoritukseen, ei ohjaajan ominaisuuksiin. Näistä voi kukin lukea lisää ravikilpailusäännöistä.

Entäs sitten agilitysäännöt?

Agilityn kilpailusäännöissä on kohta 24, jossa todetaan:

"Liikunta-, näkö- ja kehitysvammainen ohjaaja voi hakea kilpailutoiminnan erityislupaa, mikäli kilpaileminen vaatii poikkeusjärjestelyjä. Erityisluvassa määritellään, miltä osin kilpailutoiminnan vakiintuneista toimintatavoista voidaan ohjaajan vammasta johtuen poiketa. Erityislupa on kilpailunjärjestäjän pyynnöstä esitettävä kirjallisena."

 Agilitytuomarin ohjeessa todetaan:

"Kilpailutoiminnan erityisluvalla ohjaajalle voidaan myöntää oikeus jatkaa rataantutustumista 2 minuutin ajan yksin tai yhdessä toisten erityisluvan saaneiden ohjaajien kanssa tai muita rataantutustumiseen liittyviä erioikeuksia."

Nämä ovat ainoat löytämäni viittaukset säännöstöstä erityislupiin. Mielenkiintoinen nyanssi näissä on, että agilitysäännöt eivät kerro, kuka erityisluvan voi myöntää tai keneltä sitä haetaan. En tunne kyseisen sääntökohdan esityötä, koska en ole siihen osallistunut enkä ainakaan tiedä, missä esityöt olisivat luettavissa. Yleisesti työssäni luen paljon erilaisia säännöstekstejä ja kirjoitusasu "mikäli kilpaileminen vaatii poikkeusjärjestelyjä" viittaisi siihen, että sääntökohdalla on haluttu nimenomaan mahdollistaa kilpaileminen. Vaatiiko kilpaileminen aiempaan tasa-arvoargumenttiin vedoten mahdollisuuden voittaa? Voiko hitaalla koiralla kilpaileva siinä tapauksessa hakea erityislupaa koirakohtaiselle aikatasoitukselle? Keskusteluissa ei olekaan näkynyt kertaakaan, että kukaan olisi pahoittanut mieltään nimenomaan tämän tekstin mukaisista erityisluvista, joita kilpaileminen vaatii. Esimerkiksi nuo tuomarinohjeessa mainitut rataantutustumisen erioikeudet tai tarpeellisten apuvälineiden käyttö radalla.

Toinen ainakin esimerkkitapauksessa vastaan tullut ongelmallinen kohta liittyy ihanneaikaan ja tulokseen. Kilpailusäännössä todetaan kohdassa tasoluokat:

"Tasoluokkien eroina ovat radan vaikeusaste ja etenemisnopeus. Ihanneajan määrittämiseen käytetään radan pituutta ja agilitytuomarin määrittämää etenemisnopeutta."

Agilitytuomarin ohjeessa todetaan ihanneajasta:

"Agilitytuomari määrittää ihanneajan kilpailun tasoluokan, erityispiirteiden ja vallitsevien olosuhteiden mukaan. Ihanneaika määräytyy jakamalla radan pituus valitulla etenemisnopeudella. Etenemisnopeus määrittää sen, montako metriä sekunnissa koiran tulee edetä radalla. Etenemisnopeus on kuitenkin viitteellinen eikä nopeuden tulisi olla pääasiallinen arvosteluperuste. Ihanneajan ylityksestä annetaan aikavirheitä. Esimerkki: Radan pituus 160 metriä, etenemisnopeus 4,0 m/s, ihanneaika 40 sekuntia (160m : 4,0 m/s)."

 Esimerkkitapauksessa erityisluvassa on aikatasoitus muotoiltu ihanneaika +30%. Sopivan tasa-arvoisen tavan keksimisestä tämän tasoituksen määrittelemiseen olen keskustellut jo yllä, mutta tästä aukenee toinen, ehkä vielä suurempi ongelma, nimittäin se, kuinka agilitykilpailun tulos määrittyy.

Kilpailusääntö toteaa yksiselitteisesti:

"Tulos muodostuu koirakon yhteisvirheistä sekä suoritusajasta. Suoritusaika mitataan sadasosasekuntien tarkkuudella."

Tiedossa on yleisesti, että nollatulokset usein ilmoitetaan negatiivisina aikavirheinä ja niin kauan kuin yllä mainitun tyyppisiä aikatasoituksia ei ole olemassa tämä tuottaa oikean järjestyksen. Ihanneaikaa käytetään kuitenkin sääntöjen mukaan (maksimiajan määrittämisen lisäksi) aikavirheen määrittämiseen. Tämä tarkoittaa, että noin muotoillulla aikatasoituksellakin nollatuloksen voi saada, vaikka käyttäisi siihen enemmän aikaa kuin tuomarin määrittämä ihanneaika, mutta tulosluettelossa kilpailun voittaja on sääntöjen mukaan se virheetön rata, jolle mitattu absoluuttinen suoritusaika on nopein.

Virheellisen sääntötulkinnan myötä agilityliiton myöntämän tasoituksen turvin esimerkkikoirakko ei pelkästään voittanut yksittäistä kilpailua, vaan tästä seuraa myös sivuvaikutuksia Kennelliiton ja joidenkin mielestä koiran jalostusarvon suuntaan. Esimerkkitapauksen koira nimittäin sai suorituksestaan myös hyppysertin. Tämän kirjoituksen kohderyhmä varmaan tietää, että serteillä koira sitten aikanaan pystyy muuttumaan valioksi ja ainakin Kennelliiton mielestä tämä lisää koiran jalostusarvoa niin paljon, että sille annetaan nimen eteen ihan virallinen valiotitteli. Ilman virheellistä sääntötulkintaa tulosten osaltakin sama toistuisi siinä tapauksessa, että koiran suoritusaika on nopein puhdas rata absoluuttisesti mitattuna.

Miten erityislupia sitten myönnetään?

Agilityliiton sivuilta löytyy agilityliiton hallituksen hyväksymä dokumentti "Paragility erityisluvat agilityn koulutus- ja kilpailutoiminnassa". Siinä todetaan:

"Paragilityharrastajat voivat hakea erityislupia helpottamaan kilpailemista kansallisissa agilitykilpailussa. Nämä myönnetyt erityisluvat ja tasoitukset ovat voimassa ainoastaan tavallisissa kansallisissa kilpailuissa."

Huomio on lähinnä tekninen, mutta kyseisessä dokumentissa mainitaan, että erityislupien lisäksi myönnetään kilpailuihin myös tasoituksia. Erityisluvat nimittäin löytyvät mainittuna agilitysäännöstöstä, mutta agilitysäännöstö ei tunne lainkaan termiä tasoitus. Henkilökohtainen ihanneaikakerroin tosin muuttuu samassa dokumentissa myöhemmin erityisjärjestelyksi kilpailusuoritukseen liittyen ja tasoituksista ei löydy esimerkkiä.

Mitäkö mieltä minä?

Aikoinaan kun olin tekemisissä Agilityliiton paratoimikunnan kanssa (joka ainakin silloin valittiin erittäin läpinäkymättömästi ja epädemokraattisesti, mutta se on ihan toinen tarina), minullekin useita kertoja tuputettiin ajatusta, että laita erityislupahakemus menemään. En koskaan hakenut, koska en sellaista tarvinnut. En itse ole koskaan edes hakenut mitään "statusta" liitolta tai edes lähettänyt Agilityliitolle lääkärintodistusta. (Kisasin SM:issä sillä luokituksella, jonka olin aiemmin PAWC:hen saanut) Tiedän kyllä henkilöitä, joille erilaiset erityisluvat ovat tarpeellisia, koska kilpaileminen (ainakin järkevästä ja/tai turvallisesti) sellaisia vaatii.

Itse olin tyytyväinen siihen, että paraohjaajille oli näitä erityislupia olemassa, jotta he voivat yhdenvertaisin edellytyksin osallistua agilitykilpailuihin. Olin tyytyväinen siihen, että saatiin myös kansallisesti SM-kisat. Mutta silloin jo minulle joku mainitsi aikatasoitukset. Olin silloin niitä vastaan enkä henkilökohtaisella tasolla suhtaudu suopeasti edelleenkään, mikä tästä kirjoituksesta on jo ehkä lukijalle ilmennyt.

En hyväksy sitä, että jos tällainen ihanneaikakerroin jollekin onkin myönnetty, että tämän henkilön kimppuun aiheesta käydään. Syyttävän sormen kuuluu mennä liiton suuntaan, joka on kyseisen erityisluvan myöntänyt. En hyväksy myöskään sitä, että käydään voittajan kimppuun, jos kilpailujärjestäjä ei osaa järjesteää tuloksia sääntöjen mukaisesti. Silloin syyttävän sormen kuuluu mennä kilpailujärjestäjän suuntaan sekä lopulta sen tuomarin suuntaan, joka on kyseisen tulosluettelon vahvistanut. En myöskään hyväksy sitä, että paraurheilijat uhriutuvat. Enkä sitä, että asian esiin nostaneiden kimppuun käydään.

Ennen kaikkea en hyväksy sitä henkilökohtaisella tasolla, että asiasta tuntuu olevan mahdotonta puhua asiana.

Melkein julkkis

Harvemmin kameran tuolla puolen. Kuva: Aino Pikkusaari

Tänään kolahti postiluukusta Koiramme-lehti, johon tehtiin haastattelu ja kuvaus tasan kaksi viikkoa sitten kotihallilla. Juttu löytyy kuvineen siis Koiramme numerosta 12/2013 sivuilta 62-66. Tunnustan, että kun kuvaus buukattiin harkitsin pienen hetken, että lähtiskö movemberit, mutta päädyin siihen, että jos on projektiin lähdetty, niin ne pidetään loppuun asti.

Sen verran oli asiaa, että haastattelua jouduttiin myöhemmin vielä jatkamaan puhelimitse, kun sanottavaa oli aika paljon. Täytyy todeta tässä vaiheessa mielenkiintoisena kuriositeettina, että Koiramme-lehti, jonka taustalla on paljon parjattu Suomen Kennelliitto ry vaikuttaa jutun myötä olleen kiinnostuneempi saavutuksistani maailmalla kuin lajiliitto, jonka sponsorivaatteissa olen maailmalla kisannut ja seissyt palkintopallilla. Liiton tiedotukselta ei ole irronnut edes muutamaa sanaa wordpressiin nettisivuille. Ei myöskään viime vuonna, vaikka silloin sentään olin Ellan kanssa ykköspallilla ja Aulis kolmospallilla.

Kuva myös 11-vuotiaasta sankarista, kaksinkertaisesta voittajasta ja kerran hopeamitalistista, joka on suorittanut PAWC:ssä kolmena vuonna 9 rataa ilman yhtään ratavirhettä. Kuva: Aino Pikkusaari

Pihakoiria kouluttamassa

Tänään kävin kouluttamassa osaavien ryhmää tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien koulutuksessa ATT-areenalla. Koirakoista saamani tiedot oli melko vähäiset, joten jouduin suunnittelemaan radan vähän niin, että mille tahansa tasolle on jotain koulutettavaa.

Melkeinpä tiesin, että kaikki koulutettavat eivät tule tekemään koko rataa. Kaikille kuitenkin tuli annettua ajateltavaa koiran ohjaamisesta ja radan suorituksen suunnittelusta ja kaikille saatiin omaan tasoon nähden aikaiseksi onnistumisia eikä edes pahoja turhautumisia saatu aikaan ja radasta saatiin tehtyä koirille ihan selkeää ja helppoa.

Sen enempää en lähde tässä avaamaan radan varsinaista suorittamista, se jääköön lukijalle kotitehtäväksi. Toki jos lukija jää kotitehtävässä jumiin, niin kysyvä ei tieltä eksy.

PAWC 2013 - Viimeinen kisapäivä ja kotimatka

Viimeinen kisapäivä

Viimeisenä päivänä PAWC:ssä kisattiin vielä yksi agilityrata. Väsymys alkoi jo painaa itsellä aamusta ja oli hieman hankaluuksia päästä oikeaan fiilikseen, mutta kyllä se lopulta löytyi juuri ennen rataantutustumista. Suomen joukkueen ollessa pieni oli todella mukavaa, kuten aina tässä tapahtumassa, että kaikki kannustavat kaikkia, pahimmat kilpailijat sen hetkisissä yhteistuloksissa toivottelevat onnea ja tsemppejä tuli niin sveitsiläisiltä, hollantilaisilta kuin monilta muiltakin.

Radan rakennusta

Ellalla jo väsymys painoi enkä enää saanut sitä ihan hereille niinkuin kahtena ensimmäisenä päivänä, mutta taisteltiin kuitenkin hitaahko nolla radalta. Tämän jälkeen oli jo sellainen olo, että kaikki oli annettu ja jalat ei enää kantaisi, mutta niin ne vaan kantoi vielä Auliksen kanssakin nollan. Tällä radalla ei Ellan kanssa ylletty palkintosijoille, Auliksen kanssa voitto.

Sunnuntain agilityradan kategoria 3 palkintojenjako

Sarzakin viimeisenä päivänä vielä Hilman kanssa sai onneksi onnistumisen ja päätyi omassa kategoriassaan kolmannelle sijalle päivän radalla.

Sunnuntain radan kategoria 6 palkintojenjako

Tässä vaiheessa sitten olinkin jo totaalisen loppu ja keskityttiin seuraamaan maksien yksilöfinaalia, lepäämään ja odottelemaan tuloksia.

Tiesin, että kolmella puhtaalla radalla, joista kahdesti palkintopallilla Ella olisi kohtuullisen korkealla yhteistuloksissa, joten Auliksen vein autoon jo lepäilemään. Ryhmän 3 yhteistulosten palkintojenjaossa Ella kutsuttiin pronssille, Maric Köllnerová ja Petty Tsekeistä hopealle ja hämmästyksekseni minut ja Aulis julistettiin voittajiksi, josta aiheutui lievä hämminki protestoituani tuloksia palkintopallilta. Säännöt toki sanovat, että koirakon saa sijoittaa, vaikka olisi yksi hylätty rata, mutta tämän pitäisi myös tarkoittaa 250 virhepistettä, joita ei ollut meille laskettu. Sääntöjä minulla ei ollut pallilla käytettävissäni, vaan järjestäjien vaatiessa, että sääntöjen mukaan olen voittanut kultaa, nousin vastahakoisesti korkeimmalle pallille Tsekin edustajan kanssa Ella sylissä, otin palkinnot vastaan ja kuuntelin (valitettavasti erittäin pitkän version) Maamme-laulusta.

Tarkistin säännöt netistä, että todellakin Aulikselle olisi tullut laskea se 250 virhepistettä kuten muistinkin ja kävimme jättämässä yhdessä Tsekin ja Saksan kanssa protestin järjestäjille ryhmän tuloksista. Jonkinmoisen väännön jälkeen tulokset saatiin lopulta korjattua, mutta järjestäjät eivät suostuneet uusimaan palkintojenjakoseremoniaa väärin laskettujen yhteistulosten osalta pyynnöstä huolimatta, vaan ohjeistivat vain vaihtamaan palkinnot keskenämme. Päädyimme vaihtamaan palkinnot ja kävimme palkintopallissa ottamassa valokuvat oikeasta järjestyksestä. Tsekeissä oltiin onnellisia mestaruudesta, olin onnellinen itse siitä, että vääryydellä saamani palkinnot päätyivät oikeille omistajille sekä siitä, että pronssin ansainnut Saksan edustaja sai oman palkintonsa. Ella siis oikeasti yhteistuloksissa hopealla, kultaa Tsekin Maric Köllnerová ja Petty ja pronssilla Saksan Silke Jansen ja El Hacho. Itsepintaisesta halustani luovuttaa palkinnot oikeille ihmisille sain useammaltakin taholta kiitosta.

Ryhmä kolme oikea järjestys

Iltasella kävimme vielä suomalaisten kesken syömässä kaupungilla ja vetäydyimme lepäämään yön yli.

Kotimatka

Aamulla lähdin ajelemaan takaisin kohti Prahaa. Alkumatka oli ajomatkalta taas hieman tuskallista unkarilaisilla pikkuisilla maanteillä, joilla on teiden kokoon lähten jotenkin kohtuuttoman paljon liikennettä.

Tie 44

Moottoritielle päästyä matka alkoi taas sujua helpommin ja joutuisasti. Päivällä maisemat oli mukavampia kuin toiseen suuntaan yöllä ajaessa ja oli helpompi pysyä hereillä. Jossain vaiheessa ennen Budapestiä osuimme saderintamaan ja sadetta riitti johonkin Slovakian rajan paikkeille asti.

Tuulivoimaloita Unkarin pohjoisosassa riitti

Slovakia meni taas kuten toiseenkin suuntaan oikeastaan melkein huomaamatta. Bratislava tuli nähtyä ja sitten yhtäkkiä olikin jo vastassa Tsekin raja.

Raja-asema. Tervetuloa Slovakiaan

Bratislava

Raja-asema. Tervetuloa Tsekin tasavaltaan

Tsekeissä matka sujui edelleen joutuisasti, mutta paikallisten moottoriteiden betonilaattapäällysteiden kunto on ihan hirvittävä. Iso osa matkasta oli pakko ajaa suurimmaksi osaksi ohituskaistalla, kun oikea kaista täristi niin paljon että kävi sääliksi eniten takaluukussa olleita koiria, ehkä vähän vuokra-autoa ja itseäkin. Tietöitä oli aika paljon, eli asialle kyllä tehdään jotain, mutta noilla liikennemäärillä ei vaan tiet tunnu pysyvän ehjinä.

Tietyö moottoritiellä Tsekissä

Tyypillinen mäkinen tsekkimaisema.

Praha

Lopulta perillä lentokentällä ohjelmassa vuokra-auton tankkaus ja palautus. Oikean terminaalin varmistamisen jälkeen koirien ulkoilutus, check-in ja koirien luovutus kuljetettavaksi.

Prahan lentokenttä, terminaali 2

Onneksi tällä kertaa en edes yrittänyt venyttää viimetinkaan, jostain syystä turvatarkastuksessa meni tolkuttoman kauan. Voitin taas metallinpaljastinarvonnassa vielä itsekin ja pääsin kopeloitavaksi ja reppukin haluttiin penkoa täällä päässä myös sisäpuolelta.

Itse lento sujui hyvin ja oltiin 25 minuuttia etuajassa Helsinki-Vantaalla. Sieltä nopeasti kamat autoon, Lohjan ABC:lle ulkoiluttamaan koirat ja kolmen aikaan yöllä olinkin jo omassa sängyssä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta matkustamisesta, muuten on, että ainoa paikka, jossa katsottiin koirien papereita oli check-in Helsingissä kun olimme lähdössä pois Suomesta. Yhteenkään maahan mennessä ei kukaan tarkistanut tuontimääräyksien täyttymistä, mukaan lukien Suomeen palatessa. Kentällä vain useampikin työntekijä halusi nähdä minkä näköisiä koiria laatikoissa on, mutta papereita ei kysellyt kukaan.

Ensi vuonna kisat on Pohjois-Italiassa, Vogherassa, johon olisi taas tarkoitus lähteä. Matkan jälkitunnelmista kirjoittelen ehkä vielä lisää myöhemmin, kunhan saan vähän sulateltua ja levättyä. Vielä väsyttää ohjaajaa ja koiratkin on nukkuneet koko päivän lukuunottamatta vääntäytymistä syömään ja ulkoilemaan.

Lopputulos kuitenkin tiivistettynä itseni osalta:

Aulis 2 radalta kultaa, yhdeltä hylkäys, lopputuloksissa PAWC ryhmä 3 6. sija.
Ella 2 radalta pronssia, kaikilta radoilta nolla, lopputuloksissa PAWC ryhmä 3 hopeaa.

Sankarit ja saalis

Suomen osalta lisäksi Sarzalle ja Hilmalle sunnuntain radalta ryhmän 6 pronssimitali. Yhteensä siis 6 mitalia.

PAWC 2013 - Toinen kisapäivä

Toisena kisapäivänä PAWC:ssä kisattiin hyppyrata. Ella jatkoi reippaana mummona nollalinjalla hyvällä radalla. Auliksen kanssa tehtiin hyvää rataa 3. viimeiselle esteelle asti, jossa jäin hetkeksi haaveilemaan ja ohi kolmanneksi viimeisestä hypystä. Rata kariutui siis hölmöön huolimattomuusvirheeseen loppumetreillä. Tuloslistassa Ella hyppyradan pronssille.

PAWC hyppyradan palkintojenjako

Ensimmäisen agilityradan tuloksiin sen verran korjausta, että uudelleen aamulla tuloksia katseltuani ihmettelin Ellan yliaikaa, koska koira tuntui reippaalta radalla enkä millään uskonut, että näillä etenemillä mentäisiin 6 sekuntia yliaikaa. Tarkistettiin Sarzan videolta ja kellotin noin 40 sekuntia, kun tuloslstassa oli 55 sekuntia. Käytyäni selvittelemässä kisajärjestäjien kanssa tilannetta, he tarkistivat oman videonsa ja Ellan tulos korjattiin ja saatiin myös eiliseltä pronssimitali.

Kisapäivään toi ikävää dramatiikkaa brittituomarin sairaskohtaus kesken PAWC-radan rakentamisen, mutta kisajärjestäjät toimivat hämmentävän tehokkaasti. Ensiapuryhmä oli paikalla sekunneissa ja mies tiputuksessa varmaan alle minuutin ja 5 minuutin päästä oli lanssi pihassa. Tuomari muisti paareilta vilkuttaa vielä kun häntä kärrättiin ulos ambulanssiin. Miehen tilasta ei vielä ole minun korviini kantautunut uutisia.

Hauska yksityiskohta kisasta on, että kentän nurkassa on iso screeni, josta näkyy livestream. Pari koiraa on suhtautunut melko epäillen nurkassa ylhäällä agilityä suorittaviin jättiläiskoiriin jotka ovat ihan niiden itsensä näköisiä.

Illalla oli hieman aikaa kuljeksia turistina Gyulassa.

Gyulan keskustaa illalla

Tänään kisataan vielä PAWC:n kolmas rata, joka on taas agilityrata. Illalla palkintojenjaot ja päättäjäisseremoniat ja huomenna kotimatkalle.

PAWC 2013 - Osa 1

Matka

Yhteysongelmien takia päivityksiä ei ole tullut ihan niinkuin toivoin pystyväni. Matka alkoi Turusta siis keskiviikkona iltapäivällä.

Koirat autossa valmiina lähtöön

Helsingin lentokentällä kaikki sujui hienosti ja kone pääsi lähtemään ajoissa.

Koirat menossa koneeseen

Lento Prahaan kesti noin 2 tuntia ja matkalla pääsi katselemaan kiinnostavia värejä pilvien päällä auringon laskiessa.

Auringonlasku ja pakollinen siipikuva

Prahasta saatiin pienen jonotuksen jälkeen vuokra-autoksi alle diesel-neliveto-Octavia ja lähdettiin matkaan kohti kisapaikkaa. Tsekeissä oli hirmuisen huonokuntoiset moottoritiet, mikä tilanne parani huomattavasti kun päästiin Slovakiaan. Slovakiasta ei oikein jäänytkään mieleen mitään muuta kuin että tiet oli paremmat kuin Tsekkoslovakian pohjoisosassa ja yhtäkkiä oltiinkin jo Unkarin rajalla. Väsymys iski jossain vaiheessa niin, että kahdesti piti ottaa huoltoaseman pihassa 20 minuutin torkut.

Päivä 0 - treenit ja avajaiset

Aamulla oltiin perillä, syötiin hotellilla aamiainen ja sen jälkeen kolmisen tuntia unta ja kisapaikalle treeneihin.

Kisahalli

Treenit sujui hyvin ja kumpikin koira pääsi testaamaan esteet ja totuttelemaan liukkaaseen mattoon. Sen jälkeen suunta Gyulan linnalle joukkueenjohtajien tapaamiseen jonka jälkeen mentiin kulkueena kaupungin läpi poliisien sulkemia katuja pitkin avajaisiin.

Kulkue linnalta kisapaikalle

Avajaistunnelmia

Avajaisiin unkarilaiset panostavat ja muihin muodollisuuksiin. Kisoissa on mukana koko kaupunki pormestaria myöten. Kisaajille tarjottiin myös kisaviikonlopun ajaksi pysäköintiluvat, joilla saa pysäköidä kaikilla kaupungin maksullisilla paikoilla. Avajaisseremoniat olivat isot ja laadukkaat ja niiden eteen oli todella nähty vaivaa. Ainoa miinus on, että puheita voisi olla vähän vähemmän.

Päivä 1 - ensimmäinen kisapäivä ja gaalaillallinen

Ensimmäisenä varsinaisena kisapäivänä perjantaina PAWC:n osalta juostiin ensimmäinen agilityrata. Joukkue valitettavasti supistui loppumetreillä kahteen henkilöön ja kolmeen koiraan. Itse kilpailen edelleen ryhmässä 3, Sarza kilpailee pienen järjestäjien harkinnan jälkeen ryhmässä 6.

Suomen PAWC-joukkue 2013

Rata oli hieman haastavampi kuin mihin PAWC:ssa välillä on totuttu, mutta selvitin molemmilla koirilla radan puhtaasti. Sarza valitettavasti Hilman kanssa hyllytti. Lopputuloksissa ensimmäiseltä radalta Aulis ykköseksi ja Ella ilmeisesti kuudentena.

Perjantain palkintojenjako, PAWC ryhmä 3

Illalla olikin vuorossa gaalaillallinen, jossa ruokaa oli riittävästi ja se oli täyttävää ja takaa  sydän- ja verisuonitauteja hoitaville lääkäreille töitä. Mutta mikäpä ei olisi hyvää, jos avainsanoina ovat pekoni ja uppopaistaminen.

Gaalaillallinen järjestettiin linnan sisäpihassa

Gaalaillallisella oli tuttuun tapaan tanssiesityksiä, pari livebändiä ja tietysti myös kisaajien ja järjestäjien tanssia, syömistä, juomista ja yleistä ilonpitoa.

Tätä kirjoitettaessa odottelen PAWC:n hyppyrataa, johon on aikaa pari tuntia.

Here we go again - PAWC 2013

On taas se aika vuodesta, kun pakataan agilitykamoja matkalaukkuun ja lähdetään minulle nykyisin vuoden tärkeimpään kilpailutapahtumaan - ParAgility World Cup:iin (PAWC), joka tällä kertaa järjestetään Gyulassa, Unkarissa. Samassa paikassa vuonna 2009 oli Ellan ensimmäinen kilpailu ulkomailla, joten ajattelin että olisi kiva saada mummeli vielä tänne. Viidettä kertaa mukana tapahtumassa, kolmatta kertaa PAWC:ssä. Sitä ennen kahdesti ehdimme kisaamaan IMCA:ssa, joka on aina saman tapahtuman yhteydessä. Auliksen kansainvälinen kisaura onkin ollut vain PAWC:ssä.

Valitettavasti viimemetreillä tänä vuonna Suomen joukkue supistui kahteen henkilöön ja kolmeen koiraan. Huomenna olisi tarkoitus pakkautua ensin täällä omaan autoon, ajaa Helsinki-Vantaalle, jossa koirat ruumaan ja iltalento Prahaan. Itse sentään saan matkustaa matkustamossa, vaikka kansainvälisillä lennoilla Norwegian ei otakaan koiria matkustamoon. Sieltä sitten vuokra-autolla aamuvarhaiseksi Gyulaan, jossa asun samassa hotellissakin kuin 2009 ja kisat on samassa paikassa. Torstaina iltapäivällä ja illalla onkin sitten vuorossa eläinlääkärintarkastus, harjoitukset, joukkueenjohtajien kokous ja avajaiset. Ja sitten onkin kisoja yksi rata päivässä sunnuntaihin asti ja välissä gaalaillallinen ja sunnuntain päättäjäisten jälkeen vielä yksi yö tuolla ja maanantaina päivällä takaisin Prahaan ja iltalennolla Helsinki-Vantaalle ja sieltä kotiin. Toinen suomalaiskisaaja tulee paikalle itse järjestämillään kyydeillä ja tapaamme kisapaikalla.

Hankalan oloinen matkajärjestely aiheutuu pääasiassa siitä, että Malev meni viime matkan jälkeen konkurssiin ja tämän hetkiset suorat lennot Budapestiin hoitaa Finnair, Wizzair ja Norwegian. Norwegian taas lentää vain tiistaisin, joten tästä tulisi ylimääräisiä yöpymisiä perillä. Wizzair ei kuljeta lemmikkejä ja Finnair taas perii ruumassa matkustavista koirista 10€/kilo/lento, mikä tarkoittaisi Auliksen ja Atlas 60 -boksin osalta edestakaisen lipun hinnaksi yli 500€. Nyt minun ja koirien lennot eivät maksa edes tuota, joten ajomatkaa nyt vaan vähän siedetään. Matkustamisen osalta sen verran helpotin omia hommia lentokentilä, että Auliksen lentoboksiin tuli hankittua pyörät alle.

Kisapaikka on kiva urheiluhalli, jossa on korotetut katsomot molemmin puolin ja ainakin neljä vuotta sitten tunnelma oli tiivis, mutta ei ahdas. Matto oli joillekin koirille puulattian päällä hieman liukas, mutta molemmat koirani onneksi kohtuullisesti sopeutuvat alustoihin ja torstaina on muutama minuutti aikaa treenata. Kylä on leppoisa kylpyläkaupunki 5km päässä Romanian rajasta. Ruoka ja juoma on halpaa, sääennuste tätä kirjoitettaessa joka päivälle aurinkoista ja hellerajoilla. Viimeksi pari ensimmäistä päivää olikin lähemmäs 40 astetta lämmintä, mikä ei ollut enää miellyttävää ja ukkosyön jälkeen parin kymmenen paikkeilla. On mielenkiintoista nähdä aikakausien ja elintasojen sekamelska paikassa, jossa jotkut ajelevat uudenkarheilla BMW:illä, toiset hevoskärryillä ja kaupungin keskustassa pihoissa on kanoja ja vuohia. Kisan osalta koko kaupunki on mukana ja pormestari on henkilökohtaisesti kirjoittanut kisaajille oman tervehdyksensä ja tullee puhumaan taas avajaisissa.

Edellisestä blogikirjoituksestani onkin jo noin vuosi. Ollaan agilityn osalta eletty aika pitkälti hiljaiseloa. Ollaan treenailtu itseksemme jonkin verran ja käyty vain parit kisat, joista ei sen suurempaa uutisoitavaa ole ollut. Ellalla alkaa selvästi ikä jonkun verran painaa, mikä näkyy pidentyneinä palautumisina ja olen melko varmasti siinä uskossa, että tämä ympyrän sulkeutuminen Gyulaan tulee päättämään Ellan osalta isot kisat ja siirrytään erittäin ansaittuja eläkepäiviä viettämään tämän jälkeen. Mutta vain melko varmasti, eli en lupaa etteikö Ella voisi olla Italiassa ensi vuonna, jos terveys säilyy ja kestää.

Yritän päivittäin raportoida blogissa kuulumisia kisamatkalta.

Linkkejä:

• Tapahtuman kotisivu
• Live feed -linkki
• Aikataulut
• Osallistujat maittain / Lähtölistat
• Tulokset

Hallitseva mestari edelleen!

Tämä päivä alkoi IMCA:ssa suomalaisten osalta medien finaaliradalla. Sanna ja Siiri tekivät hienon nollan ja sijoittuivat radalla kuudenneksi. Elsi otti rokkistaran ottein yleisön mukaan ja piti koko radan ajan mukaan. Valitettavasti Didi karkasi puomille ja siitä hylly. Elsi sai kuitenkin kisoissa huimasti huomiota ja hollantilaiset uhkasivat viedä näytteitä paikalliselle junioritoiminnalle. Heikki ja Hellu tekivät hienon radan, jossa valitettavasti puomilta alastulolta ainakin silminnäkijähavaintojen ja videotodisteiden valossa virheellinen vitonen, johon meni radan kakkospaikka ja ilmeisesti kokonaiskisan pronssi. Tänä vuonna valitettavasti ei sähköisiä kontakteja ollut, vaikka kolmena edellisenä on ollut.

Seuraavana vuorossa oli PAWC:n toinen agilityrata. Auliksen yritin pitää mahdollisimman tynenä ja viedä huolellisesti, rata kun oli pelottavan helpon oloinen. Suurin pelko oli että ykköseste oli noin kolmen metrin päässä maton reunasta ja periaatteessa oli riski että koira karkaisi puomille jos ei olisi huolellinen tai jos keppien sisäänmenon kanssa loivasta avokulmasta ahnehtisi. Nollana mentiin ja ainakin A:lta olisi voinut nopeamminkin vapauttaa, mutta huolellinen rata. Pieni virhe putken jälkeen muurille mennessä koira ehti hieman kääntyä ohjaajaa kohti, mutta olin päättänyt olla ennen kaikkea huolellinen. Nollalla maaliin. Marjut teki Jojon kanssa huikean nollaradan ja pelätty puomin juoksukontaktikin osui ja sillä radan voitto. Ellan kanssa lähdin pitämään vain hauskaa. Pieniä riskejä on aina kontakteilla sen kanssa, mutta päätin että mennään rennosti ja katsotaan mitä tapahtuu kun mitään ei voi varmistaakaan. Nollalla maaliin ja tuntui kuin olisi ollut nuori Ella matkassa, sen verran reipas rata oli.

Maksien finaalirata oli alusta ja lopusta vähintäänkin erikoinen. Kaikki Suomen maksit valitettavasti sortuivat pikkuvirheisiin ja hyllyttivät. Siihen loppuivatkin tämän vuoden kisat.

Palkintojenjaossa suomalaisväriä pariin otteeseen PAWC:n 3-kategorian palkintojenjaossa. Ensin päivän radalla Marjut ja Jojo ykköspallilla ja yhteistuloksissa minä ja Aulis kolmospallilla ja minä ja Ella ykköspallilla. Ella siis yllätyksekseni uusi mestaruutensa, mistä pitää valitettavasti kiittää Saksan Katrin Schmidtin ja Trinityn vitosta puomilta, mikä nosti Auliksen myös kokonaiskilpailun pronssille Trinityn pudottua neljänneksi. Ella on nyt kaksinkertainen kategorian 3 ParAgility World Cupin mestari! Jos mummo pysyy kunnossa niin voi olla että vielä joutuu lähtemään Unkariin, josta kansainvälinen kisauransa alkoikin 2009 vuoden IMCA:ssa..

Tätä kirjoittaessa on jo itselleni palkinnoksi ostamani pihvi syöty ja kisapaikka jätetty ja lepäillään hotellissa aamulla alkavaa kahden päivän kotimatkaa varten.

Päivä 2 - agility 1

Tänään PAWC:ssä kisattiin ensimmäinen agilityrata. Ensimmäisenä suomalaisista radalla minä ja Aulis. Radalla oli hieman hirvittävä koko kentän alkusuora, jonka jälkeen takakaarre ja suoraan edessä lähellä A-este, josta piti kääntyäkin tiukasti oikeaan. Tästä selvittiin yllättävänkin hienosti ja vaivattomasti. Keppien jälkeen sorruin tyhmään virheeseen kun en ollut katsonut kummalta puolelta koira tulee kepeiltä ulos ja unohdin pukata edessä olevalle hypylle ja vedin siitä ohi. Yllätyksekseni sain kuitenkin koiran omaksi yllätyksekseni muurin ja hypyn välistä takaisin ilman että kumpaakaan suoritettiin. Tuloksena siis kiellosta vitonen. Marjut selvitti Jojon kanssa hienosti kaksi ensimmäistä riskipaikkaa, mutta kolmanteen ei enää mikään riittänyt ja vaikka jo A:n ylösmenolla aloitettiin kutsuminen, niin sinnehän se paahtoi edessä olevalle hypylle ja tuloksena valitettava hyl. Viimeisenä radalla Ella, jonka kanssa juostiin varma nolla ja viides sija päivän radalta.

Yhteistuloksissa tällä hetkellä Ella on ilmeisesti toisena, kummallakin puolella kaksi nollaa tehnyt koirakko noin sekunnin päässä kumpikin. Aulis viidentenä ilmeisesti nopeimmalla vitosella. Huomenna voi edelleen sattua mitä tahansa.

IMCA:ssa tänään medijoukkuekisat ja maksijoukkuefinaali. Medeissä hyppyradan jälkeen joukkue oli kuudentena, agilitradalla valitettavasti kaksi hyllyä, joten ei kerrottavaa jälkipolville. Paitsi että Elsi on yleisön suosikki ja Heikki teki keinulta saadulla vitosella kahden sekunnin marginaalilla Hellun kanssa radan nopeimman ajan. Maksien joukkueagilityradalla kaikki tekivät tuloksen, mutta eilisten hyllyjen jälkeen tämä ei sijoitusta nostanut.

Huomenna vielä PAWC agility 2 ja IMCA medi- ja maksifinaali.

Hyppyratoja ja gaalaillallinen

Tänään kisattiin hyppyratoja. Imca joukkue valitettavasti sortui pieniin virheisiin ja jälkipolville ei paljon näistä jäänyt kerrottavaa.

Pawc:ssä hyppyradalla kaikki Suomen kolme koiraa tekivät nollat. Aulikselle tänäkin vuonna hyppyradan voitto, Jojo kakkoseksi ja Ella-mummo pinkoi neljännelle sijalle. Koko palkintopallia ei saatu kokonaan vallattua yhden brittiläisen paimenen kiilattua päivän radalla pronssille. Palkintojenjaossa siis kumpikin suomalaisohjaaja palkintopallilla.

Ilta päätettiin gaalaillalliseen, jossa perinteiseen tapaan ruokaa, juomaa, musiikkia ja tanssia. Viime vuonna puuttunut tanssi palasi tänä vuonna myös kisakentälle.

Eläinlääkärintarkastus, treenit ja avajaiset

Aamulla aamiaiselta suunnattiin kisapaikalle eläinlääkärintarkastukseen, joka oli 8:45. Taas passien katsomisen lisäksi koirat kopeloitiin läpikotaisin ja tarkistettiin että liikkuvat kutakuinkin puhtaasti. Joukkueen kaikki koirat läpäisivät tarkastuksen ja kello 10:12 oli treenivuoro. Ella kulki taas niinkuin ennen vanhaan ja Auliskin oli kivalla tuulella. Pääosin treenit sujui koko Suomen joukkueen osalta hienosti, pieniä murheita oli pituuden ja renkaan kanssa joillain. Treenien jälkeen brittiläinen valokuvaaja, jonka nimen tietysti jo unohdin kävi kehumassa miten suomalaista agilityä on aina kiva katsoa, kun koiria ohjataan ja luotetaan koiriin ja niiden osaamiseen. Tällainen kieltämättä lämmitti mieltä.

Päivä yleistä hengailua, käytiin syömässä, kaupassa ja peltolenkillä koirien kanssa.  Illasta ensin joukkueenjohtajien palaveri, jossa käytiin läpi sääntöasioita sekä käytännön asioita. Tänä vuonna yllättäen ei ole käytössä sähköisiä kontakteja edellisten kolmen vuoden tapaan. Illan päätteeksi avajaiset, jotka meni melko pitkälti tutun kaavan mukaan. Joukkueiden marssitus kentälle, jonka jälkeen lahjojen vaihto (Suomen parina tänä vuonna Ranska) ja ehkä hieman tarpeettoman pitkät tanssiesitykset. Joillekin lahjoista on selvästi ollut iloa. Joukkueenjohtajien palaverissa Espanjan edustaja esitteli viime vuonna Suomelta saamaansa lahjaa meille.

Ensi vuoden järjestämispaikka Gyula, Unkari, jossa Ella kävi 2009 olikin tiedossa. 2014 kisat tulevat olemaan Italiassa.

Huomenna kisataan hyppyratoja sekä IMCA:ssa että PAWC:ssä.

Tästä se taas alkaa - kohti Belgiaa

Nimittäin matka kohti Belgian Wiezeä ja IMCA/PAWC:tä. Suomea tänä vuonna PAWC:ssä (Para-Agility World Cup) edustaa minä molemmilla koirillani (käävil Ella ja pyrpal Aulis) ja Marjut Pulli tolleri Jonolla. IMCA:ssa Minna Vahlström ja australianpaimenkoirat Elli ja Milla, Heikki Järvinen ja belpam Hätä ja espves Hellu, Sanna Toivola ja belpat Oni ja cocspa Siiri sekä Elsi Pulli ja mudi Didi. Edustusta vain siis medeissä ja makseissa tänä vuonna. Erinäisten yhteensattumien vuoksi Suomen joukkue typistyi sekä IMCA:ssa että PAWC:ssä noin puoleen alkuperäisestä aivan viime metreillä, mutta se on toinen tarina. Olisinhan itse lähtenyt vaikka yksin.

Tänään siis starttaamme Turusta iltalaivalla minä ja Minna. Tarkoituksena huomenna ajaa Hampuriin asti, yöpyä siellä ja jatkaa sieltä keskiviikkona kisapaikalle. Torstaina on treenipäivä ja avajaiset, perjantaista sunnuntaihin kisat ja väliin mahtuu gaalaillallinen ja sunnuntai-iltana päättäjäiset. Seuraavat kaksi päivää ajellaan takaisin kohti Tukholmaa ja suunnitelmien mukaan ensi viikon keskiviikkoaamuna pitäisi taas olla Turun satamassa. Heikki ja Sanna koirineen ilmaantuvat paikalle asuntoautolla ja Pullit lentävät.

Oma valmistautuminen on sujunut aika rauhallisesti, ihan muutamia kisoja ollaan juostu kesän mittaan että saa jotain rutiinia pidettyä yllä. Koirat on hierottu ja eilen ATT:n seuramestaruuskisojen jälkeen tehtiin pieni viimeistelytreeni. Kaikki on teoriassa kunnossa ja vaikka Ella lähtee matkaan viime vuoden hallitsevana mestarina ja tämän vuoden suomenmestarina kategoriassa 3 ja Aulis viime vuoden hyppyradan voittajana,  niin mitään paineita ei oteta. Jokaiselle radalle pyritään lähtemään erikseen pitämään hauskaa ja tekemään niin hyvä rata kuin osataan ja lopuksi katsotaan tulokset.

Pyrin taas reissun aikana päivittäin päivittelemään Suomen joukkueen kuulumisia. Aikataulut ja live stream linkki löytyvät kisojen sivuilta.

Para-agility SM 2012

Vuosi 2012 jää historiaan suomalaisen para-agilityn osalta vuotena, jona järjestettiin ensimmäistä kertaa para-agilityn SM-kisat. Kisat järjestettiin Kuopiossa Sorsasalossa Agirotu 2012:n yhteydessä. Osallistujia ensimmäisenä vuonna oli 10, joista 6 kategoriassa 3 (liikuntarajoite, ohjaaja pystyy liikkumaan kohtuullisen nopeasti) jossa itsekin kisaan, 3 kategoriassa 4 (liikuntarajoite, ohjaaja liikkuu kohtuullisen hitaasti) ja 1 kategoriassa 6 (ei liikerajoitetta, aistivamma tms.).  Vähäisten osallistujamäärien takia ryhmät 4 ja 6 yhdistettiin. Tuomarina toimi Kari Jalonen.

Para-agility SM rata vuonna 2012

Rata oli kohtuullisen haastava PAWC-ratoihin verrattuna ja Ellan ja Auliksen väliin mahtui vain 3 koiraa, joten kiirettä piti. Tiina Jaakkola onneksi lupautui kaitsemaan koiraa, joka ei ole radalla mukana.

Hallitseva maailmanmestari 10v vuodelta 2011 pujottelemassa historian ensimmäiseksi para-agilityn kategorian 3 suomenmestariksi. Kuva: Kaisa Jalava

Ella aloitti kisan nollalla. Ei oikeastaan paljoa sanottavaa kuin että mummolla oli hyvä vauhti päällä. Jopa niin hyvä, että pari kaarretta venyi jopa hieman ja Ellan jälkeen varmistui tutustumisessa tullut epäilys, että Auliksen kanssa pitää joko este 3 heittää riskillä tai esteelle 5 työntämään on todella kiire.





Auliksen kanssa radalle ja kaikista vaihtoehdoista valitsin esteen 2 takaa kutsumisen, josta sitten en sitä tarpeeksi törkännyt 3:lle ja hyllyhän siitä tuli kun se pääsi karkaamaan 4-putkeen.

Aulis pujottelee omalla maanisella ilmeellään ja tavallaan. Kuva: Kaisa Jalava

Loppurata menikin sitten hienosti tietty. Ja aidolla arvokisatunnelmalla taputuksin kannustettiin hyllyttänyt kilpailija maaliin asti.





Tuloksia laskeskellessa taas oikeastaan tiesin, kuten PAWC:ssäkin, että Ella voisi olla korkealla ja kun tuloslista vihdoin saatiin ulos, niin oltiin kestetty paineet ja hallitsevasta maailmanmestarista tuli myös suomenmestari täpärästi haastajien edellä. (Tero Mesiranta yritti kovasti luoda paineita kun kävin aamusta ostamassa uudet kengät agi.fi -kaupasta)

Palkintojenjaossa ykköspallilla. Kuva: Kaisa Jalava

Loput Kaisa Jalavan agirotukuvat löytyvät osoitteesta http://koikkerit.kuvat.fi/kuvat/Agirotu+2012/


Seuraavaksi kesän aikana pitäisi kerätä muutamana viikonloppuna vähän kisarutiinia, tasan kahden kuukauden päästä ollaan juuri saatu PAWC 2012 Belgian Wiezessä päätökseen ja ollaan ajelemassa pikkuhiljaa Tukholmaa kohti.

PAWC - kotiinpaluu ja jälkitunnelmat

"Oi maamme Suomi synnyinmaa"
(kovaa ja korkealta)

Pari päivää on nyt jo oltu kotona ja pari yötä maksettu matkalta univelkoja ja nukuttu väsymystä pois. Tässä vaiheessa haluan vielä kerran kiittää koko joukkuetta loistavasta hengestä ja loistavista suorituksista. Kiitos Anne, Henna, Liisa, Johanna, Marika, Mimmi, Petteri, Sanna ja Tiina sekä tietysti myös kepot ja ketyt Reijo, Pekka ja Jantsu. Ja siitä, että suomalainenkin osaa tarvittaessa heittäytyä emmekä palkintojenjaossa jääneet kakkosiksi kansallislaulun volyymissä kuin ehkä italialle ja se sanoo paljon ainakin niille, jotka ovat joskus kuulleet italialaisten juhlivan.

Näkymä hotellin ikkunasta

Palkintojenjaon jälkeen vetäydyttiin kukin tahoillemme syömään ja takki oli niin tyhjä, ettei paljon enää jaksanutkaan. Vieläkään en oikein ole hahmottanut, että mitä oikeastaan tapahtui. Välillä huvittaa ajatus, että nimenomaan Ella voitti yhteistulokset, vaikka ei ollut lähelläkään yhdenkään yksittäisen radan voittoa. Välillä mielen valtaa liikutus siitä, että Ella mahdollisti tämän kokemuksen minulle. Aulis oli lähtiessä se koira, jolla oli potentiaalia voittaa jokainen rata ja näin on edelleenkin. PAWC:n yhteistulos lasketaan kuitenkin kolmen radan yhteistuloksesta ja Ella teki osallistujista parhaat suoritukset tehden ainoana koirakkona ryhmässä 3 kaikilla radoilla 0-tuloksen. Ella oli siis paras ja voittaja.

Lajinahan agility on herkkä ja fraasi "nopein nollatulos voittaa" on toisaalta tiivistettävissä myös siihen, että vähiten epäonnistuva koira(kko) voittaa. Ella ei ollut kisan nopein koira, mutta radalla ei tehty yhtäkään virhettä, joten yhteistuloksissa se oli se nopein nolla. En mä silti oikein ole tajunnut vieläkään koko asiaa. Harkinnassa oli myös, että olisiko tämä viimeinen tällainen reissu Ellan kanssa ja osa-aikaeläke laajenisi, mutta jos koira pysyy terveenä, niin eiköhän se ole ensi vuonna Ellankin lähdettävä Belgiaan hallitsevana mestarina.

Aulis vilautti hyppyradalla potentiaaliaan ja jokainen yksittäinen rata olisi sillä ollut voitettavissa, mutta sorruimme pieniin virheisiin joiden takia kahdella jälkimmäisellä radalla hylätyt tulokset. Hyppyradalla ainoa koira joka teki Aulista paremman ajan (0,9s marginaalilla) oli Ryhmässä 4 kilpaillut italialainen iso bordercollie, joka veteraanina juoksi radan 35cm rimoilla joutumatta kertaakaan oikeastaan hyppäämään ja tekemättä radalla mitään ylimääräistä.

Kuljetus

Maanantaiaamu aloitettiin pakkaamisella, hotelliaamiaisella ja koirien ulkoilutuksella ja sitten otettiinkin suunta kohti Brysseliä. Tällä kertaa varattiin aikaa reilusti ruuhkien varalta, niin ei niitä tietenkään ollut. Yritimme vielä ajaa kiertotietä ja koukkasimme Rotterdamin kautta. Lopulta päädyimme tappamaan pariksi tunniksi aikaa koirien kanssa Provinciaal Recreatiedomein De Schorre -puistoon Boomissa Brysselin lähellä. Kengät ja housunlahkeet vähän likaantuivat, kun puiston pääasiallinen rakennusmateriaali tuntui olevan muta, mutta koirat saivat kunnon lenkin.

Matkustajat

Tämän jälkeen heitinkin jo Johannan ja koirat Brysselin lentokentälle ja kävin parin kilometrin päässä palauttamassa vuokra-auton. Kentällä hankittiin pikkupurtavaa ja kahvia (kiitos, Starbucks) ja odoteltiin että päästään kirjautumaan lennolle. Check-inissä oli sama ongelma kuin lähtiessä, kun Blue1/SAS:n järjestelmä ei oikein tue sitä, että matkustajalla on koira sekä matkustamossa, että ruumassa, mutta hommasta selvittiin kyllä.

Itse lento lähti ajallaan ja sujui hyvin. Ainoa hieman huolta aiheuttanut tilanne oli, että noin 1,5 tuntia ennen Helsinkiin laskeutumista sytytettiin turvavyövalot joidenkin tuulten takia edellä lentäneiden koneiden raportoitua kovista turbulensseista. Tämä ei mitenkään ole hauska ajatus kun on koira ruumassa. Kyllähän sitä itse roikkuu vaikka turvavöissä, mutta koirien kannalta suhteellisen tasaiset lennot olisi kivoja. Huoli oli kuitenkin turha ja ei ollut sen kummempaa kuin autolla soratiellä ajaminen.

Helsingin päässä purkaminen oli nopeaa ja Aulis ehti matkatavarahihnan viereen ennen kuin itse ehdin sinne ja ilmeisimmin kaikki oli sujunut oikein hyvin taas kerran, kun koira oli ihan normaali oma itsensä kun otin sen boksista tervehtimään. Sekä lentoyhtiön että kenttätyöntekijöiden keskuudessa aiheutti myös kovasti mielenkiintoa tämä koiramäärä kumpaankin suuntaan ja kun siinä juttelin koirista Auliksen tuoneen henkilön kanssa, niin kutsuttiinpa työtoveritkin katsomaan Ellaa kun "meillä on täällä maailmanmestari".

Kotiin päästiin noin 2 aikoihin yöllä ja seuraavana aamuna 8:lta aloitettiin arkeen sopeutuminen töiden parissa ja illalla Auliksen kanssa treeneihin. Joutuihan sitä kaupan kautta käymään ja tarjoamaan limpparia ja pullaa ihmisille vaikka Ellan kanssa en pitkiin aikoihin olekaan missään ryhmässä treenannut. Eilen käytiin myös Auliksen kanssa katselemassa TSAU:lla epiksiä ja omalla hallilla Rauno Virran koulutusta ja Ella pääsi vähän hupailemaan esteille.

Haluan myös muistaessani kiittää kaikkia onnitteluista. Toivottavasti ensi vuonna on lisää aihetta kun lähdetään koko poppoo Belgiaan samoissa merkeissä! Pokaalista ei valitettavasti vielä edes kuvaa, se sijaitsee tällä hetkellä Joensuussa, mutta toivottavasti poika tulee kotiin piakkoin. Kiitokset vielä myös Suomen Agilityliitolle.

PAWC päivä 4 - viimeiset radat ja päättäjäiset

Päivän aloitti IMCA minien joukkueagilityrata. Mimmi ja Riesa tekivät 5:n, Johanna ja Lumi hylkääntyivät, Tiina ja Etta samoin, Sanna ja Perro samoin. Marika ja Tiita sen sijaan tekivät 0:n 6:nnelta sijalta ja sitten alettiin jännittää loppuja. Seuraava suorittaja 5, kaksi seuraavaa italialaista keppikielto, Marika oli palkintopallilla!

Marika ja Tiita minien 3.

PAWC:ssä Auliksen kanssa hyllytettiin, kun puomin edessä oli A tyrkyllä, mistä piti lähteä pussille ja Aulis kävi potkaisemassa A:sta vauhtia. Kahdella hyllyllä Aulikselle ei sijoitusta.

Anne ja Miro tekivät komean nollan ja hetkeä myöhemmin Anne teki nollan myös Roopen kanssa. Päivän radalla sijoitukset Mirolle 1. ja Roopelle 2. Yhteistuloksissa Anne PAWC ryhmän 6 kakkonen Miron kanssa!

Anne ja Miro PAWC 6-ryhmän 2.

Henna ja Shanti tekivät myös hienon nollan, jonka jälkeen aloitettiin taas jännittäminen, kun lähtötilanteessa olivat 4. sijalla. Lopulta päivän radalta 2. sija ja yhteistuloksissa nousu 4-ryhmän kakkoseksi.

Henna ja Shanti PAWC 4-ryhmän 2.

Liisa ja Kelmi tekivät myös nollan ja yhden hylkäyksen kanssa sijoitus 10. 3-ryhmässä.

Toiseksi viimeisenä suorittajana PAWC:ssä Ella. Radalle lähdettiin niin, että tiesin että puhtaalla radalla pidettäisiin 3. sija, jolta lähdettiin. Tässä vaiheessa en tiennyt koko tilannetta. Väänsimme puhtaan radan, ei nopeaa, mutta puhdas kuitenkin. Maalin jälkeen koiraa palkatessa vilkaisin taululle ja yhteistuloksissa Ella sijalla 1! Tätä en kyllä ihan nopeasti käsittänyt. Olin varma, että Martin Hostettler Benin ja Figaron kanssa olisivat jatkaneet 0-putkeaan, mutta kumpikin olikin saanut vitosen radalta. Ellalle siis koko kisassa ainoana 3 nollaa ja PAWC 3-ryhmän voitto!

Vellu ja Ella PAWC 3-ryhmän 1.

Jälkitunnelmina täytyy sanoa, että kyllä maammelaulu on hieno kuulla ykköspallilla seisten. Ja täytyy vielä erikseen kiittää, että ei tarvinnut edes tyytyä järjestäjillä olleeseen instrumentaaliin, vaan muu Suomen joukkue lauloi niin että Italiakin jäi ehkä kakkoseksi kansallislaulun laulamisen volyymissa. Ja se on jotain se.

PAWC 2011 Suomen joukkue

PAWC-joukkueen saldoksi siis Vellulle ja Aulikselle hyppyradan voitto, Ellalle kokonaiskilpailun voitto. Hennalle ja Shantille toisen agilityradan kakkossija ja kokonaiskilpailun kakkossija. Annelle ja Roopelle hyppyradan 3. sija, 2. agilityradan 2. sija ja kokonaiskilpailun 4. sija ja Mirolle kummankin hyppyradan voitto ja kokonaiskilpailun 2. sija. Yhteensä palkintopallilla siis suomalaisia PAWC kisaajia 10 kertaa ja kokonaiskilpailussa jokaisessa ryhmässä jossa osallistujia palkintosijoilla!

Henna ja Liisa ovat jo kotimatkalla luultavasti yöpymässä tätä kirjoittaessa jossain Saksassa, loput lähtevät huomenna takaisin kohti Suomea lentäen. Seuraava kirjoitus tähän blogiin tulee siis Suomesta.

Ensi vuonna näihin aikoihin kisataan samoissa merkeissä Belgiassa.

PAWC päivä 3 - ensimmäinen agilityrata ja minien IMCA-joukkue

Eilinen päätettiin gaalaillalliseen, joka oli barbequejuhla hotelli Erican pihalla. Ruoka oli erittäin hyvää. Paikalta poistuttiin tietysti ajoissa, että kaikki on aamulla kykeneviä kuskaamaan koiriaan radalla.

Gaalaillallisella. Valomaalauksesta vastasi Sanna.

Tämän päivän urakoinnin Suomen puolesta aloitti IMCA minijoukkue joukkuehyppyradalla. Radalla nollakoirana Sanna Paasivirta ja Perro. Marika Nuikka ja Tiita aloittivat urakan nollalla. Mimmi Räsäselle ja Riesalle valitettava HYL, Tiina Kovalainen ja Etta 5, Johanna Mäkynen ja Lumi kielto ja yliaikaa tuloksella 12,60. Suomen joukkueen sijoitus tällä tuloksella 6.

PAWC:n jälkeen iltapäivällä joukkue urakoi vielä agilityradan, josta Marika ja Tiita 0, Mimmi ja Riesa HYL, Tiina ja Etta 10 ja Johanna ja Lumi 0. Agilityradalla joukkueen sijoitus 4., mutta yhteistuloksissa tämä ei riittänyt nostamaan sijoitusta, vaan Suomen joukkueen sijoitukseksi jäi 6.

Vellu ja Aulis

PAWC:ssä oltiin taas Auliksen kanssa ensimmäiset radalla. Rata oli ihan suoritettavissa, mutta radan takaosassa jouduin hieman pukkaamaan koiraa esteelle ja se luki sen takaaleikkaukseksi, pyörähti ympäri ja hyppäsi saman esteen takaisin, mistä HYL, mutta muuten erinomainen rata. Taas tuli todistettua, että laji on tosi herkkä. Hylkäyksen myötä Auliksen kokonaiskilpailusijoitus putosi ilmeisesti kuudenneksi tässä vaiheessa. Ellan kanssa sen sijaan puhdas rata ja 5. sija agilityradalta ja kahden startin jälkeen kokonaiskilpailussa 3. sija 3-ryhmässä.

Anne ja Miro

Anne Juntunen ja Miro, jotka hyllyttivät eilen tekivät tänään huikean nollan ottivat agilityradan voiton 6-ryhmässä! Tänään Anne valitettavasti hylkääntyi Roopen kanssa koiran hypättyä yhden hypyn takaisin päin. Sijoitukset kokonaiskilpailussa tässä vaiheessa Miro 3. ja Roope 4.

Liisa Kotisalo ja Kelmi valitettavasti hylkääntyivät, kun Kelmi suoritti puomin jälkeiseltä käännökseltä puomin takaisin päin.

Henna ja Shanti

Päivän onnistuja oli Henna Palmunen, joka teki molempien koirien kanssa nollat. Laskujemme mukaan Henna ja Shanti ovat 4-ryhmän kokonaiskilpailussa tässä vaiheessa 4. sijalla.

Anne ja Miro ensimmäisen agilityradan voittajat 6-ryhmässä

Palkintojenjaossa siis Anne toista kertaa palkintopallilla, mutta tällä kertaa eri koiran kanssa.

Huomenna vuorossa on vielä PAWC:n toinen agilityrata ja minien yksilöagilityrata.