Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyppynouto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyppynouto. Näytä kaikki tekstit

9.9.07

TOKO piirimestaruuskisat - huono yksilösuoritus, joukkuemestaruus

Tänään oli sitten TSAU:lla TOKO:n Varsinais-Suomen Kennelpiirin piirinmestaruuskisat. EVL-kehä oli rakennettu halliin ja tuomarina Kari Kielo. Liikkeet suoritettiin ihan normaalissa järjestyksessä ruudusta poikki ja osallistujia ilmottautunut 14, joista 13 oli paikalla.
  • Istuminen ryhmässä 2 min. Perinteiset haistelut ympäriltä oli taas palanneet. 9
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Meni viereisen ohjaajan käskystä maahan ja oli jonkin verran haistellut maata edestä. 8
  • Vapaana seuraaminen. Tämä meni ihan ok, mutta mielestäni hieman epätasaisesti. Seuraamiskaavio oli mukava ja siinä tapahtui ihan koko ajan jotain. 9
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Seuraaminen ihan luokatonta ja taas meinasi irrota keskelle päin etenkin ekan mutkan jälkeen. Oli ilmeisesti vähän muissa maailmoissa istumisen kohdalla, koska oli jäänyt vähän epävarmasti puoliksi istumaan ja maahan ja päätyi siitä sitten maahan. Kerta kai se on ensimmäinenkin, että kämmätään idari kokeessa. 6
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Ekan käskyn ajoitus mielestäni ok, jälkimmäinen merkkiin nähden vähän myöhässä. Pysähdykset ei ihan parasta mitä ikinä on tehty, mutta riittävät kuitenkin. 10
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Ruutuun asti hyvä, mutta meni maahan melko hitaasti ja olin jo melkein antamassa toista käskyä. Seuraamiseen myös lähti hitaasti ja ehdin pöljä jo avata suuni toisen kerran juuri kun koira nousi, eli siitä tuli sitten kaksoiskäsky. 7
  • Ohjattu noutaminen. Vasen arvottiin, joka meni sitten vähän pahasti ovessa olleen ikkunan kohdalle vaaleampaan paikkaan ja oli melko heikosti näkyvissä, vaikka en tykkääkään selitellä. Tähän pitää edelleen panostaa, koska selkeästi sitä vasenta ei löytynyt katseella vaikka sitä kautta kääntyi, vaan Ella oli päättänyt, että oikea haetaan. Tällä kertaa tein radikaalin päätöksen, että en anna hakea väärää. 0
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Normaali suoritus, poimi hieman hitaasti kapulan. 9
  • Tunnistusnouto. Meno hieman tarpeettoman hidas, mutta palautus tosi hyvä ja hienolla kunnon otteella. 9
  • Kauko-ohjaus. Ihan ok, seiso-istu oli vähän rajatapaus nähdäkseni, eli kumpikin pää siirtyi vähän. Jostain käsittämättömästä syystä tarvitsi kahteen vaihtoon kaksi käskyä. 6,5
Yhteispisteet tällä kertaa 236 ja tuloksena II-tulos. Yksilökisassa sijoitus 9/13, joukkuekisan pelasti yksilömestaruuden voittanut Jatsi 308 pisteellään ja TSAU voitti joukkuepiirinmestaruuden. Hyväksyin kuitenkin tilanteen omasta vähän alakanttiin menneestä suorituksesta huolimatta, koska ilman Jatsiakin oltaisiin palkintopallilla oltu, tosin kakkosena eli omakin suoritus riitti ihan ok täydentämään hyviä alempien luokkien suorituksia Cheriltä ja Taunolta.

Tässä vaiheessa vuotta meidän osalta todetaan, että riitti hetkeksi ja nyt TOKO:n osalta hetki vaan leikitään ja keskitytään agilityyn ja eihän sitä tiedä, vaikka verijälkeä keksittäisiin ajaa ihan kokeisiin asti. Näihin kisoihin jo oli vähän vaikeaa löytää ohjaajana motivaatiota kunnolliseen valmistautumiseen ja treenaaminen alkoi olla välillä vähän väkinäistä. Seuraava harkittava koe on varmaan Turun KV-koe tammikuussa. Välillä sitten harjoitellaan enemmän näitä pieniä perusjuttuja, joita on tullut kisakauden aikana heikosti harjoiteltua, kuten idarin seuraamista, kaukojen tekniikoita ja sen sellaista. Ja tietysti ennen kaikkea pidetään huolta siitä, että TOKO on edelleen hauskaa! Tämän vuoden TVA-saavutuksen jälkeen ensi vuonna keskitytäänkin arvokisoihin ja hakemaan niitä isompia pisteitä, seuraavana kiikarissa 288.

31.8.07

Hallitreeniä

Tänään piti taas käydä TSAUK:n parkkiksella treenaamassa, mutta sade ja ukkonen yllätti, joten päätettiin treenata vähän hallissa, kun talkoissakaan ei ollut ketään siihen aikaan. Alkuun pari hyppynoutoa metallilla kokonaisena ja pallopalkalla, jotka meni niinkuin pitääkin. Tämän jälkeen seuraamista - ensin suoria, nyt seurasi nätisti suoraan hallin päästä päähän. Takaisin päin otettiin käännöksillä ja niiden jälkeen pitkillä suorilla, joka sekin meni ihan loistavasti. Palkkana taas koirasalamipalat ja ihan viimeisenä pallo. Loppuun kokonaisena liikkeenä tunnari, joka sekin oli ehkä yksi parhaista ikinä. Lähti laukkaa, noin 10 metrin päässä laski nenän ja huomasi tikut, jotka oli hiukan n0ormaalia kauempana rivissä. Nenätyö hyvää eikä edes varmistanut seuraavasta ja palautti reipasta laukkaa ja kunnollisella otteella.

26.8.07

Köyliön TOKO-koe, huumorin piikkiin

Matka suuntautui Köyliöön Ketterä-teamin kokeeseen. Tuomarina Markku Santamäki. Koe oli juuri lyhyeksi ajellulla nurmikentällä ja sää hieman kolea, onneksi sade alkoi vasta EVL:n jälkeen. Yleisvaikutelmaksi jäi, että Ellalla oli tällä kertaa vähän turhankin hauskaa ja vauhtia vähän liikaakin. Kerrankin pitkästä aikaa liikkeet tehtiin ihan normaaliin tapaan arvostelulomakkeen järjestyksessä ja ruudusta poikki, mikä oli oikein virkistävä poikkeus nykyisellä kikkailulla. Myös kehä oli kaikin puolin selkeä.
  • Istuminen ryhmässä 2 min. Tuomarin kommentein "teki kaiken niinkuin pitikin". Onneksi Ella ei ota naapureista mallia, kun Ella ja Riia taisi olla ainoat, jotka ei menneet maahan. Piilossa pikkuisen huolestutti, kun rivistä kuului aika paljon piippausta ja tuomarin ja liikkeenohjaajan suunnalta kuului jo keskustelua jonkun koiran kytkemisestä. 10
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Meni Ellan osalta ihan hyvin, vaikka rivissä oli taas vähän levotonta ja piipittävää porukkaa. Oli taas jätön jälkeen vähän haistellut nurmikkoa ja nähtävästi venyttänyt asentoaan hieman. 9
  • Vapaana seuraaminen. Seuraaminen alkoi pitkällä noin 30 metrin suoralla, jossa aika paljon paikka hajosi väljäksi, mikä meillä onkin ollut ongelmana. Periaatteessa muuten ihan hyvää seuraamista, mutta ajoin tosi väljää. 9
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Seuraaminen yleisesti parempaa kuin seuraamisessa, mutta tuntui hieman ennakoivan pysähdyksiä ja ainakin maahanmenossa irtosi hieman sivusuunnassa juuri sivun puolivälissä. 10
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Aivan törkeän kova vauhti tänään. Reagoi käskyihin kyllä heti, mutta pysähdykset ei jostain syystä kovin teräviä ja valuivat melko pitkiksi. 5
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Merkille tajutonta vauhtia ja ruutuun meno todella hyvä. Kävelykuvio suuntautui melko pitkälle sivuun ruudusta ja kutsukäsky tuli todella pian toisen käännöksen jälkeen. En tiedä johtuiko suunnasta vai muuten ylikierroksista, mutta Ella jäi ihan pokkana seuraamaan väärälle puolelle. En oikein tiennyt mitä pitää tehdä, joten pysähdyin vaan hetkeksi ja käskytin uudestaan seuraamaan, jolloin siirtyi oikealle eli vasemmalle puolelle. 7
  • Ohjattu noutaminen. Pakko kai tunnustaa, että kun liikkeenohjaaja toi arvontakapulan, niin näin miten päin merkit oli ja "arvoin" itselleni oikean puolen. Merkille meno ravia, mutta siitä eteenpäin todella kovaa laukkaa mennen tullen. Kapulakin tuli vastaan niin nopeasti, että ennen poimimista piti hypätä sen yli. En tiedä häiritsikö selän takana ollut hyppyeste vai sarjatulta ampunut kuvaaja (ei pitäisi kummankaan häiritä, joten ei kannata tuntea omantunnontuskia jos tätä lukee), mutta palautuksessa juoksi metrin verran ohi ja pienen kunniakierroksen kautta vasta palauttamaan. 8
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Normaali suoritus. 10
  • Tunnistusnouto. Kapulaa pidettiin merkitessä aika kauan, kun liikkeenohjaaja kävi vasta täyskäännöksen jälkeen ja ennen kapulan luovutusta hakemassa väärät kapulat ja sää oli hieman tuulinen ja koirakin karseilla ylikierroksilla ja mahdollisesti näiden summana tai muuten vaan sattui työtapaturma ja tuli väärä tikku. Meno oli kovaa laukkaa ja palautuskin tosi nopea. Kävi haistamassa kyllä oikeaa tikkua, mutta liekö ylihajustaminen levinnyt tuulessa tai jotain. 0
  • Kauko-ohjaus. Seisomasta istumaan väärin päin, mistä johtuen etenemistä. 7,5
Yleisesti siis koira oli järkyttävillä kierroksilla koko kokeen keston ja vauhtia oli vähän liikaa että ilmeisesti järki ei enää toiminut täysin, mutta ainakin koiralla, mulla ja yleisöllä oli hauskaa. Yhteispisteet 237, II-tulos ja 2. sija. Tähän kokeeseen oli toisaalta pitkään aikaan huonoin valmistautuminen ja toisaalta onneksikin tuli vastaan muutamia juttuja, joita pitää treenata ennen piirimestaruuksia.

21.8.07

TOKOa ja agilityä

Tänään käytiin sitten ottamassa Tuulissuolla ne noudot, jotka eilen jäi väliin. Muut meni oikein hienosti, paitsi että hyppynoudossa ohjaaja heitti ekalla toistolla esteeseen ja tunnarissa koira kävi vähän tikkujen ohi ihmettelemässä ennenkuin muisti mitä oli tekemässä, mutta ei kuitenkaan otettu toista toistoa. Ohjattu vasempaan oli tänään tosi hyvä ja merkkikin aika vauhdikas.

Agilityssä otettiin todella kinkkistä valssiharjoitusta, jossa oli myös muisti kovilla. Sujui ihan hyvin, mutta kyllä se vääntäminen vauhtia syö melko paljon. Ensin otin koko 18 estettä ja sen jälkeen muutaman esteen pätkissä toiveena ehkä saada vähän lisää vauhtia. Treenattiin myös kontakteja, joissa oli vähän ongelmaa taas tulla loppuun asti ja hidastelu oli melko pahaa tällä kertaa. Täytyy testata vielä, että olisiko ollut vain kuumuuden piikkiin ja aamulla suoritettu pesu ja trimmauskaan ei yleisesti vauhdita koiraa. Pitää jatkossa ottaa vain 1-2 toistoa kontakteja kerralla ja se on sitten siinä. Toistoja ehkä vähän useammin kuin nyt eli jos vaikka pari kertaa viikossa.

13.8.07

Pihatreeni

Tänään otettiin alkuillasta kotipihalla pienet tokotreenit vähän paitsioon jääneiden liikkeiden osalta. Alkuun otettiin yläpihalla sekä paikallaistuminen että paikallamakuu, jotka kumpikin meni niinkuin pitääkin. Tämän jälkeen kaksi luoksetuloa läpi. Yksi piti ottaa, mutta oli pakko ottaa toinen, kun jäi perusasento niin eteen ekalla yrityksellä, intoa ja vauhtia kylläkin oli. Pahviesteenkin olin ottanut esiin vaihteeksi ja otettiin hyppynoutoa puukapulalla. Tänään meni loistavasti, vaikka heitotkin vähän pomppi. Palautus tuntuu olevan puukapulalla vähän vauhdikkaampi kuin metallilla. Tämän jälkeen yksi tunnari muuten ihan liikkeenä paitsi että vein oikean itse aiemmin valmiiksi viemieni väärien joukkoon. Nenätyö oli tänään vähän hidasta, mutta muuten liike oli erittäin loistava, meno ja palautus hyvää laukkaa ja palautuksessa kunnollinen ote. Palkkioksi otettiin hyppynouto pari kertaa tikulla, mutta tikusta ei näköjään saa palkata pallolla, vaan pitää saada nameja, jotka oli tänään kuivattuja kaloja. No, kai se on sitten palkattava sillä mikä kelpaa. Loppuun otettiin huvin vuoksi kokeilu, että vieläkö alempien luokkien hypyt sujuu ja tehtiin sekä AVO:n että ALO:n hypyistä kympin suoritukset ja palkaksi pallottelua.

5.8.07

Villakoirien TOKO-mestaruus I-tulos ja 4. mestaruus

Aamusta suunta kohti Pirkkahallia vähän ennen seitsemää ja paikalla oltiin hyvissä ajoin yli tuntia ennen luokan alkua. Kenttä oli huonontunut kahden vuoden takaisesta ja oli aika karkeaa soraa ja hieman mutaa väleissä. Lisäksi kenttä oli muhkurainen, kun paikka on ilmeisesti jonkinlainen (luultavasti epävirallinen) nuorison rallicross -harjoittelupaikka. Tuomarina uusi tuttavuus Saija Pollari-Peltoniemi. Lähtönumerona meillä oli oma suosikkini eli 2, jolloin homma on aina nopeasti ohi muttei tarvi ihan suoraan paikallaoloista mennä.

Liikejärjestys tänään melkein normaali, paikallaolot ensin ja sen jälkeen kahdessa osassa:
  1. seuraaminen, luoksetulo, ruutu, hyppynouto
  2. idari, ohjattu nouto, tunnari, kaukot
Näin ne arvostelulapun järjestyksessä meiltä sujui:
  1. Istuminen ryhmässä 2 min. Taas vähän haistanut maata ja tällä kertaa myös hieman kääntynyt vinompaan kuin mihin jätettiin. Vaikutti takaisin tullessa vähän levottomalta, en tiedä olisiko vieressä istuneen Tessan piippaaminen vaikuttanut. 9,5
  2. Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Tässäkin oli vähän vaihtanut asentoa ja kääntynyt vinoon. Liekö hakenut kivisessä maastossa parempaa makuupaikkaa tai jotain. 8
  3. Vapaana seuraaminen. Möykkyinen ja paikoin mutainen alusta näkyi, kierteli pahimpia maastoja hieman ja oli paikoin ihan luvattoma väljää ja meinasi jätättää kun piti etsiä parempia reittejä. Paikalla oikealle käännöksessä oli vähän liiankin tiivis ja astuin varpaille kertaalleen, mikä tuntui oikeastaan skarppaavan koiraa, vaikken uskokaan että alan kikkaa tahallani käyttää. 9
  4. Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Seuraaminen melko väljää, olisiko pelännyt että ohjaaja astuu varpaille. Pysähdykset jees. 9,5
  5. Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Viimeksi ongelmana on ollut ekan pysähdyksen paikka, tällä kertaa maahanmeno tuli päästettyä turhan pitkäksi, vaikka yritin muka katsoa maaston muodoista, mutta hahmotusvaikeutta oli. 8
  6. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Kauhea järkytys, olin varmistanut että koira on kontaktissa ennen kuin lupasin olla valmis, mutta tietysti juuri käskyn kohdalla koira päätti hahmotella missä se ruutu on. En sitten tajunnut tässä venyttää sitä merkin m:ää kuten olen viimeaikoina ohjatussa tehnyt. Tarvittiin merkille lähetykseen siis kaksi käskyä. Tästä eteenpäin hyvä, ruudussa hieman katseli, että onko siellä jotain ennen kuin muisi kuunnella jatko-ohjeita. Lopun seuraaminen vähän väljää. 8,5
  7. Ohjattu noutaminen. Kauhistus oli suuri, kun arvoin sen meidän akilleen kantapään eli vasemman puolen, mutta ei auta kuin kokeilla. Merkille meno oli melko hidas, kuten usein ohjatussa. Helpotus oli vielä arvonnan kauhistusta suurempi, kun huolellisesti näytetty suunta ohjasi koiran täydellisesti vasemmalle kapulalle. Olin päättänyt, että nyt näytetään niin huolella ettei voi olla epäselvää. Muuten ihan täydellistä, mutta tällä kertaa ravia, liekö alusta vähän ällöttänyt. 10
  8. Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Ei valittamista. 10
  9. Tunnistusnouto. Hieman viimeaikaisia suorituksia epävarmemman oloinen ja kävi varmistamassa seuraavasta oikean. Otti vähän huonosti suuhun ja pudotti ennenkuin lähti liikkeelle, jonka jälkeen otti hyvän otteen. 8,5
  10. Kauko-ohjaus. Muuten hyvä, mutta istumasta maahanmeno jostain syystä päätyikin istumiseksi ja jouduin tästä antamaan toisen käskyn. Tämän sekasotkun takia myös tuli hieman eteenpäin. 7
Yhteispisteet oma ennätyksemme 279,5 ja I-tulos. Luokkavoitolla tuli samalla käytännössä sinetöityä jo aamusta villakoirien TOKO-mestaruuden voitto. Saatiin myös ensimmäinen KP EVL:stä, vaikka se suositeltu 90% pisteistä ei tullutkaan. Nyt ollaan 5 kertaa kisattu villakoirien TOKO-mestaruudesta ja 4 ollaan voitettu, 2005 sattui työtapaturma ja tasapistein kymppien määrällä AVO:ssa hävittiin mestaruus välillä Wellalle. Täydelliset mestaruustulokset löytyy tällä hetkellä SVK:n keskustelupalstalta. Valitettavasti Kafu ei tänä vuonna ollut läsnä. Ilahduttavaa kuitenkin oli nähdä uusia yrittäjiä, toivottavasti jaksamista aikanaan riittää myös ylempiin luokkiin.

Seuraava tavoite onkin sitten Varsinais-Suomen piirimestaruuskisat, joihin valmistautuminen alkaa heti alkavalla viikolla. Tulosmielessä myös tavoitteita on edelleen, seuraava välietappi on saada se 288 pistettä rikki, jonka jälkeen siirrytään 300 pisteen kimppuun. Näissä varmaan riittää hetkeksi tekemistä arvokisojen ohella.

20.7.07

Tuulissuolla

Näyttää siltä, että venähdykset on takana ja päätin ottaa taas vähän kovempiakin liikkeitä. Ruutu ja ohjattu nouto meni oikein hyvin tällä kertaa. Seuraaminen on myös kehittynyt ja käännökset vasemmalle alkaa kohta olla jo sellaisia kuin haluaisin niiden olevan. Joskus tosin ongelmana on että koira ehtii käännöksen aikana istahtaa kertaalleen. Luoksetulossa yritin viivojen avulla hahmottaa pysäytyspaikkoja, jos vaikka alkaisi kisoissa myös ekan pysähdyksen käskyttää ajoissa. Jotenkin tulee päästettyä koiraa herkästi liian pitkälle. Itse pysähdykset oli terävämpiä kuin olen luullutkaan. Hyppynouto meni niinkuin se aina menee, hienosti. Kaukoja otettiin vähän leikkien ja tekniikka on pysynyt kasassa.

8.7.07

TOKO SM-yksilökisa 2007

Aamulla takaisin Tuorlaan katsomaan millä sijoituksella loppujen lopuksi finaaliin päästiin. Sijoitus oli yön aikana noussut kaksi pykälää 7:nneksi. Säätiedotus huolestutti jopa enemmän, koska nyt ei sateelta juuri ollut annettu armoa, mutta olin hieman toiveikas, että sateet kiertäisivät Tuorlan, aamulla sentään oli poutaa. Liikejärjestykseksi oli ilmoitettu jo kertaalleen Ulvilassa kokeiltu:
  1. Paikalla istuminen
  2. Ruutu, ohjattu nouto, kaukot, seuraaminen
  3. Tunnari, idari, luoksetulo, hyppynouto
  4. Paikalla makuu
Koe alkoi noin kello 9 arpomalla suoritusjärjestys. Esitin toiveen päästä kehään alkupäässä ja nostin pussista numeron 1 eli päästiin korkkaamaan kehät. Yleisesti paikalla istuminen ja ensimmäinen yksilökehä suoritettiin kuivassa, toisen yksilökehän aikaan satoi vähän ja nurmikko oli kosteaa, joten maahanmenot hieman takkusivat. Paikallamakuun aikana olikin satanut sitten jo jonkin aikaa ihan hyvin ja sen aikana satoi sitten sitäkin enemmän, joten se meni juuri odotetusti. Alla arvostelulapun järjestyksessä liikkeistä jotain:
  • Istuminen ryhmässä 2 min. En tiedä mitä tapahtui, oli kuulemma ollut levoton ja haukkui loppupuolella ilmeisesti kehän laidalla telttaa koonneille toimitsijoille. Odotin, että koira olisi noussut seisomaan haukkumaan, nollaa ja keltaista korttia, mutta toisin kävi. 8/8 = 8
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Satoi oikein kunnolla ja oli jo jonkin aikaa satanut. Kun tiesin miten meillä märällä nurmikolla toimitaan, päätin tehdä kokeilun ja kastella koiran jo ennen kehää, jos vaikka ei tuntuisi niin ikävältä, mutta meinasi kyllä jo kehään mennessä kieltäytyä istumasta niljakkaiden piharatamoiden päälle perusasentoon ja suostui menemään vastahakoisesti maahan, mutta nousi heti jätön jälkeen puoli-istuvaan asentoon. Arvasin että näin käy, kun Ella tärisi viluissaan jo perusasennossa. Ei ole villakoiran turkki millään lailla eristävä. Yhden koiran noustua seisomaan oli noussut myös seisomaan ja edennyt muutaman askeleen parin muun seisomaan nousseen mukana. 0/0 = 0
  • Vapaana seuraaminen. Aika epätasaista seuraamista etenkin käännöksissä erityisesti vähän syvemmässä nurmikossa, mutta selvittiin kaavio loppuun. 7/7 = 7
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Seuraaminen etenkin käännöksissä vähän huonoa ja epäilin maahanmenoa pienessä sateessa, mutta onneksi suostui. 9,5/8,5 = 9
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Tämä tehtiin omituisesti lyhyellä matkalla poikittain kehässä. Meni maahan melko hitaasti ja tässä vaiheessa sadetta jo vastentahtoisesti, mutta meni kuitenkin, mikä oli jo saavutus. Taas oli seisomisen käsky myöhässä kun en oikein osannut asennoitua niin lyhyisiin matkoihin. 6,5/7 = 7,25
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Ekana liikkeenä ruutu ja epäilin, että onnistuuko toista päivää peräkkäin. Ei mennyt ihan niin keskelle kuin lauantaina, mutta hienosti kuitenkin onnistui eikä taaskaan ennakoinut ulos. Luoksetulo oli ihan käsittämättömän hieno tänään, tuli todella kovaa ja tiukka jarrutus seuraamispaikkaan. 10/10 = 10
  • Ohjattu noutaminen. Periaatteessa ei mitään erikoista, epäilen kuitenkin, etten kääntänyt tarpeeksi hyvin vartalolla vasempaan ja lähti omituisesti ensin keskikapulalle, joka oli metrin verran keskilinjasta vasempaan ja lähti siitä kääntymään oikealle. Tämän jälkeen pysäytin ja olisi pitänyt antaa koiran tulla itse takaisin merkille, mutta hätäisesti ohjasin suoraan vasemmalle keskikapulan ohi, josta bongasi sitten kehässä olleen ylimääräisen merkin, jolle meni hyörimään, jossa vaiheessa pistin pelin poikki ja totesin, että ei onnaa. 0/0 = 0
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Tänään mietti kovin kauan kapulan nostamista, en tiedä oliko jotain epämiellyttäviä kasveja kapulan kohdalla vai oliko ollut jo liian monessa suussa eilen, mutta muuten hyvä. 8,5/9 = 8,75
  • Tunnistusnouto. Meni hienosti laukkaa kapuloille. Katsoin itse väärin rivissä olevia kapuloita ja luulin jo että tuo väärää, mutta koira taisi olla parempi kuin uskoinkaan. 10/10 = 10
  • Kauko-ohjaus. Taas hieman kiertymistä, taisi hieman ennakoida istumisesta seisomista ja jäi ilmeisesti epävarmasti vähän lyhyeksi, jolloin seisomasta maahan jäi hieman huonoksi. Vaihdoissa oli todella kova tahti. Taas hieman kiertymistä myötäpäivään. 8/8,5 = 8,25
Tulokseksi tänään kahden nollan jäljiltä 230,25 pistettä ja 2-tulos. SM-yhteispisteet lauantain ja tämän päivän keskiarvo eli 251,875 pistettä. Sijoituksesta ei mitään hajua vielä.

Viikonloppuun olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, tulihan Ellasta TVA, teki kumpanakin päivänä lähes täydelliset ruudut, vaikka sen kanssa on ollut kovasti ongelmia ja jotkut liikkeet joissa mennään maahan onnistui jopa pienessä sateessa. Ensi vuoden Oulun reissua jo suunnitellaan.

Onnea Lentsulle ja Jatsille yksilökisan voitosta, Marialle ja Tikille valioitumisesta, TSAU:n 1-joukkueelle 4. sijasta ja kaikille muillekin hyvistä tuloksista, joita en nyt pysty muistamaan!

7.7.07

TOKO SM-joukkuekisa 2007, TVA!

Tänään oli TOKO SM-joukkuekisa 2007 Piikkiössä ja samalla karsinta sunnuntain yksilökisaan. Perjantai-iltana käytiin katselemassa kehien rakentamista, ja hieman huolestuttavan ahtaalta näytti, mutta samat olosuhteet on kaikilla. Startti oli ilmoitettu lauantaille kello 13:20 ryhmään ja säätiedotus huolestutti hieman, koska oli uhkailtu sadekuuroilla.

Liikkeet oli jaettu 4 kehään seuraavasti:
Liikkeet: Tuomari: Liikkeenohjaus:
1, 2 Markku Santamäki Pekka Sulkamo
3, 5, 6 Anne Nokelainen Jaana Tala
4, 7 Pauli Härkönen Minna Turunen
8, 9, 10 Tommi Varis Johanna Lindfors

Sää onneksi suosi eikä sadetta näkynyt, korkeintaan oli hieman liian kuumaa auringon paahtaessa. Liikekohtaisesti arvostelulapun järjestyksessä meni seuraavasti:
  • Istuminen ryhmässä 2 min. Oli kerran haistellut maata edestään. 9,5
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Maahanmeno hidas, muuten hyvä. 9
  • Vapaana seuraaminen. Jätätti mielestäni jonkin verran ja hieman ehkä hyytyi helteessä loppua kohti. 8,5
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Seuraaminen vähän luokatonta ja ekassa käännöksessä koira ei meinannut huomata kääntyä mukana, joten tuli pientä häslinkiä. Pysähdykset hyvät. 8
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Pysähdykset oli ihan hyvät, tosin eka pysäytys armottomasti myöhässä. Oli myös jotenkin vaikeaa hahmottaa paikkoja, kun merkit oli 10 metriä sivussa. Ilmeisesti joidenkin näkemyksen mukaan koira olisi varastanut seisomisesta lähdössä, omasta mielestäni lähti heti käskyn alussa. Oli myös ongelmia vähän liikkeenohjaajan käskyjen kuulemisessa. 7
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Ruutu hieman jännitti, merkin kehä oli rajattu kehänauhalla mitä ei olla harjoiteltu ja luoksetulon jättöpaikka oli noin 5 metrin päässä ruudusta ja suurin osa koirista oli eksynyt päivän mittaan luoksetulon jättöpaikan suuntaan. Helpotus kuitenkin oli suuri, kun Ella meni hienosti merkille ja lukitsi selkeästi ruudun siinä. Meni suoraan etureunasta sisään vauhdilla ja pysäytys melko tasan keskelle. Saatiin ilmeisesti aplodit jo ruutuun menosta ja joku kehui myöhemmin, että oli päivän paras ruutuun meno. Pysyi jopa maassa eikä varastanut ulos. Lopun seuraamiseen tuli vauhdilla, mutta hieman häiriintyi seuraamisessa Jatsille osoitetuista suosionosoituksista. 9
  • Ohjattu noutaminen. Arvottiin onneksi oikea, vaikka se olikin ihan lähellä kehänauhaa. Merkille menossa hieman hämmentyi kehänauhaa, jolla merkin kehä oli merkattu ja törmäsi merkkiin. Merkiltä lähti hienosti oikeaan suuntaan ja vaikutti siltä, että löysi kapulankin kompastumalla siihen. 8,5
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Ei mitään erityistä oikeastaan. 9,5
  • Tunnistusnouto. Haisteli hyvin läheltä ja selvästi nenällä koski vääriinkin kapuloihin, mutta poimi hienosti oikean ja palautuskin onnistui. 9,5
  • Kauko-ohjaus. Muuten hyvät vaihdot, mutta tänään hieman kiertyi myötäpäivään taas. 8,5
Yhteispisteet 273,5 pistettä ja startti sunnuntain yksilökisaan 7. sijalta. Samalla tämä oli se kauan kaivattu kolmas ykköstulos ja Ella on nyt FIN MVA FIN TVA! Ruudun onnistumisen jälkeisissä liikkeissä alkoi jo jännittää ja viimeisessä kehässä pyöri kauhukuvana päässä väärä tunnaritikku tai että rähmäkäpälä pudottaa tikun, mutta onneksi kaikki meni normaalisti. Kokeen jälkeen oli aika käsittämätön fiilis, ei oikein tiennyt miten päin olisi ja kädet tärisi.

Tuloksia odotellessa käytiin hakemassa vuoden jääkaapissa jäähtymässä ollut kuoharipullo, joka piti korkata, kun kilpailukirja on nähty, mutta kun tulosten tulo vähän kesti, päätin luottaa omiin laskelmiin ja muistikuviin pisteistä. Niin väsynyt olin kisapäivästä, että ei oikein tajunnut koko asiaa. Nyt liitytään tuohon melko lyhyeen listaan TVA-villakoiria.

Joukkueemme (TSAU-2) oli lopputuloksissa sijalla 18, onnittelut TSAU-1:lle hienosta 4. sijasta.

Kiitokset kaikille onnittelijoille ja projektiin osallistuneille! Teitä on liikaa, jotta uskaltaisin lähteä nimeämään ettei kukaan jää pois.

TOKO ei kuitenkaan tähän lopu, nyt asetetaan seuraavat tavoitteet.

25.6.07

Agility- (ja vähän TOKO-) treenit

Käytiin agilitytreeneissä ottamassa vauhdikas ja vähän haastavakin rata. Ideana radassa oli joutua muutama kerta paikkaan, jossa koiraa pitää työntää itsestä pois päin kun ei ehdi valssata (Esteille 6, 10 ja 16) ja joutua kepeille kovassa vauhdissa. Meidän osalta rata meni varsin hyvin lukuunottamatta sitä, että ohjaajan pitää muistaa himmata hieman ennen keppejä, ettei tule vedettyä koiraa ekasta välistä ohi. Tämä on näköjään meille ihan mahdollista, mutta vältettävissä huolellisella ohjauksella. Voi olla että jossain vaiheessa pitää myös ihan opettaa koiralle keppejä taas. Kontaktit meni hyvin loppuun asti, mutta vauhtia saisi olla lisää, tätä pitää vähän pohtia. Pinta-käsky tuntuu pysäyttävän koiran melkein heti käskystä eikä hae paikkaa. Ei tosin tullut muistettua kokeilla mitä tapahtuu kokonaan ilman kontaktikäskyä. Vauhti oli kovaa ja motivaatiota riitti.

Ennen treenejä otettiin hallin takana yksi tunnari, mikä oli aivan mielettömän hieno. Pari kertaa noudettiin tikkua vielä erikseen, että ote paranisi hiukan. Treenien jälkeen otettiin metallilla hyppynoutoa hallissa ja sekin oli mielettömän upea kunhan vaan ohjaaja osaa heittää ja tällä kertaa osasi.

10.6.07

Ulvilan koe - omalla tasolla, 1½ liikettä joita emme osaa

Tänään käytiin Ulvilassa helteisessä nurmikokeessa. Paikka oli oikein mukava, ilma olisi voinut olla vähän viileämpikin. Otettiin rantatelttakin käyttöön koirille varjoksi. Tällä kertaa hoidin virittelyä vähän enemmän siten, että koira on oikeasti tottunut paikkaan, ettei tarvi hermoilla ja piipata. Koe suoritettiin tällä kertaa 4 osassa:
  1. Paikalla istuminen
  2. Ruutu, ohjattu nouto, kaukot, seuraaminen
  3. Tunnari, idari, luoksetulo, hyppynouto
  4. Paikalla makuu
Tässä pisteet arvostelulapun järjestyksessä:
  • Istuminen ryhmässä 2 min. Tämä meni ihan kivasti, kuuleman mukaan kerran haisteli maata edestään, mutta oli oikein rauhallinen. 10
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Muuten hyvä ja rauhallinen, mutta ihmettelin takaisin tullessa, että miten Ella on muka lonkka-asennossa, vaikkei koskaan vaihda. Ajattelin että josko on vaan rentoutunut, kun oli todella kuuma, mutta kuulemma juuri ennen aikaa oli pitänyt kirputtaa takajalkaa. Ei kuitenkaan mitenkään levoton tms. 8
  • Vapaana seuraaminen. Tällä kertaa meinasi helteessä vähän juoksuosuuksissa hyytyä, kun oli ekan yksilökehän viimeinen liike, mutta kokonaisuutena meni ihan kivasti. 8½
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Normaaliin tapaan seuraaminen vähän velttoa. Seisominen ja maahanmeno jäi vähän vinoon asentoon samoin kuin viimeinen perusasento. 8½
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Taas annoin seisomiskäskyn vähän myöhään, pitää opetella hahmotusta. Tästä ei kuitenkaan tänään sakotettu. Seisominen olisi voinut olla vähän terävämpikin. Maahanmeno meni hauskasti siten, että pysähtyi kuin seinään ja kaatui siitä taaksepäin maahan sen sijaan, että olisi normaaliin tapaan vain madaltanut asentoa askeleiden aikana. Saattaa olla, että alusta vaikuttaa pysähdystekniikkaan ja hiekka on liukkaampaa. Vauhti ja muut asiat kuitenkin kohdallaan. 10
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Horroria, merkille meno hieno ja lähti hienosti ruutua kohti. Taas kuitenkin pysähtyi juuri ruudun reunassa olleen kehänauhan eteen ja päätti mennä maahan ilman mitään käskyä. En ollut älynnyt edes seiso-käskyä antaa. Siirsin kuitenkin koiran ruudun sisäpuolelle, kun halusin katsoa onko varastamisongelma paha. Ei varastanut tällä kertaa. 0
  • Ohjattu noutaminen. Arpaonni valitsi vasemman. Kääntyi vasemman kautta, mutta lähti kohti oikeaa kapulaa. Pysäytin seiso-käskyllä ja näytin vasemman suuntaan, mutta en olisi saanut keskikapulasta ohi, joten keskikapula sieltä tuli. Se oli kyllä jo siinä vaiheessa siinä suunnassa mihin näytin kun koira pysähtyi. 0
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Tässä ei oikeastaan mitään erikoista, otti vieraankin esineen nopeasti ja heitto oli superhyvä. 9½
  • Tunnistusnouto. Toisen yksilökehän alussa en oikein tiennyt mikä on sopiva viritystaso, mutta ilmeisesti olisi voinut vähän enempikin virittää. Lähti kapuloille jo valmiiksi nenä maassa ja ilmeisesti kuonolla tökkäsi yhtä väärää kapulaa, mutta oikea oli ainoa minkä otti suuhun. En tiedä vaikuttiko nurmikolla kelluvat kapulat ja tuli arviointivirhe vai mikä, kun normaalisti ei koske. Palautus hyvä. 8½
  • Kauko-ohjaus. Meidän hyvä liike tällä hetkellä ja taas ilman käsiä. Istumasta seisominen jäi pikkuisen lyhyeksi josta syystä seisomasta maahanmeno ei ollut ihan paras mahdollinen. 9
Pisteitä täsmälleen samat kuin viimeksi eli 227 kappaletta. Luokkavoittokin tuli, mutta palkintoja ei jaettu tässä kokeessa kuin I-tuloksille, eli meidän luokassa ei kellekään. Yleisesti olen taas tyytyväinen suoritukseen, mutta meillä on nuo 1½ liikettä, joita emme osaa, joista alla enemmän. Hienoa on se, että koira jaksaa kuitenkin kovassa helteessä tehdä täysillä loppuun asti eikä hyydy auringossa.

Todelliset ongelmat tällä hetkellä siis on:
  • Vasemman puolen ohjatun suunta ei ole selkärangassa. Tätä täytyy harjoitella, mahdollisesti aluksi ilman keskikapulaa. Harkitsen myös suullisen suuntakäskyn mukaan ottamista suunnan vahvistamiseksi, täytyy kokeilla miten se puree.
  • Käsitys vahvistui tänään, että ei suostu ylittämään kehänauhaa ruutuun. Täytyy hankkia nauhaa ja harjoitella ruutu kuntoon myös ympyröitynä. Mahdollisesti jopa parantaa ruudun hahmottamista, mutta täytyy myös harjoitella reunatonta, jotta ei hämäänny jos reunat jostain syystä jossain onkin sellaiset, jotka ei hahmotu.
Nuo asiat kun saadaan kuntoon ja jos saadaan vielä samalla pidettyä kaikki muu ehjänä, niin ykköskone on valmis. Katsotaan miten käy. Nyt pidän työmatkan takia pari päivää treenitaukoa ja vähän sulattelen.

Ai niin, illalla Ella siirtyi kesäturkkiin eli kauttaaltaan 1,6mm.

9.6.07

Pienet pihaviritykset

Huomista Ulvilan koetta varten otettiin tänään pientä leikkiä pihalla virittelynä, liikkeinä hyppynouto ja vähän seuraamistemppuja. Seuraamiset sujui oikein kivasti, kun alkupään edistäminen taas saatiin pois. Hitaassa käynnissä vasemmalle käännökset meni aika hienosti, kun tein itse käännöksen vähän liioitellun terävästi. Hyppynoudossa sen sijaan piti hieman neuvotella siitä, että onko tuo meidän pahvieste hyppäämistä vai kiertämistä varten. Jostain syystä ulos kannettuna sen yli ei voinut ensin hypätä. Ensimmäisellä heitolla yritti kiertää mennessä, sitten lähempää kokeiltuna yritti kiertää takaisin tullessa. Laitoin sitten koiran istumaan lähelle esteen taakse kapula suussa ettei tehnyt mieli kiertää ja kun oli kerran hypätty kumpaankin suuntaan, niin alkoi hyppynouto sujua jo harvinaisenkin hienosti. Tänään tehtiin tosin puukapulalla. Huomenna sitten aikainen lähtö ja kello 10 aamulla totuuden hetki.

5.6.07

Treenit joita ei ehkä olisi pitänyt olla

Tänään kävin sitten tulevalla SM-kisapaikalla Tuorlassa treenaamassa. Otettiin alkuun kaikki liikkeet kisanomaisesti ja parin liikkeen välein "vaihdettiin kehää" ja sai palkata. Hyppynouto oli ihan okei. Kaukot muuten erinomaiset, mutta jätettäessä kyynärpäät nousi. Ohjatussa noudossa lähti taas vasemman sijasta keskikapulalle. Idari sentään meni kivasti. Tunnarissa tuli luultavasti ohjatun aiheuttamasta keskustelusta johtuen väärä tikku, ei oikeasti edes yrittänyt. Luoksetulon molemmat pysähdykset oli vähän löysiä. Seuraaminen oli loppua kohti todella väljää. Ruudussa ei päästy edes merkille asti. Muuten meni kyllä ihan kivasti.. Paikallaolot jätettiinkin sitten väliin ettei niitä rikota enää enempää.

Lopputreenissä kun oli tarkoitus korjailla virheitä ensimmäinen ruutu meni ihan kivasti, mutta merkin löytämisessä oli vähän vaikeuksia. Käytössä matalat kartiot, joissa reikä keskellä. Ruutuun meni hienosti kunhan päästiin yhteisymmärrykseen merkistä. Maahan ei tosin meinannut mennä kunnolla vaan nousi kaksi kertaa puoli-istuvaan asentoon. Lopulta kuitenkin pääsin pari kierrosta kävelemään, mutta ei ollut valitettavasti sitä käskyttäjää käytettävissä. Yritin sitten vielä naksutella tyhjää ruutua, mutta lopulta jouduin kuskaamaan sen kosketusalustan sinne ja senkin löytämisessä oli pidemmältä matkalta olevinaan ongelmia. Onnistumiseen kuitenkin pitkien keskustelujen jälkeen päästiin lopettamaan. Nurmella ilmeisesti pitää helpottaa vielä enemmän. Ohjatussa meinasi taas vasemmalle lähetettäessä lähteä keskelle ja sitten ei meinannut löytyä ollenkaan ennenkuin kävin näyttämässä kapulan, jonka jälkeen sekin sitten lopultakin onnistui. Palloleikkinä otettiin pari pysähdystä seisomaan ja maahan, jotka nyt oli lyhyeltä matkalta teräviä.

Kotipihassa piti vielä kokeilla tunnaria pari kertaa, joka nyt menikin todella hyvin ja työskentely hienoa, joten epäilen että sekoilu johtui eniten epäonnistuneesta ohjatusta.

Töitä tarvitaan.

3.6.07

Uudenkaupungin koe - jotain hyvää, jotain huonoa

Tänään oli kauden ensimmäinen koe. Paikkana Uusikaupunki ja kenttä sama kuin ensimmäisessä EVL-kokeessamme noin vuosi sitten. Tällä kertaa oli kuivaa ja kuumaa ja kenttä ihan kohtuullinen, mitä nyt vähän voikukkamättäitä paikoin. Tuomarina Markku Santamäki. Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa sekoitettuna. Ensimmäisessä osassa ruutu, idari, kaukot ja hyppynouto. Toisessa osassa tunnari, luoksetulo, seuraaminen ja ohjattu. Paikallaoloilla aloitettiin noin kello 10 aikaan aamulla. Alla liikkeistä tunnelmia arvostelulapun mukaisessa järjestyksessä.
  1. Istuminen ryhmässä 2 min. Oli haistellut maata ja rapsutellut itseään. 6
  2. Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. Oli rapsutellut itseään ja siitä päätynyt istumaan ja meni itsekseen takaisin makaamaan ja kuulemma muutenkin levoton. 0
  3. Vapaana seuraaminen. Perushyvää seuraamista eikä hyytynyt, vaikka kaaviossa oli melko pitkiä pätkiä, joissa ei käskyjä saanut antaa vaan kääntyiltiin vaan eri suuntiin. 9
  4. Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Seuraaminen ehkä ei ihan niin luokatonta kuin yleensä idarissa, asennoissa ei sekoilua. 9
  5. Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Hyvä vauhti, annoin seisomiskäskyn aivan liian myöhään kun jotenkin vaan en tajunnut oikeaa ajoitusta ja seisominen ei ihan niin terävä kuin toivoisin. Maahanmeno hyvä ja ei törmännyt viimeisellä osuudella. 7
  6. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Tässä menikin sitten melkein kaikki pieleen. Ensimmäisen yksilöliikkeen ollessa kyseessä jotenkin en taas tajunnut ottaa kunnollista kontaktia ennenkuin ilmoitan olevani valmis. Merkille lähetykseen tarvittiin kaksi käskyä, kun koira katseli jonnekin metsään. Ruutuun lähti aika huonosti, piti vähän haistaa voikukkaa matkalla. Kiersi ruudun oikean kautta ohi ruudun taakse. Sain siirrettyä ruutuun ja maahan, mutta varasti LO:n käskyllä ruudusta ulos. Seuraaminen oli kyllä hyvää lopussa, mutta tää vaatii töitä nopeasti. 0
  7. Ohjattu noutaminen. Tästä en ois itsekään osannut muuta antaa. 10
  8. Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Hieman epäröi taas vierasta kapulaa, mutta muuten hyvä. 10
  9. Tunnistusnouto. Toisen osion ensimmäinen liike ja hätäilin taas hieman ja otin kapulan suusta ennen lupaa. 9
  10. Kauko-ohjaus. Tänään kokeiluna ilman käsimerkkejä. Aivan minimaalista kiertymistä lukuunottamatta ihan loistava. 10
Pisteitä siis yhteensä 227 ja II-tulos.

Alkavalla viikolla pitäisi saada hämättyä koira ulos ruudusta LO:n käskyllä tai vahvistaa siellä pysymistä siitä huolimatta, että joku huutelee käskyä tai kutsua. Ruudussa lisäksi epäilen, että ruudun reunustus häiritsee koiraa, joten täytyy alkaa treenatessakin käyttämään kuormaliinoja tai lepattavia kehänauhoja ruudun reunoina. Saattaa olla, että reunat muuttaa ruudun hahmotusta. Paikallamakuuta pitää vahvistaa, epäilen, että muutama päivä sitten sattunut pieni onnettomuus treeneissä aiheutti levottomuutta, koska normaalisti Ella on erittäin varma paikallamakuissa. Nyt tarvitaan vaan harjoitusta siihenkin.

17.5.07

Tokonäytös

Tänään oltiin pitämässä Liedossa koiratapahtumassa TOKO-näytöstä. Näytöksiä pidettiin kaksi ja loppujenlopuksi oli ihan hauskaa, koska yleisöä oli melko paljon. Ella aloitti molempien näytösten yksilöosuudet ja meillä liikkeinä luoksetulo ja ohjattu nouto. Ennen yksilöosuuksia oli yhteisliikkeenä sovellettu paikallamakuu, joka meni kummallakin kerralla oikein hienosti eikä yksi kerrallaan käskytyksestä huolimatta tehty mitään omituisuuksia. Luoksetulo oli kummassakin näytöksessä vähän hitaan oloinen, mutta pysähdykset hyviä samoin kuin loppuperusasento. Jälkimmäisellä valui seisomista hieman. Ohjatussa noudossa merkille meno oli vähän flegua, mutta itse noudot oikein kivoja. Ekalla toistolla suhahdin hieman kontaktin saamiseksi, toisella lähetin ilman katsekontaktia merkille ja älyshän se lähteä. Aurinko paistoi lämpimästi enkä älynnyt laittaa koiraa varjoon ennen ekaa näytöstä ja turkki ainakin oli tosi kuuma, joten luultavasti se otti vähän terää pois. Toinen meni vähän räväkämmin, kun koira oli ollut häkissä varjossa.

Luoksetulo:


Ohjattu nouto:



Näytösten välissä otettiin hyppynoutoa metallilla ja tunnaria. Kumpikin sujui oikein kivasti. Lisäksi muutama kerta pelkkää merkkiä ja suoraa luoksetuloa läpi pallopalkoilla, mutta ei oikein vauhtia löytynyt tänään.

Kuvat otti Antti Kiiski. Loput kuvat näytöksistä.

17.4.07

TOKOa

Otettiin kentällä kaikkia yksilöliikkeitä lukuunottamatta hyppynoutoa. Pitkät seuraamiset lähinnä parani loppua kohti, idarin pysähdyksissä ei ongelmia ja ruudun keskelle hakeutuminen on jatkuvasti parantunut. Luoksetulossa hieman törmäilyongelmaa ekalla yrityksellä, mutta hävisi toistolla. Ohjatussa ei enää juuri ylimääräiset tavarat häiritse, mutta rutiinia tarvitaan edelleen lisää. Tunnari on aika hyvällä mallilla ja kaukoissa kaikki vaihdot keskimäärin hyviä..

25.3.07

Tuulissuon kesäkauden avaus

Tänään päätettiin vaihteeksi lähteä Tuulissuolle treenaamaan, kun oli kiva ilma. Ensin otettiin metallilla hyppynoutoa, mikä meni varsin hyvin. Heittokin ulko-olosuhteissa meni ihan kivasti lukuunottamatta ihan ensimmäistä heittoa, joka oli ihan kohtuuttoman lyhyt ja koira hyppäsi suoraan kapulan yli. Tämän jälkeen naksuteltiin ruutua melko hyvin piilotetun kosketusalustan kanssa. Ensin meinasi hieman asettua kulmalle, mutta päätyi ihan oma-alotteisesti siirtymään keskemmälle. Kun vaihdeltiin lähetyssuuntia, niin pari kertaa meinasi tulla vähän merkkien kiertelyä, mutta aina se päätyi sinne tasan keskelle ja siitä ei enää siirtynyt. Toivoa siis on, että koira oppisi oikeasti ruudun. Olin myös rakentanut ohjatun valmiiksi, tänään tehtiin vasenta puolta ja siellä oli noin 5m merkin takana ja 7m sivussa vasemmalla ylimääräinen tötsä. Ekalla lähetyksellä meni kiertelemään ylimääräistä tavaraa, luovutti ja palasi sivulle. Toisella kävi tötsällä, mutta muisti oma-alotteisesti mitä oli tekemässä ja muisti etsiä kapulan. Kolmas menikin sitten jo ihan putkeen. Toistojen välissä käytiin aina kapulan viennin jälkeen naksuttamassa pari ruutua, jotta kapulan paikka unohtuisi välissä. Eli tietää kyllä ilmeisesti periaatteessa mitä on tekemässä mutta valitsee mielellään näkyvimmän tavaran mitä suunnasta löytyy. Pari kertaa otettiin palloleikkinä seisomasta istumista, joka oli tänään jo varsin hyvää ainakin näin epämuodollisesti. Loppuun tunnari ihan liikkeenä avustajan kanssa, mikä oli tosi hyvä ja vielä pari kertaa noutoa tikulla otteen parantamiseksi.

7.3.07

Pieniä noutoja

Tänään aiheena oli noudot, valitettavasti taas suurimmaksi osaksi sisällä. Ensimmäisenä kävin levittelemässä kämpän täyteen merkkejä, tavoitteena tehdä ohjatun noudon nouto-osaa häiriöiden kanssa, se kun on tuottanut ongelmia kokeissa. Tällä kertaa ei erehtynyt kertaakaan olemaan kiinnostunut ylimääräisistä merkeistä vaikka yritin laittaa jopa kapulan vähän matkan päähän merkin taakse. Liekö ongelmana ulkotiloissa ja täysillä matkoilla, että tötsät näkyy aina kauas paremmin kuin kapulat? Täytyy päästä tekemään täydessä mittakaavassa pian niin, että on ylimääräistä tavaraa tyrkyllä. Kaivettiin myös pahvieste esiin ja otettiin sisällä pari hyppynoutoa tunnaritikulla. Molemmat heitot vähän vinojakin, mutta hyppäsi siivosti molempiin suuntiin. Pitäisi ehkä tutkia, että vaikuttaako liukkaampi alusta niin, että kiertää esteen herkemmin kuin vähemmän liukkaalla. Ohjattu ja hyppynouto tehtiin pallopalkalla. Seuraavaksi kävin viemässä pihalle vääriä tunnaritikkuja ja sen jälkeen koiran kanssa viemään oikea ja tehtiin yksi tunnari. Työskentely oli vähän hassua pitkän tauon jälkeen. Meni ensin siististi haistelemaan ja ohitti oikean, palasi takaisin ja ilmeisesti muisti että täähän se juttu oli, koska siinä vaiheessa alkoi häntä heilua ja palautus oli varsin siisti ja siitä sai vielä palkaksi kuivattua silakkaa!

27.1.07

Ensimmäinen KV-koe - jotain hyvää, jotain huonoa

Ensimmäinen KV-koe on nyt takana. Kokemus oli ihan mielenkiintoinen ja tulos suunnilleen sellainen kuin ansaittiin viime aikojen treeneillä. Jotkut asiat siis meni kivasti, jotkut vähemmän kivasti. Aamulla 8 aikoihin menin Turun messukeskukseen paikalle ja kävin arpomassa itselleni suoritusvuoron. Olin kovasti elätellyt toiveita että vetäisen numeron 2, mutta numero oli 16 mikä tarkoitti todella pitkää odottelua paikallaolojen jälkeen kun kaikki yksilöliikkeet suoritettiin kerralla. Paikallaoloissa oltiin kolmannessa ryhmässä noin kello 9:20 ja yksilöliikkeisiin päästiin noin kello 13:20.
  • Istuminen ryhmässä 2 min. Tämä meni ihan jees, mennessä Ella oli vähän kiinnostunut matossa olleesta maalarinteipin palasta jonka päälle päädyin itse istumaan ja yksi piste pudotettiin sitten lattian haistelusta. 9
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Alku meni ihan hyvin. Piilossa ollessa sitten kuulin tutun (Ellan) äänen huutavan wouwouwou ja ihmettelin että mitähän nyt tapahtuu ja meidät sitten kutsuttiinkin takaisin. Paavo-mitteli oli rakastunut viereiseen rhodesiankoiraan ja ilmeisesti Ella ei hyväksynyt että lähimaastossa harrastetaan moista liehumista. Uudella yrityksellä meni hitaasti alussa maahan ja muuten suoritus jees. 9,5
  • Vapaana seuraaminen. Seuraaminen oli varsin mainiota suurimmaksi osaksi. Hieman epätarkkuuksia lähinnä suorilla. 8
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Pysähdyksissä asennet oli hyvät ja ripeät, mutta seuraaminen ihan luokatonta ja väljää. Istumisen jälkeisessä käännöksessä meinasin kompastua koiraankin, kun käännös meinasi koiralta unohtua. Tärkeimmät kohdat kuitenkin taas onnistui. 8,5
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Liukkaalla matolla pysähdykset mielestäni hyvät, seisominen olisi saanut olla hiukan napakampi. Lopussa perusasentoon tulossa aika paha törmääminen jalkoihin. 7,5
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Tämä olikin sitten vähän katastrofi. Merkille meno ok. Lähti merkiltä ensin kohti luoksetulon lähtöpaikkaa ja kääntyi matkan varrelta vähän ruudun suuntaan ja päätyi aivan ruudun kulmaan merkin viereen. En ollut ihan varma olisiko sisällä jos käskisin maahan ja tyhmyyksissäni yritin sitten siirtää keskemmälle mutta eipä se oikein onnistunut ja päätyi tulemaan takaisin luokse. 0
  • Ohjattu nouto. Arvonnassa saatiin pelkäämäni oikea puoli, jossa oli pienessä kehässä ihan lähellä luoksetulon merkit. Yritin kovasti katsoa liikkeenohjaajaa kapuloiden viennin yhteydessä, mutta Ella suostui kuitenkin katsomaan vain mua ja siinä sitten kävi tyypillisesti. Ensin lähti johonkin sinne luoksetulon merkkien suuntaan reunalle, josta yritin kovasti lähettää vielä noutamaan, mutta ei meinannut hahmottaa. Lopulta sitten sain edes jotain tuomaan, mutta sekin oli keskimmäinen kapula. 0
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Heitto jännitti eniten ja yritin asettua hiukan niin, että saisikin pompata vähän oikealle sivuun mutta tietysti pomppasi vasempaan. Tuli kuitenkin esteen yli takaisin. 8
  • Tunnistusnouto. Tämä alkaa olla aika hyvässä kunnossa, tosin tässä vaiheessa flunssaisen ohjaajan ääni alkoi pettää ja ainakin omasta mielestäni käskykin tuli ihan väärään sävyyn ulos. Joko siitä tai jostain muusta johtuen lähti vähän hitaasti kapuloille, mutta palautui oikea kapula ja ihan hyvällä otteella loppuun asti, ei tarvinnut pelätä pudottamista. 8
  • Kauko-ohjaus. Ensimmäisellä maasta seisomaan nousemisella tuli reippaasti eteenpäin ja vielä siitä siirtyi istumaan siirtämällä takapäätä eteen, muut mielestäni ihan jees. 5
Yhteispistemääränä siis huima 193,5 ja viimeinen sija kisassa. Saatiin sentään vielä juuri ja juuri tulos, että yhtään nollaa ei vielä olla tehty.

Loppupäätelmänä juuri ne asiat tuntuu pikkuhiljaa hajoavan, joita päästään huonoimmin treenaamaan kunnolla ja ne sujuu, mistä on kaikkein vahvin rutiini. Mitä sitten pitää tehdä? Otetaan taas kosketusalusta ja naksu käyttöön ruudussa pallon lisäksi, että vahvistetaan tyhjään ruutuun menoa sen pallon lisäksi. Ohjatussa pitää ottaa enemmän häiriötä ja koko kuviota rakennettuna niin, että koira ei näe kapuloiden vientiä, jotta usko riittäisi silloinkin kun ei viemistä muista katsoa. Kaukoja pitää leikkiä myös pitkillä matkoilla, mikä on talvella melko vaikeaa toteuttaa. Aletaan taas treenata ahkerammin, viime aikoina on ollut todella huonoa treeniä.

24.1.07

Viimeistelyä sisällä

Onneksi tuli tunnari otettua eilen, kun tänään on yhtäkkiä syvät lumihanget ulkona. Vähän aikaa treenaamatta olleet liikkeet otettiin sitten tänään sisällä eli kauko-ohjaus ja hyppynouto. Kaukoja otettiin lyhyeltä matkalta tekniikkaharjoittelutyyppisenä ja heiteltiin nameja. Hyppynoutoa otettiin eteisessä pahviesteellä ja tunnaritikulla, joka nyt on ainoita esineitä mitä viitsii sisällä heitellä. Kaukot meni lyhyellä matkalla erittäin hyvin samoin kuin koiran osuus hyppynoudossa. Vaikeinta liikkeessä tuntuu olevan kapulan heittäminen niin, että se jää jokseenkin esteen taakse. Kokeilin tikun kanssa "lappeellaan" heittämistä, josta seurauksena pomppi todella paljon sivuun. Tuntui olevan parempi vaihtoehto heittää päästä kohtuullisella takakierteellä. Metallikapulan käytöksestä ei ole tietoa, kun en ole antanut itselleni lupaa heitellä sellaista sisällä. Takakierteisellä mennään lauantaina ja toivotaan parasta.

Eilen tuli kokeen laputkin, suoritusjärjestys arvotaan paikanpäällä ja yksilöliikkeet suoritetaan kerralla. Tulee siis pitkä päivä, 22 osallistujaa, koe alkaa 9:00 ja palkintojen ja kilpailukirjojen jako kello 15:30. Täytyy toivoa, että vetäisen arvonnassa numeron 2.