Pieni pyrri Aulis täyttää tänään 3 vuotta. Auliksestakin voisi jotain klisheitä kirjoittaa, kun Ellakin niitä ansaitsi. Enkeli ja itse perkele samassa paketissa. Tilaustyönä toteutettu kuuma taisteluhaluinen ja kovaviettinen uros. Eikä saa valittaa, sitä sai mitä tilasi.
Aulis Kotkan Ruusu KV-näyttelyssä 16.6.2012
Kolmeen vuoteen on harrastusmielessä mahtunut jo vaikka mitä jännää. Messarin iso kehä 2010 ja tuomisina V-10 ja JV-10 tittelit, 2 sertiä, 2 cacibia, 1 vasert, osallistuminen rodun kotimaassa Maailmanvoittaja ja Ranskan voittaja 2011 -näyttelyihin, jossa Mansencalilta ja Pecaultilta EH ja H, agilityä alkeista kolmosiin, osallistuminen PAWC 2011 -tapahtumaan Hollannissa, josta hyppyradan voitto, tutustumista paimennukseen, paimenkoiran sielunelämän ihmettelyä noudon ja seuraamisen opettamisessa, mutta TOKOon ei taida riittää oma motivaatio koskaan kisoihin asti.
Mutta mikä tärkeintä tässäkin, loistava Koira. Aina valmiina, aina mukana, aina auttamassa.
Synttärionnittelut myös sisaruksille Pakki, Sumo ja Pila.
Ainiin, se näyttely..
Kotkan Ruusu KV 2012, Tuomari Karcher Christian, Ranska
"exc. type & gabarit. l'epaule un peu droit. un peu trop angulé a l'arriere. exc. tete, typique. bon mouvement."
"erinomainen tyyppi ja koko. olkapää hieman suora. hieman liian kulmautunut takaa. erinomainen pää, tyypillinen. hyvät liikkeet."
AVO ERI AVK1 SA PU2 VASERT CACIB
Ainaki kerran täytyy siis vielä mennä. Kokokin on erinomainen eikä ollenkaan suuri tai kookas eikä yksikään ranskalainen tuomari ole edes arvostellut karvojen pituutta mistään kohtaa.
Viime vuoden viimeisenä päivänä luettelin tälle vuodelle tavoitteita. Tässä vaiheessa voisi olla aika kertoa, että tavoitteita ja suunnitelmia on matkan varrella tullut hieman lisää.
Agilityn suhteen aiemmin ilmoitettujen tavoitteiden rinnalle on pari viikkoa sitten varmistunut kilpailulliseksi tavoitteksi PAWC, eli para-agilityn MM-kisat Nijmegenissä Hollannissa syyskuussa. Kuten vuodenvaihteessa totesin, viime syyskuussa minulla todettiin kummassakin lonkassa paha nivelrikko, joka rajoittaa lonkkien liikeratoja kaikkiin suuntiin ja aiheuttaa kipuja ja ontumista. Aloin miettiä asiaa jo syksyllä ja vihdoin keväällä sain keskusteltua lääkärini kanssa aiheesta. Tämän näkemys oli, että minulla pitäisi kilpailuoikeus olla sääntöjen mukaan ja kirjoitti minulle tarvittavan todistuksen. Todistus lähti skannattuna Hollantiin ja kilpailuoikeus minulle myönnettiin. Luultavimmin kyseeseen tulee ryhmä 3, kun vielä ainakin omasta mielestäni liikun kohtuullisen nopeasti. Ryhmä päätetään tosin lopullisesti vasta paikan päällä harjoituspäivänä.
Group 3: competitors who have a limitation concerning walking, can move passable (reasonably) fast may use assistive devices (like canes, braces)
Nyt on siis matkajärjestelyt työn alla. Luultavimmin osallistun sekä Ellan että Auliksen kanssa ja juoksen luultavasti molempien kanssa myös IMCA yksilöradat, kun kerran samaan aikaan samassa paikassa ovat tyrkyllä. Minejä on Suomesta lähdössä niin paljon, että joukkueeseen ei mahduta IMCA:ssa Ellan kanssa ja makseja taas ei näillä näkymin ole Auliksen lisäksi lähdössä, joten siellä on vain yksilöradat tarjolla. Alun perin ei ollut tarkoitus lähteä lainkaan etenkin kun joukkue tuli niin täyteen että Ellan kanssa ei olisi mahduttu joukkuekisaan enkä olisi pelkkien yksilöratojen takia lähtenyt tänä vuonna. IMCA:han ja PAWC:hen ei ole molempiin luvallista osallistua.
Heinäkuulle ohjelmaan tuli yllättäen Auliksen kanssa myös näyttelymatka Ranskaan, mikä järkyttää edelleen itseänikin suuresti. Käytännössä kasvattaja suostutteli lähtemään ja Aulis on nyt sitten menossa esiintymään sekä Maailmanvoittaja- että Ranskan Voittaja -näyttelyissä. Ja tärkeää on että mahtui sinne ainakin yksi vapaapäivä, että ehtii käydä ottamassa valokuvan Eiffel-tornista.
Edit: Järjestäjiltä saadun tiedon mukaan ei ole oikeutta osallistua sekä IMCA:han että PAWC:hen, joten keskitymme PAWC:hen.
Lauantaina 28.5. käytiin lyhytkarvapyrrien kanssa iltapuhteiksi paimentamassa Piikkiössä. Mukana Aulis, Pila, Kiva ja Lada. Oli pitkästä aikaa hauskaa. Auliksen kanssa tehtiin vain kaksi kierrosta pyöröaitausta. Pila kävi pyöröaitauksessa ja laitumella. Kiva oli sitä mieltä, että pyöröaitauksessa on ahistavaa ja yritti kovasti hypätä sieltä pois, joten kävi sitten kahdesti laitumella. Lada osoitti hetkellisiä kiinnostuksen merkkejä, mutta tuntui ottavan vielä liikaa painetta lampaista.
Outi ja Taku hakee lampaat laiduntamasta
Kirsi ja Pila pyöröaitauksessa
Kerrankin todistusaineistoa, että Aulis on ihan hallinnassa joskus!
Kiva laitumella. Osa 1. Vielä aika varovaista.
Lada pyöröaitauksessa
Pila ajaa laitumella
Aulis pyörössä, kierros 2.
Kiva syttyi toiselle kierrokselle. (Sori, Heidi)
...mutta myös järjesteli aiheuttamansa kaaoksen.
Lada laitumella
Loppukaneettina tää oli taas hauskaa, mutta Aulis on niin intensiivinen, että sen kanssa on ohjaajallakin muutaman minuutin jälkeen takki tyhjä. Tällä kertaa kuitenkin kehitystä oli tapahtunut niin, että alkukankeuksien jälkeen itse muistin vanhan ohjeen ja kun ei tiedä mitä on tapahtumassa, pysäytä koira ja mieti. Sen verran kuitenkin oli hauskaa taas, että tuli saman tien ilmottauduttua 5 kerran kurssille, joten maanantaista 6.6. eteen päin jatketaan paimennusta maanantaisin.
Sunnuntaina vuorossa oli erikoisnäyttely. Siitä ei ihan kauheasti kerrottavaa, vettä tuli vaakatasossa ja olin hetkessä luihin asti jäässä. Pieni esiintymisharjoittelu kuitenkin oli jo auttanut, eli kehässä meni homma ihan ok ja liikkuminen onnistui kohtuullisesti ilman hirttäytymistä ja haukkumista. Tuomarina oli Guido Massimello Italiasta.
Kuva: Heidi Utriainen
"Chen
entre le face rase / demi-longue. Dans le carrét. Exc. tete. Bonne
porte d'oireilles. Oeil un peu claire. Bonnes angulations. + aplombs.
Rase de tapis."
Kuva: Heidi Utriainen
Kiinnostavaa ehkä oli, että arvostelussa ei mainittu liikkeistä mitään, vaikka minulle tuomari kehui liikkeet täydellisiksi ja rakenteen täydelliseksi FR:n rakenteeksi, mutta hänen näkemyksensä mukaan naamassa oli muutama haituva liikaa. NUO ERI NUK 1 oli tulos. Ja sitten kotiin saunaan sulamaan.
Seuraavat näyttelyt onkin sitten heinäkuussa Pariisissa Ranskan Voittaja ja Maailman Voittaja, mutten muista kummassa järjestyksessä.
Suurimmat uutiset tällä kertaa näyttelyuutisia, joskin mukana myös hieman agilityjuttua lopuksi. Eli tänä aamuna suunnattiin Turun Messukeskukseen Top Dog Show 2011:een, jossa pyrrejä tuomaroi Åke Cronander Ruotsista. Kehä oli ilmoitettu alkavan niin että 9:30 alkaa kehä ja ennen meitä 26 PONia. Aikatauluista sen tarkemmin ei ollut tietoa, joten paikalle tultiin jo siinä puoli kymmenen maissa. Kehä meillä oli auditoriossa ja aika postimerkin kokoinen verrattuna esim. Voittaja-näyttelyn kehiin, joissa oikeasti mahtui liikkumaan.
Kehän ulkopuolella Aulis oli ihan jees ja suht rauhallisesti, mutta kehässä ei sitten ollutkaan niin mukavaa. Tai no paikallaan seisomiset ja tuomarin koplaamiset meni kivasti, mutta liikkuminen oli ihan kammottavaa. Hirveää vetämistä ja ois tehnyt mieli mennä kovaa ja luultavasti huutaa mennessään. Kehässä tuomarikin tuli jotenkin yllättäen koplaamaan koiran välittömästi enkä ehtinyt sitä ollenkaan valmistaa aiheeseen, mutta onneksi tuo ei juuri hätkähdä siitä että vieraat tulee katselemaan ja laskemaan hampaita ja kokeilemaan mitä turkin alta löytyy.
Ihan oikea raviaskel!
Kaksi kierrosta juostiin ympäri ja se oli kyllä tuskien taivalta, mutta kyllä sieltä sitten muutama raviaskelkin saatiin aikaan. Edestakaisin juokseminen oli myös tosi vaikeaa, kun matkaa oli käytettävissä niin kovin vähän.
Arvosteltavana
Arvostellessa tuomari halusi jossain vaiheessa kovasti ottaa kontaktia koiraan ja mulla oli juuri nami kädessä niin eihän pyrri huomannut sen maiskutteluja ja muita omituisia ääniä laisinkaan. Päätin sitten äkkiä syöttää sen namin sille että saa sitten vapautua ihmettelemään myös tuomaria. Arvostelu oli miellyttävää luettavaa ja olin jo varma ettei tuolla liikkumisella edes ERIä saada, mutta ilmeisesti tarpeeksi monta raviaskelta kuitenkin tuli.
Mycket tilltalande helhet. Fin storlek. Välskuret huvud med fint uttryck. Bra öron. Fin hals. Mycket välkroppad för åldern. Goda vinklar. Bra päls, ben och tassar. Rör sig med bra steglängd.
Seuraavaksi tuomari sitten kysyi multa että mitä haluaisit mihin totesin että serti oli kiva minkä jälkeen kehäsihteeri ohjeistettiin antamaan sieltä kaikki.
Saalis
Tulos siis ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB. Palkinnoiksi valittiin tällä kertaa pokaalien sijasta lahjakortteja, mitkä piti käyttää heti paikanpäällä. Näitä tuli 3kpl 6€ arvoisia ja Hurtta-osastolta löytyi kivan oloinen lifeguard-huivi, jota ajattelin käyttää vetovaljaiden kanssa kun niissä ei ole heijastimia lainkaan. Eli jotain hyödyllistäkin. Kehän jälkeen oli myös pitkä juttutuokio pyrristä haaveilevan pariskunnan kanssa, jotka olivat Aulista tulleet ihmettelemään. Onnea valitsemallanne tiellä!
Näyttelyt on nyt sitten hetkeksi tässä. Erkkariin varmaan mennään toukokuussa ja sitten 2 vuotta täytettyä käydään kaivamassa viimeinen SERT jostain että saadaan kaverista muotovalio. Sen lisäksi sitten hyvin harkiten eli lähinnä jos jossain on joku ihan oikeasti kiinnostava tuomari joka tuntee rotua ja jolta saa oikeasti asiantuntevia mielipiteitä. Tiedä vaikka ranskan erkkariin innostuisi jonain vuonna lähtemään. Ainakin maisemat ovat muiden reissukuvista näyttäneet näkemisen arvoisilta. Jatkossa tosin sitten hieman muistutellaan näyttelyn alla että mites se ravaaminen hoituikaan. Messarissa se meni kuitenkin kohtuullisen hyvin kun oltiin edellisellä viikolla käyty pihassa juoksemassa pari kierrosta iltaisin. Nytkin oli kovasti tarkoitus, mutta unohtui ja sit siitä tuli vähän tämmöstä ryntäilyä. Liekö ollut matkalla agilityesteitä etsimään vai mitä. (aasinsilta)
Agilityä ollaan treenattu viime viikonlopun jälkeen kahdesti. Viikolla käytiin omalla ryhmätreenivuorolla ottamassa pääasiassa lähtöjä ja niiden yhteyteen jotain pientä. Yhden kerran vaipui maahan, mutta kun käskin kaukaa "istu", niin napsahti puoliunesta ikään kuin hereille ja nousi istumaan. Lisäksi otettiin vähän avokulmaa kepeille ja yksi työtapaturma kävi, mut muuten hyvää meininkiä siinä jo.
Tiistaina tein myös sellaisen kulttuuriteon, että osa-aikaeläkepuudeli pääsi mukaan treeneihin ja tehtiin sen kanssa vähän radan pätkiä. Sillä oli aivan fantastiset kontaktit ja hyvä asenne. Suorien ja irtoamisten lisäksi otettiin muutama takaakierto ja twisti ja sujui niin hyvin, että piti lopettaa treenit lyhyeen. Tätä oltiin hakemassakin, vähän sellaista asennetta vaan että tää on hauskaa, kuitenkin kyseessä on periaatteessa "valmis" koira, joka ei jotenkin tunnu treenistä hyötyvän vaan päin vastoin. Nyt voisi Ellallekin alkaa miettiä jotain lämpimiä kisoja tässä kevättalvesta.
Lauantaiaamupäivällä käytiin sitten Kiista- ja Kami-kelpieiden kanssa treenaamassa. Tehtiin pitkästä aikaa vähän vaikeampiakin ratoja ja radalla piti tietty olla myös pöytä, kun ATT:lle on nyt sitten tullut piippari ja tuomaroimaan tulevat tuomarit myös tietää sen. Alkuun oli vähän ongelmia näiden ykkösluokan ratojen jäljiltä, että kovasti oli itsenäistä radanlukua ja unohtui taas pitkästä aikaa paikoin välillä se että mullakin on joku rooli siellä radalla, mutta nyt täytyy keskittyä siihen että se oikeasti lähtee kääntöihin mukaan. Välistävedoissa oli vähän murheita kun oli paikka, jossa toinen este oli niin että en pystynyt antamaan tilaa kunnolla siihen niin meinasi rimaa kolista alas. Lisäksi pitää enemmän treenata korkeammilla rimoilla, kun 55cm takaakierrot onnistuu kutakuinkin 100%, mutta 60cm ei välttämättä muista katsoa missä rima oli ja tulee alas. Pöytä oli jees, yhden kerran meni yli, mutta tämän jälkeen oppi ihan itse siihen jarruttamaan ja pakkovalssitkin onnistui vielä vaikka ei ole varmaan Elinan tekniikkakurssin jälkeen tehty. Paitsi tiistaina kokeiltiin ja silloinkin onnistui. Viimeisellä radan pätkällä otettiin härski 90 asteen avokulma kepeille suorasta putkesta ja päätin että en mene auttamaan, mutta sen verran avustin että laitoin yhden ohjurin ihan alas 2-4 keppiin. Viimeiseksi mielikuvaksi jäi, että tekis mieli mennä 2. tai 3. väliin, mutta pitää muistaa mennä 1. välistä ja siihen sitten lopetettiinkin. Sisäänmenoja vaikeista kulmista pitää nyt oikeasti vahvistaa, että muistaa hakea sitä ekaa väliä. Lähdöt täydelliä jokaisella kerralla!
Viikolla pitäis nyt yrittää pari kertaa ehtiä hallille, että pystyy sunnuntaina sitten luottavaisin mielin kisaamaan kolme rataa. Jos sattuis niin kummallinen flaksi, että kahdelta ekalta tulis nollat, niin viimeinen kisattaiskin sitten kakkosissa jo. Paineita en kyl suostu ottamaan tästä, rata kerrallaan mennään ja kakkosiin joudutaan kun on aika.
Vuosi tuli päätettyä Auliksen viimeistelytreeneillä huomisia ensimmäisiä virallisia kisoja varten ja käymällä vetämässä treenit omalle ryhmälle. Viimeistelytreenit meni loistavasti. Kontaktit oli hyviä, vauhti kovaa, kepit virheettömiä, käännökset tiukkoja kun sellaisia tarvittiin, draivi kovaa. Jos jotain vähän huonoa pitää löytää, niin lähdöt on edelleen ihan siinä hilkulla. Toivottavasti toimii huomenna ja oma pokka pitää.
Ella Sveitsin Alpeilla syyskuussa
Ellan kanssa on taas yksi vähän hämmentävä vuosi takana. Tokon suhteen on edelleen mulla päällä vuonna 2007 alkanut burnout, vaikka toisaalta koko ajan haaveena on sellainen "vielä kerran". Mahtaako vaan vuodet loppua koiralta ennen kuin saan itseni tokotreeneihin. Agilityn suhteen on eletty tosi hienoja hetkiä ja oltu todella pohjamudissa. SM-kisat oli katastrofi, karsintoihin osallistumisoikeuden voittaminen hieno hetki ja karsintoihin osallistuminen oli hienoa ja tavoitteet täyttyivät, kun saimme jatkaa myös sunnuntaille. IMCA Sveitsissä oli hieno, vaikka suurta menestystä ei tullutkaan. Toivottavasti vuosia on vielä paljon edessä. Terveystutkimusten tulokset olivat hyvät. Luin vähän aikaa sitten blogin ensimmäisiä merkintöjä ja näyttää siltä, että 5 vuotta olen kokenut olevani jumissa. Pitäisi kaiken epäonnistumisen harmittelun sijaan opetella iloitsemaan niistä pienistä onnistumisista ja muistaa kilpailla aina vain omaa tasoa vastaan. Ellan kanssa pääasialliset tavoitteet on vuonna 2011, että meillä on yhdessä hauskaa, varata ohjaajalta laatuaikaa yksin Ellalle. Kisaamisen ja treenaamisen pitää olla iloista.
Aulis Linnavuoren metsässä
Auliksen kanssa ollaan harrastettu paljon. Agilityssä ollaan niin kisavalmiita, että heti vuoden 2011 ensimmäisenä päivänä otetaan ensimmäiset viralliset startit Hyvinkäällä. Agilityn lisäksi ollaan pähkäilty tokon kanssa, joka on ollut tämän koiran kanssa uskomattoman vaikeaa ja ohjaajalle opettavaista. Seuraamisen ja noudon rakentaminen on ollut todella vaikeaa ja mitään oikoteitä ei ole voinut käyttää, kun koira rankaisee välittömästi, mutta uskoisin että vuonna 2011 osallistutaan myös kokeeseen. Paimennusta ollaan harrastettu paimennuksen perusteet -kurssilla ja pidettiin paimennuspäiväkin lyhytkarvapyrreille. Vuoden yllätys oli varmaankin se, että osallistuttiin voittaja-näyttelyyn ja Aulis sai JV-10 ja V-10 -tittelit. Lisäksi ollaan vähän treenailtu jäljen alkeita ja jopa juostu vieheen perässä. Uidakin se osaa, mutta vain rantaa kohti kun sen vie syvälle, mutta uskoisin että tämäkin asia joskus korjaantuu. Lisäksi jännittävien terveystutkimusten tulokset olivat loistavat. 2011 tavoitteena agilityn suhteen on nousta kolmosiin. Tokon suhteen tavoitteena on päästä siihen kuntoon, että voidaan osallistua kokeeseen ja säätää sitten seuraavat tavoitteet sen perusteella. Suuri haave olisi saada myös paimennus siihen kuntoon, että voisi johonkin farmikokeeseen mennä. Ja PK-tuloskin olisi hienoa saada joskus, luultavasti jäljeltä. Sitä en tiedä tapahtuvatko nämä paimennus- ja PK-asiat vuonna 2011 vai joskus myöhemmin, mutta ainakin aletaan työstää asiaa.
Ohjaajalle tuli myös tämän vuoden syksyllä tympeitä uutisia. Vihdoin menin lonkkien leposärkyjen takia urheilulääkärille. Olin lykännyt asiaa jo vuosia, kun pelkäsin saavani jonkun ikävän diagnoosin ja elin siinä uskossa, että kyse on vain lihaskireyksistä. Pelko osoittautui ihan aiheelliseksi ja röntgenkuvien perusteella todettiin nivelrikko ohjaajan kummassakin lonkassa, mikä rajoittaa lonkkien kiertoliikkeitä, erityisesti sisäkierrot ovat lähes olemattomat ja ulkokierrotkin hyvin puutteelliset. Fysioterapialla on haettu lihastukea lonkan seudulle, mikä olikin kovin puutteellista sekä lisäksi pyritty pääsemään kireyksistä ja epätasapainoista, jotta nivelet rasittuisivat mahdollisimman vähän ja pysyisin mahdollisimman toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Lisäksi soveltuvat kipulääkitykset. Asiaahan ei voi korjata ja se etenee jotain tahtia. Ratoja kuitenkin juostaan niin pitkään kuin jalat kantaa, mutta tietyt ohjaustekniikat ovat jo tällä hetkellä fyysisesti vaikeita. Vielä ei oikein ole tarkalleen selvillä missä kohtaa rajoitukset ovat nivelistä johtuvia tai lihaksista johtuvia, mutta 2011 ja monta vuotta siitä eteenpäinkin tavoitteena on pysyä sellaisessa kunnossa, että pystyy kohtuullisen hyvin ja kohtuullisen kivuttomasti ratoja suorittamaan. Ja nauttia jokaisesta otetusta juoksuaskeleestsa.
Kirjoittaja on siis monta viikkoa jo kirjoittanut "huomenna" ja aina vaan tulee uusia huomisia ja 1,5 kuukautta onkin yhtäkkiä jo mennyt. Monenlaista on kuitenkin tapahtunut välissä. En muista mitä kaikkea edes välttämättä, mutta yritetään.
Ellan agilityt
Ellan kanssa käytiin tämän vuoden viimeiset kisat Noormarkussa. Niistä ei juuri muuta kerrottavaa, kuin että puudelin pitäminen lämpimänä on pirun vaikeaa enkä oikein itsekään jaksanut motivoitua. Kiitos kuitenkin matkaseuralaiselle, vaikka koiralle iskikin juoksu, ettei tarvinnut yksin ajella. Tästä sitten jäätiinkin jonkunlaiselle vuorotteluvapaalle ja osa-aikaeläkkeelle kun toisessa startissa Ella oli ehdottomasti sitä mieltä että ei kylmässä kuulu kisailla ja meneehän se nykyään tosi helposti jumiin pakkasilla. Pari huonoa hyllyä käytiin siis tekemässä Kari Jalosen radoilla, ei mitään mistä viitsisi jaksaa sen enempää kertoa. Tästä sitten totaalitaukoa agilitystä puudelille muutama viikko ja katsotaan jos kevättalvella pari oikeasti lämmintä kisaa kävisi Hyvinkäällä ja/tai Masalassa. (Ei, ATT ei ole lämmin) Mielenvirkeyttä ollaan sittemmin harrastettu pääasiassa naksuttelemalla jalkojen nostelua ja ihan vaan rennolla yhdessäololla ja lenkkeilyllä silloin kun säät sallii eikä ole liian kylmä.
Auliksen agilityt
Auliksen kanssa ollaan treenattu Elina Jänesniemen tekniikkakurssilla ainakin ihmisnuolta ja pakkovalsseja ja varmaan jotain muutakin ja lisäksi vähän oma-alotteisena treeninä keppien erottelua ja etsimistä ja itsenäisyyttä kepeille. Ratatreenien sijaan pitäisi taas jaksaa panostaa muutenkin perusasioihin. Yhdet epiksetkin käytiin, joista jäi yleishyvä fiilis.
Lisäksi osallistuttiin Alen Marekovicin treeneihin jonain perjantaina ATT:llä. Kävin torstaina katsomassa treenejä ja hirvitti ajatus että Auliksen kanssa joutuisin tekemään rataa pelkillä persjätöillä, joita ei ole tehty yhtään koskaan ja totesin että mielenkiintoista ja hyödyllistä. Valitettavasti meille kuitenkin olikin ihan eri treenit ja aiheena kontaktit ja takaakierrot. Oli ihan kivaa, mutta jotenkin en kokenut, että juuri mitään olisi jäänyt niistä treeneistä käteen ja olisikin kauhean toivottavaa, että jos vedetään hyvin erilaisia treenejä, tietäisi etukäteen teemoista kun olisin paljon mieluummin mennyt torstain ratatreeneihin ja ne olisi olleet meille paljon paljon hyödyllisemmät.
Innostuin kuitenkin vaihteeksi sen verran treenaamisesta, että päätin ottaa Aulikselle ryhmäpaikan Outi Vormiston ryhmään. Ollaan nyt siellä käyty yhden kerran, kun tällä viikolla jätettiin pakkasen takia väliin. Muutama kerta kyllä pitäs ehtiä käväistä hallilla, kun Aulis on nyt ilmoitettu 1.1.2011 ensimmäisiin virallisiin kisoihinsa Hyvinkäälle.
Auliksen Toko ja temput
Tokon osalta päätin noudosta että oikoteitä ei tän koiran kanssa ole, joten olen ollut lähes päivittäin polvillani kodinhoitohuoneen lattialla odottamassa että koira keksisi itse mitä kapulan kanssa pitää tehdä. Ensimmäinen viikko meni kutakuinkin siihen, että kapulasta alkoi olla olemassa, tämän jälkeen siitä tuli kiinnostava ja ollaan päädytty nyt jo siihen että nostaa sen maasta ja liikkuu sen kanssa mua kohti. Ehkä tämäkin vielä tulee valmiiksi joskus. Temppupuolella ollaan jatkettu jalkojen nostelua ja nyt työn alla takajalan lisäksi ristikkäinen etujalka. Lyhyet ajat onnistuu jo, en vain osaa päättää että ottaisinko samalla hyväksytyksi myös tuon saman puolen etujalan, mitä tarjoaa välillä myös.
Voittaja 2010!
Viime sunnuntaina olikin sitten ne isoimmat uutiset. Jossain mielenhäiriössä olin ilmoittanut Auliksen messariin Voittaja 2010 -näyttelyyn. Matka meni ihan ok, kunnes pääsin messukeskuksen risteykseen. Siitä meni 25 minuuttia jonottaa parkkipaikkaa, joka oli arviolta noin 1,5 kilometrin päässä. Tungoksessa luoviminen ei ollut kivaa kun joka koiran pitää tulla iholle ja en muutenkaan viihdy tungoksissa. Ja ihmetytti taas kun ekan 5 minuutin sisälläolon aikana näen ainakin 3 koiraa paskalla sisällä.
Kuva: Tuuli Nieminen
Yksilökehään oli vaihunut tuomariksi Paul Jentgen Luxemburgista. Tottakai Olen Onnentyttö "Lada" piti olla myös näyttelyssä, mutta valitettavasti ei päässyt osallistumaan. Tsemppiä Tampereen suuntaan. Arvausten mukaan valioluokkaan ilmoitettu narttu olisi ollut Pira (Bila du Pic d'Espade) joka ei myöskään ollut paikalla. Aulis sai siis rotukehässä esiintyä ihan yksin. Ei ollut pitkä visiitti, tutkittiin koira, kerran juostiin edestakaisin ja kerran kehän ympäri. Yksi haukahdus taisi tulla, mikä oli paljon vähemmän kuin aiemmin, eli hyvä suunta esiintymisessä ja edelleen Aulis on rotuunsa nähden helppo käsiteltävä.
Ravia. Kuva: Tuuli Nieminen
Arvostelun aikana en oikein osannut keskittyä muuhun kuin pitämään Aulista suurin piirtein seisomassa ja odotin vaan että minkä väristä nauhaa pukkaa. Aamusta olin laittanut facebookin statukseen ilmoituksen, että lähden keräämään tittelit pois, joten olin melko varma, että EH:ta tulisi tällä manauksella. Mutta voi sitä helpotuksen tunnetta, kun lopulta tuomari sanoi maagisen sanan "excellent".
Kuva: Tuuli Nieminen
17 months. Very good head and topline. Very good breast and angulation. Up and down nearly correct. Very good movements, colour and coat.
ERI, JUK1, PU1, SERT, ROP, JV-10, V-10
Sitten ensin jaettiin paras uros, serti, juniorivoittaja käteen ja hetki huudeltiin narttuja kehään ja todettiin että on se sitten rodun paraskin ja voittaja, mutta junnuluokassa esitettynä cacibia ei saa. Tuuli Niemisen albumissa pari kuvaa lisää. Kiitokset sille suunnalle kuvista.
Seuraavaksi matka kävi rop-kuvaukseen. Siellä odotin jonon hännillä 20 minuuttia kun kukaan ei ollut ohjeistsanut miten toimitaan ennen kuin älysin käydä ilmottautumassa ja viesti oli että muutama kymmenen koiraa ennen, tuu tunnin päästä kysymään missä mennään. Sillä aikaa kävin jonottamassa sitten 15 minuuttia sen takia, että sain 3 samanlaista pientä pokaalia joissa ei edes kerrota mistä meriiteistä ne on jaettu. Sitten takaisin kuvaukseen, jossa enää 20 koiraa ennen.
Väsyttääkin. Kuva: Tuuli Nieminen
Lopulta päästiin kuvaamaan ja kyselin sitten että miten toimitaan ja ohjeen mukaan päästin koiran vapaaksi ja tapansa mukaan nurkat pitää käydä tutkimassa niin eikös samalla sekunnilla kun kuvaaja sanoi "katsot vaan ettei mee taustasta läpi" se astui taustapaperin päälle ja kaksi etutassun kokoista reikää paperissa. Ei ollut kyllä eka koira joka näin on tehnyt, mutta kuvaajan pyynnöstä kuvattiin sitten kytkettynä vaikka ois se siinä ihan hallinnassa ollut. En vaan tiennyt että se on jotain ohutta paperia. Aika monta kuvaa saatiin räpsiä kun tuolla oli ilmiömäinen kyky aina liikahtaa juuri kuvanottohetkellä eikä mulla ole mitään hajua millainen kuva tuli. Koiramme-lehdestä se kai nähdään. Eikä mulle kerrottu että saanko kuvaa jotenkin itselleni mahdollisesti.
Sieltä sitten kiireesti kokoomakehään ryhmässä esiintymistä varten. Tätä varten löytyi käytävältä ihan yksi opaste halliin kolme, jonka läpi piti mennä toiseen halliin ja sieltä löysin 1-ryhmän näköisiä koiria ja jonkun sedän joka neuvoi mihin pitää mennä että pääsen esiarvosteluun. Tässä sitten taas jonotettiin ja esiarvostelussa liikuttaessa tuo alkoi olla jo aika väsynyt ja piti sellaista kitinää että oltiin ihan haukkumisen rajoilla mikä puolalaistuomaria vähän nauratti. Tapiola kiltisti tarjosi esittäjille banaaneja, että sai verensokeria vähän ylös. Hieman jännitti isoon kehään meno ison yleisön eteen eikä vähiten sen takia, että odottaessa kehään menoa Aulis alkoi hermoilla 100-tuumaisesta ruudusta näkynyttä koiratanssiesitystä. Mutta mielestäni liikkuminen isossa kehässä meni hyvin pauhaavasta musiikista ja valoista huolimatta. Seisoskelu oli vähän vaikeaa, kun olisi pitänyt olla selkä yleisöön päin mikä aina kiinnosti kun siellä taputettiin. Odotetusti kuitenkin siellä ei sen kauempaa sitten tarvinnutkaan olla.
Kuva: Tuuli Nieminen
Ulos lähtiessä maksoin pysäköinnin kun se oli halvempi, mikä oli täysin turhaa kun ajoin jostain muualta ulos kuin messukeskuksen portista ja suoraan Tuusulantielle. Kokonaisuutena en taas mitenkään nauttinut pitkästä näyttelypäivästä ja etenkään siitä tungoksesta ja kaikesta odottelusta mitä siihen liittyy. Tittelit ja ensimmäinen serti kuitenkin pelasti päivän ja oli se kuitenkin ehkä sen arvoista. Vaikka Voittaja-titteleitä varten ei tarvinnutkaan ketään voittaa.
Viikonloppu tuli vietettyä Auliksen kanssa Kotkan suunnalla Lintukodossa Tottakai-päivillä. Tuli taas nähtyä paljon pyrrejä ja pyrri-ihmisiä, käveltyä metsissä, kiipeiltyä kallioilla, vähän tokoiltua, treenattua kontakteja soutuveneiden päällä, otettua verinäyte Hannes Lohen geenitutkimuksiin ja juostua vieheen perässä. Verinäytteen otto meni yllättävän hyvin, ei tarvittu kun minä ja näytteenottaja toisin kuin joillain joilla tarvittiin useampia ihmisiä pitelemään koirasta. Vieheen perässäkin tuo juoksi mielellään. Tokotreenit meni hyvin ja nyt alkaa tuntua siltä että ton seuraamisen alkaa pikkuhiljaa saada kasaan.
Terveystulosten viipymisellekin tuli selitys jo perjantaina kun aloin ihmetellä että kylläpä kestää. Kun omakoirassa ei näkyny minkäänlaista kuittausta että kuvat olisi edes saapuneet, niin soittelin ensin Kennelliittoon, mistä tämä tieto vahvistettiin. Soitto Koirakissaklinikalle paljastikin, että sieltä niitä lähetellään aina isompi nippu kerralla ja ne on lähetetty vasta viime viikolla oltuaan pari viikkoa klinikalla odottelemassa lähetystä. En kyllä oikein tiedä miksi, kyllä siitä hinnasta ois yks kirjekuori ja postimerkki pitänyt pystyä hankkimaan. Noh, mutta nyt sitten vaan jatketaan odottelua.
Järkytyksekseni myös tuli ilmottauduttua sittenkin messariin sunnuntaille kun Tottakai-päivillä Pakin kanssa tuli jaettua että kumpi yrittää kumpaakin titteliä saada pois kun ei ole mitään järkeä lähteä kilpailemaan keskenään. 50€ ja 1,60€ käsittelykuluja meni sitten siihenkin että saan arvostelun joltain tuomarilta joka ehkä näkee ensimmäistä kertaa elämässään lyhytkarvaisen pyreneittenpaimenkoiran.
Raisiossa elonäyttelyssä Aulis oli ekaa kertaa virallisessa näyttelyluokassa. Kilpailua ei ollut, kun oltiin ainoat rodun edustajat, mutta mulle oli kerrottu, että Soile Bister ymmärtää näiden päälle jotain, niin uskaltauduttiin hakemaan mielipidettä. Mitään isoja tavotteita ei ollut, kuhan nyt sen verran kehäkäytöstä, että saadaan jonkunlainen arvostelu.
Näyttelypaikalle tultiin 11 jälkeen ja kehä löytyi pienen etsimisen jälkeen jääkiekkokaukalosta. Toista tuntia siellä odoteltiin kehään pääsyä ja oli todella kuuma. Lämmöt jossain 30:ssä, ei tuulta, kosteaa ja raskasta. Odottelu näyttelyn hulinassa meni ihan hienosti ja aika ison osan ajasta Aulis vaan makoili jaloissa tai muuten vaan otti ihan rennosti.
Ensin juostiin pari kierrosta kehän ympäri, joka meni tällä kertaa ihan kohtuullisesti. Mätsäriin verrattuna on mukavaa, että ei ollut sitä paria siellä häiritsemässä ja olin jo aiempien rotujen kohdalla katsonut, että tuomari kyllä antoi aikaa esittää koiran niin että se saadaan esittelemään liikkeet. Hieman äänenavaustakin siinä tuli, mutta myös joitain raviaskeleita.
Koiraa läpikäydessä ehkä venkoili hieman aiempia mätsäreitä enemmän, mutta oli kyllä ihan käsiteltävissä. Hännästä jopa kysyttiin että onko luonnontöpö. Ensimmäinen toteamus oli, että taitaa olla kropaltaan vielä aika teini - niinkuin onkin. Löytyi myös hännässä oleva kummallinen rustopallo, josta ei ole tietoa mikä se on. Häntämutkaa ei ole, mutta tästä keskusteltiin rokotuksilla eläinlääkärin kanssa viime syksynä ja todettiin, että kun se ei mitenkään vaivaa eikä mihinkään muutu, niin sen voi sitten katsoa, kun selkä kuvataan.
Arvostelun aikana pääasiassa seisoskeltiin ihan asiallisesti. Ei tuota juuri voi asetella, kun se ei sellaista siedä eikä näiltä kukaan asiantunteva tuomari kyllä mitään varsinaista esiintymistä odotakaan.
Lopuksi vielä pyydettiin juoksemaan kierros kehän ympäri ja kun eka kierros meni vähän säätämiseksi ja jouduttiin hieman keskustelemaan (nätisti toki!) askellajista ja suunnasta, niin otettiin pyynnöstä vielä toinenkin kierros mikä menikin jo ihan ok.
Tuloksena melko odotetusti EH / JUK1
Arvostelu:
Kookas, erittäin hyväntyyppinen, hyväluustoinen uros, vielä
kehittymätön runko, erinomainen pää & ilme, korvat ok, tyypilliset
kulmaukset, luonnontöpö häntä, karva ok, hyvä väritys, liikkuu sivusta
hyvin, saisi olla yhdensuuntaisempi edestä ja takaa, ihastuttava luonne,
häntä liian korkea-asentoinen.
Kauhean tyytyväinen olin, että koiran pystyi esittämään. Arvostelustakin olen ihan samaa mieltä ja arvosanastakin. Olisi vähän väärin antaa näin keskeneräiselle koiralle sertejä ja toisaalta taas olen ihan tyytyväinen, että koira on vielä tässä iässä vähän kesken. Liikkeiden osalta ongelmana on, että se ei ihan parastaan näytä näyttelykehässä, kun siellä ei mennä määrätietoisesti johonkin, mutta ehkä ennen seuraavaa näyttelyä voisi opettaa sen tähän näyttelyjuoksemiseen.
Toinen harjoitus mätsärissä ennen elonäyttelyä. Tällä kertaa Kupittaalla, järjestäjänä ilmeisesti muistin mukaan Corgikerho. Päästiin kehään toisessa parissa. Kehän ulkopuolella liikuttaminen oli sujunut ihan hyvin, tosin vasemmalle kääntyminen tuottaa hieman tuskaa, kun koira pyrkii eteen. Kehässä kuitenkin sitten kun lähdettiin taas liikkeelle, niin alkoi se haukkuminen tälläkin kertaa. Totesin, että ilmeisesti tää liittyy niihin toisiin samaan aikaan liikkuviin koiriin, kun sain tän kehän ulkopuolellakin aikaiseksi kun oikein hain tilanteen. Seisoskelu ja räplättävänä oleminen sujui kyllä ihan hyvin. Ja odottelukin oli helpompaa kuin viimeksi, tällä kertaa pyrrinpoikanen meni välillä ihan rennosti makoilemaankin. Sininen nauha sieltä ihan oikeutetusti tuli, mikä oikeastaan kuuluu asiaankin aina tässä kohtaa. Isossa kehässä oli tällä kertaa vähemmän porukkaa ja tuomari fiksusti jakoi vielä senkin kahtia. Nyt ihan sitten oikeasti keskityttiin siihen, että lähdetään liikkeelle rauhallisesti ja siitä sitten kiihdytetään ja kun jouduttiin kaksi kierrosta juoksemaan, niin ekat puoli kierrosta meni hyvin ja senkin jälkeen haukkumista vain oikeastaan nurkkien kohdalla kun edellä juokseva teki ne jotenkin kummasti. Noh, tämän jälkeen sitten onneksi päästiinkin jo kotiin niin ei mennyt tuhottomasti aikaa.
Nyt kun Aulis on 14.8. menossa Raisioon elonäyttelyyn, niin pitihän sitä käydä kokeilemassa hieman miltä kehäkäyttäytyminen vaikuttaa mätsärissä kun sellainen oli tyrkyllä. Alun perin piti mennä jo tiistaina, mutta isäntä oli työmatkalla Espoossa niin jäi väliin. Liikkumista kokeiltiin vähän kehän ulkopuolella ja se meni ihan kohtuullisesti, mutta kun mä lähden juoksemaan, niin meinaa kuumua ja alkaa paimentaa. Ja vielä kaiken lisäksi pitäis kaartaa vasemmalle päin. Kehässä tää menikin sitten niin, että kun lähdettiin juoksemaan niin tuli kyllä ympyrää ja suurimmaksi osaksi raviakin, mutta äänivarat piti myös esitellä tässä vaiheessa. Tuomari käpälöi koiran perusteellisesti, mistä iso plussa. Pitää muistaa pitää se seisomassa, muuten antoi käsitellä ihan hyvin, mutta takapäätä käpälöidessä meinasi laittaa ittensä istumaan. Sininen nauha sieltä tuli ilman sen kummempia perusteluja, mutta lähinnä tota kehässä toimimista me oltiin opettelemassa niin ei sillä väliä. Isossa kehässä sit olikin vaikeampaa kun ne 20+ sinisen nauhan saanutta otettiin kehään. Edessä oli vihikoira joka halusi haastaa riitaa kaikkien kanssa ja takana vehnä, joka aina kun yritin ottaa vähän tilaa itselle tuli uudestaan sentin päähän persiistä. Ei osannu arvostaa pyrrinpojan luontaista rumuutta, joten päästiin onneksi kotiin melko nopeasti.
Totesin kyllä taas, että ei oo kauheasti mun laji. Odotellaan yhteensä kolmisen tuntia että päästään juoksemaan kehässä muutama sekunti koiran kanssa ja joku käpälöi. Sitten tähän vielä se, että ilmeisesti monet tulevat sosiaalistamaan koiriaan mätsäreihin ja kun mulle sosiaalistaminen ei mieluummin tarkoittaisi sitä, että kaikkien koirien pitää päästä ihotuntumalle.
