Agilitytreenejä ja kisaamista

Tiistaina käytiin ryhmätreeneissä jotka meni oikein kivasti. Rata ei ollut kauhean suoraviivainen, mutta meni pääosin oikein hienosti. Niistopersjätössä jouduttiin vähän hiomaan ajoitusta, kun en uskaltanut lähteä niistosta ajoissa pois. Lisäksi putkesta tulevaa koiraa kutsuessa omaa sijoittumista säädettiin vähän. Koko treeneissä ei yhtään huonoa lähtöä ja ei tainnut yhtäkään 60cm rimaa tulla alas koko treeneissä.

Sunnuntaina sitten mentiin kotikentälle 3 startin verran kisaamaan. Tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen. Radat oli niitä ykkösen ratoja, joita olen pelännyt. Tähän asti ollaan pääasiassa päästy kisaamaan radoilla, joilla nopeudet ei pääse kasvamaan tolkuttomiksi ja on pystynyt myös ohjaamaan rauhallisesti ja huolellisesti, mutta nyt oli kiirettä. Ensimmäisellä radalla jäi pienestä kiinni, kun yksi rima tuli työtapaturmana alas. Ensimmäinen rata oli rauhallisimmin tehtävissä. Toinen rata oli paikoin aika paljon hätäisempi ja koira vähän pääsi varastamaan lähdöstä. Este 3 oli hankalassa kulmassa ja rima tuli alas. Lisäksi pudotettiin vielä lähellä putkea ollut rima, kun putkesta tultiin miljoonaa ulos ja hylly tuon hypyn jälkeisen hypyn ohittamisesta puomille. Hyppyrata oli sitten se kaikkein kammottavin. Lähdössä oli vähän säätöä, kun koira meni maihin ja sitten kun pyysin istumaan nousikin seisomaan ja asennosta neuvoteltiin hetki. 3-4-5 pätkässä piti olla tarkkana, että saa hyvällä linjalla koiran kääntymään 3:lta ja irrottaa 5:lle, jotta voi oikaista omaa linjaa pussin päähän näyttämään oikeaa hyppyä. Tässä tuli todella paljon virheitä ja moni koira jatkoi 5:lta alkanutta käännöksen suuntaa ja ampui pussista väärälle hypylle. Lisäksi hyppy 8 oli pituussuunnassa todella kaukana. Loppusuoralla oli ikävästi toiseksi viimeinen este poissa linjasta ja tuossa vauhdissa olikin sitten oma ohjaus sen verran myöhässä, että sain koiran käännettyä juuri esteen viereen josta myöhässä yritin saada hypylle, niin ampui putkeen. Tuloksina siis 5 ja 2 hyllyä.



Talvella ollaan nyt pääasiassa treenattu ratoja joissa käännytään aika paljon ja pienemmillä kentillä myös aika vähän tulee tehtyä nopeita suoria. Näissä nopeuksissa alkoi olla hyppyjen ajoituksissa jo vaikeuksia koiralla erityisesti vedättäessä reippaasti kun tulee kiire. Nyt pitää treenata tällaisia erittäin nopeita pätkiä ja etenkin niillä hyppäämistä. Tämä on pitkälti jäänyt väliin talven pienemmillä kentillä kun pääasiallisesti suoran pituus on 2 estettä, mutta noilla 40m suorilla vauhdit kasvavat tolkuttomiksi ja ajoitukset tulevat vaikeammiksi. Radat tuntui paikan päällä tosi kaoottisilta ja hirveiltä, mutta videolta ne näyttivät paljon hallitummilta.

Turun KV 23.1.2011 - toinen SERT, ensimmäinen CACIB

Suurimmat uutiset tällä kertaa näyttelyuutisia, joskin mukana myös hieman agilityjuttua lopuksi. Eli tänä aamuna suunnattiin Turun Messukeskukseen Top Dog Show 2011:een, jossa pyrrejä tuomaroi Åke Cronander Ruotsista. Kehä oli ilmoitettu alkavan niin että 9:30 alkaa kehä ja ennen meitä 26 PONia. Aikatauluista sen tarkemmin ei ollut tietoa, joten paikalle tultiin jo siinä puoli kymmenen maissa. Kehä meillä oli auditoriossa ja aika postimerkin kokoinen verrattuna esim. Voittaja-näyttelyn kehiin, joissa oikeasti mahtui liikkumaan.

Kehän ulkopuolella Aulis oli ihan jees ja suht rauhallisesti, mutta kehässä ei sitten ollutkaan niin mukavaa. Tai no paikallaan seisomiset ja tuomarin koplaamiset meni kivasti, mutta liikkuminen oli ihan kammottavaa. Hirveää vetämistä ja ois tehnyt mieli mennä kovaa ja luultavasti huutaa mennessään. Kehässä tuomarikin tuli jotenkin yllättäen koplaamaan koiran välittömästi enkä ehtinyt sitä ollenkaan valmistaa aiheeseen, mutta onneksi tuo ei juuri hätkähdä siitä että vieraat tulee katselemaan ja laskemaan hampaita ja kokeilemaan mitä turkin alta löytyy.

Ihan oikea raviaskel!

Kaksi kierrosta juostiin ympäri ja se oli kyllä tuskien taivalta, mutta kyllä sieltä sitten muutama raviaskelkin saatiin aikaan. Edestakaisin juokseminen oli myös tosi vaikeaa, kun matkaa oli käytettävissä niin kovin vähän.

Arvosteltavana

Arvostellessa tuomari halusi jossain vaiheessa kovasti ottaa kontaktia koiraan ja mulla oli juuri nami kädessä niin eihän pyrri huomannut sen maiskutteluja ja muita omituisia ääniä laisinkaan. Päätin sitten äkkiä syöttää sen namin sille että saa sitten vapautua ihmettelemään myös tuomaria. Arvostelu oli miellyttävää luettavaa ja olin jo varma ettei tuolla liikkumisella edes ERIä saada, mutta ilmeisesti tarpeeksi monta raviaskelta kuitenkin tuli.

Mycket tilltalande helhet. Fin storlek. Välskuret huvud med fint uttryck. Bra öron. Fin hals. Mycket välkroppad för åldern. Goda vinklar. Bra päls, ben och tassar. Rör sig med bra steglängd.

Seuraavaksi tuomari sitten kysyi multa että mitä haluaisit mihin totesin että serti oli kiva minkä jälkeen kehäsihteeri ohjeistettiin antamaan sieltä kaikki.

Saalis

 Tulos siis ERI NUK1 SA PU1 ROP SERT CACIB. Palkinnoiksi valittiin tällä kertaa pokaalien sijasta lahjakortteja, mitkä piti käyttää heti paikanpäällä. Näitä tuli 3kpl 6€ arvoisia ja Hurtta-osastolta löytyi kivan oloinen lifeguard-huivi, jota ajattelin käyttää vetovaljaiden kanssa kun niissä ei ole heijastimia lainkaan. Eli jotain hyödyllistäkin. Kehän jälkeen oli myös pitkä juttutuokio pyrristä haaveilevan pariskunnan kanssa, jotka olivat Aulista tulleet ihmettelemään. Onnea valitsemallanne tiellä!

Näyttelyt on nyt sitten hetkeksi tässä. Erkkariin varmaan mennään toukokuussa ja sitten 2 vuotta täytettyä käydään kaivamassa viimeinen SERT jostain että saadaan kaverista muotovalio. Sen lisäksi sitten hyvin harkiten eli lähinnä jos jossain on joku ihan oikeasti kiinnostava tuomari joka tuntee rotua ja jolta saa oikeasti asiantuntevia mielipiteitä. Tiedä vaikka ranskan erkkariin innostuisi jonain vuonna lähtemään. Ainakin maisemat ovat muiden reissukuvista näyttäneet näkemisen arvoisilta. Jatkossa tosin sitten hieman muistutellaan näyttelyn alla että mites se ravaaminen hoituikaan. Messarissa se meni kuitenkin kohtuullisen hyvin kun oltiin edellisellä viikolla käyty pihassa juoksemassa pari kierrosta iltaisin. Nytkin oli kovasti tarkoitus, mutta unohtui ja sit siitä tuli vähän tämmöstä ryntäilyä. Liekö ollut matkalla agilityesteitä etsimään vai mitä. (aasinsilta)

Agilityä ollaan treenattu viime viikonlopun jälkeen kahdesti. Viikolla käytiin omalla ryhmätreenivuorolla ottamassa pääasiassa lähtöjä ja niiden yhteyteen jotain pientä. Yhden kerran vaipui maahan, mutta kun käskin kaukaa "istu", niin napsahti puoliunesta ikään kuin hereille ja nousi istumaan. Lisäksi otettiin vähän avokulmaa kepeille ja yksi työtapaturma kävi, mut muuten hyvää meininkiä siinä jo.

Tiistaina tein myös sellaisen kulttuuriteon, että osa-aikaeläkepuudeli pääsi mukaan treeneihin ja tehtiin sen kanssa vähän radan pätkiä. Sillä oli aivan fantastiset kontaktit ja hyvä asenne. Suorien ja irtoamisten lisäksi otettiin muutama takaakierto ja twisti ja sujui niin hyvin, että piti lopettaa treenit lyhyeen. Tätä oltiin hakemassakin, vähän sellaista asennetta vaan että tää on hauskaa, kuitenkin kyseessä on periaatteessa "valmis" koira, joka ei jotenkin tunnu treenistä hyötyvän vaan päin vastoin. Nyt voisi Ellallekin alkaa miettiä jotain lämpimiä kisoja tässä kevättalvesta.

Lauantaiaamupäivällä käytiin sitten Kiista- ja Kami-kelpieiden kanssa treenaamassa. Tehtiin pitkästä aikaa vähän vaikeampiakin ratoja ja radalla piti tietty olla myös pöytä, kun ATT:lle on nyt sitten tullut piippari ja tuomaroimaan tulevat tuomarit myös tietää sen. Alkuun oli vähän ongelmia näiden ykkösluokan ratojen jäljiltä, että kovasti oli itsenäistä radanlukua ja unohtui taas pitkästä aikaa paikoin välillä se että mullakin on joku rooli siellä radalla, mutta nyt täytyy keskittyä siihen että se oikeasti lähtee kääntöihin mukaan. Välistävedoissa oli vähän murheita kun oli paikka, jossa toinen este oli niin että en pystynyt antamaan tilaa kunnolla siihen niin meinasi rimaa kolista alas. Lisäksi pitää enemmän treenata korkeammilla rimoilla, kun 55cm takaakierrot onnistuu kutakuinkin 100%, mutta 60cm ei välttämättä muista katsoa missä rima oli ja tulee alas. Pöytä oli jees, yhden kerran meni yli, mutta tämän jälkeen oppi ihan itse siihen jarruttamaan ja pakkovalssitkin onnistui vielä vaikka ei ole varmaan Elinan tekniikkakurssin jälkeen tehty. Paitsi tiistaina kokeiltiin ja silloinkin onnistui. Viimeisellä radan pätkällä otettiin härski 90 asteen avokulma kepeille suorasta putkesta ja päätin että en mene auttamaan, mutta sen verran avustin että laitoin yhden ohjurin ihan alas 2-4 keppiin. Viimeiseksi mielikuvaksi jäi, että tekis mieli mennä 2. tai 3. väliin, mutta pitää muistaa mennä 1. välistä ja siihen sitten lopetettiinkin. Sisäänmenoja vaikeista kulmista pitää nyt oikeasti vahvistaa, että muistaa hakea sitä ekaa väliä. Lähdöt täydelliä jokaisella kerralla!

Viikolla pitäis nyt yrittää pari kertaa ehtiä hallille, että pystyy sunnuntaina sitten luottavaisin mielin kisaamaan kolme rataa. Jos sattuis niin kummallinen flaksi, että kahdelta ekalta tulis nollat, niin viimeinen kisattaiskin sitten kakkosissa jo. Paineita en kyl suostu ottamaan tästä, rata kerrallaan mennään ja kakkosiin joudutaan kun on aika.

Hyvinkäällä kisaamassa - 2 nopeinta aikaa, 1 nolla, lähtöongelmia

Lähdettiin siis aikaisin aamulla Auliksen kanssa kohti Hyvinkäätä, jossa 2 virallista agilitystarttia ja toinen virallinen kisapäivämme. Perillä oltiin hyvissä ajoin ja tällä kertaa Aulis kevythäkissä sisällä, kun pakkasta oli -16 astetta pihalla niin ei viitsinyt pitää autossakaan. Aulis oli tällä kertaa jotenkin levottomampi kuin normaalisti ja vähän jännitti että miten kaiken suhteen käy. Hyvissä ajoin oleminen tosin tarkoitti, että ehdittiin käydä lämppäesteillä ottamassa vähän lähtöjä ym. Nyt on hiukan hakusessa tämä sopiva virittely. Virettähän ei tarvi nostaa, kun tämän koiran kanssa ei koskaan tarvi neuvotella että viitsitäänkö tänään tehdä vaan ennemminkin olisi tarpeellista saada vähän ylimääräisiä höyryjä pois.

Ensimmäinen rata oli Anne Viitasen tuomitsema agilityrata, joka vaikutti meille ihan mahdolliselta, joskin jouduin jättämään koiran kahden esteen taakse lähdössä. Tässä sitten tuli tämä meidän nykyinen lähtöongelma, eli koira laittaa itsensä maahan, jolloin ensimmäisen riman hyppääminen on vaikeaa. Epäilen, että tämä johtuu siitä että treeneissä ylihöyryämisestä on käsketty maahan rauhoittumaan ja nyt se ilmeisesti tuomitsee itsensä jäähtymään. Sieltä kahden esteen takaa en sitten lähtenyt takaisin nostamaan istumaan kun mitään takeita ei olisi ollut, että se olisi silloinkaan pysynyt vaan otin riskin ja kutsuin ja sieltähän se ensimmäinen rima tuli. Muuten rata meni ihan sujuvasti ja kepeille avokulmaa hiukan pukkasin, kun avokulmissa on tällä hetkellä murheena että on kovin kiire ja sieltä tulee herkästi toinen väli. Muurilla tuli myös pieni työtapaturma ja palikat alas. Tuloksena 10, mutta kisan nopein aika. Sijoitusta en kisapaikalla katsonut, mutta sillä nyt ei näissä muissa kuin nollissa ole väliäkään.

Toinen rata oli Kari Jalosen käsialaa oleva hyppyrata, jossa oli muutamia melko haasteellisia kohtia. Lopussa olin tutustumisessa vähän haaveillut päällejuoksusta viimeiselle esteelle käännyttäessä, mutta katsottuani hetken rataa totesin että ei mitään jakoja ja vaihdoin takaaleikkaukseen. Lähdössä painui taas maahan, mutta ensimmäisen esteen kohdilta kehtasin vielä käydä nostamassa pystyyn ja vielä kehua istumisesta ennen kuin päästin radalle. Loppuradasta ei kauheasti kerrottavaa, se meni sellaisessa adrenaliinihuurussa ja puolet ajasta en ollut ollenkaan varma että onko koira siellä mun kanssa vai meneekö se vaan vahingossa koko ajan oikeille esteille. Maaliin tultiin ainoana 30 sekunnin alittajana ja siis nolla tuli ja voitto.



Kontaktit oli tänään jees ja puomillakin on nyt jatkanut hyvin päätyyn pitämäni kuurin jälkeen. Lähtöongelma on muuttunut nyt toiseen suuntaan kun aikaisemmin meinasi nousta ylös, nyt painuu maahan, eli lähtöjä edelleen. Lämppäesteillä totesin myös, että keppien avokulmatreenejä tarvitaan kovasti vaikka nyt olikin mahdollista vähän auttaa koiraa radan siitä kummemmin kärsimättä.

Odotan myös mielenkiinnolla tuliko meistä jotain näyttäviä toimintakuvia, kun Jukka Pätynen oli kameransa kanssa paikalla. Seuraavat kisat onkin sitten kotikentällä ATT:llä 30.1.

Voi tätä laiskuutta

Viimeinen viikko on pääasiassa laiskoteltu. Tai no jotain pientä kodinhoitohuonetokoa on otettu ja kertaalleen ehdin eilen käydä viimeistelemässä ennen huomisia kisoja. Olisin halunnut starttiharjoittelua erityisesti ottaa enemmänkin, nyt meinasivat vähän vuotaa, mutta toisaalta työmoraali on aina myös tarpeettomankin kova tuolla eläimellä kun on niin paljon ollut tekemättä mitään. Jos nyt jotain selityksiä kaipaa, niin ulkona on ollut sitten niin liukasta että käveleminenkin on hengenvaarallista. Siis sen lisäksi, että omistaja on laiska.

Agilityn osalta siis viimeistelytreeneissä pääteemana oli startit. Taas kerran törmään siihen, että oikoteitä ei koiraharrastuksissa ole vaikka välillä siltä tuntuisi. Nyt toimivat hyvin yhden esteen takaa, mutta kun matkaa pidennetään niin meinaa alkaa vuotaa kun olisi vielä kovempi kiire pois lähdöstä. Kontaktit ja kepit oli ihan superit, joskaan ei otettu mitään vaikeita kulmia ja havainto tuli taas tehtyä, että kerran havaitut kepit imee ja kovaa niinkuin huomattiin ekoissa virallisissa kisoissakin. Puomilla ja keinulla myös kun ollaan treeneissä keskitytty siihen, että poistutaan aina suoraan eteenpäin toistaiseksi on hyvin hakeutunut päähän eikä pudottaudu sivusta. Tähän pitää myös jossain vaiheessa panostaa. Hypyt ja käännökset toimii ja pituuskin oli tuoreena mielessä.

Periaatteessa siis ihan rauhallisin mielin lähden huomenna Hyvinkäälle kokeilemaan sen toisen Tampereen seudun tuomarikaksikon, kun en halunnut lähteä Lempäälään ottamaan revanssia Huittisista. Koira periaatteessa osaa kaiken tarpeellisen, mutta lipsuu ajoittain kovin helposti käsistä, eli lähdetään tekemään vaan rataa ja katotaan mitä tapahtuu. Se on kyllä opittu myös treeniolosuhteissa, että varmistelusta tai sen yrittämisestä ei kyllä tuon kanssa seuraa mitään hyvää, mikä on toisaalta hyväkin. Toivottavasti löytyy sama mielentila huomenna kuin ekoissa kisoissa, että luottavaisin mielin tekemään rataa ja uskon että koira osaa sen mitä sille on opetettu.

Tokossa ollaan edelleen rakennettu noutoa. Nyt se nostaa ja pitää myös metallikapulaa. Nyt kun en pystynytkään rakentamaan hommaa takaperin niin kuin Ellan kanssa, niin seuraavaksi pitäisi alkaa rakentaa luovutusta, mikä varmaan sitten vie toisen vuoden. Olen vähän edelleen kahden vaiheilla että luovutetaanko sivulle vai eteen. Jos tietäisin harrastavani vain tokoa, sanoisin itsekin ehdottomasti että sivulle, mutta kun nuo PK-oikeudet on ja vähän kiinnostaisi sitäkin puolta kokeilla, niin toisaalta olen ehkä kallistumassa lievästi eteen luovutukseen.

Temppupuolella alkaa pikkuhiljaa molemmin päin sujua ristikkäisten jalkojen nostaminen. Nää on vähän tälläisiä juttuja mulla, että motivaatiota ei löydy samalla tavalla kuin noiden kilpailulajien juttujen opettamiseen niin jäävät aina välillä pitkiksikin ajoiksi unholaan ja olen vähän huono keksimäänkin että mitä opettaisi.

Mutta nyt vähän lepoa, se on aamusta ennen kukonlaulaua ja sianpieremää lähtö Hyvinkäätä kohti.

Lähtötreeniä

Tänään käytiin ottamassa lisää starttitreeniä. Tai siis se oli pääasiallinen teema. Lisäksi tämän perään pieniä radanpätkiä, että lähtötreenistä saa jotenkin merkityksellistä ja koiran kuumumaan. Matkalla vielä harkitsin, että ottaisiko lisäteemaksi keppien sisäänmenot vaikeista kulmista vai persjätöt keinulla, kun en pitänyt Hyvinkäällä keinun jälkeen tekemääni valssia ihan optimaalisena ratkaisuna siihen tilanteeseen. En kuitenkaan siellä lähtenyt kokeilemaan mitään uutta kun keinulla en ollut koskaan persjättöä tämän koiran kanssa tehnyt, vaan mentiin niillä työkaluilla mitä silloin oli käytettävissä. Nähtyäni miten esteet kentällä sattuu olemaan, päädyin persjättöön keinulla.

Lähdöistä hyvää raportoitavaa. Ei edes harkinnut pyrri kertaakaan nousemista tänään vain siitä, että avaan suuni ja sanon jotain. Yhden kerran nytkähti ihan minimaalisesti. Ja ei voi olla kuin tyytyväinen, kun homma toimi, vaikka koira oli osassa jätöistä todella kuuma. Ynisi jätettäessä ja kun käännyin, oli siellä lähtökuopissa kyyristyneenä niin että kyynerpäät on jossain selkärangan tasalla, mutta kun sanoin "hieno istu" niin korjasikin istuma-asentoa paremmaksi. Varsinaista varastamisongelmaahan meillä ei ole ollutkaan, mutta jossain vaiheessa tuo alkoi ennakoida lähtölupaa ("hyppy") niin, että virittyi ja nousi tai otti yhden ponnistuksen eteenpäin siitä että vastaanottopaikassa avasin suuni ja aioin sanoa jotain. Nyt on siis vain opiskeltu, että saatan sanoa jotain muutakin ja tämä on tehnyt lähdöistä huomattavasti rennompia kun koira ei ole ihan viulunkielenä siellä odottamassa että "kohta se sanoo jotain ja sit mä juoksen ja huudan". Tämä tuntui ekoissa kisoissa vaan olevan se eniten stressiä aiheuttanut juttu mulla. Radoilla tulee tietty kohtia, joista ei ole työkaluja selvitä, mutta haluan että perusasiat kuten lähtö ja estesuoritukset on kunnossa, että voi sitten keskittyä siihen radan tekemiseen eikä tarvi stressata turhia asioita.

Lisäksi radan pätkällä otettiin keinulla persjättöjä. Ensimmäinen tuli läpi niinkuin puomilla tai A:llakin aikanaan (en muista kummalla tein ensin, toisella ei tullut koskaan läpi). Tajusin tosin hetkeä myöhemmin, että olin niin kovasti keskittynyt omaan linjaani, että unohdin kokonaan sanoa, että se kosketus siihen piti tehdä. Ja kyllä, meillä on pysähdyskäsky ja se on tietoinen valinta. Tästä eteenpäin ei mitään ongelmaa.

Nyt alkaa tuntua perusasiat hyvältä, kunhan ne vaan kestää myös kisoissa ja maltan kisata niin kuin treenaan. Ekojen kisojen perusteella tämä tuntuisi olevan helpompaa kuin Ellan kanssa kun radan aikana ei ehdi ajatella mitään ja luotto koiran osaamiseen on hyvä nyt kun olen alusta asti toteuttanut omaa visiota ja tehnyt oman näköistä koiraa ja on ollut jo ennen pennun tuloa visio tietyistä asioista. Jotkut asiat tietty vaatii vielä hiomista, mutta aikaa on ja koira on kuitenkin valmiimpi jo kisauraa aloittaessa kuin Ella oli kolmosiin siirtyessä - saati sitten ensimmäisissä kisoissaan.

Jälkimaininkeja ja hankilenkkeilyä

Kohta on viikko oltu ihan huumassa kun Auliksen kanssa kisaaminen oli niin superhauskaa. Jännittävin kohta on tällä hetkellä lähdöt, kun on niin kova hinku radalle. Kertaalleen käytiin viikolla ottamassa pieniä treenipätkiä, joissa tärkeintä oli opetella kuuntelemaan lähdössä sitä oikeaa käskyä. Paranemaan päin tässäkin ja haluaisin senkin siihen moodiin, että kisoissa ei tarvi ajatella että pysyyköhän perse maassa. Ei ole kyllä treeneissäkään kun ehkä kerran karannut ekalle esteelle asti, mutta rutiinia tarvitaan ja kaikkein eniten ohjaajan pääkopan takia että ei tarvi tuota(kaan) asiaa jännittää. Tavoitteena niin taitava koira, että mitään estettä tai tilannetta ei tarvisisi jännätä, vaan voi vaan uskoa että koira osaa jos ohjaaja osaa.

Kisojen jälkeisenä sunnuntaina käytiin jäällä kävelemässä Makarlanjokea pitkin merelle päin. Ei kuitenkaan uskaltanut jatkaa rannasta merelle päin kun kaislikko loppui kun jään päällä oli vähän sohjoa eikä siellä ollut jälkiä todisteeksi että joku olisi pysynyt hengissä jään päällä. Takaisin tullessa päätettiin oikaista lyhyempää reittiä pellon poikki mikä paljastui sitten huonoksi ideaksi. Pyrrillä oli lunta kaulaan asti ja omistajallakin vähälumisissa paikoissa polviin asti. Välillä jo meinasi epätoivo iskeä, kun kävelin vahingossa ojassa ja lunta oli nivusiin asti niin jokainen askel oli aika taistelua. Aulista otti ilmeisesti myös hieman kupoliin, kun siellä hangessa puskiessa piti joka loikalla murista ja äristä ja aika hellyyttävää oli nähdä kun sekin joutui välillä ojan kohdalle ja näytti kuin hukkuva kiipeäisi epätoivoisesti ylös avannosta kun jalkojen alle ei löydy mitään kiinteää.

Syvemmässäkin lumessa voi juosta kyllä.

Oja pääsi yllättämään

Lumeen hukkumaisillaan oleva pyrri kampeaa itsensä ylös ojasta

Seuraavat kisatkin uskallettiin ilmoittaa, Hyvinkäälle 16.1. Kari Jalosen ja Anne Viitasen ratoja kokeilemaan. Pitkä arvonta kyllä tehtiin että mentäiskö meille uuteen paikkaan Lempäälään ottamaan Huittisista revanssia, mutta päädyin kuitenkin eri tuomareihin. Jos ei mitään kummallista ilmaannu, niin sitä seuraavaksi kisataankin sitten kotihallissa tammikuun viimeisenä viikonloppuna.

Uusi kisavuosi ja uusi kisaura aloitettu

Koitti vihdoin se päivä, kun Aulis pääsi starttaamaan ensimmäiseen viralliseen agilitykilpailuunsa. Valmistautumiseksi yöllä stressattiin ilotulituksia ja sitten herättiin puoli kuudelta ja 6:45 lähdettiin lumisateessa ajelemaan kohti Hyvinkäätä. Matka oli vähän raskas, kun pölyävältä lumelta ei aina meinannut nähdä missä tie menee, mutta perillä kuitenkin oltiin hyvissä ajoin hieman ennen yhdeksää. Paikalla ollut saman seuran edustaja suostui pitelemään videokameraa, joten yksi stressin aihe vähemmän. Mitattavaksi tungettiin ennen medejä, jotta sitä ei sitten tarvi stressata juuri ennen omaa starttia ja kyllä siitä maksi tuli Huittisen Harrin hyvin tarkoissa mittauksissa. Lämppäesteillä käytiin ottamassa pari lähtöharjoitusta vielä ja sitten alettiinkin odotella maksien alkua.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Anne Huittinen. Rata oli tosi mukavan oloinen. Siinä oli ohjattavaa, mutta se ei kuitenkaan ollut liian helppo, vaan juuri sopiva ykkösen rata. Lähdössä uskalsin kerran kehaista ja ei edes nytkähtänyt, puomin kontaktille meni hyvin alas asti, joten suurimmat stressin aiheet ohitettiin heti alkuradasta. Keppien jälkeisen putken jälkeen koira ehti vähän kaartaa mua kohti, jonka takia en sitten ollut ollenkaan varma että irtoaako se taaimmaiselle hypylle ja seuraavalta hypyltä kääntö sitä seuraavalle oli myöhässä ja siinä välissä koira ehti kirmata keppejä kohti sen verran, että kävi kääntymässä ekasta keppivälistä ja tästä hylly. Tuomarikin starttien välissä kävi kehaisemassa, että hieno koira ja kovasti harmitti tämä hylly antaa. Lupasi vielä että ei me kauan ykkösissä tulla olemaan.

Toisella radalla tuomarina oli sitten Harri Huittinen ja kuten olin ennustanut, radalla ol myös se pöytä. Harri kun tuntuu tykkäävän esitellä sitä hienoa piippariaan. Hupaisaa oli kuitenkin kuunnella taas radan reunalla ne samat mutinat mitkä tulevat joka kerta kun pöytä radalle ilmaantuu. Se nyt vaan on sääntökirjassa oleva este eikä suurimmalle osalle edes kovin vaikea opettaa, niin se nyt vaan pitää hyväksyä. Tarkoituksena oli minien radan katsomisen jälkeen jättää koira keinulle ja ottaa etumatkaa putkelle ja tehdä valssi putken jälkeen, mutta suunnitelma meni uusiksi, kun makseille vaihdettiinkin keinu ja pussi niin, että keinu oli kakkonen ja pussi kolmonen. Jouduin vaihtamaan suunnitelman poispäinkäännökseksi takaosassa, mikä meni sitten mönkään kun koira ei kääntynyt odotetun tiukasti putkesta ulos vaan piti sitten katsoa että tulee siihen putken jälkeiselle hypylle. Oma sijoittuminen olikin sitten jo ihan pielessä ja samoin ajoitus, joten siellä sitten tuli suoritettua ylimääräinen hyppy ja siitä hylly. Olin tutustumisessa päättänyt tehdä muurille valssin ja sen myös toteutin. Ei siitä ihan kaunis tullut, mutta päätös piti kuitenkin. Pöytäharjoittelu ei ollut mennyt tuohon riittävän hyvin perille, vaan pituudelta kun tullaan kovaa ja matalana, niin juoksi sitten saman tien pöydän alta ensin.



Tulosmielessä siis kaksi hyllyä, mutta oikein hyvä mieli. Koira teki kutakuinkin sitä mitä on opetettu (pöytää lukuunottamatta). Sain myös itseni psyykattua melko hyvin uskomaan koiraan ja ohjaamaan sitä niin kuin treeneissäkin ilman tarpeettomia varmisteluja. Tämän perusteella nyt sitten aletaankin katsomaan seuraavaa kisaa kohti, kun ei löytynyt mitään erityisen hyvää syytä olla kisaamattakaan. Hieno kisauran aloitus, vaikka pienten juttujen takia nollia ei tullutkaan, mutta tää taitaa olla kaikista urheilulajeista se, missä täydellinen suoritus ja hylätty suoritus on kaikkein lähimpänä toisiaan. Hyvä mieli jäi näistä kisoista, tältä sen pitääkin tuntua tuloksista riippumatta!