Aulis (auski(pauski)) onkin ehtinyt jo vähän toista viikkoa
asustelemaan uudessa kodissaan, eli poika haettiin kotiin 16.8. 7 viikon
ja yhden päivän ikäisenä. Automatka meni ihan kivasti, vähän piippailua
aina liikkeellelähtiessä, mutta ymmärsi luovuttaa melko nopeasti.
Ensimmäiset 2 yötä se piippaili, jonka jälkeen rauhoittui ja piipitys
loppui. Nyt se jo nukkuu sujuvasti koko yön tai ainakin touhuilee niin
hiljaisesti että ihmiset ja vanhemmat koirat pystyy nukkumaan.
Ella osallistuu ahkerasti kasvatukseen ja
kertoo tarvittaessa kovaotteisestikin että mihin saa ja ei saa mennä.
Lähinnä Ellan tavaroiden lähelle ei saa mennä. Into taas on raukka kun
Aulis pitää miestä idolinaan ja yrittää liehitellä, mutta Intoa ahistaa
eikä se oikein osaa sanoa sille kunnolla. Ellan kanssa järjestys on
mennyt sille asteelle, että yleensä pelkkä paha katse riittää niin
pyrripoika hiippailee vähin äänin ja oikein kauniiden ja selkeiden
rauhoittavien eleiden kanssa muihin maisemiin. Sitten tulee murina ja
lopuksi turpaan, mutta ei poika siitä kovin pitkään jaksa mököttää vaan
hetken päästä pikkuriiviö on taas tekemässä kaikki osaamansa loikat ja
murisemassa ja ärisemässä tyttöä leikkimään. Ei lähde vaan koskaan,
koska hänen arvolleen sopii leikkiä vain kun hän itse haluaa.
Yksinolokin alkaa sujua kohtuullisesti, alkuun jaksoi vikistä melko
kauan (äänitän koiria tietokoneella poissa ollessa että tiedän mitä
tapahtuu). Ja yritti tulla ovesta juoksemalla ovea päin, en vaan tiedä
tuliko pää vai tassut edellä mutta melkoinen ryske kävi. Olin kyllä
sitkeämpi kuin pyrripoika ja odotin kunnes rauhoittuu. Autoilu on jo
oikein miellyttävää, ei enää yleensä edes alota piippaamista kun parilla
eka reissulla jouduin ajamaan ylimääräisen lenkin, kun matka ei lopu
ennenkuin piippaaminen loppuu.
Syömisen suhteen ei oikein meinaa malttaa keskittyä, mistä soittelin
jo Seijallekin, mutta jos Seija tätä lukee niin nyt syö jo.
Koulutuksellisesti ollaan panostettu vasta lähinnä yleiseen
olemiseen, sisällä pystyy jo jotain pieniä koulutushetkiä pitämään,
ulkona on herkästi vielä niin paljon ihmeteltävää ettei pysty
keskittymään. Omaan nimeensä reagoi kohtuullisesti ulkonakin. Nyt osaa
jo (sopivassa mielentilassa) istua ja mennä maahan melko kohtuullisilla
vihjeillä. Omanlaisensa ongelma tässä on toistaiseksi palkkaamisessa se,
että mun naaman nuoleminen tuntuu usein olevan kiinnostavampaa kuin
mikään nami tai lelu, mikä on mulle ihan uutta. Tosin kun sopivalle
päälle sattuu, niin repii naruleluja ihan loputtomiin. Pallohulluus on
vielä työn alla.
Ja perustapoja ollaan opeteltu, on jo melko sisäsiisti kunhan pääsee
ulos tarpeeksi usein, mutta sen verran kuitenkin että vaikuttaa ettei
oikeasti haluaisi tehdä sisälle, aina ei vaan tajua oikeaa ajoitusta.
Hihnassa kulkeminen sujuu kohtuullisesti ikään nähden. Metsässä kulki
alkuun niin lähellä että oli varmasti leuka mustelmilla kun potkin sitä
koko ajan, nyt osaa jo muiden koirien tavoin unohtua välillä tonkimaan
sammalta. Penturuuan lisäksi tämä poika rakentuukin sammalesta, kuivista
lehdistä ja kävyistä. Ja muutenkin kirmailee suunnilleen samoilla
etäisyyksillä kuin lauman muutkin jäsenet.
Paikkoja ollaan myös katseltu, moottoritien yli menevä silta ei
tuntunut missään vaikka reunalta ja sadevesiaukoistakin katseli alas.
Tunneliin mennessä katsoi ensin että what ja sitten jatkoi matkaa. Arka
tämä ei missään tapauksessa ole, mutta uusissa paikoissa pitää ensin
aina vaan vähän arvioida tilannetta ja vieraissa paikoissa reagoi
selkeästi erityisesti vieraiden koirien haukkumiseen. Agilitykentän
laidallakin ollaan jo oltu vähän syömässä nameja ja leikkimässä
narupallolla ja opettelemassa että ne muut koirat ja ihmiset on ihan
normaaleja. Polkupyörät, mopot ja autot saa mennä. Yleisesti kaikki uusi
mietityttää sen verran, että muutamaksi sekunniksi pitää istua
miettimään että mikäs juttu tämä on ja sitten sen voikin melkein jo
unohtaa.
Käytiin myös leikkitreffeillä katsomassa noin viikkoa nuorempaa
bordercolliepentuetta, mihin joukkoon tämä asettui kyllä nopeasti sekaan
ja painien perusteella yksi pyrri vastaa ainakin kolmea bortsua. Ja
päättäväisyyttä riittää, kun oli päättänyt tulla mun luokse, niin ei
haitannut vaikka kolme bortsunpentua roikkui turkissa ärisemässä.
Kaiken kaikkiaan mainio ja oikein reipas kaveri, joka osaa olla mitä
tahansa sylikoirasta kauheaan riiviöön, mutta hyvällä huumorilla.
Puudelinpentuun verrattuna tositosi erilainen.
Ja oppivainen ja draamatajua riittää. Pari ekaa kertaa yksin
jättäminen onnistui, eli rutiini on että omaan huoneeseen ja ovelta
"heippa, oo kiltisti". Muutaman kerran jälkeen alkoi ottaa vauhtia niin
että ehti juuri livahtamaan ulkopuolelle ennenkuin ovi menee kiinni. Kun
tästä hieman pariin kertaan keskusteltiin, tänä aamuna kun sanoin
"heippa, oo kiltisti", meni pikapikaa kauimmaiseen nurkkaan ja mätkähti
hyvin dramaattisesti kerälle.