Kisanomaista agility-harjoittelua ja videoanalyysi

Tänä perjantaina oli vähän erilaiset treenit, eli treenattiin mahdollisimman kisanomaisesti ja suurin osa videoitiin. Ohessa 3 suoritusta samalta radalta, joista myös pieni vertailu.



Ensimmäinen suoritus oli hitain, mutta fiilis oli, että toisella ja kolmannella kerralla koira osasi osan radasta itse, mikä ei tee näistä täysin vertailukelpoisia. Kotona kellotin esteiden välejä videolta ja alla olevassa taulukossa on tiettyjen välien aikoja jokaisesta ratasuorituksesta sekä yhteisaika. Huomattavaa on, että pussin jälkeisellä hypyllä ei ole numeroa.

väli	1.	2.	3.
1-3	2,9	2,6	2,8
3-4	4,4	4,2	4,3
4-8	7,0	6,6	6,7
8-10	5,3	5,4	5,4
10-12	3,2	2,9	3,1
12-16	7,0	6,8	6,6
16-17	1,9	1,7	1,8
Yhteensä	31,7	30,2	30,7

Ensimmäinen kierros on siis noin 1,5 sekuntia hitaampi kuin nopein kierros. Jos kaikista osuuksista yhdistettäisiin nopein, niin saataisiin 29,9 sekunnin suoritus. Nämä videolta otetut ajat vastaavat melko hyvin niitä, mitkä treeneissä kellotettiin. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että yritin kellottaa keppien suoritusaikaa, vaikka mielestäni Ella pujottelee tuolla pohjalla hitaasti (perstuntumalla), niin itse kepeillä menevä aika oli joka yrityksellä alle 3 sekuntia ja voimassaoleva pujottelun SE Ennätystehdas -ohjelmassa on 3,07 sekuntia, joskaan en tiedä, mitkä ovat olleet käytössä olevat ajanottopisteet.

Toisella ja kolmannella kierroksella ohjausta pyrittiin viemään lähemmäs koiraa ja alemmas, vaikka se ei välttämättä videolta ihan hyvin näykään. Ensimmäisellä kierroksella "tunsin" muutamalla esteellä hieman hakemista, mikä 2. ja 3. kierroksella oli poissa, mutta näillä kierroksilla myös huomasin, että koira lähti hakemaan samaa rataa ilman ohjaustakin. Olisi ollut jälkikäteen ajateltuna hyvä kokeilla vielä uudelleen myös vähän kauempaa ohjattu rata.

Kiinnostavia asioita mielestäni:

• Väli 8-10 oli ensimmäisellä kierroksella nopein, kun en niin aktiivisesti vienyt koiraa esteen taakse, vaan käskytin "takaa" ja annoin itse hakea linjansa - ei paljon, mutta sen verran, että tuossa kohdassa aktiivisempi ohjaus ei ainakaan parantanut tilannetta. Silmämääräisesti 1. kierros ehkä näyttää hitaimmalta, mutta kello kertoo muuta
  
• Takaaleikkauksen jälkeinen pieni mutka esteellä 16 tuntui ensimmäisellä kierroksella ikuisuudelta, mutta todellisuudessa ero nopeimpaan oli 0,2 sekuntia
• Esteillä 10-12 tullut kaari estettä 7 kohti 1. kierroksella söi aikaa jonkin verran. 2. kierroksella tiukempi linjaus kohti estettä 11 paransi tilannetta, mutta 3. kerralla etu alkoikin jo hävitä

Tällaiset analyysit on periaatteessa kiinnostavia, mutta koiran oppimisen vaikutusta ei oteta huomioon, epäilen vahvasti, että lähes kaikissa tilanteissa jos samalla koiralla tehdään 2 kertaa sama rata, on toinen suorituskerta nopeampi kun koira tietää jo mihin mennään. Toisaalta tämä tuo myös karusti esiin sen, että ihan aina silmä ei paljasta sitä, että mikä on kellotettuna nopea tapa suorittaa joku kohta. Paljon häsäämistä ja toimintaa saattaa silmälle näyttää nopeammalta, mutta ei välttämättä ole sitä. Ei nämä minkäänlaisia tieteellisiä kriteerejä täyttäneet, mutta kiinnostavaa spekulointia kuitenkin.

Itselleni oli tärkeää saada pää taas toimimaan niin, että rentous löytyi ilman että kuitenkaan asenne on hällä-väliä. Ja kisatunnelman tuominen treeneihin on hyvä idea. Siinä saa vähän jännitystä, kun on parin pienryhmän verran arvostelevia silmäpareja ja pari videokameraa.

Kuulemma ohjaamiseen tarvittaisiin lisää aggressiivisuutta ja tilanteisiin mukaan menemistä, missä toinen ja kolmas kierros oli myös kuulemma parempia. En ole ihan varma, että ollaanko kouluttajan kanssa samalla sivulla siitä, mitä tällä tarkoitetaan, mutta alan ehkä päästä jyvälle. Kokonaan toinen asia on sitten, että miten haluan ohjata. Pitää kuitenkin ottaa huomioon myös se, että Ella ei ole nenästä vedettävä ja on helpompi saada toimimaan kun sille annetaan riittävästi tilaa eikä tarvi varoa, että 20 kertaa painavampi kaveri astuu varpaille.

Mutta katsotaan, myös loivissa kohdissa on joskus tarpeen ottaa koira tiukasti mukaan kuten 10-11 välillä, että saadaan esteiden suoritusväli tehokkaan pituiseksi eikä tule ylimääräistä kaarta mukaan. Toisaalta pussin jälkeinen takaa toimi kellon mukaan paremmin kun jätettiin koiralle tilaa nähdä etukäteen este ja taas 12-putken jälkeinen elämä oli nopeinta 3. kierroksella, kun en käynyt niin tiukasti hakemassa kun 2. kierroksella ja koira sai itse hakea linjansa. Pitää opetella miettimään, että missä kohdissa koiran ohjaaminen on oikeasti tarpeellista.

PM-video lisätty

Näytteenä siitä, miltä näyttäisi, jos ohjaajalla olisi rautakanki tiedätte-kyllä-missä, löytyy PM-jutusta nyt myös video.

Agilityleikki

Tänään halusin käydä hallilla ennen ensimmäisten ryhmien alkua kokeilemassa, että onko vika vain minussa vai mikä mättää. Hallissa vaan oli molemmat kentät sitten tokoilijoiden käytössä, kummallakin kentällä yksi koira, joten päätin sitten ottaa taas ulkona. Siellä se taas kulki kuin pieni eläin kun rennosti vaan vein ja pistin jalkaa toisen eteen. Pitää takoa päähän, että kyllä se sieltä tulee sitä kovempaa mitä kovempaa mä menen ja mitä itsevarmemmin ohjaan.

Pääkoppa kuntoon ja paljon mielikuvaharjoittelua ennen seuraavia kisoja. Asenne on ennenkin löytynyt, mutta nyt se on jossain hukassa.

Piirinmestaruus 2008

Päivä alkoi tällä kertaa Anne Saviojan agilityradalla, josta väännettiin puhdas rata 3 sekunnin yliajalla ja sijoitus radan lopputuloksissa 8. Jäykästi varmistellen sipsutellen ja hiihtäen vietiin rata läpi ja koira todella epävarmana, kun oli ohjaajakin. 6-esteellä tuli pientä mietiskelyä kun en vienyt koiraa kepeiltä kunnolla esteen taakse.



Päivä jatkui Anders Virtasen hyppärillä, josta nolla täpärästi alle ihanneajan ja sijoitus radan tuloksissa 12. Tämä oli jo vähän parempi suoritus, mutta vieläkin muutamassa kohdassa oli varmistelua ja odottelua kun olisi voinut tehdä jotain hyödyllistäkin, kuten liikkua. Lopussa kauhunhetkiä kun otin koiran 18:lta erikseen haltuun ja lähdin viemään kohti putkea. Lähti ensin mukaan, mutta sitten vielä bongasi renkaan ja olin jo vähällä luovuttaa ja antaa mennä, mutta sain kuitenkin käännettyä sieltä pois.



Näistä muodostunut yhteistulos riitti yksilöpiirinmestaruuksien tuloksissa 5. sijaan.

Päivä päättyi joukkuerataan, jossa olimme ensimmäinen starttaaja ja josta tavan mukaisesti tehtiin pohjalle nolla. Joukkuerata oli päivän radoista yleisesti paras, vaikkakin vielä sekin oli tosi jäykän tuntuinen. Kauhun hetkiä tällä kertaa kun päätin ehtiä esteen 7 kauemmalle puolelle heittämään koiran 8:n yli takaisin. Otin persjätön kiireessä vähän huonosti ja sain täpärästi pelastettua tilanteen, että koira ei mennyt bongaamalleen 3-esteelle.



Joukkuekisassa joukkueemme TSAU2 löytyy lopputuloksista sijalta 3, eli mitalikin tuli kotiin.

Siinä sitten olikin hyvät uutiset tämän vuoden PM:stä..

Henkisesti yritin latautua rennoksi ja viemään koiraa rohkeasti, mutta kun lähtee radalle, iskee varmistelu. Valitettavasti olen yksilöradoistamme nähnyt videot ja totesin, että teen kaikkea sitä, mitä en koskaan tee treeneissä. Odottelen koiraa, varmistelen, pidän hirveän tiukassa kontrollissa mikä näkyy koirassa epävarmuutena. Liikkuminen on niin epävarman näköistä, että en ole hämmästynyt ettei koira oikein ota sitä itsevarmaksi ohjaamiseksi. Pettymys ehkä kova siksi, että olin yrittänyt asennoitua ottamaan radat ihan reippaasti riskillä. Pihalla kun kokeilin vähän pyöritellä parilla esteellä ratojen välissä, niin ei mitään ongelmia, meni todella vauhdikkaasti ja halukkaasti, mutta selvästikään pääkoppa ei nyt jostain syystä kestä kisatilanteita ja tämä pitää saada hallintaan. ATT:n kisoissa yritetään taas marraskuun puolivälissä.



Video vielä todisteeksi.

Omat treenit keinonurmella, valmennusryhmään ja hierontaa

Kesälomapäivän kunniaksi olin vuokrannut ATT:n hallista yhden kentän tunniksi. Tarkoituksena oli harjoitella vieraassa ympäristössä, vieraalla alustalla ja vierailla esteillä. Lisäksi harjoitukset oli suunniteltu niiden ominaisuuksien mukaan, joissa meillä on parantamisen varaa. Yleisesti täytyy sanoa, että tarpeeseen tuli. Kontaktit oli alkuun huomattavasti epävarmemmat kuin omilla esteillä omalla kentällä ja hallissa, mutta näitä saatiin treenattua huomattavasti paremmiksi. Toivomuksena olisi, että saadaan yleistettyä kaikkien esteille ja kaikkiin ympäristöihin. Tämä sama murhe on ollut aikanaan TOKO:ssa, että eri alustat ja paikat vaikuttavat suorituksiin heti, mutta TOKO:ssa on paljon helpompaa harjoitella erilaisissa ympäristöissä. Samat treenit vedettiin myös Inton kanssa.



1. harjoituksessa pääasiana oli tiukat käännökset takaisinpäin valssilla. Rata jouduttiin tilateknisistä syistä toteuttamaan hieman eri näköisenä siten, että este 5 oli enemmän vasemmalle puomilta ja kepit enemmän puomin suuntaiset sekä ja esteet 7 ja 8 kääntyivät enemmän puomilta, mutta tarkoitus kyllä täyttyi oikein hyvin. Käännökset oli Ellalla erittäin tiukkoja. Luulen, että tässä -haltuunotto on muuttunut huonoksi sen takia, että sitä on usein käytetty negatiiviseen sävyyn ja ainakin käskyn jälkeen on ollut selviä virheitä ja turhautumista. Suhina toimii selvästi positiivisemmalla asenteella eikä paineista koiraa kuten ihan oikeat suulliset käskyt. Suhinaan on myös vaikea saada ääneen vahingossa ikäviä sävyjä.



2. harjoituksessa pääpointteja kaksi eri suoritustavoilla. Estevälit 3-4 ja 6-7 otettiin sekä välistäveto-sylkkäri että valssi-takaa -tekniikoilla. Välistäveto-sylkkäri -vaihtoehto sujui Ellan kanssa hienosti ja pienillä kaarilla, mutta ohjaajalla oli ajoitusongelmia. Kun samalla yritetään päästä eroon taas varmistelusta ja koiran odottamisesta, pitää välistävedoissa kuitenkin muistaa odottaa, että koira on oikealla puolella hyppyä ennen kuin se lähetetään hypylle, ettei tule suoritettua väärin päin. Valssi-takaa -versio oli luonnollisempi ja helpompi, mutta pitää olla tarkkana sijoittumisen kanssa, ettei tuki koiran reittiä esteiden välissä. Kumpikin tapa on hyvä osata kuitenkin riippuen siitä, miten vauhdikkaassa kohdassa tämä pitää tehdä.



3. harjoitus olikin vauhdikas ja suoritettiin sekä kuvan osoittamalla tavalla että peilikuvana. Ideana siivekkeen ympäri kiertäminen ja käännös ilman valssia. Eli yllä olevassa kuvassa ohjaaja aloitti kulkemalla suoran esteiden alapuolella ja esteet 4 ja 5 yläpuolella. Ensimmäinen toisto oli hieman epävarma, kun koira kysyi kertaalleen että eikö mentykään suoran takana näkyneelle A:lle, mutta toistoilla kyllä kulki hienosti ja kääntyy todella pienessä tilassa. Ongelmana tässäkin ajoituksena, että vaikka pyritään ohjaamaan edeltä ja ennakoivasti, pitää pitää huolta, että koira menee esteelle asti ennen käännöstä.

Loppuun otettiin vielä naksulla pelkkiä kontakteja, jotka alkoivat sujua ihan kohtuullisesti, mutta tennispallopalkalla alkoi ilmetä taas alaosassa vaanimista, mikä hidastaa lisää. Perinteisesti ongelma on tosin se, että jos pallo on ollut jo pelissä, niin repiminen ei enää kiinnosta. Joka tapauksessa kontaktit saatiin jossain määrin toimiviksi myös ATT:n hallissa, mitä ne ei viime kisoissa todellakaan olleet eikä nytkään ensimmäisillä toistoilla. Hidastus ja pysähdys meinasi tulla liian aikaisin. En tiedä, onko ATT:n esteissä pidemmät laskevat osuudet kuin TSAU:lla vai mistä tämä johtuu, mutta nyt tarvitaan vain opettelua myös muualla.

Illalla olikin sitten vuorossa valmennusryhmän kokoontuminen, jonka tavoitteet allekirjoitan, mutta suunniteltuja menetelmiä en ihan vielä ihan täysin. Lähes kaikki asiat on toki vielä auki, eli katsellaan ja koitetaan pitää positiivista mieltä.

Lauantaiksi pitää onnistua koirankin palautumaan vielä melko kovista treeneistä, joten illalla otettiin lyhyehkö kokovartalohieronta. Lihakset tuntui olevan hyvällä mallilla eikä mitään isompia jumeja löytynyt ja iltalenkilläkin liikkui kauniisti ja joustavasti.

Leikkimielistä esteiden hyppelyä

En malttanut tänään olla menemättä Tuulissuolle kokeilemaan miten pikkupuudeli kulkee uudessa turkissaan. Tällä kertaa leikittiin pihan puolella muutamalla esteellä. Ajatuksina tänään oli rakentaa itsevarmuutta ja vauhtia helpoilla harjoituksilla jotka ei ainakaan koiran mielestä saa mennä pieleen. Taka-ajatuksena kokeilla lauantaina Budget Sportin alesta mukaan tarttuneita uusia Nike Park TF turffikenkiä. Kengät oli hyvät ja agilitykin oli kivaa. Ilmeisesti aerodynamiikka oli parempaa ilman kaamean kokoista turkkia tai sitten muuten vaan koira oli tänään hyvin vastaanottavaisella ja iloisella tuulella. Otettiin helpoimmillaan ihan yksittäisiä hyppyjä ja putkia ja jotain yhdistelmiä näistä, pari kertaa kepit ja A:n ja puomin kontakteja ihan leikkien. Kaikki sujui tänään erittäin hyvin, ellei täydellisesti. Koiralla oli hauskaa ja yhteistyö oli taas kunnossa, koira ohjautui kuin ajatus ja kontaktit oli ehkä nopeimpia koskaan. Ja kääntyy suhisemalla niin hienosti, että pitää ainakin toistaiseksi vaihtaa haltuunottona suhinaan.

Kunpa tämän kaiken saisi vielä siirrettyä kisaradoille, niin alkais Ella tienata omat ruokansa..

Trimmausta, TOKO:a, temppuilua ja treeniasiaa

Tänään oli vuorossa tursakkeen trimmaus. Karvaa on jonkun aikaa jo ollut liikaa ja alkoi olla koko eläin epäsiistin näköinen. Aamupäivällä siis pesu, föönaus ja trimmaus.

Pesun jälkeen:


Föönauksen jälkeinen jääkarhunpentu:


Ensi viikonlopun agilityn piirinmestaruuksiin soveltuva sport-leikkaus:


Illemmalla otettiin olohuoneen matolla yksittäisten askelten seuraamisia, vähän kaukokäskyjä, suoria luoksetuloja ja jäävät liikkeet seisomaan ja maahan. Kaikki meni varsin hyvällä draivilla, mutta se kyllä näkyy seuraamisen tekniikassa, ettei olla vuoteen oikeasti treenattu TOKO:a. Kaukojen tekniikka sen sijaan on yllättäen oikein hyvä jostain syystä. Jäävät liikkeetkin onnistui oikein hienosti. Ei taida perusasiat kuitenkaan ihan kokonaan ihan nopeasti hävitä koiran muistista. Lopuksi kun oli vielä pari Frolicin palaa jäljellä otettiin jalan yli hyppäämistä, jossa tekee nykyään valtavia loikkia.

Eilen illalla piinallisen odotuksen jälkeen tuli tieto, että meidät oli Ellan kanssa valittu TSAU:n valmennusryhmään, jolta odotan kyllä tällä hetkellä aika paljon. Torstaina päästään sitten valmennusryhmän kanssa istumaan alas ja sumplimaan miten treenataan, eli pääsenpä ainakin itse vaikuttamaan siihen miten laadukasta treeniä tulen saamaan. Torstaipäivällä kun vietän jäljelle jääneitä kesälomapäiviä mennään ennen valmennusryhmän kokoontumista treenaamaan ATT:n hallille, jonka olen vuokrannut itselleni tunniksi.

Agilityharjoitus

Tänään käytiin lyhyen työpäivän päätteeksi sateesta huolimatta Tuulissuolla, kun tuntui viimeaikaisten pohdintojen perusteella tarpeelliselta ottaa hiukan agilityä ja muistella miten homma pitikään mennä.

Tänään ihan yksinkertainen rata, jossa hieman teknisempiä kohtia, mutta riittävästi helppoutta, että saadaan vauhtia. Kaksi hyppyä lähes suoraan A:lle, jonka takana löyhästi U:n muodossa kolme hyppyä. Näistä keskimmäinen hypättiin, välistäveto oikean puoleiselle, josta siivekkeen ympäri vasemmanpuoleiselle josta 90 astetta vasempaan puomille. Puomilta loivasti vasemmalle hyppy, jonka vieressä hyppy jota ei suoriteta, josta välistäveto kepeille. (En jaksanut piirtää kuvaa tänne)

Tämä sujui melko hyvin, mutta aluksi olin taas itse varmistelemassa Ellan estesuorituksia sen sijaan, että jatkaisin seuraavalle esteelle. Hommasta tuli paljon sujuvampaa, kun aloin taas antaa koiralle tilaa ja uskoa. Tehtiin jonkun verran toistoja myös osista ja paljon tennispallon heittelyä välissä. Kontaktit oli ensimmäisellä kierroksella radan osana melko hitaat, mutta alkoivat vauhdittua treeninopeuden lähelle myös radan osina parilla toistolla. Siivekkeiden kierrot sun muut tuli tänään todella pienillä kaarteilla, mutta vauhtia olisi saanut olla enemmänkin. En tosin tiedä, että olisiko lisänopeus kasvaneen kaarteen pituuden muodossa syönyt mahdollisen aikaeron pois. Pyörityksiä pyrittiin motivoimaan oikein kovasti ja kokeilin myös pudottaa vanhasta "tässä" käskystä kaikki vokaalit ja soinnittomat konsonantit pois ja käyttää pelkkää S:ää, mikä tuntui ainakin nyt oikein hyvältä, katsotaan miten se kehittyy tästä.

Huomion arvoista lienee tämän päivän treenistä se, että koira on rennompi kun minä olen rennompi. Sitä ei myöskään tulisi pitää ihan niin tiukassa hallinnassa ja niin lähellä kuin olen viimeaikoina jostain syystä yrittänyt vähän alitajuisestikin ihan vain varmistellakseni. Se kulkee paremmin kun antaa jonkun verran tilaa, ettei tarvi ihmetellä että tuleeko ukko päälle - kokoeroa on kuitenkin sen verran että itsekin olisin vähän tarkkana jos samassa suhteessa minua isompi otus ryntäilisi ihan lähellä mihin sattuu. Ei myöskään tarvi ohjata niinkuin miniä kumarassa, vaan voi viedä ihan ryhdikkäästi vaan. Ylöspäin isompikin koira joutuu mua katsomaan, miksi miniä pitäisi vetää nenästä kaksinkerroin kun se ei niin toimi. Yksi huomio minkä myös tein oli, että kontakteille mennessä vauhti kasvaa. Tämä on ilmeisimmin ihan vain seurausta siitä, että niitä on treenattu viime aikoina paljon ja harkitsenkin nyt, että pitäisikö ohjelmaan ottaa myös ihan yksittäisten hyppyjen ja putkien motivointia. Ei kai siitä ainakaan haittaa olisi. Vääriä ratojakaan ei tänään juuri tullut, kun en niitä erehtynyt ajattelemaan ja mahdollisuuksia kyllä oli.

Opit siis minulle tänään: selkä suoraksi ja ota rennosti, anna koiralle tilaa tehdä itse, opettele vain oikea rata ja ohjaa se, lisää motivaatiota kaikkiin osiin, suhise haltuunotot.

Eteenpäin sano mummo lumessa ja niin pois päin

Pohjanoteeraus on nyt tehty ja nyt on aika reagoida, kun on pari yötä nukuttu asian päälle, koettu Inton kanssa onnistumisia ja puitu asioita yksin ja vähän muiden kanssakin. Ellalla on tiettyjä huonoja puolia - tai ehkä paremminkin minulle sopimattomia agilitykoiraksi, joiden kanssa en ole vieläkään oppinut toimimaan, vaikka tiedän asian hyvin ja olen tiennyt jo kauan. Herkkyys ohjaajan mielialoille ja kova halu tehdä oikein tekee agilitystä osittain jopa vaikeaa, koska vaikeuksissa ohjaajan turhautuminen tarttuu liian herkästi koiraan. Enkä usko, että kukaan voi olla niin hyvä näyttelijä, että pystyisi huijaamaan koiraa mielialoissa. Tämä aiheuttaa sen, että mitä jännittyneempi tai turhautuneempi olen, sitä hitaammaksi homma muuttuu kun koira alkaa kysellä jatkuvasti enemmän ja haluaa olla varma että menee oikein.

Kun tähtäimet ovat korkealla, tämä tarkoittaa itseni osalta, että kisoissa pitää oppia unohtamaan kaikki tavoitteet ja keskittyä rentoon leikkimiseen, jotta koira uskaltaa rennosti yrittää. Tämä taas tarkoittaa, että treeneissä pitää muistaa taas alkaa palkata koira myös siitä, että se uskaltaa tehdä reippaasti, vaikka radat menisikin väärin. Toistot ilman palkkaa tarkoittaa Ellalle, että meni väärin. Lisäksi pitää rajoittaa toistojen määrää minimiin samassa asiassa, jotta ei tule puutumista ja jatkuvasti pidetään hyvä vire yllä. Oikeinkin menneet toistot aiheuttavat vireen laskemista kun tehdään jatkuvasti samaa asiaa. Jos ei millään onnistu, niin pitäisi palkata koira ja mennä hetkeksi sivuun keskittymään sen sijaan, että hakkaa päätään loputtomasti seinään. Pitää myös kasvattaa palkkaustiheyttä yleisestikin.

Kaikki tämä tarkoittaa, että pienryhmätreenaaminen ei välttämättä ole se, mikä pilaa koiraa, vaan sitä, että minun pitää pystyä olemaan vahvempi ja pystyä sanomaan kouluttajille, että ei kiitos enempää toistoja tai jos otetaan, niin joku muu koira välissä ettei tule sitä sahaamista. Pitkissä vaikeissa radoissa pitää myös pystyä sanomaan, että palkkaan välissä tuossa ja tuossa. Tämä asettaa myös kouluttajalle sen vaatimuksen, että pitää uskoa, että minä tunnen koirani parhaiten ja tiedän miten asiat siihen vaikuttavat. Tämä on puolin ja toisin vaikea asia, jossa kouluttajan pitää muistaa, että kieltäytyminen lisätoistoista tai kokonaisista radoista ei ole loukkaus hänen koulutustaan kohtaan. Toisaalta minun pitää muistaa, että kaikkein tärkeintä on, että harjoitusten pitää olla itselleni ja omalle koiralleni kehittäviä.

Ja että mitäkö tämä kaikki tarkoittaa? Se tarkoittaa, että ryhmäharjoituksissa muistan jatkossa oman koirani ja toivon, että vastaan tulevat kouluttajat ymmärtävät tämän. Se tarkoittaa myös sitä, että mahdollisten ryhmätreenien vastapainoksi tarvitaan motivoivia treenejä, joissa leikitään paljon ja kannustetaan koiraa tekemiseen. Pääasia että tehdään täysillä vaikka menisi väärinkin. Osittaisen pienryhmän ja oman treenaamisen lisäksi olen myös päättänyt pitkän harkinnan jälkeen hakea TSAU:n valmennusryhmään, josta odotan saavani jotain muuta kuin pienryhmistä.

Pohjalta ainoa suunta on ylöspäin, eli suunta ylös.

Epäonnistumisen tunteita agilitykisoissa

Kun tulisi välillä kisoissa onnistumisen tunteitakin - edes pieniä - niin olisi helpompi jatkaa taas treenaamista. ATT:n uuden hallin ensimmäiset kisat olivat katastrofipäivä, jollaista en kyllä Ellan osalta ihan helposti muista. Ensimmäisellä radalla lähes suorat kepit väärältä puolelta sisään. Toisella radalla umpikulma toiseen väliin. Kontaktit sellaista hiipimistä etten edes muista milloin olisi viimeksi ollut niin hidas. Kolmannella radalla hylly kun nyt sitten ensimmäistä kertaa vuosiin eläin päättääkin olla suorittamatta esteitä, jotka on matkan varrella mutta käskyä ei kuulu ja hyvä kun suostuu tulemaan A:lta alas. Niin, ja siis 3 x HYL oli päivän saldo, joten tuloksista on turha jauhaa sen enempää.

Toisen radan jälkeen kepit kyllä onnistui lämmittelyesteillä ihan mistä suunnasta vaan ja kontaktitkin oli nopeita TSAU:n hallissa kun käytiin kokeilemassa. Kisoissa vaan hommasta ei tule yhtään mitään. Paras vauhtikin on taas hukassa. Nyt pitäisi nollata homma huomiseksi, että osaisi positiivisin mielin keskittyä Inton kanssa kisaamiseen. Se on henkisesti siinä mielessä helpompaa, että se tekee kyllä täysillä vaikkei aina ihan siihen suuntaan mihin pyydetään. Ellan kanssa ongelma on, että kun ei onnistu niin ei onnistu.

Kontaktien suhteenkin tulee valtavia epäonnistumisen tunteita kun monta sekuntia maanittelee koiraa alas A:lta tai puomilta kun hommaa on 2 vuotta treenattu ja treeneissä omalla hallilla se alkaa sujua kohtuullisesti. Jotain mä teen kuitenkin äärettömän huonosti, koska viime kuukausina yleisesti on Ellan kanssa otettu reilusti takapakkia ja yhteinen sävel on totaalisen hukassa. Muutoksia, joita keväällä oikeastaan on tapahtunut on, että aloitettiin taas ryhmässä treenaaminen, mikä on tarkoittanut että treenit on pääasiassa pitkiä ja vaikeita ratoja, missä onnistumisen tunteita on vaikeaa löytää sekä ohjaajalle että koiralle, kun tuohon asti harjoiteltiin pääasiassa lyhyitä pätkiä itsenäisesti, joilla oli aina jokin tarkoitus ja tiheällä palkkauksella. Tiedä sitten pitäisikö ryhmissä treenaaminen lopettaa totaalisesti vai lisätä rinnalle itsenäistä harjoittelua koiran ja oman motivaation ylläpitämiseksi. En tiedä. Tällä hetkellä tehdään jotain todella väärin.

Sitä voikin sitten miettiä enemmänkin, että onko oikeasti (ainakin TSAU:n) ryhmätreenien tapa treenata oikea, jos halutaan tuloksia. Kaikki ryhmät vaan tuntuvat aina valuvan siihen, että joka kerta treenataan 20 estettä pitkiä ratoja, joissa on 20 estettä vaikeita paikkoja. Itsenäisessä harjoittelussa olen aina pyrkinyt suunnittelemaan lyhyempiä treenejä, joilla on selkeä tavoite kehittää jotakin osa-aluetta koiran ja/tai ohjaajan suorituksessa.

Nyt pitää nukkua yön tai parin yli ennen kuin tekee mitään päätöksiä ja miettiä rauhassa, että mikä meille olisi paras tapa treenata. Ja unohtaa että tämä päivä on koskaan tapahtunut, että huomenna voi keskittyä täysipainoisesti ja positiivisin mielin toiseen koiraan.

Keppejä ja kontakteja - ja uusia tavoitteita

Ellankin kanssa päädyttiin tänään harjoittelemaan taas niitä pelättyjä keppien avokulmia. Tänään aloin ahnehtia kunnolla ja otin jo kulmia, jotka on yli 90 asteen eli missä lähdetään periaatteessa jo vähän takaisin päin pujottelemaan. Nämä oli vähän vaikeita ja hakeutuivat toiseen väliin, mutta 90 astetta ja hiukan alle sujui loistavasti ja pujotteluvauhti ihan järjetön. Kannattaa siis ilmeisesti vaihtaa välillä pallot repimiseen ja tietysti toisinpäin sitten kun alkaa tuntua että vauhti hiipuu.

A:n kontaktia sahattiin myös muutama kerta ja se oli tänään meidän tasoon aivan loistava. Alastulokin oli jo ihan sujuva eikä ylimääräistä hidastusta alaosalla. Kunpa se menisi kisoissa noin ja ohjaaja malttaisi olla sössimättä. Lauantaina se nähdään.

Hulluus on nyt sitten iskenyt ja aiemmin mainittuihin tavoitteisiin pitää vielä lisätä agilityn avoimet MM-kisat Unkarissa ensi vuoden syyskuussa. Tätä mahdollisuutta tuskin montaa kertaa tarjotaan ja juuri mitään hävittävää ei ole. Arvokisatunnelmaa sen sijaan on kyllä tarjolla ja viralliseen maajoukkueeseen on meillä tosi pitkä matka.

Kontakteja ja kaukoja

Oli Inton vuoro osallistua agilitytreeneihin, mutta en raaskinut pitää Ellaa ihan ilman. Treenattiin hallissa A:n ja puomin alastulokontakteja, jotka on jostain syystä nyt muuttuneet melko reippaiksi, vaikka 1,5 vuoden 2-on-2-off -treenaamisen aikana vauhtia en saanut aikaiseksi enkä mielestäni ole tehnyt mitään kummallista. Ilmeisesti syvällä ollevat tavat hiippailla kontakteja hyvin hitaasti on vaikeita ja hitaita muuttaa. Pitkän treenaamisen jälkeen vaan kun mitään ei tapahdu, tuntuu joskus melkein usko loppuvan, mutta nyt alkaakin näyttää ihan hyvältä. Supernopeita ei olla, mutta vauhti kontakteilla paranee koko ajan.

Koska treenaan vähän vaihtelevasti tuossa Mirvan perjantairyhmässä missä listattiin tavoitteita ja mikä estää, tein tavoitteet molemmille koirille. Ellan osalta tavoitteena ensi vuonna SM-kisat (jos jaksan lähteä Tornioon asti viettämään syntymäpäivää) ja maajoukkuekarsinnat. Myös kyläkisojen voitoista pyritään taistelemaan, jos ensi vuonna AVA-titteli tulisi valmiiksi. Enää kaksi voittoa jäljellä ja ensimmäisen hankkimiseen meni kolmosissa vain alle neljä vuotta.

Suurimmat esteet meillä on nimenomaan kontaktien nopeus, joissa annetaan kavereille tasoitusta, avokulmat kepeillä, esteiden ohittaminen suorittamatta niitä ja motivaation ja vauhdin säilyminen tiukoissa pyörityksissä. Näihin pitää nyt siis panostaa.

Hallin ulkopuolella otettiin myös hiukan leikkien kauko-ohjauksia ja tekniikat siirtymisissä on lähietäisyyksiltä tosi loistavat, mutta seisomassa ei meinaa pysyä vaan arpoo seuraavaa asentoa.

MM-kisojen jälkimainingeissa

MM-kisojen yksilöfinaalit tuli käytyä katsomassa ja täytyy myöntää, että en olisi uskonut, että kisoissa olisi ollut noin vahva tunnelma. Jotkut hetket sai kyllä ison miehenkin liikuttumaan. Iloinen yllätys oli myös se, että kisaajillakin näytti olevan iloiset tunnelmat siitä huolimatta, että kyseessä oli MM-kisat. Pelkäsin, että tällä tasolla oltaisiin ryppyotsaisia ja veren maku suussa, mutta enemmän sitä ongelmaa tuntuu olevan ihan tavallisissa paikallisissa kisoissa. Taitaa olla niin, että tosikot ei tuolle tasolle pääse. Hyvän ohjaajan lisäksi tuolla tasolla tarvitaan koira, joka uskaltaa aina yrittää. Taso maailmalla näytti olevan aika vaihtelevaa ja epäilen, että esimerkiksi joissain entisissä neuvostomaissa meilläkin olisi hyvät mahdollisuudet maajoukkueeseen. Medit olivat tasoltaan aika iso pettymys, mutta minit ja maksit ei sitten enää näyttäneetkään tavallisilta kyläkisoilta. Radatkin vaikutti mukavilta ja pyysinkin, että seuraavilla treenikerroilla ryhmissä treenattaisiin MM-kisojen agilityradoilla. Yleistä tunnelmaa ja radat ikuistin puhelimen kameralla, oikean kameran päätin jättää kotiin kun halusin keskittyä kisojen seuraamiseen enkä kuvaamiseen.

MM-kisat palautti uskon siihen, että agility on kiva koiraharrastus eikä tosikkomaista urheilua. Sitä myötä myös oma motivaatio harrastukseen kasvoi taas kohisten. Tänään oli tarkoitus lähteä ATT:lle epävirallisiin kisoihin, mutta ulkokisojen ollessa kyseessä totesin, että niin paljoa motivaatiota ei ole, että vesisateessa harrastaisin huvikseen. Sisähalli päästään testaamaan ensi viikonloppuna kun mennään sekä Inton että Ellan kanssa kolme rataa.

Sen sijaan tänään leikittiin vähän pitkästä aikaa. Harrastettiin vetoleikkejä ja tyttö olikin hyvin raivoisa. Ihan ilmaiseksi meillä ei kuitenkaan edelleenkään leikitä, vaan otettiin hiukan lähietäisyydeltä TOKO:n kaukoja. Tekniikka oli loistavaa, vaikka tauko on ollut tosi pitkä ja into sitäkin kovempaa. Seisomisessa on pientä ongelmaa, että ei meinaa jaksaa pysyä seuraavaan käskyyn asti, mutta se on pientä. Melkein teki mieli treenata Ella kisakuntoon taas ensi kesäksi ja katsoa mihin rahkeet riittää. Jos arvokisat ja rotumestaruudet on kaukana, niin piirinmestaruudet on sentään aina kohtuullisen lähellä.

Lisäksi tehtiin vähän temppuja. Annettiin tassua, kierittiin ja tehtiin komeita loikkia jalkojen yli.

Agilityn suhteen TSAU:n joukkueisiin tuli peruutusten myötä sen verran tilaa, että noustiin ensimmäisestä varakoirasta kakkosjoukkueeseen, joten homma on siltä osin selvä, että ei olla SVK:n paikallisosaston joukkueessa.