28.9.10

Pienen pieni päivätreeni

Käytiin tänään tekemässä hallilla vähän jotain pientä. Pääasiassa piti kokeilla Saviojan piirimestaruushyppyradan alkua. Auliksella meni muutama eka toisto huutaen suoraan putkeen ja se oli luultavasti myös päättäny sen jo ennen kuin hyppäs ekaa hyppyäkään. Pienen keskustelun jälkeen kuitenkin päätti olla sen verran kuulolla, että muisti kääntyä sen hypyn kun kerran pyydettiin. Siitä eteenpäin sitten menikin ihan hienosti. Pääasiassa siis treenattiin juurikin alkukuviota. Peilikuva olikin helpompi kun oli jo kertaalleen muistettu, että pitäis olla kuulolla. Puomilla meillä on nyt pieni ongelma, että taaskaan se ei meinannut ekalla kerralla mennä loppuun asti, mutta toiseen suuntaan kyllä. Täytyy nyt tarkkailla, että oliko syynä se, että tuo "eka" tehtiin seinää vasten tyhjään ja toiseen suuntaan tullessa oli kuitenkin hyppy puomin jälkeen tarjolla. Täytyy tehdä seuraavaksi kokeilu että vaikuttaako se, että onko siellä este tarjolla vai ei. Tietysti kauhean kiva olisi, jos koira tekisi sen myös tyhjään. Toisella kentällä sattui olemaan jotain esteitä siellätäällä ja saatiin siitä hyvä vauhtitreeni tehtyä. Ja pyrrihän juoksi suoraan ja pitkälle. Irtos ainakin hyppysuoraa pitkin puoli kenttää ohjaajan edelle pimeään putkikulmaan ilman mitään ongelmia tai kyselyitä. Ja A on aivan sairaan hieno. Ehkä tää tästä, välillä vaan meinaa ohjaaja turhautua, kun koira bongaa ties mitä ja on tällä hetkellä hyvin esteorientoitunut, mutta sitä saa mitä tilaa ja tätä on pääasiassa tehty - itsenäistä suorittamista ja nyt välillä vähän lähtee lapasesta kun on alettu lisätä ohjaajaa kuvioihin.

25.9.10

Agilityepikset ja piirimestaruus 2010

Perjantai-ilta meni ensin Auliksen kanssa maksimölliradalla ATT:n epiksissä ja sen jälkeen avoimen luokan rataa tuomaroidessa. Möllirata oli hieman hankala meille ja jouduin turvautumaan muutamaankin ohjaukseen mitä en koskaan ole tehnyt. Radalta löytyi myös kaksi takaakiertoa, jotka meni hyvin. Este 3 oli sijoitettu niin, että en onnistunut hankkiutumaan vaihtamaan puolta enkä myöskään uskaltanut valssata riman takana kun ei olla koskaan niin tehty (täytyy treenata) joten valitsin 4:lle takaaleikkauksen. Toisen takaakierron jälkeen vedin koiraa ennen seuraavaa estettä turhaan itseä kohti ja mietin myös että olisiko 11 pitänyt olla kääntyvä hyppy, nyt meni niin pitkäksi, että tuli 12:lle eri linjaa kuin oli tarkoitus enkä uskaltanutkaan juosta esteen takaa, kun oltiin niin vahvasti törmäyskurssilla. Viimeisessä putkessa en myöskään uskaltanut edes yrittää persjättöä ja pimennossa ollut hyppy tuli alas. En oikein tiedä miksi, osasyynä saattoi olla myös kehää rajaava aita hypyn takana. Täytyy kokeilla samanlaista jossain vaiheessa. Saattoi myös käskytys olla myöhässä.



Avoimeen luokkaan yritin suunnitella haastavan radan, jossa haasteita olisi muuten kuin takaakierroista. Ei se tosin ihan niin vaikea ollut kuin tuloksista voisi päätellä. Monet menivät siihen halpaan, että alussa keskittyivät varomaan vääriä esteitä sen sijaan, että ohjaisivat oikeille ja tästä tuli ajoitusongelmia kun varmisteltiin käännöksiä. Lähinnä alussa tuli karkailuja eri putkiin. Pienemmissä luokissa enemmän karkaili koiria puomilta renkaalle. Ja tietysti piirimestaruuksien aattona oli kontaktitreenausta ja lähtötreenausta, joista hyllyjä sellaisillekin jotka olisivat radasta sinänsä ihan hyvin selvinneet.


Lauantaina sitten olikin vuorossa Varsinais-Suomen Piirimestaruuskisat TSAU:n hallilla. Aamulla ensin joukkuerata, missä päätettiin vetää ihan vaan motivaatioratana rennosti ankkuriosuus, kun oli joukkueella 3 hyllyä alla. Ihan hyvä nolla sit vedettiin ja koiralle hyvä mieli. Seuraavaksi oli pari tuntia myöhemmin vuorossa hyppyrata ulkokentällä, tuomarina Anne Savioja. Rata oli ihan mielenkiintoinen eikä edes hirveän vaikea, mutta viimeiseen käännökseen ei puudeli lähtenyt mukaan vaan valkkasi renkaan putken sijaan. Agilityrata sisällä tuntia myöhemmin sitten olikin jotain ihan muuta. Rataantutustumisen jälkeen takaosan hyppyhässäköistä mulla oli suunnitelmana lähinnä sellainen kokeillaan nyt vaikka tätä, saattaa teoriassa toimia ja katotaan mitä tapahtuu mikä vaati paljon etumatkaa kepeiltä ja keinulta. Yllätyksekseni myös jo toinen tuollainen putkeen vienti A:n vierestä onnistui. Kepeille vienti oli aika kammottava. Onneksi huomasin että Ella alkoi vetää keppien suuntaan ja annoin luvan. Seuraavissa osissa jollain ihmemäihällä onnistuin osumaan oikeisiin hyppyihin takaosassa. Keinulle jätin koiran ihan oman onnensa nojaan kun tiesin, että 6 ja 7 on tosi hyvin tyrkyllä jos valssin ajoitus tai linja on pielessä. Maaliin tuloksella -4,75 ja 4. sija tältä radalta. Valitettavasti 2 koiraa oli poissa, joten osallistujia oli 41 ilmottautuneesta vain 39 joten serti ei sitten taaskaan valunut meille asti. Ja koska spekulointi on kivaa, niin hyppärin tuloskin olisi ollut noin -2, jos oltaisiin osuttu siihen viimeiseen putkeen ja sen yhden käännöksen onnistuessa oltaisiin sitten voitettu myös piirimestaruus. Tää laji on tämmöstä, ens vuonna sitten taas.


23.9.10

Ohjaustreenejä ja nenätyötä

Eilen käytiin tekemässä hallilla päivätreeninä pientä ratatreeniä. Auliksen kanssa pääosissa oli viikonlopun jälkeen, että ohjaajallakin on radalla joku rooli ja että kovistakin vauhdeista voi muistaa vielä kääntyä pyydettäessä. Tietysti tää on odotettavissa oleva ongelma kun koira on opetettu ensin vain suorittamaan itsenäisesti esteitä ja ohjaus jätetty vähemmälle, että jossain vaiheessa lähtee mopo hanskasta. Hallilla oli joku rata valmiina, mistä pistelin estejärjestyksen sellaiseksi, että on meille mahdollinen ja tiukat ja vauhdikkaat osuudet vaihtelee ja on vähän väärääkin tavaraa tyrkyllä. Ihan parissa kohtaa tuli liitelyä, mutta kun nämä hiottiin kuntoon niin kyllä loppujenlopuksi tehtiin rata tosi hienostikin. Tarkkana saa olla suuntien kanssa, mutta kun tuo on kuulolla niin kyllä se osaa. Kontakteilla myös seisotettiin huolella ja lähtökontrollissa vaadin ennen lähtölupaa, että ilme näyttää siltä että se ihan oikeasti on luopunut esteistä eikä ole vaan tärinöissään siinä että kohta lähen kyllä. Jäi tosi hyvä mieli ja tosi tiukkoja käännöksiä tehtiin 55cm rimoilla kovistakin vauhdeista. Ja ei yhtään keppivirhettä, vaikkakin tunnustan että kulma oli helppo. Katsotaan miten käy perjantain epiksissä.

Ellan kanssa tehtiin sama rata kahtena variaationa. Ekalla kerralla vaan posotettiin ja toisella kerralla vaihdoin muutaman esteen takaakiertoihin ihan vaan sellaisenkin muistelemiseksi. Vauhti oli tosi hyvää sekä radalla että kontakteilla ja hyvin tuli ihan omiakin päätöksiä tarvittaessa. Vaikeammista kulmista tuli kokeillessa tosin tehtyä pari keppien sisäänmenovirhettä, mutta nää oli taas sellaisia missä vaalea visuaalisesti vahvempi keppi oli toisena. Tähän pitänee kiinnittää hieman huomiota kisoissakin rataantutustumisessa, että helpotetaan hieman, jos eka keppi ei ole vahvin. Nyt on sitten kaikki tehty mitä tehdään ennen lauantain piirimestaruuksia.

Iltalenkillä käytiin taas lähipuistossa jälkitreeniä tekemässä. Ella sai natural menu ruudun, joka oli huippuhauskaa taas ja se tapansa mukaan työskenteli tunnollisesti ja tarkasti ja hyvällä ruokahalulla. Auliksen kanssa siirryttiin Tanjan yllytyksestä kolmioon, josta jatkuu jälki eli tallattiin ensin makkararuudun tyyliin kolmio, jonka kärjestä lähti tiheä jälki, jossa joka askeleella nami. Pyrrihän lähti kolmion kärkeen edettyään nuuskuttamaan jälkeä eteenpäin, mikä oli toivottukin käytös. Hitaasti, mutta tarkasti ja tosi innokkaasti. Näitä nyt sit varmaan sahataan muutama, kun mulle ei oo vielä paljastettu mikä on seuraava askel treeneissä.

20.9.10

SE SEURAA!

Pyrri nimittäin! Oon ottanu iltalenkkien yhteydessä pieniä tokotreenipätkiä lähipuistossa pyrrin ja puudelin kanssa. Monta kuukautta jaksoin ihmetellä sen seuraamista, että se tulee hienosti perusasentoon ja saattaa yhden tai kaks pientä pätkää tehdä seuraamista, mutta vaikka miten yrittää vahvistaa, niin painuu koko ajan vaan paineisemman oloiseksi ja alkaa jätättää ja pää painuu alemmas. Tietysti olin yrittänyt koko ajan saada lisävirettä seuraamiseen yrittämällä imuttaa palkoilla, mutta eilen keksin vihdoin kokeilla, että aletaanpa palkata oikealla kädellä. Ilmeisesti tuo ilme johtuikin siitä, että se niin kovasti luopuu palkasta kun tämä koira ei muutenkaan ole kovinkaan nameilla ohjattavissa ja hommasta tuli hetkessä rennompaa, kun aloinkin palkata siitä kauemmasta kädestä ja palkka ei ole nenän edessä. Tämä samahan on toistunut, kun olen ruokakupin edessä yrittänyt seurauttaa yhtä askelta ennen vapautusta ja vielä pahempana jos vasemmassa kädessä onkin ollut lelu. Toivottavasti tää nyt lähtee toimimaan. Tänään kokeilin jo myös pari juoksuaskelta ja alkoi oikeasti tuntua siltä, että saan sen sittenkin toimimaan. Miksen mä tätä tajunnut aikasemmin? Jääköön toistaiseksi auki, että mitä sit tehdään jos se alkaa poikittaa ja puskea kovasti, mutta se ois tällä hetkellä kyllä vaan positiivinen ongelma.

Lisäksi ollaan otettu lyhyitä paikallamakuita ja ALO-luoksetuloja, mitkä koko ajan vaan paranee. ALO-luoksetulon yhteydessä tulee sit treenattua tietty myös paikalla istumista. Jääviä ei nyt oteta seuraamisten yhteydessä niin kauan kun seuraaminen on vielä vähän kysymysmerkki.

Ellan kanssa on myös tehty mitä nyt pimeässä viitsii kun ei voi heitellä palkkoja. Seuraamisessa se on ihan sikahyvä ja sitä onkin tehty jonkun verran. ALO-luoksetuloja on myös tehty sen kanssa, kun en viitti yrittää makuuttaa sitä märällä nurmikolla enkä voi heitellä palkkoja pysähdyksistä. Jäävät oli seuraamisesta ihan superhienot ja kaikki asennot oikein.

Kummankin kanssa on myös vähän treenattu ohjauksia, kun tossa lähipuistossa on kivasti koivuja muutaman metrin välein ja hyvä nurtsipohja. Pyrrin kanssa ei vaan viitti iltamyöhällä kun se on siinä lajissa "vähän" äänekäs. Mutta on se kyl siellä paremmin seuraillu ohjauksia kun eilisissä TSAU:n kisoissa.

Tänään kävin myös kuuntelemassa Janitan agility perusluennon ja sain paljon hyviä ideoita, joskin joissain asioissa mulla on hieman eri tyyppinen visio. Treenimotivaatiota ja ideoita tuli kyllä tosi huimasti, nyt pitäs vaan ehtii treenaamaan. Pakko koittaa vaikka joku päivätreeni vetästä pyrrin kanssa ennen kun menee perjantaina ATT:n epiksiin mölliradalle.

19.9.10

TSAU:n epiksissä

Joskus kisat menee tuloksellisesti aika penkin alle. Eilisten kylmiltään juostun Ruissalojuoksujen kympin jälkeen omat jalat oli siinä kunnossa että käveleminenkin sattuu, mutta päätin et kyllä se kipu radalla unohtuu. Auliksen luokkina möllit ja kun oltiin käyty pihalla muistuttelemassa keppejä, päätin mennä myös ykkösten radan, jossa ei ollut keinua. Tosin päivän pikatreenisessioissa se teki kyllä keinuakin oikein mielellään ja hienostikin.

Mölliradalla karkas kyllä pyrrimopo käsistä. Lähtösuora hyppy-hyppy-suora putki-hyppy-hyppy, jonka jälkeen käännös 180 astetta. Siellä sitten sitä vitoshyppyä liideltiin vaikka käännöksiin on panostettu. Vielä uudelleen otettunakin liideltiin pitkää hyppyä ja pyrri irtoili puolen kentän päähän ja ohjaajan läsnäolon tarkoitus oli vähintäänkin epäselvä. En sitten lopultakaan koskaan saanut koiraa kääntymään kutosesteelle, mutta päätin sitten jatkaa. Kaksi estettä kun päästiin eteenpäin tästä, niin sen jälkeen loppurata oli oikein hyvä. Sit käytiinkin jäähdyttelylenkillä vähän ATT:n kentällä ja TSAU:n ulkokentällä treenaamassa. Edes jotain. Mut ilmeisesti noi hienot ilmavat ja ilmeikkäät korvat on vaan koristeita ja ohjaaja on agilityradan turhin asia.

Ykkösten rata oli periaatteessa helpompi, mutta siinä sitten tuli tämä yks sadasta, kun pyrri pysähtyy puomilla vasta 4offiin, mistä hylly kun palautin sen takas puomille. Loppurata meni sikahienosti ja toiseksi viimeisenä olleet kepitkin se meni oikein hyvin! Jotain sentään mistä voi olla tyytyväinen. Luultavasti tän ikäsen koiran kanssa pitää vielä treenata aina välillä?

Ella meni avointen radan, jossa suunnitelma piti tehdä omien jalkojen mukaan eli annetaan Ellan suorittaa ja mä kuleksin mukana. Valitettavasti kakkosesteenä olleilla kepeillä sattu pieni liukastuminen ja missasi yhden välin, jonka jälkeen kai hyllytettiin takaisin päin pujottelusta. Toisellakin yrityksellä vielä jossain kohtaa lipsui pehmeässä hiekassa sen verran, että meinas rytmi seota. Loppurata menikin tosi mallikkaasti ja kontaktitkin oli kohtuu vauhdikkaat ja päätin tehdä ne loppuun asti. Takaosan hyppykaaressa Ella onneksi pelasti mun jalkoja sen verran, että meni sitä ihan itte siellä ettei mun tarvinnu mennä ohjaamaan lainkaan.

Videoitakin kuvattiin, mutta mietin vielä hetken että onko mitään julkaisukelpoista kunhan oon kattonut ne.

Ja kisojen aiheeseen liittyen onnea Heidille ja Ricolle edustustehtävissä.

Edit: Nyt on sitten katsottu videot ja mietitty ja kai se on paras olla itselleen rehellinen. Auliksella on nyt esteet kohtuuhyvällä mallilla, joten seuraavaksi aletaan taas työstää ohjauksia. Eli jos otetaan tämä perinteinen obstacle focus vs. handler focus niin nyt ollaan liikaa tuolla obstacle focuksen puolella. Kiitokset Heidille, että tämä huumoripläjäys on asianmukaisesti valmiiksi naurettu.



Ella meni oikeasti ihan kivasti, harmittavaa kompurointia vaan kepeillä.



Piirimestaruuksiin taidetaan Ellan kanssa lähteä kokonaan ilman treeniä tai sitten yks joku höpöhöpötreeni alle vaan korkeintaan. Ehkä vähän puiden kiertoa lähipuistossa.

18.9.10

Terveystutkimuksia ja pientä treenailua

Sveitsistä paluun jälkeen oon ollu vähän laiska ja vielä laiskempi kirjottelemaan. Sain kuitenkin Aulikselle aikaiseksi tilata tarpeelliset terveystutkimukset ja jonkun mielestä ehkä vähän tarpeettomiakin. Eli 14.9. käytiin Koirakissaklinikalla ottamassa lonkka-, kyynär-, olka- ja selkäkuvat ja teetettiin samalla polvitarkastus. Olin rakennellut päässäni kaikennäköistä kauhukuvaa E-lonkista ja kakkosen kyynäristä ja ties mistä selän epämuodostumista. Kuvauksen ja polvitarkastuksen hoiti Heikki Merimaa. Homma aloitettiin polvitarkastuksella, mikä meni osin vähän painimiseksi (Tanja ainakin tietää miten vaikeaa pyrri on kaataa kyljelleen ja pitää siinä;)). Polvet SKL:n kriteerein 0/0, mutta aivan täydellisiä ei sillä alueella oltu. Kummallakin puolella on sääriluu lievästy kiertynyt siten, että kintereet tulee vähän sisään päin, mutta ei niin paljon, että tarvitsisi murehtia. Rauhoittaminen ei mennyt ihan läpi ekalla piikillä vaan edelleen kuvaukseen mennessä jätkä kyllä kuunteli kaikenlaisia ääniä ja meinasi välillä lähteä liikkeellekin, mutta ei takapää kantanut liukkaalla ja vähän lisää aineita piti laittaa. Sitten olikin se tuskallinen odottelu, mitä helpotti kovasti ensikommentti kuvauksen jälkeen että ei ollut mitään ihmeellistä. Etupää ja selkä kaikin puolin täydelliset, lonkat jossain A:n ja B:n rajamailla.


Loput kuvat tuolla.

Jonkun verran ollaan lenkkien yhteydessä myös treenailtu. Pientä tokoa, eli seuraamisia, paikallaoloja ja luoksetuloja lähinnä, mitkä on ok. Seuraaminen Auliksella ei vieläkään oikein miellytä, mutta mulla on jonkunlainen visio siitä, että miten tästä eteenpäin. Pitäis vaan toteuttaa. Ella taas on meinannut revetä liitoksistaan kun taas 3 vuoden melkein totaalitauon jälkeen on tehty taas tokoakin. Sen luoksetulo on nyt hieno, tulee täyttä vauhtia ja kääntyy jo 2 metriä ennen perille tuloa ja peruuttaa täydessä vauhdissa perusasentoon.

Lisäksi ollaan otettu Auliksella muutama ja Ellallakin kokeeksi yksi makkararuutu. No meillä tää on kyllä Natural Menu -ruutu, kun en makkaroita koirille syötä, mutta kuitenkin. Kumpikin tekee näitä loistavasti. Ensimmäisellä kerralla Aulis työnsi nenänsä jopa pari kymmentä senttiä ruudun ulkopuolelle ennen kuin kääntyi ihan itse takaisin, ei tarvinnut edes hihnasta pysäyttää ja sittemmin on mennyt ihan reunoja pitkin tutkimuksensa ja mitä nenä käy ulkopuolella voi mitata senteissä. Ella tajusi myös homman heti ja ei edes viitsinyt etsiä niitä nameja sen tallatun alueen ulkopuolelta. En oikein tiedä miltä työskentelyn pitäisi näyttää, mutta Auliksen osalta se tekee töitä tosi innolla mutten usko että sitä tarvitsee rajoittaa ainakaan vielä, kun se tekee kuitenkin tarkasti ja keskittyneesti.

15.9.10

IMCA-PAWC 2010, Fräschels, Sveitsi

Nyt alkaa vihdoin olla palautunut reissuväsymyksestä sen verran, että jaksaa jo laittaa raporttia. Matka alkoi keskiviikkona 1.9. kello 3 yöllä heräämisellä ja 4:n aikaan auton nokka kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, josta Finnairin AY861-lennolla kello 7:55 kohti Zürichiä. Oltiin Marian kanssa suunnitelman mukaisesti 6:n aikoihin lentokentällä "hyvissä ajoin". Check-iniin ja turvatarkastukseen oli kuitenkin tolkuttomat jonot tuohon aikaan ja kello oli jo 7:20 kun päästiin turvatarkastuksesta läpi, joten ei se ollut yhtään liioiteltua olla kentällä 2h ennen lähtöä.


Zürichin kentällä saatiin kävellä varmaan puoli tuntia että päästiin autovuokraamoille, mistä lähdettiin sitten huiman tehokkaalla 1.2-litraisella valkoisella Cliolla ajelemaan. Koska Henna ja Johanna tulivat vasta 4 tuntia meidän jälkeen, meillä oli ylimääräistä aikaa ja lisäksi kun kerran ollaan Sveitsissä, haluttiin nähdä alpit, mentiin kisapaikalle kiertotietä Interlakenin kautta.


Navigaattori antoi muuten hyviä ohjeita, mutta kun puolet ajasta ollaan 5-kilometrisissä tunneleissa, niin GPS ei meinaa oikein koko aikaa pysyä kunnolla kartalla. Interlakenissa käytiin syömässä ja lenkittämässä koiria ja maisemat oli kyllä kiertotien arvoiset. Vakavassa harkinnassa onkin, että jonain päivänä ehkä saatan mennä muutaman päivän lomamatkalle sinne.


Seuraava osoite oli käydä katsastamassa kisapaikka ja sieltä hankkiutua hotellille. Kisapaikka oli maissipeltojen keskellä oleva iso halli, jossa keinonurmimatto. Hotellilla tuli perille päästyä nukuttua kunnolliset päiväunet.


Torstaina olikin treenipäivä ja kisojen avajaispäivä. Treenit meni hyvin ja päästiin tutustumaan alustaan ja esteisiin. Mielenkiintoinen juttu oli puomilla oleva sähköinen kontaktipinta - ei tullut varmaankaan näiden kisojen aikana puomilta yhtään virheellistä kontaktituomiota, hyvin luotettavasti tuntui piippaus tulevan kun koira osuu kontaktiin eikä koiratkaan reagoineet mitenkään vaikka tulikin kovaääninen piippaus. Illalla olikin sitten avajaisseremonia, joka oli onneksi Unkariin verrattuna aika lyhyen kaavan mukaan.


Suomen minijoukkueessa Ellan lisäksi Maria & Rasmus, Johanna & Lumi, Henna & Oona. Medejä edustivat kaksoisohjaaja Sanna & Siiri ja oletettu syyllinen Heikki & Wiima & Hellu. Makseissa Sanna & Oni ja Minna & Lissu & Milla.

Perjantaina oli vuorossa yksilöhyppyrata minien osalta. Rata oli muuten hyvä, mutta koira livahti muurin sijaan keltaiseen putkeen, joten yksilökisa oli sitä myötä hyppyradan ja yhteistuloksen osalta hyllytetty.



Illalla oli gaala, joka oli tällä kertaa barbecue-mallinen. Tämä oli ehkä tällä kertaa reissun valitettavimpia osuuksia, ruoka ei ollut järin hyvää ja meinasi loppua kesken.



Lauantaina olikin sitten minien molemmat joukkuekisat. Aamulla aloitettiin kahdeksan aikaan agilityradalla, josta Henna & Oona tekivät hyllyn, mutta saatiin kuitenkin kerättyä itsemme ja loppu joukkue juoksi nollaradat, joilla sijoitus 5.



Iltapäivällä hyppyradalle lähteminen oli vaikeaa, kun piti saada nollattua aamun onnistumiset ja jotenkin päättelisin, että osa joukkueesta otti vähän liikaa painetta ja itsekin tähän meinasin sortua. Sain kuitenkin itseni nollattua ennen lähtöä ja Henna & Oonan tilanne jäi näkemättä joten lähdin radalle vielä siinä uskossa, että alla olisi vain yksi hylly ja juostiin Ellan kanssa joukkueen ainoa puhdas rata tähän. Hylly kuitenkin agilityradan joukkuetuloksena ja samalla joukkuekisan yhteistuloksena. Jälkikäteen voi aina spekuloida, että jos katselin tuloslistat oikein paikan päällä, niin hopea meni jollekin maalle tuloksella 20.



Sunnuntaille jäi vielä yksilöagilityrata, johon sai lähteä melko paineettomasti, kun alla oli hyppyradalta hylly. Tästä juostiin vielä yksi ihan ok nolla sijalle 13 muistaakseni. Hyppärinollalla oltaisiin oltu ainakin 8 parhaan joukossa, en katsellut sen tarkemmin mitä aikoja siellä oli.



Illan palkintojenjako oli myös onneksi melko lyhyen kaavan mukaan myös. Italian kansallislaulu tuli kyllä tutuksi.


Maanantaiaamuna Henna ja Johanna lähtivät aikaiseen kentälle ja kun mun ja Marian kone lähti vasta 19:jotain, niin ajettiin takaisin myös maisemareittiä. Ensin käytiin pääkaupungissa Bernissä aamukahvilla ja suklaakaupassa ostamassa vähän tuliaisia ja vielä Burger Kingissä syömässä.


Tämän jälkeen suunnattiin taas Interlakeniin, mutta sen sijaan että oltaisiin jääty alas, lähdettiin vuorelle. 1.2-litrainen Clio oli hieman hätää kärsimässä kun tie nousi yli puoli kilometriä noin 5km matkalla ja joissain kohdissa oli pakko ajella ykkösellä kun kakkosella ei jaksanut. Ylhäällä kuitenkin löytyi joku kyläpahanen, jossa oli joku hotelli jossa juotiin iltapäiväkahvit.


Noin 17 aikoihin lopulta saavuttiin Zürichin lentokentälle, josta auringonlaskulento Helsinkiin, jossa perillä hieman kello 23 jälkeen.


Lennolla oli niin vähän matkustajia, että meille luovutettiin takarivistä molemmat puolet käytävästä, niin sai levittäytyä vähän tilavammin nukkumaan.


Kotimatkalla meinasi vähän väsyttää. Sveitsi oli ihan hieno maa, joskin melko kallis. Saksankielisellä alueella pärjäsi hyvin englanniksi, mutta ranskankielisellä alueella Thiellessä olikin vaikeuksia. Kauppakeskuksen pitseriassa olisi kyllä espanjaksi ja italiaksikin saanut palvelua, mutta elekielellä jouduttiin menemään pääasiassa. Liikennejärjestelyt olivat vähän erikoiset. Siinä missä Suomessa on tottunut siihen, että ajetaan jotain tietä pitkään, Sveitsin moottoritiet haarautuvat ja liittyvät parin kilometrin välein ja sai aika tarkkana olla että pysyy reitillä etenkin kun navigaattori ei oikein pysy kartalla 5 kilometriä pitkissä tunneleissa. Alpeilla maisemat oli komeita ja taisin ensimmäistä kertaa elämässäni nähdä ihka oikean maissipellon. Tai monta, niitä nimittäin riitti. Ja kurpitsakauppiaita. Ja liikenneympyröitä.



Kisajärjestelyt meni keskieurooppalaisen tavan mukaisesti, eli aikatauluissa oli vain päivän aloitusaika ja luokkajärjestys ja itse piti pitää huolta että on paikalla. Muuten kaikki oli loistavaa ja sähköiset kontaktit puomilla mielenkiintoinen lisä. Radat olivat melko erilaisia kuin Suomessa ja eri tavalla vaikeita. Takaakierrot loistivat poissaoloillaan, mutta nähtävästi muitakin tapoja tehdä haasteita on kyllä.


Oman kisaamisen lisäksi PAWC jätti toisellakin kerralla lähtemättömän vaikutuksen. En tiedä leijuiko hallin ilmassa roskia, mutta kyllä välillä täytyy tunnustaa että silmä kostui etenkin kun näki onnistumisista niin aitoa iloa. Tänä vuonna yleisön suosikki oli sokea ranskalaisohjaaja, joka avustajansa ja loistavan belginsä kanssa näytti kyllä mitä meidän terveidenkin pitäisi vielä tästä lajista onnistua löytämään. (video) Ilmeisesti tämän tapahtuman katsomiseen ei totu, ei se ainakaan ollut yhtään vähemmän liikuttavaa kuin vuosi sitten Unkarissa.


Hieno kokemus (melkein) kaikin puolin, ensi vuonna ehkä sitten Hollantiin ja sama uusiksi.

Loput turistikuvani täällä.
Marian ottamia kuvia tuolla.