31.8.11

PAWC päivä 0 - matka

Aulista lastataan koneeseen
Yöllä 2:30 lähdettiin matkaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkalla pysähdyttiin Lohjan ABC:lle kahville ja ulkoilemaan vesisateessa. Check-in sujui yllätyksekseni oikein vaivattomasti ja muutenkin lentäminen meni ihan ongelmitta.

Bryssein lentokenttä
Brysselin lentokentällä odoteltiin matkatavarat ja seuraavaksi vuorossa oli auton hankinta. Vuokra-autoksi oli valittu "Renault Megane, Citroen C4 tai vastaava", mutta en ollenkaan vastustanut sitä, että autoksi tulikin Opel, kun kyseessä oli farmari-Astra. Matka-aika navigaattorin ja Google Mapsin mukaan Brysselistä Nijmegeniin oli noin 2 tuntia, mutta todellisuus oli jotain ihan muuta.

Moottoritieliikennettä Eindhovenissa
Antwerpenissä oli moottoritiellä parin rekan onnettomuus, joka aiheutti monen kilometrin ruuhkan. Noin kahden kilometrin matkaan käytettiin puolitoista tuntia. Lopulta päästiin taas jatkamaan matkaa. Etukäteen olin ihmetellyt, että minkähänlaista on ylittää Belgian ja Hollannin raja autolla. No ei paljon minkäänlaista. Huomattavin rajamuodollisuus oli moottoritien varressa oleva iso kyltti, jossa kerrottiin Hollannin yleisnopeusrajoitukset ym. tärkeää tietoa.

Avoautosta tähystystä
moottoritiellä
Tukokset jatkuivat taas Eindhovenin kieppeillä, jossa ruuhkassa ohitettiin varsin tuore onnettomuus kaiteen toisella puolella. Tämä ruuhka johtui tietyöstä ja lopulta kaikki liikenne ensin yhdistettiin yhdelle kaistalle ja sen jälkeen ohjattiin pois moottoritieltä kiertotielle, josta ei ollut mitään hajua miten homma jatkuu, joten ajettiin perstuntumalla suunnilleen määränpäätä kohti kunnes navigaattori lopetti U-käännösten ehdottamisen.

Jotenkin tämä onnistui ja päästiin reitille eikä kilometrejä tullut lisää kuin noin kymmenen. Lopulta vähän neljän jälkeen päädyttiin hotellille. Alkuperäinen spekuloitu ongelma siitä, että miten tapetaan aikaa kunnes kello on 14 että checkinin voi tehdä osoittautui melkoisen turhaksi kun tähän 2 tunnin matkaan upposikin aikaa noin 5 tuntia. Toki tähän mahtui pari pysähdystä syömään ja kahvia juomaan. Vapauttavaa kyllä viimeaikaisten matkailukokemusten jälkeen on ollut se, että ihan oikeasti joka paikassa kaikki puhuvat melko hyvää englantia ja asiat hoituvat!

Hotelli
Hotellikin oli positiivinen yllätys. Pienillä halpishotelleilla on usein tapana olla enemmän tai vähemmän lääviä, vaikka webbisivuilla on siistejä ja näyttäviä kuvia. Täällä oikeasti palvelu oli loistavaa, saatettiin huoneeseen asti, ilmastoinnin käyttöohjeet annettiin selkeällä englannilla, laukutkin luvattiin kantaa. Huone on siisti ja lattiapinta-alaa on enemmän kuin vain sen verran että juuri pääsee kävelemään sänkyjen ympäri. Ja mikä parasta, koirista ei peritä lisähintaa.

Illalla tavattiin hotellin ravintolassa joukkueenjohtajamme Marika perheineen päivällisen merkeissä. Nyt pitäisi saada pahimmat univelat kuitattua. Sekä koirat että ihmiset on melko väsyneitä matkustamisesta.  Huomenna ohjelmassa on lääkärintarkastukset koirille, treenit, joukkueenjohtajien palaverit ja kisojen avajaiset.

30.8.11

PAWC kutsuu


 Ensi yönä sitten on lähtö PAWC:hen Nijmegeniin, Hollantiin. Kisaan sekä Ellan että Auliksen kanssa PAWC Ryhmä 3:ssa. Aulis on tietysti maksi, Ella veteraanimini rimakorkeudella 15cm. Kotipihasta auto starttaa puoli kolmen maissa yöllä ja kone Helsingistä lähtee kello 7:00. Lentojen suhteen jouduttiin sen verran tekemään koukkausta, että lennetään Brysseliin ja ajetaan sieltä vuokra-autolla, kun ei onnistunut saada koirapaikkoja järkevinä päivinä Amsterdamin lennoille. Matkaa autolla ei tosin ihan hirveästi enempää ole tuolta kuin Amsterdamista. Aikaa on matkaan varattu hyvin, torstaina vasta on lääkärintarkastukset ja harjoitukset ja itse kisat on perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Maanantai-iltana suunta takaisin Brysseliin ja Helsingissä pitäisi osua maahan kello 23:25.

Oleelliset linkit tapahtumien seuraamisesta kiinnostuneille:

17.8.11

Kolmoset korkattu ja puudelimummokin kävi kisoissa

Nyt on sitten Auliksen kanssa juostu ensimmäiset 3 starttia kolmosissa. Kaikkiin oltiin tosin ilmottauduttu kakkosiin. Mielenkiintoinen ilmiö agilityn suhteen tuntuu olevan, että oletetaan kaikkien tavoitteiden olevan arvokisoissa ja maajoukkuekarsinnoissa. Luokkanoususta onnittelujen jälkeen seuraava lause tuntuu lähes jokaisella sisältävän viittauksen arvokisanolliin, karsintoihin tai SM-kisoihin. Ei ne ole meidän tavoitteena tällä hetkellä. Juuri nyt haluan hetken ottaa rennosti, kun tämän vuoden kotimaan kisatavoitteet tuli täyteen ja nauttia ja yrittää vaan ilman sen kummempia tavoitteita kisoissa tehdä niin hyviä tai huonoja ratoja kuin mihin me pystytään. Ehkä tehdä jonkun nollankin. Seuraavia tavoitteita katsotaan sitten, kun PAWC on käyty ja alkaa tuntua siltä, että on aika laittaa tavoitteita, nyt vaan nautitaan.

12.8. TSAU, puomilta putkeen, kuva: Sirpa Saari
 Ensimmäinen oli TSAU:lla 12.8. ja tuomarina Mia Laamanen. Rata oli haastava, mutta vaikutti ihan suoritettavalta. Jälkikäteen ajatellen 2B olisi pitänyt ohjata sylkkärillä, kun sen osasin ja takaakierto-valssit on vähän vaikeita joskus erityisesti toisella esteellä ja kun takaakierto tulee noin loivasta kulmasta. Oma sijoittuminen ja suunta siinä sitten sekosi kun keskityin vaan antamaan koiralle tilaa tulla rimasta yli ja seurauksena HYL. Tulihan siellä sit myös esim. lievä puomilta putoaminen, mutta jatkettiin kuitenkin, kun koira niin kivasti ihan itse hakeutui kontaktille. Tämä yleisesti kuitenkin antoi uskoa, että ei ne haastavan tuntuisetkaan radat toki meille mitään mahdottomia ole.

12.8. TSAU, kuva: Sirpa Saari
Seuraavana päivänä sitten vuorossa oli Tampere. Ensimmäisellä radalla tuomarina Tuomo Pajari. Ei ollut tämäkään rata ihan "anna koiran mennä" -mallia ja ohjattavaa kyllä oli. Nyt otin asenteeksi, että yritän tehdä mahdollisimman huolellisesti puhdasta rataa. Tällä taktiikalla selvittiin maaliin nollalla ja 3. sija tulosluettelossa. Videolla näkyvä heittäytyminen maaliin ei ole tarkoituksellinen, vaan meinaan kompastua radalla auenneisiin kengännauhoihin. Linjavalinnoista on hyvin mahdollista, että olisi ollut nopeampaa kierrättää koira ennen keinua olevassa käännöksessä kauemman siivekkeen kautta, mutta tämä oli valinta tällä kertaa.

Toinen rata oli Minna Räsäsen käsialaa ja melkoisen vauhdikasta posotusta, joskin linjoilla piti pysyä. Ennen A:ta pudotettiin jompi kumpi rima ja kun koira lähtikin yllättävän hyvin käännökseen mukaan ja kielsi toisessa päässä olleen esteen, en sitä lähtenyt korjaamaan kun oli jo vitonen alla ja otettiin tästä HYL, mutta kokonaisuutena rata oli hyvä. Kokeilin myös nopeaa kontaktilta vapautusta A:lta.



Yleisesti jäi tosi hyvä fiilis eikä kolmoset sen vaikeammalta tunnu kuin kakkosetkaan, mutta en odota että siellä oltaisiin ihan niin kärkipäässä tuloksissa kuin alaluokissa on oltu. Oma ohjaus saisi olla vielä rohkeampaa ja edelleen jään turhan paljon odottelemaan koiraa käännöksistä sen sijaan että antaisin seuraavan suunnan valmiiksi.

Ellan kanssa tehtiin myös Tampereen radat. Niistä ei juuri ole uutisoitavaa, kaksi hassua HYLlyä. Ekalla radalla yritin samaa kuviota kuin Auliksen kanssa ennen keinua ja seurauksena oli tiedostamani riski, että koira tuli saman hypyn takaisin päin. Toisella radalla taas en saanut koiraa taipumaan puomin alla olleeseen putkeen millään, vaan suoritettiin puomi uusiksi ja hypyn kautta putkeen ja loppusuoralle. Mutta puudelimummolla oli kivaa ja suoritukset oli koiralta rennon vauhdikkaita, mihin olen äärimmäisen tyytyväinen.

Sinne meni. Tunnelmia pohjoismaiden mestaruuskisoista.
Sunnuntai vietettiin Pohjoismaiden mestaruuskisoja katsomassa ja tulipa räpsittyä kuviakin. Kisat oli tunnelmaltaan hyvät ja tunnelma kohosi kyllä finaalirataa kohti jatkuvasti. Suorituksista löytyi sitä intensiteettiä, mitä arvokisoista sopii odottaakin vaikka välillä yliyrittäminen johti virheisiin. Kisaajilla tuntui olevan hyvä henki mukana ja vaikka inhimillisiä pettymyksen tunteita koettiin ja näytettiin kuten ylläolevassa kuvassa, ei sitä välitetty koirille. Ja aitoa onnistumisen iloa on aina ilo katsoa riippumatta kilpailijan kansallisuudesta!

8.8.11

Aulis kolmosissa!

Otsikko jo kertoikin, että alun perin tälle vuodelle asetettu tavoite agilityssä tuli täyteen. Ajoitus oli siinä mielessä sopiva, että ehditään osallistua myös piirinmestaruuksiin vielä tänä vuonna. Nyt käydään vielä ne startit, mihin oltiin jo kakkosiin ilmottauduttu ja sen jälkeen keskitytään pääasiassa PAWC:hen.


Kisakirjasta hauska huomio, että vaikka sekä ykkösissä että kakkosissa ensimmäinen LUVA on tullut hyppyradalta, mutta meille ei ole tähän mennessä kisauralla tuomittu yhtäkään kontaktivirhettä. Vielä en ole malttanut laskea startteja kakkosissa, mutta niitä meni paljon enemmän kuin ykkösissä. Toisaalta tämä oli tietyllä tavalla odotettavissa. Suurimmaksi ongelmaksi meille tuntui kehittyvän ohjauksen rytmityksen vaikeuden lisäksi ykkösrimat. Ykkösten toinen LUVA oli pieni työtapaturma, josta voisi spekuloida, että sekin olisi voinut olla ykkössija, jos koira ei olisi kääntynyt muurilla väärään suuntaan.

Eilen aamulla siis lähdettiin Haminaan. Oltiin ilmottauduttu kaikille radoille, kun kerran sinne asti mentiin, mutta tietysti suuri toive oli, että kaikille ei saisi osallistua. Hieman ennen ensimmäistä rataa tuli kova sadekuuro, joka onneksi ehti mennä ohi ennen radalle pääsyä.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Tuija Kokkonen. Minien ja medien jälkeen este 2 muutettiin takaakierroksi. Paikka oli todella ahdas, toisella puolella väärä hyppy, toisella puolella rengas lähellä, joten twistien tai saksalaisten sijaan valitsin niistopersjätön. Kolmosesteen käännössuunta jää ikuiseksi mysteeriksi. Muuta en keksi kuin että luultavasti liikaa harjoiteltu sylkkäreitä ja takaaleikkauksia viimeaikoina. Jostain syystä seuraavaakaan hyppyä koira ei suostunut lukitsemaan, vaan käväisi sitten puomilla ottamassa hylyn. Mielenkiintoiseksi osoittautuikin sitten muuri. Tämä oli ekaa kertaa kun tehtiin muuria, jossa on holvikaari alla ja ihan loogisesti koiralle se varmasti näytti samalta kuin esim. pussin sisäänmeno ja sieltähän se livahti alta. Toisella yrityksellä päätti sitten hajottaa koko muurin. Kerran me vielä siitä mentiin yli, kun halusin poikkeuksellisesti treenata radalla, kun tällaista muuria ei tietääkseni missään lähiseudulla ole käytettävissä ja sitten tuomarin pyynnöstä poistuttiin maalin kautta.

Toisella radalla tuomarina Anne Savioja. A:lle meno hieman epäilytti ja vaihtoehtoja oli paljon, joista valitsin sitten sen tällä hetkellä varmimmalta tuntuvan. Renkaalta hyppy meni pitkäksi, muuten radasta ei kauheasti sanottavaa. Puomin jälkeen olin aivan varma, että nyt kämmään vetäisemällä pois hypyltä tai jotain vastaavaa, mutta nollalla maaliin ja voitto ja SERT ja siirto kolmosiin. Vahingossa kyllä muutama metri maalin jälkeen taisin palkata koiran ehkä vähän rata-alueen puolella, mutta onneksi tästä ei nyt kuitenkaan hyllyä tullut.



Kolmas rata olisi ollut Saviojan hyppyrata. Meille tarjottiin mahdollisuus mennä nollakoirana, mutta jätin väliin kun oli niin voittaja olo että halusin pitää sen ainakin iltaan asti. Uudet lähtövalmistelut tuntuivat myös toimivan oikein hyvin. Paikan päälle tultua päästeltiin vähän höyryjä lämmittelyesteillä ja totuteltiin alustaan. Ennen kumpaakin starttia revittiin jonkun verran ja Aulis sai tappaa Wubbaa. Kyseessä ei ole koiran kuumentaminen radalle, vaan päinvastainen tarkoitus ja se vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä toimivan, että saa purkaa itseään ennen lähtöviivalle menoa. Tällä kertaa ei kummallakaan radalla kiljunut lähtöviivalla eikä mennyt maahan!

Kolmoset näillä näkymin korkataan perjantaina TSAU:lla, jos aikataulut ja työt sopivat yhteen ja jatketaan lauantaina Tampereella Takut ry:n kisoissa. Ne ovatkin sitten viimeiset viralliset kisat ennen kuin lähdetään Hollantiin, jonka jälkeen osallistutaan piirimestaruuksiin, jonka jälkeen varmaan pidetään jonkin verran taukoa kisaamisesta.