Agilityä, tokoa, temppuilua, voittajatitteleitä ja laiska kirjoittaja

Kirjoittaja on siis monta viikkoa jo kirjoittanut "huomenna" ja aina vaan tulee uusia huomisia ja 1,5 kuukautta onkin yhtäkkiä jo mennyt. Monenlaista on kuitenkin tapahtunut välissä. En muista mitä kaikkea edes välttämättä, mutta yritetään.

Ellan agilityt

Ellan kanssa käytiin tämän vuoden viimeiset kisat Noormarkussa. Niistä ei juuri muuta kerrottavaa, kuin että puudelin pitäminen lämpimänä on pirun vaikeaa enkä oikein itsekään jaksanut motivoitua. Kiitos kuitenkin matkaseuralaiselle, vaikka koiralle iskikin juoksu, ettei tarvinnut yksin ajella. Tästä sitten jäätiinkin jonkunlaiselle vuorotteluvapaalle ja osa-aikaeläkkeelle kun toisessa startissa Ella oli ehdottomasti sitä mieltä että ei kylmässä kuulu kisailla ja meneehän se nykyään tosi helposti jumiin pakkasilla. Pari huonoa hyllyä käytiin siis tekemässä Kari Jalosen radoilla, ei mitään mistä viitsisi jaksaa sen enempää kertoa. Tästä sitten totaalitaukoa agilitystä puudelille muutama viikko ja katsotaan jos kevättalvella pari oikeasti lämmintä kisaa kävisi Hyvinkäällä ja/tai Masalassa. (Ei, ATT ei ole lämmin) Mielenvirkeyttä ollaan sittemmin harrastettu pääasiassa naksuttelemalla jalkojen nostelua ja ihan vaan rennolla yhdessäololla ja lenkkeilyllä silloin kun säät sallii eikä ole liian kylmä.

Auliksen agilityt

Auliksen kanssa ollaan treenattu Elina Jänesniemen tekniikkakurssilla ainakin ihmisnuolta ja pakkovalsseja ja varmaan jotain muutakin ja lisäksi vähän oma-alotteisena treeninä keppien erottelua ja etsimistä ja itsenäisyyttä kepeille. Ratatreenien sijaan pitäisi taas jaksaa panostaa muutenkin perusasioihin. Yhdet epiksetkin käytiin, joista jäi yleishyvä fiilis.



Lisäksi osallistuttiin Alen Marekovicin treeneihin jonain perjantaina ATT:llä. Kävin torstaina katsomassa treenejä ja hirvitti ajatus että Auliksen kanssa joutuisin tekemään rataa pelkillä persjätöillä, joita ei ole tehty yhtään koskaan ja totesin että mielenkiintoista ja hyödyllistä. Valitettavasti meille kuitenkin olikin ihan eri treenit ja aiheena kontaktit ja takaakierrot. Oli ihan kivaa, mutta jotenkin en kokenut, että juuri mitään olisi jäänyt niistä treeneistä käteen ja olisikin kauhean toivottavaa, että jos vedetään hyvin erilaisia treenejä, tietäisi etukäteen teemoista kun olisin paljon mieluummin mennyt torstain ratatreeneihin ja ne olisi olleet meille paljon paljon hyödyllisemmät.



Innostuin kuitenkin vaihteeksi sen verran treenaamisesta, että päätin ottaa Aulikselle ryhmäpaikan Outi Vormiston ryhmään. Ollaan nyt siellä käyty yhden kerran, kun tällä viikolla jätettiin pakkasen takia väliin. Muutama kerta kyllä pitäs ehtiä käväistä hallilla, kun Aulis on nyt ilmoitettu 1.1.2011 ensimmäisiin virallisiin kisoihinsa Hyvinkäälle.

Auliksen Toko ja temput

Tokon osalta päätin noudosta että oikoteitä ei tän koiran kanssa ole, joten olen ollut lähes päivittäin polvillani kodinhoitohuoneen lattialla odottamassa että koira keksisi itse mitä kapulan kanssa pitää tehdä. Ensimmäinen viikko meni kutakuinkin siihen, että kapulasta alkoi olla olemassa, tämän jälkeen siitä tuli kiinnostava ja ollaan päädytty nyt jo siihen että nostaa sen maasta ja liikkuu sen kanssa mua kohti. Ehkä tämäkin vielä tulee valmiiksi joskus. Temppupuolella ollaan jatkettu jalkojen nostelua ja nyt työn alla takajalan lisäksi ristikkäinen etujalka. Lyhyet ajat onnistuu jo, en vain osaa päättää että ottaisinko samalla hyväksytyksi myös tuon saman puolen etujalan, mitä tarjoaa välillä myös.

Voittaja 2010!

Viime sunnuntaina olikin sitten ne isoimmat uutiset. Jossain mielenhäiriössä olin ilmoittanut Auliksen messariin Voittaja 2010 -näyttelyyn. Matka meni ihan ok, kunnes pääsin messukeskuksen risteykseen. Siitä meni 25 minuuttia jonottaa parkkipaikkaa, joka oli arviolta noin 1,5 kilometrin päässä. Tungoksessa luoviminen ei ollut kivaa kun joka koiran pitää tulla iholle ja en muutenkaan viihdy tungoksissa. Ja ihmetytti taas kun ekan 5 minuutin sisälläolon aikana näen ainakin 3 koiraa paskalla sisällä.

Kuva: Tuuli Nieminen

 Yksilökehään oli vaihunut tuomariksi Paul Jentgen Luxemburgista. Tottakai Olen Onnentyttö "Lada" piti olla myös näyttelyssä, mutta valitettavasti ei päässyt osallistumaan. Tsemppiä Tampereen suuntaan. Arvausten mukaan valioluokkaan ilmoitettu narttu olisi ollut Pira (Bila du Pic d'Espade) joka ei myöskään ollut paikalla. Aulis sai siis rotukehässä esiintyä ihan yksin. Ei ollut pitkä visiitti, tutkittiin koira, kerran juostiin edestakaisin ja kerran kehän ympäri. Yksi haukahdus taisi tulla, mikä oli paljon vähemmän kuin aiemmin, eli hyvä suunta esiintymisessä ja edelleen Aulis on rotuunsa nähden helppo käsiteltävä.

Ravia. Kuva: Tuuli Nieminen

Arvostelun aikana en oikein osannut keskittyä muuhun kuin pitämään Aulista suurin piirtein seisomassa ja odotin vaan että minkä väristä nauhaa pukkaa. Aamusta olin laittanut facebookin statukseen ilmoituksen, että lähden keräämään tittelit pois, joten olin melko varma, että EH:ta tulisi tällä manauksella. Mutta voi sitä helpotuksen tunnetta, kun lopulta tuomari sanoi maagisen sanan "excellent".

Kuva: Tuuli Nieminen

17 months. Very good head and topline. Very good breast and angulation. Up and down nearly correct. Very good movements, colour and coat.

ERI, JUK1, PU1, SERT, ROP, JV-10, V-10

Sitten ensin jaettiin paras uros, serti, juniorivoittaja käteen ja hetki huudeltiin narttuja kehään ja todettiin että on se sitten rodun paraskin ja voittaja, mutta junnuluokassa esitettynä cacibia ei saa. Tuuli Niemisen albumissa pari kuvaa lisää. Kiitokset sille suunnalle kuvista.

Seuraavaksi matka kävi rop-kuvaukseen. Siellä odotin jonon hännillä 20 minuuttia kun kukaan ei ollut ohjeistsanut miten toimitaan ennen kuin älysin käydä ilmottautumassa ja viesti oli että muutama kymmenen koiraa ennen, tuu tunnin päästä kysymään missä mennään. Sillä aikaa kävin jonottamassa sitten 15 minuuttia sen takia, että sain 3 samanlaista pientä pokaalia joissa ei edes kerrota mistä meriiteistä ne on jaettu. Sitten takaisin kuvaukseen, jossa enää 20 koiraa ennen. 

Väsyttääkin. Kuva: Tuuli Nieminen

Lopulta päästiin kuvaamaan ja kyselin sitten että miten toimitaan ja ohjeen mukaan päästin koiran vapaaksi ja tapansa mukaan nurkat pitää käydä tutkimassa niin eikös samalla sekunnilla kun kuvaaja sanoi "katsot vaan ettei mee taustasta läpi" se astui taustapaperin päälle ja kaksi etutassun kokoista reikää paperissa. Ei ollut kyllä eka koira joka näin on tehnyt, mutta kuvaajan pyynnöstä kuvattiin sitten kytkettynä vaikka ois se siinä ihan hallinnassa ollut. En vaan tiennyt että se on jotain ohutta paperia. Aika monta kuvaa saatiin räpsiä kun tuolla oli ilmiömäinen kyky aina liikahtaa juuri kuvanottohetkellä eikä mulla ole mitään hajua millainen kuva tuli. Koiramme-lehdestä se kai nähdään. Eikä mulle kerrottu että saanko kuvaa jotenkin itselleni mahdollisesti.

Sieltä sitten kiireesti kokoomakehään ryhmässä esiintymistä varten. Tätä varten löytyi käytävältä ihan yksi opaste halliin kolme, jonka läpi piti mennä toiseen halliin ja sieltä löysin 1-ryhmän näköisiä koiria ja jonkun sedän joka neuvoi mihin pitää mennä että pääsen esiarvosteluun. Tässä sitten taas jonotettiin ja esiarvostelussa liikuttaessa tuo alkoi olla jo aika väsynyt ja piti sellaista kitinää että oltiin ihan haukkumisen rajoilla mikä puolalaistuomaria vähän nauratti. Tapiola kiltisti tarjosi esittäjille banaaneja, että sai verensokeria vähän ylös. Hieman jännitti isoon kehään meno ison yleisön eteen eikä vähiten sen takia, että odottaessa kehään menoa Aulis alkoi hermoilla 100-tuumaisesta ruudusta näkynyttä koiratanssiesitystä. Mutta mielestäni liikkuminen isossa kehässä meni hyvin pauhaavasta musiikista ja valoista huolimatta. Seisoskelu oli vähän vaikeaa, kun olisi pitänyt olla selkä yleisöön päin mikä aina kiinnosti kun siellä taputettiin. Odotetusti kuitenkin siellä ei sen kauempaa sitten tarvinnutkaan olla.

Kuva: Tuuli Nieminen

Ulos lähtiessä maksoin pysäköinnin kun se oli halvempi, mikä oli täysin turhaa kun ajoin jostain muualta ulos kuin messukeskuksen portista ja suoraan Tuusulantielle. Kokonaisuutena en taas mitenkään nauttinut pitkästä näyttelypäivästä ja etenkään siitä tungoksesta ja kaikesta odottelusta mitä siihen liittyy. Tittelit ja ensimmäinen serti kuitenkin pelasti päivän ja oli se kuitenkin ehkä sen arvoista. Vaikka Voittaja-titteleitä varten ei tarvinnutkaan ketään voittaa.