6.6.10

TOKO-päivä

Vietin melkein työpäivän verran aikaa Pekka ja Riitta Korrin TOKO-kurssin kuunteluoppilaana. Oli oikeasti hyvä, että siellä oli nuoria koiria joille opetettiin tiettyjen liikkeiden alkeita ja vanhempia koiria, joilla oli erilaisia ongelmia eri liikkeissä. Sainkin paljon ajatuksia mukaani - vähintäänkin koko rahalla, joskin joissakin asioissa filosofiani on TOKOn osalta hieman erilainen kuin kyseisillä kouluttajilla. Ja varmasti vieläkin erilaisempia filosofioita löytyy ja kaikilla varmasti syntyy tulosta. TOKOsta toisaalta tekee kiinnostavaa juuri se, että on erilaisia tapoja katsoa asiaa, erilaisia tapoja synnyttää tulosta ja harrastajat pyrkivät koko ajan olemaan parempia kuin mitä säännöt edes vaativat.

Auliksen kanssa otettiinkin sitten illalla hieman taas noutoharjoittelua. Kokeilin ensin pihalla puukapulan kanssa ihan vain sen poimimista heitettynä. Tämä meni hieman huonosti, kun oli käytössä kapealaippainen sorvattu kapula, jonka koira halusi nostaa laipasta tai vaihtoehtoisesti jäädä jyrsimään. Vielä ei päästy sille asteelle, että se olisi tehnyt mitään järkevää kapula suussa, mutta vähän sain jo liikettä aikaan kapulan kanssa. Myöhemmin illalla kokeilin sisällä metallikapulaa ja totesin, että se pitää sitä ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin puukapulaakin ja voisikin jopa harkita, että noutoharjoittelua tehdään enempi metallikapulalla, jotta saataisiin oikeita liikemalleja kun metallia ei ole kuitenkaan kivaa jyystää.

Sekä sisällä että ulkona otettiin myös seuraamista, joka oli oikein loistavaa. Jäävistä liikkeistä otettiin kaikkia idarin osia, eli ekaa kertaa myös liikkeestä istumista. Seuraamisen yhteydessä seisominen on selkeästi heikoin, vaikka se on leikkimällä oikein hyvä. Luoksetuloa otettiin vain suorana ja tässä nykyään lopun perusasentokin on ihan loistava. Luoksetuloon ei ole pysähdyksiä vielä yhdistetty. Ainiin ja lisänä vielä tehtiin (lyhyehköt) paikallaolot sekä istuen että maaten, jotka kumpikin oli tosi hyviä muuten, mutta istumisessa meinasi ensin lähteä hiippailemaan perään jätettäessä.

Ei kommentteja: