28.6.10

Ellan kontaktitreeni ja Auliksen hypptreeni

Maanantaina käväistiin vielä kentällä. Ellan kanssa ei alunperin pitänyt ottaa mitään, mutta kun se nyt siellä kentällä oli, niin otettiin A:n alastulokontaktia. Ensin esteen sivusta pelkälle alastulolle meno ja sen jälkeen koko esteen yli ja saatiin tämä oikeasti aika reippaaksi. Vielä kun uskaltaisin pyytää kisoissa samaa suoritusta. Ja kun en oikein uskalla, niin siitä tulee aina sitä samaa ryömimistä mitä ollaan tehty jo vuosia kun en kerro mitä halutaan. Ehkä ensi kisoissa pitäisi ottaa ensisijaiseksi tavoitteeksi suorittaa A kuten treeneissä. Päästiin oikeasti samaan reippausasteeseen yksittäisenä esteenä siis kuin contact trainerilla kotipihassa, mikä on huima parannus meidän normaaleihin kontaktisuorituksiin.

Auliksen kanssa taas otettiin hyppyjä. Kääntyviä riman yli, rengasta ja uutena pituutta. Ensimmäinen yritys pituudelta oli tietysti odotettu, eli yritetään täydestä vauhdista pysähtyä niin että sovitetaan takajalat palikoiden päälle. Pienen neuvottelun jälkeen pääsimme kuitenkin tulokseen, että tästä on tarkoitus hypätä yli ja tehtiin muutama toisto jopa ihan oikean mittaista maksipituutta mikä menee hyvin vaivattomasti tältä koiralta. Rengas vaatii tehotreeniä nähtävästi, siinä meni kovin helposti mistä tahansa paitsi siitä pyöreästä kohdasta, mutta en ole kovin huolissani, tämä vaihe on Ellankin kanssa vuosia sitten tahkottu läpi ja nyt en oikeastaan usko rengasvirheen mahdollisuuteen.

Ei kommentteja: