Paimennuksen perusteet, osa 7/7 huikea finaali

Tällä kertaa oli sitten se viime viikolle jo luvattu häkitystreeni, eli pyöröaitaukseen tehtiin eteinen, josta lampaat ajettiin ensin ulos laitumelle ja sen jälkeen sieltä takaisin sisään. Tämä tehtiin pariharjoituksena, jossa parin toinen puolisko varmisti liinassa. Tarkoituksena varmistamisen lisäksi oli myös nähdä sieltä koiran näkökulmasta ja paremmin hahmottaa koiran sijoittumista. Ennen tehtävää keskusteltiin jonkin verran eri paimennuskisojen säännöistä ja eroista ja arvostelusta. Tavoitteeksi voisi ottaa vaikka sen, että saisi joskus suoritettua edes sen virallisen paimennuskokeen esikokeen ja saisi osallistumisoikeuden, mutta siihen on vielä matkaa ja pitää Auliksen pää saada vähän kypsemmäksi.

Aulis odottaa vuoroa. Kuva: Aija Haapalainen

Aulis oli ollut vähän levoton jo koko 1,5 tunnin odotteluajan ja otettiin tämän takia jo häkin lähestyminen hyvin varovasti ja hallitusti. Päästiin asiallisesti jopa häkkiin sisälle, mutta lampaiden lähestyminen rauhallisesti oli se vaikea osuus. Koska meillä ei vielä hallinta ihan riitä, sillä aikaa kun me kierrettiin häkissä lampaiden taakse Noora avasi portin ja lähti kulkemaan lampaiden edellä nurkkaan päin, jossa sitten tuli vastaan, otti liinan multa ja sai tällä kertaa tämän hauskan tehtävän juosta Auliksen flankeissa perässä. Pois päin ajoa pystytään nykyään tekemään aika hallitusti, kun pystytään olemaan riittävän välimatkan päässä jotta pojalla pysyy pää kasassa ja ajetaan 3 askelta kerralla tyyliin aja-maahan-aja-maahan-aja-maahan, joka tuntuisi olevan ainoa tapa saada jätkä pysymään kuulolla. Jos ohjeiden tulo lakkaa, niin päässä naksahtaa - onhan tyhmää kuljettaa lampaita kävellen kun voisi juostakin.

Aulis tulee hallitusti häkkiin. Kuva: Aija Haapalainen

Flankit oli tyypilliseen tapaan tarpeettoman tiukkoja, tarpeettoman kuumana ja niin kovaa kuin se liinan päässä roikkuva ihminen jaloistaan pääsee. Ensimmäisellä yrityksellä lampaat tuli ajettua ohi, kun tasapainoajo on meillä hieman hankalaa nykyään johtuen siitä, että hallinta on koiran ollessa kaukana huomattavasti vaikeampaa, kun ei oikein pysty helposti kertomaan koiralle että oon muuten tosissani. Tasapainoajoa pitäisi siis nyt harjoitella niin, että se sujuisi vastaavasti kuin poispäin ajo, mutta tässä putoaa korvat tosi helposti. Mulle se kyllä on niitä kovasti tuomassa, mutta vähän liian kovaa että voivat mennä sitten puoli kilometriä ohi.

Tältä puolelta ei tulla läpi. Aulis on hakemassa puuttuvia aitauksen toiselta puolelta. Kuva: Aija Haapalainen

Aitauksen ohitus sitten korjattiin flankkauttamalla aitauksen ympäri niin, että ajetaan portin avoimelta puolelta lampaat sisään. Tässä jouduin itse tömistelemään jonkun verran myös, että sain oman puoleni pidettyä kiinni eikä tarvi juoksuttaa montaa kertaa aitauksen ympäri, mutta sinne ne sujahti. Kun lopussa oli tarkoituksena saada lampaat takaisin eteiseen ja pysähtyä siihen, niin Auliksen kanssa paine tähän riitti niin, että homma hoidettiin siten, että koira on aitauksen ulkopuolella. Tasapainoon kierto pyöröaitauksen ulkopuolella sujuu jo ilman sen kummempia yrityksiä mennä sisään, mutta sinne pysähtyminen onnistuu ehkä 2 sekunniksi, jonka jälkeen vaihdetaan suuntaa. Tämäkin pitäisi saada kuntoon.

Menettekös häkkiin siitä! Kuva: Aija Haapalainen

Minä olinkin sitten liinan päässä Nooran ohjatessa heeleri Eelestä. Tähän valmistautuessa pojilla oli vähän ongelmia. Aulis esitteli kissan notkeutensa ja peruutti ulos valjaista. Onneksi lampaat oli vielä häkissä kun kuulin huutoja vaan että "Aulis tulee." Poika pääsikin sitten autoon odottelemaan tämän kierroksen. Tällä välin Eeleskin oli sitten keksinyt nuoren miehen elkeitä ja sen rauhoittelu oli vielä kesken kun tulin takaisin, joten ei kauheasti harmia tullut tästä viivästyksestä. Kaveri kyllä oikeasti lampaiden kanssa toimi aika hienosti, tosin vastaavasti kuin Auliksella tasapainoajossa pysähtyminen oli hieman hankalaa, mutta kaaret oli hienoja. Epäilin hieman myös etukäteen että onko lampaita vaikeaa ajaa jos koira ei edes näy ruohikon seasta, mutta kyllä ne lähti kun alkoi kähinä kuulua ja ruohikko heilua takana. Tuli myös muistutus miksi koiralle pitää olla selkeä, kun yhdessä kohtaa ohjaajan käsi näyttää oikeaan ja käsky kuuluu vasempaan niin vaikea päättää mihin menisi.

Kurssin lopuksi hiukan tenttasin Auliksen tulevaisuudesta, että osataan tehdä päätöksiä paimennuksen suhteen. Ikäkauteen nähden homma on aika normaalia, mutta treenit on ohjaajalle kyllä aika stressaavia. Nyt pariksi kuukaudeksi vähän harvennetaan tahtia eikä lähdetä saman tien uusiksi tälle kurssille, vaan käydään sitten jotain yksittäisiä kertoja tiistain sytyttelevien ryhmässä jossain vaiheessa muistuttelemassa asioita koiralle ja ohjaajalle ja siellä voidaan sitten suunnitella myös Aulikselle erityisesti sopivia treenejä. Annetaan siis vähän pään kypsyä, mikä voi kehittää paljonkin ihan yhtäkkiä ja kun saa vähän ikää ja malttia niin homma paranee ja helpottuu kaikin puolin ja kaikille. Toivoa siis on ja koira periaatteessa tietää mitä siltä halutaan ja oikeita liikkeitä ja vaistoja löytyy. Palikoita on kasassa ihan kivasti, mutta tarvitaan hiukan lisää kypsyyttä.