Käytiin äsken ajamassa Ellan ihan ensimmäinen verijälki, pituutta huimat vajaa 100 metriä, verta noin desi mukaanlukien alkumakuu ja ikää noin 14 tuntia. Alkumakuun haju kiinnosti kovasti ja taisi vähän syödäkin sitä veristä multaa, mutta ainakin siinä piti hyöriä ja kaivaa. Ohjasin siitä eteenpäin ehkä noin 20 senttiä, kun päässä syttyi lamppu, että tämähän etenee. Siitä lähti sitten jäljestämään, poikkesi silloin tällöin 10-20 senttiä sivuun ja palasi suoraan jäljelle ja hidasti selkeästi kohdassa, jossa muistan vähän pysähtyneeni sienen kanssa. Noin puolivälissä jälkeä alkoi selvästi tulla esiin hieman myös se, että veri saattaa saaliin lisäksi tarkoittaa vaaraa, mutta puudelimainen uteliaisuus oli paljon vahvempi ja eteenpäin mentiin jännittyneenä ja maha maata viistäen ryömimällä. Kielojen seassa selvästi hieman korkeammassa asennossa ja nopeammin kuin jäkälällä. Jäljen päähän olin vienyt vanhan teurastetun bernhardilaispehmolelumme paavon jäänteet eli ne nahat mistä sisälmykset on jo aikoja sitten revitty ulos ja sen päälle kanaherkkutikun. Mielenkiintoinen reaktio oli, että aluksi ei meinannut tikku eikä paavo kiinnostaa, vaan Ella yritti kovasti ilmavainulla etsiä jäljelle jatkoa, mutta kyllä se transsistaan heräsi lopulta. Oli sen verran hauskaa ja liikuttavia nuo alkukantaiset reaktiot, että täytyy ottaa jossain vaiheessa uusiksi etenkin kun taipumusta tuntui löytyvän.
Hellepäivä tulossa, taitaa täytyä lähteä koirien kanssa uimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti