23.7.06

Huittisten TOKO-koe ja ensimmäinen EVL I

Aikainen herätys ja ehdittiin Huittisiin hyvissä ajoin. Tuomarina Tiina Heino ja kokeen järjestäjänä Huittisten Seudun Koirayhdistys. Paikalla oli lämmin, muttei ehkä ihan tuhottoman kuuma vielä meidän suorituksen aikaan. Myöhemmin päivällä alkoi jo paahtaa vähän ikävämmin. Lyhyt virittely, muutama perusasento ja parin askeleen seuraaminen, kuten tavallista ja kehään kello 9:00. Yksilöliikkeet suoritettiin kahdessa osassa ruudusta poikki.

  • Istuminen ryhmässä 2 min. Meni ilmeisesti, kuten opetettukin. 10
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Hieman levottomuutta kuulemma ja oli ensimmäistä kertaa elämässään vaihtanut lonkka-asentoon. Tuomarikin epäili pallohulluudesta, kun läheiseltä kentältä kuului tennispalloääniä, jotka kuuleman mukaan olivat kiinnostavia. 9
  • Vapaana seuraaminen. Jätätti jonkin verran etenkin juoksuosuudella taas ja tällä kertaa jopa arvostelussa mainittiin tapa istahtaa vasemmalle käännöksissä. Pitää ehkä opetella josko onnistuisi löytämään jonkun tavan tehdä käännökset siten, että ei istahtaisi, mutta väistäisi kuitenkin. 7,5
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Hyvin meni ilmeisesti, seuraaminenkin oli melkein parempaa kuin seuraamisessa. 10
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Pysähdykset hyvät, maahanmenossa jopa liukui vähän, alkujätössä maahanmeno hidas ja meni hieman vinoon. 9
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Meni ravia merkille, siitä loistavasti suoraan ruutuun, missä vielä pysähtyi hienosti ensin seisomaan ja sen jälkeen maahan. Ei edes ottanut varaslähtöä tällä kertaa, mutta tuli jostain syystä vähän löysää ravia ruudusta ja valitettavasti en älynnyt hidastaa omaa vauhtia sen vertaa, että olisi ehtinyt seuraamiseen asti ennenkuin olin lähtöpaikassa, mikä pudotti ilmeisesti kaikki pisteet mitä pudotettiin. Näin kyllä, että lähti vähän hitaan oloisesti, mutten uskaltanut hidastaa omaa kävelyä kun ajattelin että siitä tulee sanomista ja toivoin, että koira kiihdyttäisi matkalla laukkaan. Joka tapauksessa itse ruutuun meno oli loistava! 6
  • Ohjattu nouto. Arvonnassa oikea, mitä vaihteeksi toivoinkin, meni merkille hieman hitaasti ja haisteli hetken ennenkuin suostui ottamaan kapulan suuhun. 9
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Törmäsi aika reippaasti kapulaan, mutta tällä kertaa ei kauhean kauaa miettinyt nostamista, palautus reipasta ravia. 9
  • Tunnistusnouto. Muuten täydellisesti sujunut liike, mutta lähti vasta toisella käskyllä. Pelkäsin, että tuo väärän, kun ei lähtenyt ihan järjestelmällisesti hakemaan, vaan aloitti ensin oikealta puolelta, sen jälkeen siirtyi suoraan vasemmalla ympyrässä keskimmäiseen, otti suuhun ja palautti. Olin ihan satavarma luovutukseen asti, että tikku oli väärä, mutta oikeahan se sittenkin oli. 8
  • Kauko-ohjaus. Muuten hyvät eikä liikkunut, mutta kiertyi hieman myötäpäivään asennonvaihdoissa, mitä ei yleensä ole pitkältä matkalta tehnyt. 9
Yhteispisteet näistä 276,5 ja siis ensimmäinen ykköstulos! Kaupan päälle vielä voitettiin luokkakin, mutta ykköstulos tässä se pääasia on eikä tuo luokkavoitto oikein miltään tunnu. Onnea tätäkin kautta tosin Jaanalle ja Colalle TVA:sta!

Oma TVA ei tunnu enää niin kovin kaukaiselta etenkin kun koirakin yleisesti ottaen toimii todella hienosti ja tekee melkoisen varmaa työtä, jatkettaneen samaa rataa kuin tähänkin asti.

Seuraava koe sitten 12.8. villakoiramestaruuksissa.

Pieni virhe muuten oli pisteissä, ruudun yhteispisteiksi oli laskettu tuloslappuun 26 (6 x 4 = 24), joten ihan oikeasti pistemäärä olisi ilmeisesti ollut 274,5 mutta sillä ei liene väliä, ykköstulos joka tapauksessa ja sijoituskaan ei olisi muuttunut..

Ei kommentteja: