4.7.06

Pehmeää laskua arkeen

Pikkuhiljaa pitää alkaa palautua SM-kisafiiliksistä ja palata treenamisen pariin seuraavia koitoksia varten, jotka on TOKO:ssa 23.7. Huittisissa ja 12.8. Turussa. Tänään otettiin illalla paria vähän erilaista treeniä, kun liikkeet perusmuodossaan alkaa pikkuhiljaa sujua, niin pitää alkaa vähän vaikeuttaa.

Ensimmäisenä ohjelmassa ohjattu nouto, tällä kertaa vain kahdella kapulalla, kun keskikapulaa ei nyt tarvittu tämän harjoituksen tarkoitukseen. Lähetysmerkin lisäksi laitoin sivuihin pari ylimääräistä merkkiä vähän lähetysmerkiltä eteenpäin ja hieman ulommas kuin kapulat häiriöksi, että voidaan opetella kuuntelemaan mikä liike oli kyseessä. Ensin lähetyksiä kaikille kolmelle merkeille, että opetellaan aina menemään suoraan edessä olevalle merkille. Ihan ensimmäisellä kerralla kaarsi vähän ensimmäiseksi käytetyn merkin suuntaan, mutta korjautui itse ja alkoi löytyä aina suoraan edessä oleva merkki. Tämän jälkeen keskimmäiseltä merkiltä ohjattuun toistoon. Ensimmäisellä toistolla meni jopa häiriömerkille, mutta siellä hetken mietti, että eihän tätä voi tuoda menikin kapulalle. Merkin vetovoima hävisi parilla toistolla. Sama temppu vielä niin, että merkki vielä vähän lähemmäs kapulaa ja toimi. Lopuksi kokeilin vielä, että lähetykseen voisi käyttää käsimerkkiä, joka on enemmän suoraan kapulaa kohti eikä suoraan sivulle, kuten tähän asti, joka näytti olevan melkein parempi ja ehkä ajan mittaa myös erottaa jo siinä vaiheessa koiralle, että onko kyseessä ruutu vai ohjattu. Täytyy vielä katsoa, miten lähetyssuunta vaikuttaa, kun keskikapula otetaan mukaan.

Ohjatun jälkeen tein pihalle idarineliön, jossa otettiin sivujen läpi seuraamisia ennakkoehkäisynä pysähdysten ennakointiin ja paranneltiin jo hieman oireillutta vasemmalle kääntymisen ennakointia seuraamalla sivun ohi ja jatkamalla suoraan tai tekemällä käännöksiä oikeaan ja täyskäännöksiä, mikä muutaman kerran jälkeen huomattavasti vähensi merkkeihin kohdistunutta huomiota.

Ei kommentteja: