Perjantaiaamuna siis otettiin suunta kohti Kokkolaa ja saavuttiin paikalle hyvissä ajoin iltapäivällä. Kisa oli paikallisella leirintäalueella nurmikentällä ja taisikin olla meidän ekat kisat nurmikentällä ikinä.
Perjantai-iltana A-kisa meni muuten hyvin, mutta kepeiltä tuli kielto. Nopeasta putkesta tultiin ehkä noin 60 asteen avokulmaan, josta ei menty toiseen väliin, vaan tuli aloitus väärältä puolelta. Taisin tehdä sen virheen, että sijoituin juuri siihen väärään kohtaan, eli yritin hieman ohjata siten, että koira suoristaisi eikä missään tapauksessa menisi kakkosväliin, joten peitin ehkä näkyvyyden ekaan väliin mutta toisaalta en antanut tarpeeksi aikaa suoristaa itse, vaan kepit tulivat kovassa vauhdissa ikäänkuin yllätyksenä. Vitosella ja tämän vuoden toisella ratavirheellä virallisessa startissa sijoitukseksi 9.
Lauantaina päivällä B-kisassa tuli ensin elämämme toinen kontaktivirhe kisoissa, kun jostain käsittämättömästä syystä tuo katsoi aiheelliseksi loikata puomin alastulon. Tämän jälkeen vielä hylly. Paikassa oli keppien jälkeen käännös vasempaan renkaalle, jonka jälkeen vasemmalla puolella A, suoraan edessä hyppy (tähän piti mennä), sen oikealla puolella toinen hyppy ja vielä sen oikealla puolella putki. Varmistelin ehkä liikaa, ettei mene oikeanpuoleiselle hypylle ja käänsin hieman yli vasemmalle ja käskytin myöhässä vasta melkein hypyn kohdalla, jonka Ella fiksuna tulkitsi hypyn viereen ohjattuna, että ilmeisesti takakautta pitää suorittaa jä näin tehtiin. Tuloksena siis vuoden ensimmäinen hylly! Fiilikset oli aika matalalla ja uhoilin jo, että jos vielä tulee virheitä illalla, niin lähdetään sunnuntaiaamun D-kisan jälkeen kotiin eikä jäädä ainakaan enää E-kisaan.
Illalla C-kisaan uusin asentein. Nyt piti hakea fiilis ja keskittyminen takaisin ja kontakteja ei muuten hypitä ja painitaan virheetön rata vaikka väkisin. Ei mitään tykitystä, mutta varmaa tekemistä ja hitaat, mutta varmat kontaktit ja aika riitti miinusmerkkiseen tulokseen, sijoitus 8. Keskittyminen ja viretila oli löytynyt. Nyt ei enää pyörinyt mielessä radan aikana vieraita ajatuksia tai kuulunut kuuluttajan juttuja, vaan keskityttiin vain toimimaan parina ja ohjaamaan koiraa suunnitelman mukaan. Fiilikset nousi huimasti ja oli taas ihan hyvä mieli tulla sunnintaina paikalle.
Päivällä D-kisaan samoin asentein kuin illan C-kisa. Radalla on vain minä, koira ja esteet, tehdään virheetön rata, kello katsotaan maalissa ja tulosluettelosta nähdään mihin tulos riitti. Nyt tuli hieman sekoilua alle, kun meinasin myöhästyä rataantutustumisesta ja jouduin radalle kiireessä sandaalit jalassa ja ilman numerolappua. Lisäksi järjestäjät oli merkanneet meidät jostain käsittämättömästä syystä poissaolevaksi. Kisakirjan välissäkin oli tuomarisihteerinlappu, jossa luki isoin kirjaimin poissa ja meinasi mennä hieman keskittyminen pilalle, kun radalle kuulutettiin 181:n jälkeen numero 184, kun meillä oli 183. Kävin ilmoittamassa, että ollaan me kyllä paikalla, vaikka kuuluttajan listastakin oli yliviivattu ja siitä jouduttiin suoraan radalle. Olin rataantutustumisessa huomannut ikävän liukkaan kohdan keppien edessä, josta pitäisi myös kääntyä loppusuoralle, missä olin meinannut jo tutustumisessa liukastua loppukiihdytyksen askelmerkkejä hakiessa. Liukkaus kuitenkin yllätti eri kohdassa ja kesken valssin huomasin mätkähtäväni nurmikenttään, mistä videotarkastelun perusteella kyllä ihan sekunnissa päästiin ylös, vaikka muistan ehtineeni tarkistaa, että missä koira on ja näyttääkö tuomari jotain virhettä, etten hyllystä jatkaisi enää. Koira onneksi pysähtyi ja pääsin jatkamaan pituusesteelle ilman virheitä. Kisakirjan merkintä kuitenkin jäi tuon kaatumisen takia saamatta, tuloksena 1,22 sekuntia yliaikaa ja sijoituksena 11. Hyvä mieli kuitenkin kokonaisuutena radasta, että varmuus oli tullut takaisin.
Illalla E-kisa oli viikonlopun ainoa hyppyrata, mihin päätin lähteä rennoin mielin, kun ei tarvinnut varmistella kontakteja ja rata näytti siltä, että ei pitäisi varsinaisia ongelmakohtia olla lukuunottamatta yhtä putken taakse kääntymistä. Taas rataantutustumistani yritettiin häiritä, kun tällä kertaa olin vaihtanut kengät etukäteen ja laittanut numerolapun päälle. Viimeisten maksien aikana lähdin ulkoiluttamaan koiraa ja parin sadan metrin päästä aloin kuunnella epäuskoisena, että sekä medit että minit kutsutaan radalle, vaikka aikataulussa oli merkittynä erilliset rataantustumiset. Taas vauhdista radalle hakemaan askelmerkit, parissa kohtaa päätin hiukan luottaa koiraan kun ei ole syytä olla luottamattakaan, jotta ehdin sinne mihin haluan ilman kiirettä. Tällä kertaa Ella varasti hieman lähdöstä ja ensimmäinen valssi meni hieman pieleen ja totesin, että kolmoseste oli ihan oikeasti aika lähellä kakkosta, kuten Outi Helin oli juuri varoittanut. Päästiin kuitenkin pienestä kämmistä huolimatta alkukiemura oikein ja rata kulki oikein sujuvasti ja suunnitelman mukaan ja taas oli koira ja ohjaaja yhtä. Maalisuoralle kääntyessä valssia tehdessä meinasin taas liukastua, missä kohtaa hiukan kylmäsi, mutta pysyin pystyssä ja maaliin ja fiilikset oli kovat, kun kuuluttaja ilmoitti että kärkiaika. Meidän kannalta valitettavasti, mutta Leilan kannalta onneksi Mikan ja lägpys Leilan yhteistyö alkoi vihdoin kuitenkin tällä radalla pelata ja jäimme lopputuloksissa sijalle 2. 0,68 sekunnin marginaalilla. Vilpittömät onnittelut kuitenkin heille ja toivon, että yhteistyö pelaa ensi viikonlopun maajoukkuekarsinnoissa. Meillä on vielä aikaa nollavoittomme saada, vaikka täytyy rehellisesti myöntää, että hieman harmittavan lähellä eka voitto nyt oli.
Kotia kohti, mihin päästiin vähän enne kolmea yöllä, väsyneinä ja tyytyväisinä. Tänään on ollut laiskoja koiria. Liukastelut pelästytti sen verran, että pitää harkita jostain tarjouksesta turffikenkien ostamista ja kontaktien nopeutta pitää opetella, niissä hävitään, kun hyppäreillä vauhti on hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti