25.7.06

Pihatokoa helteellä

Otettiin pihalla naksun ja namien kanssa jotain pientä, kun tällä helteellä ei jaksanut iltapäivälenkillä lähteä mihinkään kentälle. Ensin neljä merkkiä ympäriinsä pihalle ja eri suunnista lähetyksiä aina suoraan edessä olevalle merkille, mitkä meni virheettömästi. Sen jälkeen koira yläpihalle paikallamakuuseen siksi aikaa kun kävin rakentamassa ruudun, johon kosketusalusta keskelle. Meni silti hienosti suoraan keskelle, vaikka käväisikin siellä käynnin jälkeen haistelemassa yhden kulman, kun ei olla taidettu noilla keltaisilla ämpäreillä ottaa koskaan. Eri suunnista muutama lähetys, hienosti meni. Ruudun siirtämisen ajaksi koira paikalla istumiseen, missä myös pysyi hienosti ja ruutuunmenot toimi hienosti lukuunottamatta yhtä, missä kävi haistelemassa nurmikosta jotain ruudun takana. Lopuksi vielä idarin pysähdykset, taas jäi ekasta istu-käskystä seisomaan ja siitä eteenpäin ei sekoiluja. Täytyy kokeilla seuraavaksi ottaa yksi seisominen alle, että onko se kovasti hyvin nyt ehdollistettu siihen, että ensin tehdään pihassa aina yksi seisominen? Ruutuun lähetyksen toistoja pitää myös vähentää jatkossa ja uskoa, että kyllä se sinne menee vähemmälläkin.

Tänään olisi illalla tarkoitus käydä vetämässä yksi verijälki ja huomenna aamupäivällä kokeilla, josko tuolla elukalla olisi jotain jäljestystaipumuksia..

Ei kommentteja: