15.8.06

Siistiminen ja pieni pihaleikki

Tänään alkoi tuo tursoturpa ärsyttää jo sen verran, että oli pakko ajella naama siivoksi. Hoitotoimenpiteistä aiheutuva riehaantuminen pitää tietty aina käyttää hyväkseen, joten leikittiin vähän narupallolla pihalla repimisleikkejä ja kauko-ohjausta, mikä oli tosi hyvä. Tällä kertaa ei ylikierroksillakaan into hajottanut tekniikkaa. Tähän perään yksi tunnari, mikä oli parhaita pitkiin aikoihin. Ei edes tarkistanut seuraavasta kapulasta. Siihen malliin tyytyväinen olo, että tänään ei kyllä treenata enempää.

Agi.fi:n rankingissä ollaan tällä hetkellä sijalla 26, eli parhaan 5,8% joukossa 449 koirakosta. Täytyy tosin odotella, että KLAG:in tulokset tulee vielä, niin saadaan vähän todellisempi sijoitus ja saadaan se 15 starttia täyteen palkintorankingiinkin.

Olen tänään saamani tiedon mukaan myös lupautunut kuulemma kouluttamaan vähän TOKO-juttuja parin viikon päästä jossain..

Ei kommentteja: