2.8.06

Kisatreenit

Kävin tänään kokeilemassa miltä tuntuu nopean maksikoiran ohjaaminen ja siinä on vähän omanlaisensa haasteet. Ellan kanssa otettiin samalla puomin ja A:n alastulokontaktit, mitkä oli ihan ok ja nyt koitettiin ne kepit kertaalleen kummaltakin puolelta ja vauhtikin oli melkein palannut. Sisäänmenot todella hyvät.

Kupittaalla pidettiin kisatreenit kehänauhoineen, liikkeenohjaajineen ja tuomareineen. Ellan kanssa en ottanut EVL-paikallaoloja lainkaan ja jätin idarin ja tunnarin yksilöliikkeistä pois. Seuraamisessa halusin päästä yllättämään pallolla ja jaksoikin hyvin hyytymättä. Tekniikka ei ihan täydellistä, mutta into kovaa. Luoksetulo otettiin pelkällä seisomisella, mikä oli muuten hyvä, mutta oma seiso-käsky merkistä armottomasti myöhässä ja nyt on sivulletulosta palkkailtu liikaa pallolla, kun meinasi ensin jäädä seisomaan odottamaan että pallo lentäisi. Ruutu tehtiin muuten kisaliikkeenä, mutta kävelyssä kuljin kokonaisen kierroksen ja kävin palkkaamassa ruudussa makaamisesta, kun sieltä lähdössä on ollut ennakointia. Toisella kierroksella luoksetulokutsu ja nyt tuli todella kovaa. Ohjattu nouto vasemmalle vähän huonolla näkyvyydellä, mutta ei valittamista. Merkille meno vaikutti siltä, että paine oli kova kun kovasti olisi tehnyt mieli mennä suoraan kapulalle, mutta meni kuitenkin siivosti. Hyppynouto ihan ok, samoin kaukot lukuunottamatta lievää kiertymistä. Lopuksi tehtiin apuna ALO-luokan paikallamakuu.

Ei kommentteja: