3.10.08

Kontakteja ja kaukoja

Oli Inton vuoro osallistua agilitytreeneihin, mutta en raaskinut pitää Ellaa ihan ilman. Treenattiin hallissa A:n ja puomin alastulokontakteja, jotka on jostain syystä nyt muuttuneet melko reippaiksi, vaikka 1,5 vuoden 2-on-2-off -treenaamisen aikana vauhtia en saanut aikaiseksi enkä mielestäni ole tehnyt mitään kummallista. Ilmeisesti syvällä ollevat tavat hiippailla kontakteja hyvin hitaasti on vaikeita ja hitaita muuttaa. Pitkän treenaamisen jälkeen vaan kun mitään ei tapahdu, tuntuu joskus melkein usko loppuvan, mutta nyt alkaakin näyttää ihan hyvältä. Supernopeita ei olla, mutta vauhti kontakteilla paranee koko ajan.

Koska treenaan vähän vaihtelevasti tuossa Mirvan perjantairyhmässä missä listattiin tavoitteita ja mikä estää, tein tavoitteet molemmille koirille. Ellan osalta tavoitteena ensi vuonna SM-kisat (jos jaksan lähteä Tornioon asti viettämään syntymäpäivää) ja maajoukkuekarsinnat. Myös kyläkisojen voitoista pyritään taistelemaan, jos ensi vuonna AVA-titteli tulisi valmiiksi. Enää kaksi voittoa jäljellä ja ensimmäisen hankkimiseen meni kolmosissa vain alle neljä vuotta.

Suurimmat esteet meillä on nimenomaan kontaktien nopeus, joissa annetaan kavereille tasoitusta, avokulmat kepeillä, esteiden ohittaminen suorittamatta niitä ja motivaation ja vauhdin säilyminen tiukoissa pyörityksissä. Näihin pitää nyt siis panostaa.

Hallin ulkopuolella otettiin myös hiukan leikkien kauko-ohjauksia ja tekniikat siirtymisissä on lähietäisyyksiltä tosi loistavat, mutta seisomassa ei meinaa pysyä vaan arpoo seuraavaa asentoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös niitä ensi vuoden avoimia MM-kisoja voisi laskea myös teidän tavoitteisiin :)

Vellu kirjoitti...

En uskaltanu vielä, kun en oo vielä 100% varma että hommassa on järkeä ja kotiväkikin pitäisi vielä vakuuttaa siitä, että Unkari on kiva maa. :)