Kun tulisi välillä kisoissa onnistumisen tunteitakin - edes pieniä - niin olisi helpompi jatkaa taas treenaamista. ATT:n uuden hallin ensimmäiset kisat olivat katastrofipäivä, jollaista en kyllä Ellan osalta ihan helposti muista. Ensimmäisellä radalla lähes suorat kepit väärältä puolelta sisään. Toisella radalla umpikulma toiseen väliin. Kontaktit sellaista hiipimistä etten edes muista milloin olisi viimeksi ollut niin hidas. Kolmannella radalla hylly kun nyt sitten ensimmäistä kertaa vuosiin eläin päättääkin olla suorittamatta esteitä, jotka on matkan varrella mutta käskyä ei kuulu ja hyvä kun suostuu tulemaan A:lta alas. Niin, ja siis 3 x HYL oli päivän saldo, joten tuloksista on turha jauhaa sen enempää.
Toisen radan jälkeen kepit kyllä onnistui lämmittelyesteillä ihan mistä suunnasta vaan ja kontaktitkin oli nopeita TSAU:n hallissa kun käytiin kokeilemassa. Kisoissa vaan hommasta ei tule yhtään mitään. Paras vauhtikin on taas hukassa. Nyt pitäisi nollata homma huomiseksi, että osaisi positiivisin mielin keskittyä Inton kanssa kisaamiseen. Se on henkisesti siinä mielessä helpompaa, että se tekee kyllä täysillä vaikkei aina ihan siihen suuntaan mihin pyydetään. Ellan kanssa ongelma on, että kun ei onnistu niin ei onnistu.
Kontaktien suhteenkin tulee valtavia epäonnistumisen tunteita kun monta sekuntia maanittelee koiraa alas A:lta tai puomilta kun hommaa on 2 vuotta treenattu ja treeneissä omalla hallilla se alkaa sujua kohtuullisesti. Jotain mä teen kuitenkin äärettömän huonosti, koska viime kuukausina yleisesti on Ellan kanssa otettu reilusti takapakkia ja yhteinen sävel on totaalisen hukassa. Muutoksia, joita keväällä oikeastaan on tapahtunut on, että aloitettiin taas ryhmässä treenaaminen, mikä on tarkoittanut että treenit on pääasiassa pitkiä ja vaikeita ratoja, missä onnistumisen tunteita on vaikeaa löytää sekä ohjaajalle että koiralle, kun tuohon asti harjoiteltiin pääasiassa lyhyitä pätkiä itsenäisesti, joilla oli aina jokin tarkoitus ja tiheällä palkkauksella. Tiedä sitten pitäisikö ryhmissä treenaaminen lopettaa totaalisesti vai lisätä rinnalle itsenäistä harjoittelua koiran ja oman motivaation ylläpitämiseksi. En tiedä. Tällä hetkellä tehdään jotain todella väärin.
Sitä voikin sitten miettiä enemmänkin, että onko oikeasti (ainakin TSAU:n) ryhmätreenien tapa treenata oikea, jos halutaan tuloksia. Kaikki ryhmät vaan tuntuvat aina valuvan siihen, että joka kerta treenataan 20 estettä pitkiä ratoja, joissa on 20 estettä vaikeita paikkoja. Itsenäisessä harjoittelussa olen aina pyrkinyt suunnittelemaan lyhyempiä treenejä, joilla on selkeä tavoite kehittää jotakin osa-aluetta koiran ja/tai ohjaajan suorituksessa.
Nyt pitää nukkua yön tai parin yli ennen kuin tekee mitään päätöksiä ja miettiä rauhassa, että mikä meille olisi paras tapa treenata. Ja unohtaa että tämä päivä on koskaan tapahtunut, että huomenna voi keskittyä täysipainoisesti ja positiivisin mielin toiseen koiraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti