12.7.10

Aulis epiksissä Laitilassa

Haluttiin lisää rutiinia vieraissa paikoissa tekemisestä ja tietty lisää rataa, jotta saadaan vähän lisää tietoa et mitä pitää opetella. Lähdettiin siis Laitilaan kisaamaan Wakka-Suomen Agilityurheilijoiden epiksiin. Rata oli oikein miellyttävä ja yli 30 asteen hellekään ei ollut paha, kun ilta-aurinkoa kentän suuntaan varjosti metsä ja ajoittain oli jopa mukavan viileää. Ensimmäiset 13 estettä meni ohjauksellisesti oikein hyvin enkä oikein ota vastuuta kakkosrimastakaan, joka tuli alas. Näitä sattuu aina välillä, mutta koko ajan tuntuvat ainakin treeneissä pysyvän paremmin. Esteen 10 paikkeilla (A:n jälkeisestä putkesta eteenpäin) jopa näkyy, että tuo osaa sovittaa askeleitaan hyppyihin. Kentän takaosassa oleva pituus meni vielä niin kuin pitikin, mutta muuria ei hakenut vieläkään vaan tuli siitä ohi. Tähän pitää edelleen panostaa. Puomilla jouduin sitten tilanteeseen, jossa tein vähän huonoissa olosuhteissa hieman vaikean takaaleikkauksen ja oletan että tämä oli osasyyllinen siihen, että puomin lopussa Aulis tipahti puomilta mun puolelle sivuun kun yllätin olemalla väärällä puolella eikä se normaalisti mua katsele siellä alastulolla. Palautin nyt kuitenkin kontaktille. Loppusuoralla taas jäin niin armottomasti jälkeen puomilta lähdettäessä kun keskityin kääntämään loppusuoran ekaa hyppyä seuraavaa kohti, että sitten seuraavast välistä se jo tulikin pois suoralta. Eteenpäin irtoamiseen ja haltuunottoihin pitää panostaa, vaikka haltuunotoille ei tällä radalla ollutkaan edes tarvetta.



Kiva kokemus kuitenkin ja kyllä tästä vielä hyvää tulee. Sijoituttiinkin kolmanneksi 40 virhepisteellä (2 hyllyä, 1 rima, keinun kielto, loppusuoran kielto ja se puomin tipahdus). Tuolla oli myös oiva mahdollisuus kaukaa tarkkailla että mitä Aulis oikeasti tekee häkissä ollessaan kun kevythäkki oli auton ulkopuolella varjossa ja kun tuo aina kuitenkin pomppaa ylös kun mä lähestyn. Siellä se nukkui kerällä niinkuin pitääkin. Hiukan myös treenailtiin kisakentän ulkopuolella olleella puomilla tätä kontaktijuttua ja toimi taas hyvin. Mahdollisesti myös eka toisto tuntuisi olevan vähän hillitön välillä tai sitten mun käskytys tulee liian myöhään, tätä täytyy nyt tarkkailla myös.

Ei kommentteja: