18.3.06

Tunnari, hyppynouto, luoksetulo

Ensin otettiin pihalla tunnaria. Tänään laitettiin ihan oikeasti kahdella ekalla kerralla riviin ja sen jälkeen jonoon hajustetun kapulan kanssa hajustamattomia. Kolmella ekalla kerralla kolme ja sen jälkeen kuusi tikkua, että jo joutui valitsemaankin. Ensimmäisellä toistolla kävi hienosti haistamassa kaikki ja sen jälkeen toi oikean. Sen jälkeen otti vähän helpon oloisesti oikean eikä oikein ollut tiedossa oliko kyseessä tuuri vai taito. Kun otettiin kuusi tikkua käyttöön alkoi kierrokset olla jo aika korkealla ja näyttää siltä, että pitää opetella sitä, että etsiminen on rauhallista puuhaa ja noudot on erikseen. Kun käyttöön otettiin kuusi kapulaa jonossa joista oikea neljäntenä, kävi pokkana ensin hakemassa ensimmäisen. Ei palkkaa, uudelleen lähettäessä haisteli kaikki tarkkaan ja toi oikean. Toinen yritys, meinasi ensin napata ensimmäisen suuhunsa, mutta oma-alotteisesti luopui ajatuksesta ja päätti sittenkin etsiä oikean. Palkka ja se liike jätettiin siihen.

Otettiin hyppynoutoa sisällä tunnaritikulla, kun ei viitsi isompia tavaroita heitellä. Ensin otettiin pelkkää hyppyä pallon kanssa kolme kertaa mikä meni hienosti ja sen jälkeen noutoa. Ensimmäinen nouto meni hienosti käskytyksellä hop-tuo. Toisella ei enää suostunut lähtemään hop-käskyllä, kun joskus on ilmeisesti keskusteltu siitä, että noutoesineiden perään lähdetään vain luvalla. Kokeilin sitten pariin kertaan, että pelkkä tuo riittää aivan mainiosti, kun esine on heitetty esteen yli ja taidan suosiolla jättää hyppykäskyn pois liikkeestä.

Otettiin vielä luoksetulon pysähdyksiä pari kumpaistakin, jotka meni varsin mainiosti. Seisominen ehkä saisi olla hieman terävämpi, mutta tuntuu että koira tekee sitä liukkaalla alustalla jotenkin varovasti. Maahanmenot menikin sitten nelipyöräluisussa parketilla. Lopuksi vielä yksi luoksetulo perusasentoon asti.

Toivo alkaa taas palautua..

Ei kommentteja: