7.3.06

Idioottirinkiä

Tänään aiheena erityisesti liikkeestä istuminen ja muut asennot sotkeentumisen välttämiseksi, kun seuraamisessakin ois kiva jos kuunneltaisiin mitä ohjaaja sanoo. Koska snackies-palasta tulee helposti 4 makupalaa, otettiin asentoja aluksi aina neljä kertaa sama pysähdys sarjoina. Maahanmenot ja seisomiset oli 100-prosenttisia. Ihan ensimmäinen istuminen meni hienosti, mutta toisella ja kolmannella putosi ensin maahan. Toisessa istumissarjassa putosi ensimmäisellä toistolla maahan asti, mutta siitä eteenpäin täydellinen tarkkuus sekä seisomissarjojen että maahanmenosarjojen jälkeen. Lopuksi vielä sarjana seiso-istu-maahan-istu, joka myös meni ilman mitään epäröintejä, joten toivon mukaan tänään vähän edettiin. Luulen, että otetaan saman tyyppinen harjoitus uusiksi joku päivä.

Taitaa olla samaa vaivaa kuin luoksetulojen treenaamisessa aikanaan, että koira alkaa oppia missä järjestyksessä tähän asti on sarjoja tehty. Luoksetulossa kävi joskus niin, että ensimmäinen läpijuoksu meni aina hienosti täydellä vauhdilla ja toisessa ennakoitiin pysähdys. Tähän korjaukseksi otettiin systeemi, jossa aina vauhdin hidastaminen aiheuttaa läpijuoksun ja pysähdyksiä otettiin vain kunnolla juosten ja ennakointimurheet oli ohi. Tässä on tosin vaikeampaa arvata mitä koira aikoo ennakoida, kun ennakkovaroituksia ei tule, joten varmuus kai tulee vain toistoilla ja toistoilla ja toistoilla ja toistoilla. Istuminen ja seisominen kai pitäisi olla ne satavarmat huhtikuun VOI-koetta ajatellen, mutta en kyllä halua unohduttaa maahanmenoakaan niin ei ole sitten seuraavassa luokassa idariongelmia, joten jatkan kyllä kaikkien asentojen treenaamista.

Agi.fi:n ranking päivittyy liian hitaasti..

Ei kommentteja: