16.2.06

Kaukot on jo melkein kaukoja!

Muutamana iltana ollaan otettu sitä surullisenkuuluisaa seisomasta maahanmenoa ja se on alkanut ruokakupilla jo sujua jopa niin ettei tarvi mennä ihan Ellan eteen estämään liikkumista eteenpäin ja "pakottamaan" maahanmenoa oikeaksi. Tänään otettiin vähän järjestelmällisemmät treenit kaukojen suhteen ja edistystä on tapahtunut huimasti. Nyt alkaa tekniikka olemaan siihen malliin kunnossa, että pystyy jo jonkin matkan päästä naksulla merkkaamaan oikeita suorituksia ja niitä ihan oikeasti myös tulee. Ihkauutena pienenä ongelmana on nyt maasta istumaan nouseminen, joka joillain yksittäisillä kerroilla on vähän liiankin innokas ja liikkeessä tapahtuu epämääräinen hypähdys, jonka seurauksena on muutaman sentin siirtymä eteenpäin. Seisomasta maahanmenoista ylivoimaisesti suurin osa alkaa tapahtua oikeilla tekniikoilla ja naksuttelu selvästi auttaa.

Uutena ongelmana on nyt lievä kiertyminen ohjaajasta katsoen oikealle johtuen ilmeisesti läheltä harjoittelusta ja palkan kyttäämisestä. Tämä ongelma tosin AVO:n kaukokäskyissä korjaantui itsellään kun välimatkaa saatiin lisää. Ongelmana seisomasta maahanmenossa näyttöö olevan myös erityisesti istumasta seisomaan noustessa seisomisasennon jääminen liian lyhyeksi. Kun lyhytrunkoinen ja pitkäjalkainen koira seisoo valmiiksi takajalkojen päällä, ei hyvä maahanmeno oikein ole mahdollista, kun takajalat jäävät liian eteen, jolloin korjaaminen näyttää tapahtuvan siirtämällä etujalkoja eteenpäin. Kunnollisista seisomisasennoista maahanmenot näyttivät tapahtuvan huomattavasti paremmin ja pitänee ehkä harkita josko kiinnittäisi huomiota siihen, että seisomaan noustaan kunnolla.

Makuuhuoneen raidallinen matto alkaa matkoissa loppua kesken, joten pitänee siirtyä jatkossa isompaan tilaan ja olla vain tarkkana. Ehkä jotain maalarinteippiä voisi harkita, mutta hieman pelottaa että oppiiko koira olemaan sen takana vai oppiiko se ihan vain oikean tekniikan. Ehkä voisi miettiä, jos merkattu viiva ei olisi etujalkojen takana vaan vain auttamassa ohjaajan syvyysnäköä liikkeiden hahmottamisessa pidemmiltä matkoilta.

Ei kommentteja: