PAWC päivä 0 - matka

Aulista lastataan koneeseen

Yöllä 2:30 lähdettiin matkaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkalla pysähdyttiin Lohjan ABC:lle kahville ja ulkoilemaan vesisateessa. Check-in sujui yllätyksekseni oikein vaivattomasti ja muutenkin lentäminen meni ihan ongelmitta.

Bryssein lentokenttä

Brysselin lentokentällä odoteltiin matkatavarat ja seuraavaksi vuorossa oli auton hankinta. Vuokra-autoksi oli valittu "Renault Megane, Citroen C4 tai vastaava", mutta en ollenkaan vastustanut sitä, että autoksi tulikin Opel, kun kyseessä oli farmari-Astra. Matka-aika navigaattorin ja Google Mapsin mukaan Brysselistä Nijmegeniin oli noin 2 tuntia, mutta todellisuus oli jotain ihan muuta.

Moottoritieliikennettä Eindhovenissa

Antwerpenissä oli moottoritiellä parin rekan onnettomuus, joka aiheutti monen kilometrin ruuhkan. Noin kahden kilometrin matkaan käytettiin puolitoista tuntia. Lopulta päästiin taas jatkamaan matkaa. Etukäteen olin ihmetellyt, että minkähänlaista on ylittää Belgian ja Hollannin raja autolla. No ei paljon minkäänlaista. Huomattavin rajamuodollisuus oli moottoritien varressa oleva iso kyltti, jossa kerrottiin Hollannin yleisnopeusrajoitukset ym. tärkeää tietoa.

Avoautosta tähystystä
moottoritiellä

Tukokset jatkuivat taas Eindhovenin kieppeillä, jossa ruuhkassa ohitettiin varsin tuore onnettomuus kaiteen toisella puolella. Tämä ruuhka johtui tietyöstä ja lopulta kaikki liikenne ensin yhdistettiin yhdelle kaistalle ja sen jälkeen ohjattiin pois moottoritieltä kiertotielle, josta ei ollut mitään hajua miten homma jatkuu, joten ajettiin perstuntumalla suunnilleen määränpäätä kohti kunnes navigaattori lopetti U-käännösten ehdottamisen.

Jotenkin tämä onnistui ja päästiin reitille eikä kilometrejä tullut lisää kuin noin kymmenen. Lopulta vähän neljän jälkeen päädyttiin hotellille. Alkuperäinen spekuloitu ongelma siitä, että miten tapetaan aikaa kunnes kello on 14 että checkinin voi tehdä osoittautui melkoisen turhaksi kun tähän 2 tunnin matkaan upposikin aikaa noin 5 tuntia. Toki tähän mahtui pari pysähdystä syömään ja kahvia juomaan. Vapauttavaa kyllä viimeaikaisten matkailukokemusten jälkeen on ollut se, että ihan oikeasti joka paikassa kaikki puhuvat melko hyvää englantia ja asiat hoituvat!

Hotelli

Hotellikin oli positiivinen yllätys. Pienillä halpishotelleilla on usein tapana olla enemmän tai vähemmän lääviä, vaikka webbisivuilla on siistejä ja näyttäviä kuvia. Täällä oikeasti palvelu oli loistavaa, saatettiin huoneeseen asti, ilmastoinnin käyttöohjeet annettiin selkeällä englannilla, laukutkin luvattiin kantaa. Huone on siisti ja lattiapinta-alaa on enemmän kuin vain sen verran että juuri pääsee kävelemään sänkyjen ympäri. Ja mikä parasta, koirista ei peritä lisähintaa.

Illalla tavattiin hotellin ravintolassa joukkueenjohtajamme Marika perheineen päivällisen merkeissä. Nyt pitäisi saada pahimmat univelat kuitattua. Sekä koirat että ihmiset on melko väsyneitä matkustamisesta.  Huomenna ohjelmassa on lääkärintarkastukset koirille, treenit, joukkueenjohtajien palaverit ja kisojen avajaiset.

PAWC kutsuu

 Ensi yönä sitten on lähtö PAWC:hen Nijmegeniin, Hollantiin. Kisaan sekä Ellan että Auliksen kanssa PAWC Ryhmä 3:ssa. Aulis on tietysti maksi, Ella veteraanimini rimakorkeudella 15cm. Kotipihasta auto starttaa puoli kolmen maissa yöllä ja kone Helsingistä lähtee kello 7:00. Lentojen suhteen jouduttiin sen verran tekemään koukkausta, että lennetään Brysseliin ja ajetaan sieltä vuokra-autolla, kun ei onnistunut saada koirapaikkoja järkevinä päivinä Amsterdamin lennoille. Matkaa autolla ei tosin ihan hirveästi enempää ole tuolta kuin Amsterdamista. Aikaa on matkaan varattu hyvin, torstaina vasta on lääkärintarkastukset ja harjoitukset ja itse kisat on perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Maanantai-iltana suunta takaisin Brysseliin ja Helsingissä pitäisi osua maahan kello 23:25.

Oleelliset linkit tapahtumien seuraamisesta kiinnostuneille:

• Tapahtuman sivut
• Osallistujat (Suomen joukkue)
• Aikataulut ym. informaatio
• Lähtöluettelot
• Tulokset
• Livestream (ilmeisesti valitettavasti maksullinen)

Kolmoset korkattu ja puudelimummokin kävi kisoissa

Nyt on sitten Auliksen kanssa juostu ensimmäiset 3 starttia kolmosissa. Kaikkiin oltiin tosin ilmottauduttu kakkosiin. Mielenkiintoinen ilmiö agilityn suhteen tuntuu olevan, että oletetaan kaikkien tavoitteiden olevan arvokisoissa ja maajoukkuekarsinnoissa. Luokkanoususta onnittelujen jälkeen seuraava lause tuntuu lähes jokaisella sisältävän viittauksen arvokisanolliin, karsintoihin tai SM-kisoihin. Ei ne ole meidän tavoitteena tällä hetkellä. Juuri nyt haluan hetken ottaa rennosti, kun tämän vuoden kotimaan kisatavoitteet tuli täyteen ja nauttia ja yrittää vaan ilman sen kummempia tavoitteita kisoissa tehdä niin hyviä tai huonoja ratoja kuin mihin me pystytään. Ehkä tehdä jonkun nollankin. Seuraavia tavoitteita katsotaan sitten, kun PAWC on käyty ja alkaa tuntua siltä, että on aika laittaa tavoitteita, nyt vaan nautitaan.

12.8. TSAU, puomilta putkeen, kuva: Sirpa Saari

 Ensimmäinen oli TSAU:lla 12.8. ja tuomarina Mia Laamanen. Rata oli haastava, mutta vaikutti ihan suoritettavalta. Jälkikäteen ajatellen 2B olisi pitänyt ohjata sylkkärillä, kun sen osasin ja takaakierto-valssit on vähän vaikeita joskus erityisesti toisella esteellä ja kun takaakierto tulee noin loivasta kulmasta. Oma sijoittuminen ja suunta siinä sitten sekosi kun keskityin vaan antamaan koiralle tilaa tulla rimasta yli ja seurauksena HYL. Tulihan siellä sit myös esim. lievä puomilta putoaminen, mutta jatkettiin kuitenkin, kun koira niin kivasti ihan itse hakeutui kontaktille. Tämä yleisesti kuitenkin antoi uskoa, että ei ne haastavan tuntuisetkaan radat toki meille mitään mahdottomia ole.

12.8. TSAU, kuva: Sirpa Saari

Seuraavana päivänä sitten vuorossa oli Tampere. Ensimmäisellä radalla tuomarina Tuomo Pajari. Ei ollut tämäkään rata ihan "anna koiran mennä" -mallia ja ohjattavaa kyllä oli. Nyt otin asenteeksi, että yritän tehdä mahdollisimman huolellisesti puhdasta rataa. Tällä taktiikalla selvittiin maaliin nollalla ja 3. sija tulosluettelossa. Videolla näkyvä heittäytyminen maaliin ei ole tarkoituksellinen, vaan meinaan kompastua radalla auenneisiin kengännauhoihin. Linjavalinnoista on hyvin mahdollista, että olisi ollut nopeampaa kierrättää koira ennen keinua olevassa käännöksessä kauemman siivekkeen kautta, mutta tämä oli valinta tällä kertaa.

Toinen rata oli Minna Räsäsen käsialaa ja melkoisen vauhdikasta posotusta, joskin linjoilla piti pysyä. Ennen A:ta pudotettiin jompi kumpi rima ja kun koira lähtikin yllättävän hyvin käännökseen mukaan ja kielsi toisessa päässä olleen esteen, en sitä lähtenyt korjaamaan kun oli jo vitonen alla ja otettiin tästä HYL, mutta kokonaisuutena rata oli hyvä. Kokeilin myös nopeaa kontaktilta vapautusta A:lta.



Yleisesti jäi tosi hyvä fiilis eikä kolmoset sen vaikeammalta tunnu kuin kakkosetkaan, mutta en odota että siellä oltaisiin ihan niin kärkipäässä tuloksissa kuin alaluokissa on oltu. Oma ohjaus saisi olla vielä rohkeampaa ja edelleen jään turhan paljon odottelemaan koiraa käännöksistä sen sijaan että antaisin seuraavan suunnan valmiiksi.

Ellan kanssa tehtiin myös Tampereen radat. Niistä ei juuri ole uutisoitavaa, kaksi hassua HYLlyä. Ekalla radalla yritin samaa kuviota kuin Auliksen kanssa ennen keinua ja seurauksena oli tiedostamani riski, että koira tuli saman hypyn takaisin päin. Toisella radalla taas en saanut koiraa taipumaan puomin alla olleeseen putkeen millään, vaan suoritettiin puomi uusiksi ja hypyn kautta putkeen ja loppusuoralle. Mutta puudelimummolla oli kivaa ja suoritukset oli koiralta rennon vauhdikkaita, mihin olen äärimmäisen tyytyväinen.

Sinne meni. Tunnelmia pohjoismaiden mestaruuskisoista.

Sunnuntai vietettiin Pohjoismaiden mestaruuskisoja katsomassa ja tulipa räpsittyä kuviakin. Kisat oli tunnelmaltaan hyvät ja tunnelma kohosi kyllä finaalirataa kohti jatkuvasti. Suorituksista löytyi sitä intensiteettiä, mitä arvokisoista sopii odottaakin vaikka välillä yliyrittäminen johti virheisiin. Kisaajilla tuntui olevan hyvä henki mukana ja vaikka inhimillisiä pettymyksen tunteita koettiin ja näytettiin kuten ylläolevassa kuvassa, ei sitä välitetty koirille. Ja aitoa onnistumisen iloa on aina ilo katsoa riippumatta kilpailijan kansallisuudesta!

Aulis kolmosissa!

Otsikko jo kertoikin, että alun perin tälle vuodelle asetettu tavoite agilityssä tuli täyteen. Ajoitus oli siinä mielessä sopiva, että ehditään osallistua myös piirinmestaruuksiin vielä tänä vuonna. Nyt käydään vielä ne startit, mihin oltiin jo kakkosiin ilmottauduttu ja sen jälkeen keskitytään pääasiassa PAWC:hen.

Kisakirjasta hauska huomio, että vaikka sekä ykkösissä että kakkosissa ensimmäinen LUVA on tullut hyppyradalta, mutta meille ei ole tähän mennessä kisauralla tuomittu yhtäkään kontaktivirhettä. Vielä en ole malttanut laskea startteja kakkosissa, mutta niitä meni paljon enemmän kuin ykkösissä. Toisaalta tämä oli tietyllä tavalla odotettavissa. Suurimmaksi ongelmaksi meille tuntui kehittyvän ohjauksen rytmityksen vaikeuden lisäksi ykkösrimat. Ykkösten toinen LUVA oli pieni työtapaturma, josta voisi spekuloida, että sekin olisi voinut olla ykkössija, jos koira ei olisi kääntynyt muurilla väärään suuntaan.

Eilen aamulla siis lähdettiin Haminaan. Oltiin ilmottauduttu kaikille radoille, kun kerran sinne asti mentiin, mutta tietysti suuri toive oli, että kaikille ei saisi osallistua. Hieman ennen ensimmäistä rataa tuli kova sadekuuro, joka onneksi ehti mennä ohi ennen radalle pääsyä.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Tuija Kokkonen. Minien ja medien jälkeen este 2 muutettiin takaakierroksi. Paikka oli todella ahdas, toisella puolella väärä hyppy, toisella puolella rengas lähellä, joten twistien tai saksalaisten sijaan valitsin niistopersjätön. Kolmosesteen käännössuunta jää ikuiseksi mysteeriksi. Muuta en keksi kuin että luultavasti liikaa harjoiteltu sylkkäreitä ja takaaleikkauksia viimeaikoina. Jostain syystä seuraavaakaan hyppyä koira ei suostunut lukitsemaan, vaan käväisi sitten puomilla ottamassa hylyn. Mielenkiintoiseksi osoittautuikin sitten muuri. Tämä oli ekaa kertaa kun tehtiin muuria, jossa on holvikaari alla ja ihan loogisesti koiralle se varmasti näytti samalta kuin esim. pussin sisäänmeno ja sieltähän se livahti alta. Toisella yrityksellä päätti sitten hajottaa koko muurin. Kerran me vielä siitä mentiin yli, kun halusin poikkeuksellisesti treenata radalla, kun tällaista muuria ei tietääkseni missään lähiseudulla ole käytettävissä ja sitten tuomarin pyynnöstä poistuttiin maalin kautta.

Toisella radalla tuomarina Anne Savioja. A:lle meno hieman epäilytti ja vaihtoehtoja oli paljon, joista valitsin sitten sen tällä hetkellä varmimmalta tuntuvan. Renkaalta hyppy meni pitkäksi, muuten radasta ei kauheasti sanottavaa. Puomin jälkeen olin aivan varma, että nyt kämmään vetäisemällä pois hypyltä tai jotain vastaavaa, mutta nollalla maaliin ja voitto ja SERT ja siirto kolmosiin. Vahingossa kyllä muutama metri maalin jälkeen taisin palkata koiran ehkä vähän rata-alueen puolella, mutta onneksi tästä ei nyt kuitenkaan hyllyä tullut.



Kolmas rata olisi ollut Saviojan hyppyrata. Meille tarjottiin mahdollisuus mennä nollakoirana, mutta jätin väliin kun oli niin voittaja olo että halusin pitää sen ainakin iltaan asti. Uudet lähtövalmistelut tuntuivat myös toimivan oikein hyvin. Paikan päälle tultua päästeltiin vähän höyryjä lämmittelyesteillä ja totuteltiin alustaan. Ennen kumpaakin starttia revittiin jonkun verran ja Aulis sai tappaa Wubbaa. Kyseessä ei ole koiran kuumentaminen radalle, vaan päinvastainen tarkoitus ja se vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä toimivan, että saa purkaa itseään ennen lähtöviivalle menoa. Tällä kertaa ei kummallakaan radalla kiljunut lähtöviivalla eikä mennyt maahan!

Kolmoset näillä näkymin korkataan perjantaina TSAU:lla, jos aikataulut ja työt sopivat yhteen ja jatketaan lauantaina Tampereella Takut ry:n kisoissa. Ne ovatkin sitten viimeiset viralliset kisat ennen kuin lähdetään Hollantiin, jonka jälkeen osallistutaan piirimestaruuksiin, jonka jälkeen varmaan pidetään jonkin verran taukoa kisaamisesta.

Agipitsi 2011 - Ellalla kivaa ja Aulikselle kakkosen toinen LUVA

Rauma on taas näetty ja koettu. Kummallakin koiralla olin ilmottautunut 4 radalle. Lauantaina liikenteeseen lähdettiin kaatosateessa Turusta, joka loppui noin 40km ennen perille pääsyä ja sai meidät kiinni vähän ennen Auliksen aikataulun mukaista ensimmäistä rataantutustumista. Tämän johdosta kisat meni seis noin tunniksi kun kummatkin kentät lainehtivat vettä. Kiitin vain onneani, että lauantaina Auliksen molemmat radat olivat hiekkakentällä.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli ruotsalaistuomari Lena Dyrsmeds. Rata oli melko haastava ja ohjattavaa oli paljon. Meidän virhe tuli sitten siinä vähiten odotetussa kohdassa, eli 5-putken jälkeen käänsin koiraa liikaa ja onnistuin vetämään sen A:n ohi A:n alla olleeseen putkeen. Kontaktilla sitten pieni hengitystauko ja loppurata puhdasta, joskin välistävedon jälkeen unohdin miten päin mun piti kääntyä ja hukkasin itseni, mutta osui kuitenkin.

Toinen radalla, jossa tuomarina Anne Viitanen, oli ihan totaalinen katastrofi. Tiesin alusta että kiire tulee. Toisaalta toiselta puolelta aloitus olisi ollut vielä hankalampi. Rengas oli todella lähellä kakkoshyppyä ja siinä näkyi paljon vaarallisia tilanteita että koirat joko menivät ohjaajien jalkojen seasta putkeen tai eivät saaneet riittävästi aikaa renkaalle ja etsiä pyöreää osaa, joten totesin että kokeillaan tuota ja se teoriassa voisi onnistua. En sitten saanut potkaistua ihan keinulle asti, vaan kepeille meni. Keinun jälkeisessä hyppykuviossa hävisi korvat ja kun piti kääntyä tiukasti, koira ryntäsi vaan huutaen vaikka miten pitkälle. Keskusteltiin siinä sitten että voisi vaikka olla vähän edes kuulolla. Puomiltakin vielä edellisen radan muistikuvasta karkasi ilman lupaa mistä palautin sen ja parin esteen kautta poistuttiin maalin suuntaan.

Ellan kanssa lauantaina kisattiin ensin nurmikentällä. Juuri ehdin oman vuoroni suorittaa niin, että ripsi vain vähän vettä ja ukkonenkin jyrisi vain kohtuullisesti. Sitten alkoikin sade, mille ei näkynyt loppua ja totesin vähän ennen toista starttia, että turha on tuon prinsessan kanssa lähteä märälle kentälle kun se ei ole kenenkään mielestä kivaa, joten RKS, ole hyvä lahjoituksesta.

Sunnuntai valkeni vähän uhkaavan näköisenä, mutta tein päätöksen että nyt pää kasaan ja mennään oikesti tekemään vaan huolellisesti ja rauhallisesti (ohjaajan osalta, koiralta tää ei onnistu) se mitä osataan ja uskon että koirakin osaa ja tekee. Koko ajan ennen starttia päälle kerääntyi uhkaavan näköisiä pilviä, mutta jyrinää ei kuulunut. Vuoroa odotellessa sain myös pidettyä päättäväisen fiiliksen, vaikka siinä tuli sellainen 2 minuutin rankkasade. Nyt siis sain oikeasti pään vihdoin pitkästä aikaa tyhjäksi ja keskittymisen kohdilleen ja kannatti. Tuloksena nolla, voitto ja kakkosluokan toinen LUVA. Tuuria oli ihan vähän matkassa, muurilta kuului kolinaa mutta en antanut senkään häiritä enkä toisaalta uskaltanut katsoa että tuliko jotain alas ja luulin kyllä että vitonen on alla, mutta kuulutus paljastikin että nolla tuli. Viimeinen käännös oli myös tosi haastava nopean koiran kanssa, läpinäkyvässä lyhyessä putkessa ei juuri juosta koiran ohi pituudelta tullessa ja meinasin vielä kompuroida sylkkärissä vähän, mutta onnistui.



Saldona Auliksen osalta: Hyppyongelma lienee pääosin historiaa, viikonlopun aikana ei yhtään rimaa alas! Oma henkinen puoli tarvii töitä, Auliksen kanssa pitää onnistua olemaan oikeassa mielentilassa ja viimeaikoina täytyy tunnustaa, että (myös ulkopuolelta asetetut) paineet kolmosiin noususta ovat vähän vaikeuttaneet radoille keskittymistä samoin kuin se takaraivoon hiipinyt pikkupiru, joka kertoo joka radalla että ei siitä nollaa tule, ainakin yks rima pudotetaan. Nyt täytyy eilinen pistää tarkkaan muistiin. Viimeinen rata tuntui hyvältä ja oikeastaan suurimmaksi osaksi näyttikin aika hyvältä.

Ellan kanssa juostiin myös kaksi rataa, missä oli mukavaa, että Auliksen jäljiltä oli hyvä fiilis. Kummallakin radalla lähtö oli vähän hidas, mutta sitten pikkuhiljaa päästiin kyllä vauhtiin. Eka rata kaatui esteeseen 12, kun tuuli oli puhaltanut pussin kokonaan auki ja tajusin ihan liian myöhään ja koira ampui pussista ulos ja suoraan seuraavan esteen ohi asti, mutta ei lähdetty tätä korjailemaan. Toisella radalla tapahtui samaa kuin lauantainakin, että työnsin vähän liikaa ja Ella bongasi jonkun esteen vähän kauempaa sivusta. Mutta tällä hetkellä pääasia on, että Ellalla on kivaa.

Juhannuskisat

Juhannus tuli vietettyä TSAU:n juhannuskisoissa. Kummallakin koiralla oli viikonlopulle 4 rataa. Ellan radoista ei juuri kerrottavaa, siellä oli hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä ja samanlaista kuin aina. Olihan sillä kivaakin välillä. Auliksen kanssa kaikki radat oli periaatteessa meille ihan suoritettavia, mutta aina niissä tulee jotain pientä. Ellan radoista ei ole videoita, Auliksen radat alla.



Ekalla radalla motivaationtappaja eka rima alas. Ihan surkea hyppy-yritelmä koiralta. Muurin jälkeisen putken jälkeen unohduin arpomaan että miltä puolelta sen hypyn ohi piti mennä, valssi armottomasti myöhässä ja koira jaloille ja rima alas kun ei ollut tilaa hypätä. Keppien jälkeinen pakkovalssi-sylkkäri yhdistelmä oli aika vaikea, esteväli oli ihan tolkuttoman pitkä eikä voinut vetää liikaakaan kun oli takakulmassa putki tyrkyllä ja en osoittanut hyppyä riittävän hyvin vaan koira luki puomin. Puomilla oikea takajalka haroo ylösmenolla tyhjää, mutta pysyy sentään.

Toisella radalla eka rima pysyy, mutta pudotetaan kakkosrima. Muuten menee ihan käsikirjoituksen mukaan ja yllätyksekseni selvitään myös lopusta ilman pyörähdyksiä.

Kolmannella radalla taas eka hyppy niin surkea yritelmä, että harkitsin jo hetken radalta poistumista saman tien, mutta kun koira otti sen hups, sori -ilmeen, niin päätin että jatketaan sitten. Vauhtia oli kakkoshypylle niin vähän, että kääntyi turhan tiukasti ja siinä väärä pää putkesta ja keinun jälkeen huolimattomuusvirhe ja en ottanut koiraa kunnolla vaan se luki kepit.

Sunnuntaina olikin sitten vähän vaikeampi rata. Alku oli paha, mutta päätin yrittää twistillä, mikä oli ihan tuhoon tuomittua kun kulma oli niin ohut, että koira tuli ihan tolkutonta vauhtia ja olin vielä aivan myöhässä, mutta selvittiin oikeaan suuntaan. Välistävedossa A:n jälkeen hartialinja jää huonoksi ja siinä tulee vähän neuvottelua, josta kielto. Tuomarin mielestä puomin jälkeinen takaakierto olisi pitänyt ohjata oikean siivekkeen kautta, mutta kauemman siivekkeen kautta sai koiralle oikeasti paremman linjan putken oikeaan päähän, joten valitsin sen. Viimeinen este oli sellainen perinteinen "ohjaa, älä oleta" -tilanne. Kympillä kuitenkin voitettiin rata, joka ilmeisimmin oli melko paha, kun yhteensä 2 koiraa sai tuloksen, kakkoseksi tullut 5:lla ja 7 sekunnin yliajalla.

Tuloksella ei enää sunnuntaina ollut kyllä yhtään mitään väliä, tärkeintä oli, että pitkin viikonloppua otetut hyppysulkeiset lämmittelyesteillä ilmeisesti tuotti tulosta ja olin tosi tosi iloinen, että sunnuntaina ei tullut yhtäkään rimaa alas vaikka ohjauskaan ei ollut ihan spot on. Päätavoite oli, että ensimmäinen rima ei putoa.

Nyt saa onneksi virallisista kisoista pitää kuukauden verran taukoa ja seuraavan kerran varmaan startataan Raumalla heinäkuun lopulla.

Puudelivanhus leikkii agilityä

Keskiviikkona käytiin Mynämäellä epiksissä, tällä kertaa mukana vain Ella, jonka kanssa mentiin möllirata ja avoin rata. Avoimen rata oli melkoista vääntöä ja hieman edelleen itseäni häiritsee se, että jos mölleistä seuraava on avoin, niin miksi avoimen radat on tosi usein sellaisia vaikeamman pään kolmosten ratoja? Kuitenkin pitäisi muistaa, että ne pitäisi olla sellaisia, joissa ykkösiin menevät ottaa tuntumaa kisaamiseen. Möllirata oli etenevä ja meni ok ja otettiin kontaktit alas asti. Avoin rata olikin sitten sellaista vääntämistä, että pitkään aikaan ei kolmosten radatkaan ole olleet tämän tyyppisiä. Tässä näkyi taas se puudelin heikkous, että kun tarpeeksi väännetään niin kiinnostus hiipuu. Ohjaaja teki myös alkeisvirheen ja tutustui rataan niin, että kepeille mentäisiin väärältä puolelta sisään ja siinä tuli pieni tilanne, kun jäätiin ihmettelemään - koira sitä mieltä, että oikeinhan tää meni ja ohjaajalla blackout että mitenköhän tää nyt menikään. No, puhtaalla radalla selvittiin tästäkin vääntämisestä maaliin asti, mutta aika sunnuntaikävelymeiningillä eikä palkinnoilla oltu, mutta eipä se ole tärkeääkään.

Juhannuskisoissa ei minkäänlaisia tavoitteita, yritetään vaan leikkiä, että agility on hauskaa. Varmuudeksi tuli kuitenkin aamutuimaan ajeltua puudelille kesätukka. Hauskaa juhannusta kaikille, kisoista raportti sitten kun ovat ohi.

Taitavalla koiralla voi kompensoida huonoa ohjausta

Eilen illalla oltiin taas ohjatuissa agilitytreeneissä ja tällä kertaa on kyllä pakko kirjoittaa jotain, kun jäi niin hyvä mieli. Radan nähtyäni oletin, että tästä tulee katastrofi ja pääasiassa ohjaajan hermojenhallintatreeni.

Radalla erityisesti putkeen 5 vienti, 6 takaakierto ja kepeille meno oli kohdat, joista oli epäilyksiä. 4:ltä kääntyessä silmien eteen sattuu ensimmäisenä A, joten tässä tarvittiin ylimääräinen haltuunotto siirtämään fokusta yksi este ohjaajan suuntaan. Yllätyksekseni koira ei kertaakaan tässä kohtaa karannut A:lle! Myös 6:n takaakierto onnistui yhtä kertaa lukuunottamatta kun olin yhden askeleen verran myöhässä jäätyäni varmistamaan putkea 5 turhan pitkäksi aikaa vaikka oikeasti riittää vain että saa koiran katseen A:n ohi.

Kepeille viennissä kokeiltiin muutamia eri vaihtoehtoja. Onnistuin jopa puomin alapuolelta, mutta se aiheutti putken jälkeen pyörähdyksen. Tosin keskusteliinkin kouluttajan kanssa siitä, että jos olen puomin alapuolella, niin koiralta olisi periaatteessa täysin oikea valinta aloittaa kepit väärästä päästä. Olisin ekalla yrityksellä jo tehnyt radasta nollan, jos en olisi vahingossa juossut puomin alapuolelle. Puomin yläpuolelta mennessä olin noin putken puolivälissä koiran tullessa putkesta, mutta sieltä riitti kuten arvelinkin yksi "tässä" ja irrotus kepeille.

Lopuksi vielä kokeiltiin erilaisia tapoja tehdä 3-4-5. Alunperin tein persjätön keinun jälkeen. Tämän jälkeen kokeiltiin pospäinkäännöksillä ensin niin, että tulin keinun ja A:n väliin vetämään putkeen ja vielä lopuksi niin, että en ohittanut keinua lainkaan itse vaan keinun alapuolelta irrotin koiran vaan kiertämään siivekkeen oikealle, mistä sai tosi hyvän linjan työntää koira 6:n taakse liikkeellä ja ostettua aikaa. Pitäisikin enemmän hyödyntää kaikkea mitä koiralle on opetettu.

Paimennuskurssi osa 3 - mulla on ehkä paimenkoira

Edelleen jatkettiin pyörössä, että saataisiin siellä ensin hallinta ja maltti kuntoon ennen kuin siirrytään isommille laitumille. Taas oli havaittavissa aivan huimaa edistymistä viime kertaan nähden! Kahdella pyörökeikalla ehkä vain kaksi sikailua, mutta mä olen oppinut huomattavasti paremmin lukemaan koiraa ja reagoimaan siihen ja luottamaan että pystyn sitä tuossa tilassa hallitsemaan ja pitämään etäisyyden lampaisiin.

Ensimmäisellä kierroksella pyrittiin siihen, että maasta nostetaan koira aina ensin jaloilleen ja käsketään se pois aitaan asti ennenkuin päästetään kiertämään, kun näin tehtynä lähtee paljon paremmin. Ja oikeasti siitä löytyi se oikea vaihde vihdoin mun kanssa! Ja vielä heti alusta asti ihan hallinnassa! Saatiin ihan oikeasti kumpaankin suuntaan kierroksia niin, että koira meni aivan aitoja pitkin lampaat keskellä ja jopa "pois" toimi osan ajasta ihan oikein, että pää kääntyi entistä ulommas. Tää oli jotenkin sellaisia hienoja ja liikuttavia hetkiä kun tolle sai ajatuksen, että kierretään ilman että ollaan pyrkimässä sinne keskelle.

Toisella kierroksella otettiin mukaan, että koiran kiertäessä itse liikun, kun haluttiin nähdä onko se paimenessa vai opetettu vaan juoksemaan ympyrää. Ekan kierroksen loistavuus jatkui ja saatiin hienoja hetkiä, kun koira havaitsi että lampaat on irti musta, se pysähtyi oma-alotteisesti tasapainoon ja painoi lampaat ilman mitään liioiteltuja eleitä mulle ja rauhoittui ihan oma-alotteisesti paikoilleen. Saatiin myös aikaan tilanteita, joissa omalla liikkeelläni aiheutin koiralle oma-alotteisen suunnan muutoksen kun kierto oli koiran mielestä väärään suuntaan ja lampaat irti meikäläisestä. Eli saatiin tässäkin juuri sitä mitä haluttiinkin nähdä, koira paimentaa mulle.

Kehitettävää edelleen on, että paikalta lähtiessä ensimmäinen kierto tasapainoon pitäisi saada menemään kauemmas, sivusta kaartaa ok, mutta päätyy taakse tarpeettoman lähelle helposti ja mennessään vähän vielä meinaa tulla tarpeettomasti sanomista sille reunimmaiselle lampaalle lauman takana. Nyt kun kiertämistä on tehty niin paljon, niin pysähtyminen on tullut vaikeammaksi ja koira meinaa välillä ihan autistisesti jäädä kiertämään ympyrää, mutta näissäkin järkevästi ja hyvällä etäisyydellä aitoja pitkin. Maahanmenoista yleisesti sen sijaan ei tarvinnut juurikaan neuvotella tällä kertaa vaan pysähdykset meni suoraan maahan eikä siellä ollut suurimmalla osalla kerroista minkäänlaista rähjäämistä. Ja mikä iloisinta, tää oli oikeasti kivaa kun oma stressitaso alkaa pysyä kohtuudessa ja alkaa olla koko ajan enemmän uskoa itseen ja koiraan!

Paimennuskurssi, osa 2

Tänään otettiin Auliksen kanssa kurssilla 2 kierrosta pyöröaitauksessa, kun eniten tarvitaan nyt hallintaa, kaariin etäisyyttä ja töiden tekemistä mulle. Ensimmäisellä kierroksella sisäänmeno oli ok, mutta sitten alkoi kamala rähjääminen kun menin lampaiden luo ja Outi oli pitämässä kiinni valjaista. Lähdöt meinasi edelleen suuntautua liikaa sisään ja taakse kiertäessä on pakko käydä vähän lähietäisyydellä. Pysähdykset edelleen ihan hyviä, mutta maahan menemisestä joutuu neuvottelemaan kovasti. Tähän rauhoittumiseen tuntui auttavan parhaiten kun vähän piiskaa maata edestä ja sama tuntui toimivan myös kaarien laajuuteen ja saatiin muutama oikein mallikas kierros, jossa koira ennemmin katseli aitaa kuin lampaita.

Toisella kierroksella jatkettiin samoja oppeja ja muutettiin vielä se, että jätin itse koiran vapaaksi kun totesin että pystyn sen kyllä tuon kokoisessa tilassa hallitsemaan ja Outin kiinnipitäminen tuntui aiheuttavan vaan hermojen menemistä. Tällä kertaa lampaat oli aitaa vasten eikä tulleet mun luo sieltä niinkuin ekalla kierroksella, vaan ne siirrettiin nyt koiran kanssa. Otettiin lähtöjä oikeaan ja heti seis kahden askeleen päästä ja pikkuhiljaa hallitusti lähemmäs ja joka pysähdyksestä myös lähemmäs reunaa, jos meinasi valua keskustaan. Saatiin loppujen lopuksi kumpaankin suuntaan muutama todella hyvä ja laaja kierros ja nopeahkot pysähdykset maahan.

Vaikuttaa olevan niin, että jos pääsee vain rairaimeiningillä lähtemään, niin ensimmäisenä meinaa unohtua, että mulle tehdään töitä. Edelleen oikea flankki on paljon parempi kuin vasen, joka meinaa valua sisään paljon pahemmin. Lähdöt jatkossa niin, että koiraa ei pidetä kiinni, vaan sen pitää olla mun hallinnassa. Jos sattuu olemaan seisomassa, niin lähtee paremmin ulos kuin maasta. Luultavasti hyvä vaihtoehto, että jos meinaa lähteä sisään, niin heti seis ja siirretään ulommas. Tämä auttoi ainakin edellisen kerran kulmatreenissä. Nyt on yleisesti loistava fiilis, vaikka treenaaminen edelleen on tosi väsyttävää ja stressaavaa, mutta joka kerta on tänä vuonna edistytty jossain asiassa!