31.8.11

PAWC päivä 0 - matka

Aulista lastataan koneeseen
Yöllä 2:30 lähdettiin matkaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkalla pysähdyttiin Lohjan ABC:lle kahville ja ulkoilemaan vesisateessa. Check-in sujui yllätyksekseni oikein vaivattomasti ja muutenkin lentäminen meni ihan ongelmitta.

Bryssein lentokenttä
Brysselin lentokentällä odoteltiin matkatavarat ja seuraavaksi vuorossa oli auton hankinta. Vuokra-autoksi oli valittu "Renault Megane, Citroen C4 tai vastaava", mutta en ollenkaan vastustanut sitä, että autoksi tulikin Opel, kun kyseessä oli farmari-Astra. Matka-aika navigaattorin ja Google Mapsin mukaan Brysselistä Nijmegeniin oli noin 2 tuntia, mutta todellisuus oli jotain ihan muuta.

Moottoritieliikennettä Eindhovenissa
Antwerpenissä oli moottoritiellä parin rekan onnettomuus, joka aiheutti monen kilometrin ruuhkan. Noin kahden kilometrin matkaan käytettiin puolitoista tuntia. Lopulta päästiin taas jatkamaan matkaa. Etukäteen olin ihmetellyt, että minkähänlaista on ylittää Belgian ja Hollannin raja autolla. No ei paljon minkäänlaista. Huomattavin rajamuodollisuus oli moottoritien varressa oleva iso kyltti, jossa kerrottiin Hollannin yleisnopeusrajoitukset ym. tärkeää tietoa.

Avoautosta tähystystä
moottoritiellä
Tukokset jatkuivat taas Eindhovenin kieppeillä, jossa ruuhkassa ohitettiin varsin tuore onnettomuus kaiteen toisella puolella. Tämä ruuhka johtui tietyöstä ja lopulta kaikki liikenne ensin yhdistettiin yhdelle kaistalle ja sen jälkeen ohjattiin pois moottoritieltä kiertotielle, josta ei ollut mitään hajua miten homma jatkuu, joten ajettiin perstuntumalla suunnilleen määränpäätä kohti kunnes navigaattori lopetti U-käännösten ehdottamisen.

Jotenkin tämä onnistui ja päästiin reitille eikä kilometrejä tullut lisää kuin noin kymmenen. Lopulta vähän neljän jälkeen päädyttiin hotellille. Alkuperäinen spekuloitu ongelma siitä, että miten tapetaan aikaa kunnes kello on 14 että checkinin voi tehdä osoittautui melkoisen turhaksi kun tähän 2 tunnin matkaan upposikin aikaa noin 5 tuntia. Toki tähän mahtui pari pysähdystä syömään ja kahvia juomaan. Vapauttavaa kyllä viimeaikaisten matkailukokemusten jälkeen on ollut se, että ihan oikeasti joka paikassa kaikki puhuvat melko hyvää englantia ja asiat hoituvat!

Hotelli
Hotellikin oli positiivinen yllätys. Pienillä halpishotelleilla on usein tapana olla enemmän tai vähemmän lääviä, vaikka webbisivuilla on siistejä ja näyttäviä kuvia. Täällä oikeasti palvelu oli loistavaa, saatettiin huoneeseen asti, ilmastoinnin käyttöohjeet annettiin selkeällä englannilla, laukutkin luvattiin kantaa. Huone on siisti ja lattiapinta-alaa on enemmän kuin vain sen verran että juuri pääsee kävelemään sänkyjen ympäri. Ja mikä parasta, koirista ei peritä lisähintaa.

Illalla tavattiin hotellin ravintolassa joukkueenjohtajamme Marika perheineen päivällisen merkeissä. Nyt pitäisi saada pahimmat univelat kuitattua. Sekä koirat että ihmiset on melko väsyneitä matkustamisesta.  Huomenna ohjelmassa on lääkärintarkastukset koirille, treenit, joukkueenjohtajien palaverit ja kisojen avajaiset.

Ei kommentteja: