4.9.06

Pihatokoa

Tänään oli taas maanantai, mikä tarkoitti että Kultanummen kentällä pelattiin pesäpalloa ja ei oikein kehtaa treenata silloin siellä. Otettiin siis alkuillasta jotain pientä omassa pihassa. Aluksi paikallamakuu alapihan nurmikossa, jonka aikana hain ylhäältä pari tunnaritikkua ja kuikuilin hieman, että siivosti makaa. Meni kaikin puolin hyvin. Etsittiin pari tikkua pitkäksi kasvaneesta nurmikosta ja nämä meni myös hyvin, joskin eka tikku tuli "piilotettua" vähän liian helppoon paikkaan. Idarin pysähdyksissä istumisessa oli taas vähän hakemista, myös ohjaajan käskyn osalta. Pitäisi ehkä opettaa huonommallakin käskyllä. Seisominen ja maahanmeno tyypillisen hyviä. Pari luoksetuloa läpi noin 10m matkalta, mistä ensimmäisessä perusasento jäi lievästi eteen. Kaukot muuten erittäin hyviä, mutta yhden kerran maasta ensimmäinen seisominen tarvitsi kaksi käskyä, joten otettiin sitten se vielä kertaalleen suoraan palkattuna. Pysyi tänään jopa asennonvaihdoissa suorassa. Leikittiin vielä palloleikkinä yksittäisiä asennonvaihtoja pari kappaletta, jotka oli erittäin innokkaita. Alle 2 viikkoa TOKO:n piirimestaruuksiin.

Ei kommentteja: