15.9.06

Koe lähestyy, pikkukivaa metsälenkillä

Eilen illalla otettiin vielä iltaruualla vähän normaalia pidempi paikallamakuu, mutta luulen että meidän suurin ongelma sen suhteen on siinä maahan menemisessä eikä niinkään siellä pysymisessä. Menemisessäkin lähinnä se, että saattaa mennä naapurin käskystä.

Tänään meinasin käydä pikaisesti kentällä, mutta jätettiin väliin kun siellä oli pieniä potkupalloilijoita. Otin sitten vähän pientä treeniä metsässä sileällä kalliolla. Alkuun idarin pysähdykset, jotka meni oikein kivasti. Muutama luoksetulo läpi ja muutama nouto tunnaritikulla. Taisi tulla eilen treenattua oikeasti vähän liikaa, tänään oli hiukan fleguilua. Nyt täytyy huomenna muistaa olla treenaamatta enempää kuin ehkä vähän leikitään seuraamista.

Viime syksynä suunniteltu kanttarellikoira-projekti jatkuu. Nyt päästiin kertaalleen palkkaamaan kanttarelliesiintymän havaitsemisesta. Pitäisi joku ilmaisu varmaan opettaa, ettei söisi sieniä itse. Vähän kyllä ehkä saattoi tajuta hommaa, koska myöhemmin metsässä kävi kovasti haistelemassa vääränmerkkisiä sieniä ja niistä kääntyi suoraan pois. Katsellaan miten käy että oppiiko tällaisella epämuodollisella opetuksella.

Ei kommentteja: