21.12.05

Ella istuu Ella makaa

Tänään tehtiin illalla vähän pidempi treeni ihan ekaa kertaa mammaloman jälkeen. Ohjelmassa idioottiringin osat ja luoksetulon pysähdykset siinä määrin kuin niitä nyt sisätiloissa voi ottaa. Lopuksi otettiin vielä palloleikkinä vähän kaukojen seisomista.

Idarin pysähdykset meni ekalla kerralla ihan hyvin, mutta istuminen tuntuu epävarmalta ja ajoittain sekoittuu kumpaan tahansa muuhun asentoon. En ole ihan varma pitäisikö treenata kaikkia erikseen eri treenikerroilla vai jatkaa siten kuin idarin olen aiemminkin treenannut eli treenata asentoja sekaisin samalla kertaa niin että koira oppii oikeasti kuuntelemaan mitä sanotaan. Koska ongelma on vain istuminen, voi olla että olisi järkevää treenata istumista yksinään ja kun se onnistuu varmasti ottaa sekatreeniä. Yleisesti ottaen seuraamisessa myös tuntuu olevan vähänkin pidemmällä suoralla väljyyttä, vaikka paikallaan perusasennot on hyvät. Täytyy kaivaa naksu esiin ja säätää seuraaminen kohdilleen. Luoksetulon pysähdykset toimi hyvin, erityisesti maahanmeno parketilla on hieman koomisenkin näköistä kun koira menee vauhdista nelipyöräluisussa maahan.

Lopuksi otettiin ihan leikkimielellä kaukojen alkeita pallon kanssa taakse palkaten. Tällä tapaa seisomasta maahanmenokin on oikein mallikas. Saisi vaan yhdistettyä saman viretilan ja tekniikan yleisesti suoritukseen myös kun pallo ei ole kädessä.

Myöhemmin illalla pienen lepotauon ja sulattelun jälkeen kokeiltiin liikkeestä istumista muutama toisto ja yksinään harjoiteltuna ei yrittänyt kertaakaan muita asentoja. Pitänee kokeilla seuraavaksi taas muiden asentojen kanssa yhdessä.

Iltaruualla minuutin paikallamakuu.

Ei kommentteja: