22.6.07

Juhannusagility, päivä 1

TSAU:n juhannuskisojen eka päivä Tuorlassa sisälsi meidän osalta agilityradan ja hyppyradan Salme Mujusen tuomaroimana. Kumpikin oli melko pitkälti juoksuratoja, erityisesti hyppäri. Ekalla radalla keskityin kolmosesteelle menossa, että menen itse tarpeeksi pitkälle, jotta koira tulee oikealle puolelle estettä, mutta kun Ella ei tule valssissa käteen, vaan kääntyy kun minäkin, niin olin kyllä sijoittunut tarpeeksi pitkälle, mutta ajoituksellisesti valssi tuli liian aikaisin ja hyllytettiin esteellä 3, muuten meni ihan kivasti. Hyppärillä sitten saikin juosta oikein tosissaan eikä miettimisaikaa ollut missään kohdassa, paljon hyppyjä pitkin välein ja suorissa riveissä. Tuli harjoiteltua myös persjättöjä, vaikken niitä yleensä tee. Nolla tehtiin, mutta ei suoranopeus riitä meillä tällaisille radoille, jos siis voitoista haaveilisi.

Päivällä käytiin pariin otteeseen myös lammessa uimassa, mikä taas hetken epäröinnin jälkeen sujui oikein hyvin eikä siitä olisi meinannut loppua tulla lainkaan.

Ei kommentteja: