18.6.07

Agilitytreenit

Maanantai ja agilitytreenipäivä. Harjoitusta ei oikeastaan tullut paljonkaan suunniteltua muuten, mutta halusin avokulman kepeille, esteitä epämääräisiin kulmiin ja hallittavuuden testausta. Rata alkoi suoran päässä olevalla U-putkella, johon suora osoitti väärään päähän, kepeille avokulma oli täydet 90 astetta. Havaintoina oli, että tällä kertaa hallittavuus oli hyvää eikä ollut ongelmia putken väärän pään kanssa ja opettelin myös SM-kisoissa tehdyn epäonnistumisen jälkeen sitä, miten pieni liike tuollainen siirto on, että ohjausta jatketaan heti sen pienen käännön jälkeen. Avokulmassa edelleen saan koiran sisäkaarteesta varomattomalla ohjauksella kepeillä toiseen väliin ja pitää vähän survoa. Paremmaksi ja varmemmaksi tavaksi oikeastaan osoittautui jäädä ulos, antaa kunnolla tilaa ja leikata takaa kepeille mennessä. Muuten meni hienosti, yksi hairahdus tuotti melkein hyllyn, kun en tajunnut miten paljon iso A-este imee. Kontaktit sujui pienen muistuttelun jälkeen oikein hyvin. Otettiin myös kokeiluna, että pallo viedään esteen taakse muutaman metrin päähän, jos sillä saisi vielä lisää kiirettä kontaktille. Aika näyttää.

Ei kommentteja: