17.6.07

Agility SM 2007

Käytiin sitten kokeilemassa ensimmäistä kertaa agilityn SM-yksilökisaa. Joukkueisiin ei tänä vuonna mahduttukaan. Saldona minien karsintaradalta hylly 7 esteen jälkeen, jossa suora osoitti putken väärään päähän ja toisella puolella oli muuri. Olin armottomasti perässä (oikealla puolella), koira katsoi putken väärää (vasenta) päätä, jolloin tein tietysti ohjauksen oikealle ja koira ehti lukita muurin ennenkuin kerkesin palauttaa ohjauksen putken suuntaan. Muuri siis hypättiin, tuloksena hylly ja ei tietenkään sijoitusta. Muuten vauhti oli oikein kivaa ja rata sujui hienosti ja jäi erittäin hyvä mieli. Vauhtikin olisi voinut riittää finaaliin, jos tuota ylimääräistä estettä ei olisi hypätty, sen verran ripeän oloista oli meno. Rata oli muutenkin ihan mukava, joskin suurimmaksi osaksi ehkä yllättävän helppo. Tuomarina oli Leena Rantamäki-Lahtinen. Lupasin pienen sääntöuudistuksen julkistamisen aikaan, että tänä vuonna tullaan näkemään SM-kisoissa uusien sääntöjen mukainen sarjaeste ja siellähän se miniradalla oli.

Ei kommentteja: