19.10.06

TOKO-treeniä

Kurjat kelit ja aikaisin alkava pimeys on viime aikoina häirinneet treenaamista urakalla ja treenit onkin jääneet vähiin. TSAU-keskuksella käytiin vähän treenailemassa töiden jälkeen. Ensin taas ruudun rakennus koira autossa. Muutama seuraamispätkä pallopalkalla, jotka oikein innokkaita, mutta vaatii hiukan tekniikkatreeniä välillä. Ruudussa tällä kertaa pallo piilotettuna hiekkakasan taakse. Tällä kertaa meni ihan hyvin, mutta hidasti hiukan juuri ennen ruutua. Siirsin ruudun ja sillä aikaa paikallamakuu. Ilmeisesti kylmä tuli hieman, mutta pysyi kuitenkin, joten ei viitsi hirveästi treenata ettei siitä hirveän epämiellyttävää puuhaa tule. Otettiin myös kaukoja vähän liikkeenomaisesti jättö, mutta palkka 1-3 asennonvaihdon jälkeen ja vielä vähän leikinomaisesti. Varsin mainiota työtä. Kotiin päästyä otettiin vielä yksi tunnari pihalla valmiiksi ripoteltujen väärien seasta, mikä tällä kertaa korkeasta viretilasta huolimatta tosi hyvä.

Ei kommentteja: