25.5.06

Lisää sekalaista ja luonnetestin seuraamista

Tänään oltiin taas Tuulissuolla. Alkuun otettiin ohjattua noutoa avustajan kanssa ensin vain reunimmaisilla kapuloilla ja vain vasemmalta. Mallikkaasti meni. Seuraavaksi otettiin keskimmäinen kapula mukaan, joka ei ollut millään lailla ongelma, mutta nyt Ella meinasi jättää merkin välistä ja mennä suoraan noutoon. Kapulat pois ja alusta uusiksi, tällä kertaa myös merkki meni hyvin, kuten myös nouto. Kolmas yritys menikin sitten ihan oppikirjan mukaan.

Tämän jälkeen treenattiin kontaktiesteitä. Suoritukset varsin mallikkaita ja vauhdikkaitakin lukuunottamatta keinua. Eri keinuilla vauhdilla tuntuu kovasti olevan eroja. En tiedä onko sitten niin, että Ella pysähtyy heti kun huomaa keinun lähtevän laskemaan vai mikä erot teettää. Pitäisikö keksiä joku oikea tekniikka vai vaan luottaa treeniin, että jossain vaiheessa se alkaa haluta palkkaa nopeammin ja tekee nopeammin..

Tämän jälkeen kiinnitin koiran seinään ja kävin rakentamassa ruudun. Takaosaan hiekkakasan taakse pallo. Merkin kautta ruutuun juuri niinkuin pitikin. Otin kokeiluna tyhjän ruudun merkin kautta ja koira juoksi suoraan siihen kohtaan missä palloa pidetään, käskin seisomaan ja menin koiran luo palkkaamaan. Koira taas nurkan taakse piiloon, pallo ruutuun. Tällä kertaa toin huonoa linjaa merkille ja lähtikin mieluummin katselemaan auton renkaan vieressä olleita noutokapuloita merkiltä. Uudestaan sivulle, merkille ja nyt meni ruutuun. Kävin ottamassa vähän lähempää tyhjään ruutuun muutaman toiston ja siirtely ruudun sisälläkin onnistui ennenkuin menin aina koiran luo palkkaamaan. Vielä yksi toisto koira nurkan takana ja pallo näkymättömästi ruutuun ja nyt meni niinkuin pitikin. Tämän jälkeen merkkejä keräillessä vähän palloleikkiä.

Lopuksi vielä vähän agilitytreeniä kentällä valmiiksi rakennettuna olleella estejärjestyksellä. Ella oli tänään hyvin estehakuinen, irtosi melko hyvin ja suoritti rataa melko itsenäisesti. Mietityttää että onkohan noilla TOKO:n merkeillä ja ruuduilla tekemistä siihen, että Ella on alkanut taas irrota agilityradalla. Täytyy vaan alkaa ohjata tarkasti, itsenäisinä päivinä sitä ei enää juuri ainakaan aiemmin ole saanut enää lukituilta esteiltä kutsuttua pois.

Ilmottauduttiin luonnetestiinkin Helsinkiin 27.8. ja tänään sattui sopivasti olemaan spanielikerhon luonnetesti, jota käytiin seuraamassa. Mielenkiintoista nähdä hyvin erilaisia reaktioita koirilta ja sitä huomaa miten vähän koiraansa kuitenkin tuntee epämääräisissä tilanteissa, kun alkaa ajatella että mitähän oma tuossa tulee tekemään. Jotain arvauksia on, mutta erityisesti puolustushalussa ja terävyydessä kyllä arvelemani reaktiot ovat aivan laidasta laitaan. Elokuussa se kuitenkin sitten nähdään. Mielenkiintoista huomata, että jotkut pitävät luonnetestiäkin kilpailuna, jossa loppupisteillä on jotain merkitystä, vaikka kyseessä on testi, jonka tarkoituksena on kuvailla koiraa ja auttaa ymmärtämään sitä eikä se koira mihinkään muutu vaikkei hyväksyttyä tulostakaan saisi. Sama koira se on, sitä vaan voi olla helpompi ymmärtää. Nyt alan varmaan neuroottisesti tarkkailemaan Ellan käytöstä, että voin koko kesän spekuloida luonnetestitulosta.

Ei kommentteja: