IMCA kutsuu

Kesä on mennyt kisaillessa ja AVA-projekti on vähän kesken, kun tunnutaan aina jäävän sadasosilla yksi sija sertin saamisesta, mutta ne varmaan tulee sit kun ne tulee kun vaan yritetään tehdä mahdollisimman hyvin. Treenikontaktit alkaa sujua myös radalla useimmiten ihan sujuvasti, mutta kisoissa erityisesti A tuottaa päänvaivaa, ilmeisesti koira on todennut, etten jaksa odottaa sitä alas asti ja alkaa hiipiä ja odottaa lähtölupaa, kun taas treeneissä tietää että alas asti on tultava. Pitäisi varmaan uhrata joitain kisoja sille, että kisoissakin tullaan alas asti ja parissa kisassa tämä onkin hyllyjen jälkeen tehty.

Karsinnoista ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Ensimmäisellä radalla en osannut taas ohjata rennosti ja seurauksena koira oli sitä mieltä että lukee paremmin rataa kuin minä ja vähän jouduttiin keskustelemaan että mille esteille ollaan milloinkin menossa. Toisella radalla luotin pussin jälkeisellä hypyllä, että koira kyllä hakee. Juoksin vaan maaliin, yleisö huokaisi ja katsoin että koira on jaloissa, eli viimeisestä esteestä ohi. Sunnuntaille ei siis tarvinnut lähteä kuin katsojaksi. Positiivista, että kummallakin radalla nappisuorituksella aika olisi voinut riittää jopa pisteille asti, mutta kun ei tee nappisuorituksia, ei tule hyviä tuloksiakaan.

TR-listalla meillä on paras sijoitus ikinä, 176! Agi.fi rankingissä 66.

Tänään on sitten lähtö Unkariin IMCA:han, missä ei erityisiä tavoitteita muuta kuin että tehdään mahdollisimman hyviä ratoja ja sitten katsotaan tulokset.

Aulis on liittynyt laumaan

Aulis (auski(pauski)) onkin ehtinyt jo vähän toista viikkoa asustelemaan uudessa kodissaan, eli poika haettiin kotiin 16.8. 7 viikon ja yhden päivän ikäisenä. Automatka meni ihan kivasti, vähän piippailua aina  liikkeellelähtiessä, mutta ymmärsi luovuttaa melko nopeasti.

Ensimmäiset 2 yötä se piippaili, jonka jälkeen rauhoittui ja piipitys loppui. Nyt se jo nukkuu sujuvasti koko yön tai ainakin touhuilee niin hiljaisesti että ihmiset ja vanhemmat koirat pystyy nukkumaan.

Ella osallistuu ahkerasti kasvatukseen ja kertoo tarvittaessa kovaotteisestikin että mihin saa ja ei saa mennä. Lähinnä Ellan tavaroiden lähelle ei saa mennä. Into taas on raukka kun Aulis pitää miestä idolinaan ja yrittää liehitellä, mutta Intoa ahistaa eikä se oikein osaa sanoa sille kunnolla. Ellan kanssa järjestys on mennyt sille asteelle, että yleensä pelkkä paha katse riittää niin pyrripoika hiippailee vähin äänin ja oikein kauniiden ja selkeiden rauhoittavien eleiden kanssa muihin maisemiin. Sitten tulee murina ja lopuksi turpaan, mutta ei poika siitä kovin pitkään jaksa mököttää vaan hetken päästä pikkuriiviö on taas tekemässä kaikki osaamansa loikat ja murisemassa ja ärisemässä tyttöä leikkimään. Ei lähde vaan koskaan, koska hänen arvolleen sopii leikkiä vain kun hän itse haluaa.

Yksinolokin alkaa sujua kohtuullisesti, alkuun jaksoi vikistä melko kauan (äänitän koiria tietokoneella poissa ollessa että tiedän mitä tapahtuu). Ja yritti tulla ovesta juoksemalla ovea päin, en vaan tiedä tuliko pää vai tassut edellä mutta melkoinen ryske kävi. Olin kyllä sitkeämpi kuin pyrripoika ja odotin kunnes rauhoittuu. Autoilu on jo oikein miellyttävää, ei enää yleensä edes alota piippaamista kun parilla eka reissulla jouduin ajamaan ylimääräisen lenkin, kun matka ei lopu ennenkuin piippaaminen loppuu.

Syömisen suhteen ei oikein meinaa malttaa keskittyä, mistä soittelin jo Seijallekin, mutta jos Seija tätä lukee niin nyt syö jo.

Koulutuksellisesti ollaan panostettu vasta lähinnä yleiseen olemiseen, sisällä pystyy jo jotain pieniä koulutushetkiä pitämään, ulkona on herkästi vielä niin paljon ihmeteltävää ettei pysty keskittymään. Omaan nimeensä reagoi kohtuullisesti ulkonakin. Nyt osaa jo (sopivassa mielentilassa) istua ja mennä maahan melko kohtuullisilla vihjeillä. Omanlaisensa ongelma tässä on toistaiseksi palkkaamisessa se, että mun naaman nuoleminen tuntuu usein olevan kiinnostavampaa kuin mikään nami tai lelu, mikä on mulle ihan uutta. Tosin kun sopivalle päälle sattuu, niin repii naruleluja ihan loputtomiin. Pallohulluus on vielä työn alla.

Ja perustapoja ollaan opeteltu, on jo melko sisäsiisti kunhan pääsee ulos tarpeeksi usein, mutta sen verran kuitenkin että vaikuttaa ettei oikeasti haluaisi tehdä sisälle, aina ei vaan tajua oikeaa ajoitusta. Hihnassa kulkeminen sujuu kohtuullisesti ikään nähden. Metsässä kulki alkuun niin lähellä että oli varmasti leuka mustelmilla kun potkin sitä koko ajan, nyt osaa jo muiden koirien tavoin unohtua välillä tonkimaan sammalta. Penturuuan lisäksi tämä poika rakentuukin sammalesta, kuivista lehdistä ja kävyistä. Ja muutenkin kirmailee suunnilleen samoilla etäisyyksillä kuin lauman muutkin jäsenet.

Paikkoja ollaan myös katseltu, moottoritien yli menevä silta ei tuntunut missään vaikka reunalta ja sadevesiaukoistakin katseli alas. Tunneliin mennessä katsoi ensin että what ja sitten jatkoi matkaa. Arka tämä ei missään tapauksessa ole, mutta uusissa paikoissa pitää ensin aina vaan vähän arvioida tilannetta ja vieraissa paikoissa reagoi selkeästi erityisesti vieraiden koirien haukkumiseen. Agilitykentän laidallakin ollaan jo oltu vähän syömässä nameja ja leikkimässä narupallolla ja opettelemassa että ne muut koirat ja ihmiset on ihan normaaleja. Polkupyörät, mopot ja autot saa mennä. Yleisesti kaikki uusi mietityttää sen verran, että muutamaksi sekunniksi pitää istua miettimään että mikäs juttu tämä on ja sitten sen voikin melkein jo unohtaa.

Käytiin myös leikkitreffeillä katsomassa noin viikkoa nuorempaa bordercolliepentuetta, mihin joukkoon tämä asettui kyllä nopeasti sekaan ja painien perusteella yksi pyrri vastaa ainakin kolmea bortsua. Ja päättäväisyyttä riittää, kun oli päättänyt tulla mun luokse, niin ei haitannut vaikka kolme bortsunpentua roikkui turkissa ärisemässä.

Kaiken kaikkiaan mainio ja oikein reipas kaveri, joka osaa olla mitä tahansa sylikoirasta kauheaan riiviöön, mutta hyvällä huumorilla. Puudelinpentuun verrattuna tositosi erilainen.

Ja oppivainen ja draamatajua riittää. Pari ekaa kertaa yksin jättäminen onnistui, eli rutiini on että omaan huoneeseen ja ovelta "heippa, oo kiltisti". Muutaman kerran jälkeen alkoi ottaa vauhtia niin että ehti juuri livahtamaan ulkopuolelle ennenkuin ovi menee kiinni. Kun tästä hieman pariin kertaan keskusteltiin, tänä aamuna kun sanoin "heippa, oo kiltisti", meni pikapikaa kauimmaiseen nurkkaan ja mätkähti hyvin dramaattisesti kerälle.

SM-kisat 2009 ja muita kuulumisia

Yli puoli vuotta on vierähtänyt edellisestä tekstistä, mistä pyydän anteeksi niiltä, jotka ovat täällä sattuneet sillä aikaa käymään. Paljon on tehty ja tapahtunut - myös yksityiselämässä, minkä takia blogin kirjoittaminen ei ole ollut ihan päälimmäisenä mielessä ja se on vähän jäänyt.


Kuva: Juha Lehtikangas

12.6.2009 vietettiin ohjaajan syntymäpäivää ja päivä vietettiin matkalla Tornioon agilityn SM-kisoihin 2009. Lauantaipäivä tuli seurattua muiden kisaamista, kun joukkueessa (ATT:n, tuli huhtikuun alusta vaihdettua seuraakin) olimme vain varalla. Sunnuntaina olikin sitten aikainen herätys, minien hyppyradan rataantutustuminen kello 7:45. Oman vireen kanssa on ollut koko talven ongelmia ja kisaradat on kyläkisoissakin mennyt varmisteluksi ja olen paineistanut koiraa lähes kävelemään ratoja. Nyt päätin, että rennosti mennään niinkuin treeneissäkin ja luotetaan että koira osaa. Jos ei osaa, niin sitten treenataan lisää. Hyppyrata menikin omalle tasollemme loistavasti ja maaliin tultiin 1,25 sekunnin yliajalla. Hieman jännitti odotellessa, mutta finaaliin mentiin sijalta 30. Tavoitteet oli siis täytetty, yksi aikaisempi kokemus yksilökisoista on, mutta se päättyi noin 7 esteen jälkeen ja tavoite nyt oli päästä finaaliin ja toissijainen tavoite saada tehtyä rentoja ratoja.



Finaaliradalle latautuminen olikin sitten vaikeampaa ja paljon energiaa meni rentona pysymiseen. Hieman ennen rataa vielä koirakin huomasi että olen vähän jännittynyt, mutta käytiin hieman leikkimässä ja sain kuin sainkin tässä paikassa itseni psyykattua vielä toiseen rentoon rataan. Finaaliradalta tulokseksi tasan 0,00 mikä tarkoitti että sijoitus ei ainakaan huonommaksi muutu, kun yliaikatuloksella kukaan ei myöskään voi tulla takaa ohi. Kontaktit on edelleen vähän hitaat, mutta onnistuin tekemään ne nyt kohtuullisen rennosti koiraa paineistamatta mikä on meillä ollut suuri ongelma. Lopputuloksissa sijoitus 16 ja näiden onnistumisien kanssa vähintään suomenmestari olo itsellä.



Viikonlopun jälkeen siis hyvät tunnelmat kahden onnistuneen radan ja hyvän sijoituksen kanssa eikä edes yhtään harmittanut että oli ajanut Tornioon asti tämän takia. ATT:n väelle kiitokset paikan päällä hyvästä hengestä, kisoissa oli hyvä tunnelma muutenkin ja matkaseurakin täytti hyvin tehtävänsä ja piti minut automatkan hereillä, kiitos Jenni. Kiitos niille myös, jotka on jaksaneet kannustaa vaikka välillä oma toivo on ollut hukassa Johanna, Henna, Maarit ja kaikki ne, joiden nimiä en juuri nyt osaa tähän kirjoittaa.

Talvi meni siis huonoissa merkeissä, koira ei kulkenut ja ohjaus ei kulkenut. Onneksi jossain vaiheessa kevättä ymmärsin kokeilla, että kyse ei välttämättä ole pelkästä motivaatio-ongelmasta, vaan käytin Ellan Tanjalla hierottavana. Vasen puoli selästä olikin hieman jumissa ja rinta- ja lannerankojen välissä oli jumia. Lisäksi ilmeisesti eniten haittaavana hauis ja rintalihas oli jumissa. Näiden avaamisen jälkeen koira on taas alkanut kulkea huomattavasti paremmin. Treenaamassa ollaan nyt oltu vauhtia hakemassa ATT:lla mölliryhmässä, mikä on myös sopinut meille hyvin. Tämän lisäksi on tehty este- ja tekniikkaharjoituksia itsekseen. Kontakteilla ollaan selkeästi edistytty, hiipimislukko saatiin auki loppujenlopuksi makupala-alustan kanssa ja nyt treeneissä jo kontaktit sujuu todella hyvin. Kisoissa ohjaamisen kanssa on ollut ongelmia, kun paineistan itse koiraa kääntymällä sitä vastaan. Lisäksi muutenkin ohjaamiseen on haettu rentoutta, kun Ella on helppo paineistaa liian tiukalla ohjauksella, enemmän tilaa ja luottamusta koiralle toimii paremmin.

Unkarin reissu on palannut suunnitelmiin myös, Agirotuun mennään taas ilman joukkuetta ja kokeillaan maajoukkuekarsintojen tunnelmaa tänä vuonna ekaa kertaa.

Nyt keskitytään perjantain ja sunnuntain juhannuskisojen startteihin.

Hyvää juhannusta kaikille ja alan taas kirjoitella useammin.

Motivaatio ei ole lopullisesti hukassa

Torstainen treeni ilmeisesti oli ihan avuliasta, koska tällä kertaa hallille tullessa Ella oli todella kuumana ja vaivautui jopa kitisemään lähtöön jätettynä hieman. Muuten periaatteessa samaa hommaa kuin torstainakin, eli tarkoituksena etsiä motivaatiota ja hauskuutta ja muistaa treenata vähän vähemmän, torstai kun meni kestolta hieman överiksi kun ohjaaja ei osaa lopettaa. Nyt koira väläytteli kyllä ihan hyvää toivoa siitä, että voisi toimia vahingossa kotikentälläkin. Mielenkiintoista sinänsä, että ensimmäistä kertaa koiraharrastushistoriassani olen nyt valmis hyväksymään jopa tekniikan hajoamista ja hallinnan menetystä sillä hinnalla, että koiran motivaatio saadaan kuntoon..

Kadonneen motivaation metsästys

Vuorossa omatoimitreenit TSAU:n hallissa, tarkoituksena yrittää löytää kadonnut motivaatio, joka ei meinaa kotihallissa löytyä sitten millään. Samalla otettiin myös kontakteja namialustalla radan osina. Kaikki meni oikeastaan ihan kivasti, mukaanlukien kontaktit. Tällä kertaa rataa ei myöskään lopetettu kontakteihin, vaan jatkettiin namin syömisen jälkeen eteenpäin rataa. Hauska huomio, jonka olen aiemminkin tehnyt oli, että koira on kuuma paljon treenattuihin esteisiin kuten kontaktit ja kepit. Kontakteilla valitettavasti vaan liiallinen tarkkuus iskee eikä mene kovin kuumasti loppuun. Hypyt ja putket sen sijaan tuntuu olevan vähän pakkopullaa. Lisäksi motivaatiota on helppo tappaa liiallisella vääntämisellä ja saada vauhti kuolemaan, eli pitäisi jotenkin saada motivoitua tiukkaa kääntymistä seuraavalle esteelle. Suoravauhti taas on ihan okei. Lopuksi päätin myös motivoida hyppyjä vähän lähettelemällä edelle ja palkkaamalla pallolla.

Kun ei suju niin ei suju

Tänään oli taas kisapäivä, jonka olisi voinut jättää kokonaan väliin. Motivaatio itselläkin heti aamusta alkaen hukassa enkä saanut oikein kunnolla koottua itseäni. Ellan kanssa on ollut niin tahmeaa erityisesti TSAU:n hallissa, että siitä on alkanut tulla jo itseään toteuttava ennustus. Hetkellisesti rataantutustumisessa voi saada itsensä uskomaan, että hommasta voi tulla jotain ja sitten juttu leviää käsiin, kaikki hetken päällä olleet odotukset siitä, että juttu sujuisi sortuu viiden esteen aikana ja lopullisesti ensimmäisellä kontaktiesteellä. Kepeille vielä sisäänmeno väärin, niin luovutushylly olikin sitten valmis kun koira vielä TSAU:n hallille tyypilliseen tapaan lähes kävelee rataa. Ulkona lämmittelyesteillä meni taas kun ajatus ja hyvällä motivaatiolla ja kontaktitkin tuli reippaasti, mutta sisällä ei sitten millään. Toiselle radalle lähdettiin sitten ihan ilman mitään. 3 ekaa estettä ihan ok, minkä jälkeen koira meinasi jäädä keinulle kun ei lähde pois kulumallakaan alastulolta. Sitten vielä ottaa nokkiinsa siitä, että hänen korkeuttaan mennään ohjaamaan ja kävelee putken ja kepit ja muutaman seuraavan esteen. Lopussa sentään vähän suostui laukkaamaan kun pääsin viemään suoraa reippaasti edeltä, mutta tuloksena toisesta radasta 4 sekuntia yliaikaa. Pistää miettimään jatkoa vakavasti, nyt onneksi on kisataukoa ja voidaan tehdä ainakin yritys ottaa jotain back to basics -harjoituksia muutamalla esteellä kovalla motivaatiolla ja leikkien. Katsotaan, miten näistä pohjamudista kiivitään ylös.

Viimeiset kontaktit ennen kisoja

Tänään oltiin Inton kanssa kisaamassa ja käytettiin tilaisuutta hyväksi sen verran, että Ellan kanssa ihan vaan muutama toisto A:ta ja puomia niin, että apuohjaaja vei namialustan. Käskynä tässä versiossa "ota" ja harkinnassa on kovasti, että huomenna kisoissa kokeilen että saisko sen nyt kerran edes huijattua muiden juttujen kanssa edes kohtuureippaasti alas. Namin kanssahan se menee nyt jo ihan kivasti, mutta ei tietoa jos alusta puuttuu.

Agilitytreenit, myös rataa

Ellakin joutui tänään Inton treenien yhteydessä radalle, kun muuten olisi yksi onneton ryhmästä joutunut juoksemaan kahden koiran kanssa peräkkäin. Ennen ratatreeniä kuitenkin otettiin muutamia toistoja kontakteja taas pihalla. Itse rata meni periaatteessa ihan ok, mutta ongelmana tietysti kontaktien nopeus ja se, että olin tutustunut rataan vain Intoa varten, joten ekalla kerralla oli ajoitukset ihan pielessä. Kontaktit meni pihalla hienosti ja reippaasti, mutta sisällä radan yhteydessä ei sitten millään. Otettiin myös radan pätkä alle ja namialusta kontaktin alle, jolloin meni jo "ihan kivasti", mutta vaatii vielä paljon työtä. Radathan tolla kuitenkin menee "oikein" kun vaan vie.

Talvisia kontakteja

Tänään en sitten aloittanutkaan vielä kouluttamista, kun kurssit venyi pitkiksi, joten käytiin vaan pihalla ottamassa Ellan kanssa kontakteja. Onneksi oli vähän valkoista maassa, että onnistui ylipäätään treeni, kun kentän valot oli taas mitä oli ja en varsinaisesti saanut valoja siihen päähän, missä esteet on. Toivottavasti ne hoidettaisiin piakkoin jo kuntoon.

Tänään otettiin taas namipalkalla ja namialustalla A:ta ja puomia. Erityisesti alustalla nyt menee kohtuuhyvällä vauhdilla ja vähän testattiin ilmankin, kun ei kuitenkaan viikonlopun kisoihin ehdi mitään rakentaa oikeasti vielä(kään). Nyt pitää keskittyä ajoituksiin ja tekniikkaan kisoja varten mielikuvaharjoituksilla, että muistaa tehdä sen miten ne nyt on vähiten huonoimmat. Eli päästetään koira reippaasti edelle ja mennään ohi vasta alastulolla siten, että ollaan kontaktilla suunnilleen samaan aikaan. Ja rennosti ja paineistamatta alas ja käsky aivan lopussa. Maneereista on nyt päästävä yli, sekä minun että koiran.

Vielä kun oppisi tässäkin lajissa treeneissä lopettamaan ajoissa, kun TOKO:ssa se niin kivasti alkoi sujua. Puomi sujuu loputtomiin nyt ihan ok, mutta ongelmana on A-este, joka on tuon kokoiselle koiralle fyysisesti melko raskas ja tulee hinkattua väsymykseen asti. Kun ei se sitten kuitenkaan enää jaksa kovempaa mennä jos vielä kerran kokeilee. Jatkossa lupaan itselleni, että otan toistoja niin vähän, että vauhti ei hiivu.

Treenin jälkeen Ella saikin sitten Osterikäsittelyn eli nyt on parta ajettu niin että näkee eteensä ja sai vieläpä ansaitsemansa läppäkorvat ja siimahännän.

Minipuomi

Tänään tuli lainaan Mirvan musta-pinkki minipuomi että voidaan treenata kontakteja vähän ahkerammin jonkin aikaa. Otettiinkin heti jotain toistoja sisällä, mitkä meni ihan kivasti, ottaen huomiion, että puomi on hieman liukas ja parketti on liukas, mutta alastulot oli ihan reippaita. Ensin otettiin ihan vaan namipalkalla kädestä 2-on-2-off:ia ja sen jälkeen namialustalla muutama toisto. Kumpikin meni ihan kivasti. Hieman ilmeisesti hämmennystä aluksi aiheutti se, että omassa eteisessä on puomi joka on ihan liian pieni, mutta ideana onkin osittain, että saadaan lyhyellä esteellä palkkaustiheyttä nostettua, kun täysmittaiset kontaktit on niin kovin pitkiä. Pitää sijoittelua vielä miettiä, että saa vähän reippaampaa alkuvauhtia ja parempaa pitoa.