25.9.10

Agilityepikset ja piirimestaruus 2010

Perjantai-ilta meni ensin Auliksen kanssa maksimölliradalla ATT:n epiksissä ja sen jälkeen avoimen luokan rataa tuomaroidessa. Möllirata oli hieman hankala meille ja jouduin turvautumaan muutamaankin ohjaukseen mitä en koskaan ole tehnyt. Radalta löytyi myös kaksi takaakiertoa, jotka meni hyvin. Este 3 oli sijoitettu niin, että en onnistunut hankkiutumaan vaihtamaan puolta enkä myöskään uskaltanut valssata riman takana kun ei olla koskaan niin tehty (täytyy treenata) joten valitsin 4:lle takaaleikkauksen. Toisen takaakierron jälkeen vedin koiraa ennen seuraavaa estettä turhaan itseä kohti ja mietin myös että olisiko 11 pitänyt olla kääntyvä hyppy, nyt meni niin pitkäksi, että tuli 12:lle eri linjaa kuin oli tarkoitus enkä uskaltanutkaan juosta esteen takaa, kun oltiin niin vahvasti törmäyskurssilla. Viimeisessä putkessa en myöskään uskaltanut edes yrittää persjättöä ja pimennossa ollut hyppy tuli alas. En oikein tiedä miksi, osasyynä saattoi olla myös kehää rajaava aita hypyn takana. Täytyy kokeilla samanlaista jossain vaiheessa. Saattoi myös käskytys olla myöhässä.



Avoimeen luokkaan yritin suunnitella haastavan radan, jossa haasteita olisi muuten kuin takaakierroista. Ei se tosin ihan niin vaikea ollut kuin tuloksista voisi päätellä. Monet menivät siihen halpaan, että alussa keskittyivät varomaan vääriä esteitä sen sijaan, että ohjaisivat oikeille ja tästä tuli ajoitusongelmia kun varmisteltiin käännöksiä. Lähinnä alussa tuli karkailuja eri putkiin. Pienemmissä luokissa enemmän karkaili koiria puomilta renkaalle. Ja tietysti piirimestaruuksien aattona oli kontaktitreenausta ja lähtötreenausta, joista hyllyjä sellaisillekin jotka olisivat radasta sinänsä ihan hyvin selvinneet.


Lauantaina sitten olikin vuorossa Varsinais-Suomen Piirimestaruuskisat TSAU:n hallilla. Aamulla ensin joukkuerata, missä päätettiin vetää ihan vaan motivaatioratana rennosti ankkuriosuus, kun oli joukkueella 3 hyllyä alla. Ihan hyvä nolla sit vedettiin ja koiralle hyvä mieli. Seuraavaksi oli pari tuntia myöhemmin vuorossa hyppyrata ulkokentällä, tuomarina Anne Savioja. Rata oli ihan mielenkiintoinen eikä edes hirveän vaikea, mutta viimeiseen käännökseen ei puudeli lähtenyt mukaan vaan valkkasi renkaan putken sijaan. Agilityrata sisällä tuntia myöhemmin sitten olikin jotain ihan muuta. Rataantutustumisen jälkeen takaosan hyppyhässäköistä mulla oli suunnitelmana lähinnä sellainen kokeillaan nyt vaikka tätä, saattaa teoriassa toimia ja katotaan mitä tapahtuu mikä vaati paljon etumatkaa kepeiltä ja keinulta. Yllätyksekseni myös jo toinen tuollainen putkeen vienti A:n vierestä onnistui. Kepeille vienti oli aika kammottava. Onneksi huomasin että Ella alkoi vetää keppien suuntaan ja annoin luvan. Seuraavissa osissa jollain ihmemäihällä onnistuin osumaan oikeisiin hyppyihin takaosassa. Keinulle jätin koiran ihan oman onnensa nojaan kun tiesin, että 6 ja 7 on tosi hyvin tyrkyllä jos valssin ajoitus tai linja on pielessä. Maaliin tuloksella -4,75 ja 4. sija tältä radalta. Valitettavasti 2 koiraa oli poissa, joten osallistujia oli 41 ilmottautuneesta vain 39 joten serti ei sitten taaskaan valunut meille asti. Ja koska spekulointi on kivaa, niin hyppärin tuloskin olisi ollut noin -2, jos oltaisiin osuttu siihen viimeiseen putkeen ja sen yhden käännöksen onnistuessa oltaisiin sitten voitettu myös piirimestaruus. Tää laji on tämmöstä, ens vuonna sitten taas.


Ei kommentteja: