15.4.07

Työt häiritsee harrastamista

Jäänyt treenaaminen vähän vähemmälle, ei ole oikein enää töiden jälkeen riittänyt energiaa tällä viikolla. Missattiin valitettavasti SM-joukkueen yhteistreenitkin. Tänään sitten päätin, että otetaan vähän pihatokoa edes. Saatiin aikaiseksi läpimurto ruudussa, kun uskalsin tehdä kokeen mitä tapahtuu tyhjän ruudun kanssa ja sinnehän se pamahti keskelle seisomaan. Ennen Lahtea pitäisi muistaa ottaa varmaan myös sitä ruudun kävelyä, mutta nyt on ollut vähän paniikkia sen kanssa että meneekö koira koko ruutuun. Lisäksi otettiin kaikki kaukojen vaihtoja, mitkä oli aivan mielettömän hyviä tänään.

Ruudun naksuttelussa ilmeisesti motivaatiotaso on saatu riittävän korkealle, kun olen vaihtanut naksusta tulevan palkan palloksi namista. Aikaisemmin ruudun naksuttelu aiheutti kolmen toiston jälkeen valtavaa kyllästymistä, mutta pallolla jaksaa paljon enemmän toistoja.

Ei kommentteja: