13.3.07

Pihaleikkiä

Valoa alkaa jo riittää ja pihanurmelta on lumet sulaneet, joten töiden ja lenkin jälkeen suunnattiin pihanurtsille. Ruudun rakennuksen aikana tehtiin yläpihalla paikallaistuminen. Alkuun otettiin yksi ruutu melko läheltä parista eri suunnasta kosketusalustan, naksun ja pallon kanssa. Nämä meni varsin mainiosti, ihan ekalla toistolla käväisi hieman reunassa ennen kuin päätyi keskelle. Tämän jälkeen hajotin ruudun pihan reunoihin ja laitoin yhden merkin keskelle ja otettiin merkkien läheltä ohjattua. Ekalla toistolla haahuili hieman, kun ei ollut nähnyt kapulan laittamista paikoilleen, mutta ei ollut juuri kiinnostunut merkeistä vaan selkeästi etsi kapulaa. Tästä eteenpäin menikin mainiosti etenkin kun muisti kunnolla näyttää aivan oikean suunnan eikä liioitellut sivulle lähtöä. Tämän jälkeen ruutu pihan kulmaan ja merkit toisiin kulmiin ja merkkien kautta ruutuun. Vasemmalle lähetys kaksi kertaa onnistui hienosti, mutta oikealle lähetyksessä tykkäsi jostain syystä vähän haahuilla, kunnes päässä naksahti. Välillä sekoitukseksi vasemmalle lähetyksiä ja niiden jälkeen oikealle lähetyskin sujui taas. Kaikki tehtiin hyvin nopealla tempolla ja pallo lensi paljon. Lopuksi vaan heiteltiin vähän palloa.

Ei kommentteja: