7.1.07

Pieni tokotreeni

Tänään vihdoin sain aikaiseksi lähteä Tuulissuolle ottamaan vähän niitä enemmän tilaa vaativia liikkeitä. Aluksi perinteinen ruudun rakennus. Tämän jälkeen todella pitkä seuraaminen kokeeksi. Kesti hyvin, ainoa ongelma oikeastaan se, että alussa oli vähän hyppimistä ja väljyyttä, mutta parani loppua kohti. Ei kuitenkaan ongelmia, että into loppuisi kesken. Ruutuun meno oli tyypillisen hyvä, mutta merkille lähetys piti ottaa kaksi kertaa, kun ensimmäinen oli niin luokattoman huono. Olisi kai se ympyrän sisällä ollut, mutta ei sellaista treeneissä voi sietää. Toisella lähetyksellä menikin sitten niin, ettei paremmasta väliä. Ohjatussa tein tällä kertaa niin, että koira ei katsonut kapuloiden vientiä. Merkille meno oli hyvä, mutta jostain syystä itse näytin lähetyksessä tarpeettoman paljon sivulle ja sinnehän se sitten lähti. Uusi yritys ja lähetys taas rohkeasti kapulan suuntaan eikä kapulan puoleiselle sivulle niin johan sujui. Kävin viemässä kapulan takaisin ja nostelin väärätkin. Nyt suoritus oli niin hyvä, ettei paremmasta väliä. Tunnarissa tehtiin pitkän mallinen rivi, tällä kertaa nenätyössä kävi oikean jälkeen vielä seuraavasta varmistamassa, mutta palautus oli tosi hyvä. Otettiin vielä palautuksia namipalkalla ihan niin, että tikku koiran suuhun ja sivulle luovuttamaan. Ote on nykyään tosi hyvä eikä tällä kertaa sylkenyt liian aikaisin ulos. Turun KV-kokeeseen aikaa 3 viikkoa.

Ei kommentteja: