27.1.07

Ensimmäinen KV-koe - jotain hyvää, jotain huonoa

Ensimmäinen KV-koe on nyt takana. Kokemus oli ihan mielenkiintoinen ja tulos suunnilleen sellainen kuin ansaittiin viime aikojen treeneillä. Jotkut asiat siis meni kivasti, jotkut vähemmän kivasti. Aamulla 8 aikoihin menin Turun messukeskukseen paikalle ja kävin arpomassa itselleni suoritusvuoron. Olin kovasti elätellyt toiveita että vetäisen numeron 2, mutta numero oli 16 mikä tarkoitti todella pitkää odottelua paikallaolojen jälkeen kun kaikki yksilöliikkeet suoritettiin kerralla. Paikallaoloissa oltiin kolmannessa ryhmässä noin kello 9:20 ja yksilöliikkeisiin päästiin noin kello 13:20.
  • Istuminen ryhmässä 2 min. Tämä meni ihan jees, mennessä Ella oli vähän kiinnostunut matossa olleesta maalarinteipin palasta jonka päälle päädyin itse istumaan ja yksi piste pudotettiin sitten lattian haistelusta. 9
  • Paikalla makaaminen ryhmässä 4 min. häirittynä. Alku meni ihan hyvin. Piilossa ollessa sitten kuulin tutun (Ellan) äänen huutavan wouwouwou ja ihmettelin että mitähän nyt tapahtuu ja meidät sitten kutsuttiinkin takaisin. Paavo-mitteli oli rakastunut viereiseen rhodesiankoiraan ja ilmeisesti Ella ei hyväksynyt että lähimaastossa harrastetaan moista liehumista. Uudella yrityksellä meni hitaasti alussa maahan ja muuten suoritus jees. 9,5
  • Vapaana seuraaminen. Seuraaminen oli varsin mainiota suurimmaksi osaksi. Hieman epätarkkuuksia lähinnä suorilla. 8
  • Seisominen, istuminen ja maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Pysähdyksissä asennet oli hyvät ja ripeät, mutta seuraaminen ihan luokatonta ja väljää. Istumisen jälkeisessä käännöksessä meinasin kompastua koiraankin, kun käännös meinasi koiralta unohtua. Tärkeimmät kohdat kuitenkin taas onnistui. 8,5
  • Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno. Liukkaalla matolla pysähdykset mielestäni hyvät, seisominen olisi saanut olla hiukan napakampi. Lopussa perusasentoon tulossa aika paha törmääminen jalkoihin. 7,5
  • Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo. Tämä olikin sitten vähän katastrofi. Merkille meno ok. Lähti merkiltä ensin kohti luoksetulon lähtöpaikkaa ja kääntyi matkan varrelta vähän ruudun suuntaan ja päätyi aivan ruudun kulmaan merkin viereen. En ollut ihan varma olisiko sisällä jos käskisin maahan ja tyhmyyksissäni yritin sitten siirtää keskemmälle mutta eipä se oikein onnistunut ja päätyi tulemaan takaisin luokse. 0
  • Ohjattu nouto. Arvonnassa saatiin pelkäämäni oikea puoli, jossa oli pienessä kehässä ihan lähellä luoksetulon merkit. Yritin kovasti katsoa liikkeenohjaajaa kapuloiden viennin yhteydessä, mutta Ella suostui kuitenkin katsomaan vain mua ja siinä sitten kävi tyypillisesti. Ensin lähti johonkin sinne luoksetulon merkkien suuntaan reunalle, josta yritin kovasti lähettää vielä noutamaan, mutta ei meinannut hahmottaa. Lopulta sitten sain edes jotain tuomaan, mutta sekin oli keskimmäinen kapula. 0
  • Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten. Heitto jännitti eniten ja yritin asettua hiukan niin, että saisikin pompata vähän oikealle sivuun mutta tietysti pomppasi vasempaan. Tuli kuitenkin esteen yli takaisin. 8
  • Tunnistusnouto. Tämä alkaa olla aika hyvässä kunnossa, tosin tässä vaiheessa flunssaisen ohjaajan ääni alkoi pettää ja ainakin omasta mielestäni käskykin tuli ihan väärään sävyyn ulos. Joko siitä tai jostain muusta johtuen lähti vähän hitaasti kapuloille, mutta palautui oikea kapula ja ihan hyvällä otteella loppuun asti, ei tarvinnut pelätä pudottamista. 8
  • Kauko-ohjaus. Ensimmäisellä maasta seisomaan nousemisella tuli reippaasti eteenpäin ja vielä siitä siirtyi istumaan siirtämällä takapäätä eteen, muut mielestäni ihan jees. 5
Yhteispistemääränä siis huima 193,5 ja viimeinen sija kisassa. Saatiin sentään vielä juuri ja juuri tulos, että yhtään nollaa ei vielä olla tehty.

Loppupäätelmänä juuri ne asiat tuntuu pikkuhiljaa hajoavan, joita päästään huonoimmin treenaamaan kunnolla ja ne sujuu, mistä on kaikkein vahvin rutiini. Mitä sitten pitää tehdä? Otetaan taas kosketusalusta ja naksu käyttöön ruudussa pallon lisäksi, että vahvistetaan tyhjään ruutuun menoa sen pallon lisäksi. Ohjatussa pitää ottaa enemmän häiriötä ja koko kuviota rakennettuna niin, että koira ei näe kapuloiden vientiä, jotta usko riittäisi silloinkin kun ei viemistä muista katsoa. Kaukoja pitää leikkiä myös pitkillä matkoilla, mikä on talvella melko vaikeaa toteuttaa. Aletaan taas treenata ahkerammin, viime aikoina on ollut todella huonoa treeniä.

Ei kommentteja: