14.9.08

Agilityn kesäkausi

Kai pitäisi taas palata kirjoittamisen pariin, kun on ollut kesäaikaan vähän laiskaa. Etenkin kun tästä päivitysten puutteesta on alettu jo huomautellakin. Kesä on mennyt vahvasti agilityn parissa, TOKO odottaa vielä motivaatiota ohjaajalle.

Agirotu meni aivan käteen, ensimmäinen rataantutustuminen kello 7:00 josta syystä jouduttiin ottamaan sittenkin majoitus, kun ideana oli ettei tarvitsisi olla yötä missään kun menee vain lauantaiksi. Radalle päästiinkin sitten heti 4,5 tuntia rataantutustumisen jälkeen. Ella oli edellisellä viikolla alkupuolella venäyttänyt ilmeisesti selästään jotain ja tämä oli jo mennyt ohi niin, että suostui jo itse hyppäämään autoon ja sohvalle. Rata meni ihan ok hyllyyn asti, ei parasta vauhtia muttei missään tapauksessa hidastakaan. Iltapäivällä ulkoillessa katselin, että Ella liikkui taas toispuoleisesti ja totesin, että ei oteta toista starttia. Iltapäivällä pienen väännön jälkeen sain kirjan ulos kisajärjestäjiltä. Tämä oli ehdottomasti meille viimeinen agirotu. Tapahtuman koko ja rahastuksen maku on liikaa ja en ole kertaakaan vielä pois lähtiessä todennut, että olipa kiva päivä (tuloksista riippumatta), joten tämä oli viimeinen kerta.

Loppukesästä on juostu jonkun verran startteja, mutta menestys on ollut vähän heikkoa, sellaisia kummallisia huolimattomuusvirheitä pääasiassa. Elokuussa Salossa tämä eläin keksi sitten, että kontaktit voi loikata ja otettiin kaksi kontaktivirhettä samalla radalla. Eli taas takaisin piirustuspöydän ääreen ja sen jälkeen ollaan taas naksuteltu 2-on-2-off. Hyppyratoja on sitten hyllytetty. Raumalta sentään tuli agilityradalta nolla ja 4. sija kun kontaktit otettiin varman päälle alas asti kellosta välittämättä.

ATT:n kisa tänä viikonloppuna päätti tämän kesän kesäkauden meidän osalta huonosti ja tämä oli päivä, jolloin ei olisi pitänyt lainkaan nousta sängystä. Ohikulkutiellä kuului epäilyttävä poksahdus ja Tuulissuolla kävelyn jälkeen vasen takarengas tyhjänä. Tämä hieman häiritsi keskittymistä ja positiivista mieltä ja agilityrata meni vähän hitaasti ja lupia kysellen. Tosin keppien virheen jälkeen olisi pitänyt kuitenkin mennä tuloksen kanssa maaliin, kun otin lopussa ihan suosiolla hyllyn, koko radalta 3 tulosta ja 10:llä pääsi palkinnoille. Renkaanvaihdon jälkeen käytiin TSAU:n kentällä vähän leikkimässä ja hakemassa vauhtia sekä ottamassa vähän kontaktitreeniä, mikä meni vielä hyvin. Hyppyradalle lähtiessä katselin, että Ella hieman oli ontuvinaan vasenta etujalkaa, mutta pienen kävelyttämisen jälkeen tuntui normaalilta. Radan tuli todella hitaasti ja jopa ravasi kepit, mutta menin kuitenkin loppuun vähän yli 5 sekunnin yliajalla ja totesin, että ontuu ja viimeinen rata jätettiinkin sitten väliin. Ei kyllä mitään hajua mitä olisi tapahtunut, koska TSAU:n kentällä liikkui vielä normaalisti ja kuulemma vielä autosta ulos tullessakin. Tuloksena siis tälle päivälle puhjennut rengas ja rikkinäinen koira - olisi pitänyt jäädä sänkyyn.

Nyt parannellaan koiraa ja yritän parantaa myös tapojani kirjoittamisen suhteen kun nähtävästi täällä joku aina silloin tällöin jopa käy yrittämässä lukea sepustuksia (google analyticsin mukaan ainakin). Talvi varmaan pyöritään pääasiassa lähimaastossa kisailemassa kun pitkät talvipäivät jossain kaukana ei oikein innosta.

Pitkän harkinnan jälkeen myös päädyttiin hankkimaan laumalle hoitopaikka ja mennään sittenkin katsomaan sunnuntaiksi MM-kisoja parin viikon päästä.

1 kommentti:

Tanja kirjoitti...

No kyllä mää ainaskin täällä käyn välillä kuulumisia kurkkimassa :)