21.6.08

Agilitykisat Tuorlassa, päivä 2

Toinen ilta aloitettiin TR-kisalla, joka oli periaatteessa hyvin suoraviivainen juoksurata ihan paria käännöstä lukuunottamatta. Näillä ei yleensä Ellan suoranopeus riitä ja mukana vielä pari kontaktiestettä, joten odotukset ei olleet kovin korkealla. Mentiin kuitenkin ihan sujuvasti, joskin A oli taas ärsyttävän hidas. Tässäkin radassa pitkän valssin askellus jäi yhtä askelta lyhyeksi, mutta ei tapahtunut mitään haitallista. Tuloksena -9,66 ja sijoitus 4.

Toinen rata olikin kinkkisempi ja olisin melkein toivonut, että Juhannuksen olisi saanut lopettaa kisa 3:een mieluummin kuin tähän. Etenkin kun suoraan juostun kisa 3:n jälkeen koira tuntui olevan vähän turhankin kuumana. Ensimmäistä kertaa en edes muista miten pitkään aikaan Ella karkasi lähdöstä. Takaosassa käännöksessä 6:sta 7:aan se sitten teki mitä epäilinkin eli karkasi putkeen. Tässäkin tosin otin riskin ja valssasin 7:n toiselle puolelle mitä en normaalioloissa olisi tehnyt, mutta tänä viikonloppuna teemana oli riskinotto radalla ja Mirvakin yllytti tekemään tuon valinnan.

Viikonlopusta jäi kuitenkin hyvä mieli. Hyppyradalta olisin halunnut saada meille vertailuajan, koska radan suorittaminen tuntuu tällä hetkellä olevan varsin vauhdikasta kun taas edelleen kontakteilla hidastellaan. Nämä on nyt ehkä menneet takapakkia jopa hieman ja niitä pitänee treenata.

Ei kommentteja: