9.11.07

Hiljaiseloa ja vähän agilityä

Kirjoittamisen suhteen on ollut viime aikoina hiljaista, mutta niin on treenaamisenkin. Piirimestaruuksien jälkeen motivaatio oli suurimmaksi osaksi poissa mihinkään koiraharrastamiseen.

Agilityn suhteen pimeissä putkissa ei mitään murheita treeneissä PM-kisan jälkeen, kontakteja yritetään saada nopeammaksi, ensin hyvillä palkoilla, ei auta, sitten vähemmillä toistoilla, auttaa vähän, mutta pelko on, että niiden kanssa on tehty niin paljon virheitä niin monta vuotta, ettei niistä koskaan mitään tykkejä tule. Systeemi on kuitenkin, että virheitä ei hyväksytä eikä se kovaa alas tule vaikka hyväksyisikin. Treeneistä on myös työmatkojen ja ehkä pari kertaa motivaation puutteenkin takia ollut taukoja. Nyt kuitenkin pari viikkoa on käyty treenaamassa ja periaatteella, että kivaa on oltava eli helppoja ratoja ja leikitään. Viime viikolla kokeilin myös Intoa, joka tällä kertaa jopa suostui vähän paremmin kulkemaan muttei kyllä tarpeeksi hullu mun kanssa ole että voisi sanoa että menee kovaa. Ehkä tosin parempiin tuloksiin olisi teoreettisia mahdollisuuksia kuin Johannan kanssa kaahaamisella. Ellalle pieni tauko on tehnyt hyvää ja vauhtia on taas tullut lisää. Vielä lisää tulikin, kun päätettiin ettei sittenkään kasvateta näyttelykarvaa, vaan Ella sai ihka oikean meriheppaleikkauksen.

TOKO:n suhteen ollaankin sitten pidetty melkein totaalitaukoa, mitä nyt vähän tehty jotain pientä paikallaoloa ruokailujen yhteydessä ja pari kertaa jotain kaukoja ja seuraamisia ihan leikkinä. Ei ne mihinkään häviä, mutta hauskuutta tuntuu tässäkin tulleen lisää nyt kun on tehty taas tosi vähän. Talvi varmaan vietetäänkin vähän hiljaisempaa ja treenaillaan jotain pieniä perusjuttuja vähän säiden ja muiden olosuhteiden mukaan ja keväällä katsotaan, että keksitäänkö jotain tavoitteita. Kaikki arvokisatkin on kovin kaukana eikä vielä tietoa miten ne osuisi johonkin lomamatkoihin.

Ehkä pitäisi ensi kesänä korkata verijälkikoe..?

Ei kommentteja: