SPKL-lisenssi - koiraharrastuksen demokratian kuolema?

Ei tainnut moni arvata, mitä tulisi tapahtumaan kaksi vuotta siitä, kun Kennelliitto sopimuksella siirsi tokon, rally-tokon ja koiratanssin kokeiden hallinnoinnin sopimuksella Suomen Palveluskoiraliitolle. Syyskuussa 2017 SPKL ilmoitti, että vuoden 2018 alusta tulee kyseisissä lajeissa pakolliseksi SPKL-lisenssi, joka tarkoittaisi nykyisen häntämaksun lisäksi 40-50 euron lisäkustannusta kokeisiin osallistuville. Tällä saa lyhyesti kilpailuoikeuden, SPKL:n lehden tilauksen sekä tapaturmavakuutuksen. Palaan näihin myöhemmin, pureudun ensin päätöksentekoon, sen ongelmiin ja perusteluihin.

Kuka päättää?

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyy siihen, että tiedotteessa todetaan vain, että lisenssi tulee pakolliseksi. Ei sitä, mikä elin tämän on päättänyt ja millaisella oikeutuksella. Toisessa tiedotteessa, jonka SPKL julkaisi kentältä tulleen suuren vastustuksen jälkeen ilmenee, että asiasta on "päättänyt" yhdistyksen hallitus. Tiedote kuitenkin jatkaa, että "Asia esitellään taloustilannekatsauksen yhteydessä tarkemmin SPKL:n syyskokouksessa." Hallitus siis esittää ilmeisesti syyskokoukselle lisenssiä ja SPKL:n syyskokous pystyy tämän kaatamaan.

Yleiskokous pystyy tämän asian kaatamaan joka tapauksessa halutessaan. Yhdistyslaki (503/1989 35§) sanoo hallituksesta: "Hallituksen on lain ja sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti hoidettava yhdistyksen asioita." (Korostukset kirjoittajan) Hallitus ei siis ole yhdistyksessä päättävä elin. Kuka sitten tekee yhdistyksen päätökset, joiden mukaan hallituksen on lain mukaan asioita hoidettava? Yhdistyslaki vastaa tähän myös hyvin yksiselitteisesti (503/1989 16§): "Päätösvalta yhdistyksessä kuuluu sen jäsenille." Säännöissä voidaan määrätä myös, että päätösvaltaa käyttävät valtuutetut tai jäsenyhdistysten edustajat liittokokouksissa. Valtuutetut kuitenkin ovat demokraattisesti jäsenten valitsemiä ja jäsenyhdistysten edustajienkin tulee lopulta ajaa jäsenyhdistyksen jäsenten valitsemia asioita.

Ongelma valitettavasti on, että jos palveluskoiralajien harrastajat haluavat lisenssin, niin tokon, rally-tokon ja koiratanssin harrastajilla ei ole SPKL:ään välttämättä minkäänlaisia demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia. Valitettavasti myös monella on se käsitys, että hallitukset ovat päättäviä elimiä yhdistyksissä kuten ne ovat yrityksissä ja yhdistyksen jäsenyyttä kohdellaan kuin asiakkuutta. Sen sijaan, että käytettäisiin päätäntävaltaa, joka yhdistyksen jäsenille kuuluu, äänestetään jaloilla ja lähdetään yhdistyksestä ja vielä useammin vain hetki mutistaan ja lopulta hyväksytään asiat. Tässä tapauksessa iso ongelma on se, että asiaa ajetaan taholta, joihin monella asian vaikutuspiirissä olevalla ei ole vaikutusmahdollisuutta.

En ollut suuresti yllättynyt, kun Suomen Kennelliitto teki oman tiedotteensa asiasta saatuaan huolestuneita viestejä harrastajilta. Perusteluina asian hyväksynnälle tiedotteessa on: "Suomen Palveluskoiraliitto on itsenäinen järjestö, joka päättää oman toimintansa rahoituksesta. Ymmärrämme kuitenkin jäsenten huolet maksun vaikutuksesta harrastamiseen ja pidämme todella tärkeänä, että toiminnan kehittämisen keskelläkin mahdollisuudet myös matalan kynnyksen lajeihin säilyvät. Kennelliitto toivoo, että SPKL seuraa harrastajamäärien kehitystä ja tekee niistä johtopäätöksensä."

Emme tiedä, millaisella sopimuksella SKL on lajit antanut SPKL:n hallinnoitavaksi, mutta SKL:n näkemys törmää lajisääntöihin kuin Sipilän hallitus perustuslakiin. Esimerkiksi rally-tokon kilpailusäännöt asettavat ehtoja vain koiran osallistumiselle. Ohje kokeiden rajoittamisesta ei myöskään tunne mahdollisuutta edes rajoittaa koetta vain lisenssillisille kilpailijoille. Ollaan siis mielenkiintoisessa tilanteessa, että SPKL vaatii lisenssiä kokeeseen ilmoittautumiseen, mutta kilpailun järjestäjällä ei sääntöjen mukaan ole sääntöjen mukaan mahdollisuutta sulkea lisenssitöntä kilpailijaa pois kokeesta. Jos SKL (ja tarkoitan tässä SKL:n päätäntävaltaa käyttäviä tahoja, en hallitusta) haluaisi, olisi koemuodot mahdollista ottaa pois SPKL:n hallinnasta, koska ne ylipäätään ovat SPKL:n hallinnassa vain 2015 tehdyn sopimuksen perusteella.

Mitä lisenssillä halutaan?

SPKL julkaisi tiedotteen, jossa lisenssin käyttöönottoa perustellaan, mutta perustelutkin ovat kuin suoraan Sipilän hallitukselta.

Yksi tärkeimmistä SPKL:n tavoitteista on mahdollistaa koe- ja kilpailutoiminta niissä lajeissa, joita se hallinnoi. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi liitto pyrkii jatkuvasti kehittämään sekä koe- ja kilpailutoimintaa tukevia sovelluksia että toimihenkilökoulutusta. Lajikirjo on suuri, mikä johtaa väistämättä myös työmäärän ja kustannusten kasvamiseen. 

 Puretaanpa. Lyhyesti liitto tarvitsee rahaa sovellusten kehittämiseen ja toimihenkilökoulutukseen sekä koetoiminnan pyörittämiseen. En tunne SPKL:n tapaa kouluttaa toimihenkilöitä, mutta ilmeisesti toimihenkilökoulutus on osallistujille maksutonta, koska lisenssirahoja tarvitaan toimihenkilöiden kouluttamiseen. Lisäksi elämme ilmeisesti myös koiraharrastuksissa digitalisaatiokuplassa, jossa sovelluksia (ilmeisesti Virkku) täytyy jatkuvasti kehittää kehittämisen ilosta ilman suurempaa tarvetta.

Jos katsotaan koetoiminnan rahoitusta, täytyy katsoa koemääriä ja sitä, miten 3,50€ häntämaksut tulevat kokeista. Kennelliitto on julkaissut Kokeet ja käynnit -taulukon, josta alla olevaan taulukkoon on otettu koekäyntien määrät.

Koesuoritukset ja häntämaksut lajeittain

Tulevat lisenssilajit siis tuottivat vuonna 2016 häntämaksuja 56322€ kun palveluskoirakokeet tuottivat 13919,50€. Jos jotain ei tehdä SPKL:ssä todella väärin, tällä 70241,50€:lla pyörittää Virkkua helposti ja vielä vähän kehittääkin. Jos helpottaa hahmottamista, niin ei-palveluskoirakokeet ovat tuottaneet 80% tai 4/5 häntämaksuista. Ja ei-palveluskoirakokeet ovat tuottaneet  4 kertaa niin paljon häntämaksuja kuin palveluskoirakokeet. Koen ongelmalliseksi sen, että 80% koetuotoista SPKL:lle tulee lajeista, joiden harrastajilla ei lähtökohtaisesti ole demokraattista päätäntävaltaa kyseiseen yhdistykseen ja nyt sanotaan, että tämä ei riitä.

Lisäys 3.11.2017

Sain huomion sosiaalisessa mediassa, että yllä oleva taulukko ei sisällä kaikkia häntämaksuja, vaan vain suunniteltujen lisenssilajien häntämaksut vuodelta 2016. Luonnetestien, MH-luonnekuvausten ja pelastuskoirakokeiden yhteenlaskettu koekäyntien määrä vuonna 2016 oli 3157, joka tekee 11049,50€ lisää häntämaksuja.

Kaikkien SPKL:n hallinnoimien lajien häntämaksut

Tämä muuttaa alun perin ilmoittamaani tilannetta siten, että häntämaksuja on yhteensä 81291€, joista koiratanssin, rally-tokon ja tottelevaisuuskokeen osuus ei ole 80%, vaan vain 69%, joka on kuitenkin reilusti valtaosa kerätyistä häntämaksuista.

/Lisäys 3.11.2017 päättyy

Seuraavaksi voidaankin katsoa SPKL:n puheenjohtajan palstaa, jossa käsitellään lisenssiä ja yritetään auttaa ymmärtämään ja hyväksymään asia. Jokainen voi lukea tekstin itse ja siellä nostetaan esiin aiemmin mainitsemani digitalisaatio ja järjestelmien kehittäminen.

Toinen asia, josta puhutaan on sidosryhmille tarvittava rajapinta. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että pakottamalla lisenssiin lehtitilauksen (joka on yksinään 40€, lisenssi joka sisältää lehtitilauksen arviolta 40-50€) saadaan nostettua lehden tilaajakantaa, mikä tietysti kasvattaa levikkiä ja auttaa mainostilan myymistä. Ei vaatine suurta päättelykykyä kun ottaa huomioon lehden osuuden lisenssin hinnassa, että kyseessä on ensisijaisesti lisenssiksi naamioitu tapa kasvattaa lehden levikkiä. Minulle täysi arvoitus on se, että miksi lisenssiin tarjotaan "ilmainen" vain kilpailuissa voimassa oleva ohjaajan tapaturmalisenssi lajeissa, joissa ohjaajille ei käytännössä onnettomuuksia satu. Ellei kyseessä ole If:lle tehty kauppa siitä, että olisivat saamassa ison kasan kohdennetun mainonnan kohteita. Jos kyse olisi muunlaisista sidosryhmistä, ei tämä perustelu pitäisi millään lailla vettä, koska jo nyt SPKL saisi Virkun tietokannasta milloin tahansa luettelon minkä tahansa lajin ohjaajista.

Talouden tasapainosta puheenjohtaja toteaa, että yhdistys on voittoa tavoittelematon, niin kuin yhdistyksen lain mukaan pitää olla. Mutta se ei estä rahastusta ja "rikastumista" välillisesti siten, että rahaa keräämällä voidaan tehdä enemmän juttuja. Samassa todetaankin, että jo nyt häntämaksu kattaa kokeiden ja tulosten käsittelyn - juuri ja juuri, joten kustannusvastaavuus on kohdallaan. Ihailtavan rehellistä on kuitenkin todeta, että rahaa halutaan kerätä "koemuotojen hallinnointiin, palkkakuluihin, edustusjoukkuekuluihin ja lukuisiin muihin kuluihin." Eli SPKL:n väen palkkoihin (Ilmeisesti kyseessä on muut kuin kokeita ja tuloksia käsittelevät, koska näiden kustannukset katetaan puheenjohtajan sanojen mukaan jo nyt häntämaksulla) halutaan rahaa myös niiltä, joilla ei ole minkäänlaista päätäntävaltaa SPKL:n asioihin. Minulla ei ole todellista tietoa siitä, että mistä edustusjoukkueista puheenjohtaja puhuu, mutta kiinnostaisi tietää minkä verran SPKL käyttää rahaa esimerkiksi TOKO-maajoukkueeseen. Lukuisiin muihin kuluihin kuulunevat muussa kohdassa mainitut vapaaehtoisten kulukorvaukset sekä kokousten matkakulut.

Lopuksi puheenjohtaja toteaa vielä, että hurjat huhut lisenssitoimintaan liittyvistä laittomuuksista ja ennakkotapauksista on täysin vailla todenperäisyyttä, asiantuntemusta ja asiapitoisuutta. Myönnän, että en ole lakimies, mutta työssäni kyllä joudun tekemisiin monenlaisten laki-, säädös- ja sopimustekstien kanssa ja asiantuntemustani saa vapaasti kyseenalaistaa aiheessa. Hurjat huhut lisenssiin pakottavasti sidottavien oheistuotteiden laittomuudesta ja ennakkotapauksista eivät kuitenkaan ole vailla todenperäisyyttä ja asiapitoisuutta. Jokainen voi käydä itse lukemassa Kilpailu- ja kuluttajaviraston ratkaisun siitä, että tapaturmavakuutuksen sitominen urheilulisenssiin "on kilpailunrajoitus, joka aiheuttaa kilpailunrajoituslain 9 §:ssä tarkoitettuja vahingollisia vaikutuksia järjestäytyneiden urheilijoiden tapaturmavakuutusmarkkinoilla. Rajoituksen seurauksena kilpailevat vakuutusyhtiöt estyvät tarjoamasta vaihtoehtoisia tapaturmavakuutuksia lisenssivakuutukseen sidotuille urheilijoille. Menettelyllä urheilija sidotaan liiton toimesta yhden vakuutusyhtiön asiakkaaksi, mikä rajoittaa hänen mahdollisuuttaan kilpailuttaa eri yhtiöitä ja valita itselleen parhaiten sopima vakuutustuote." ja "Sidonta on kilpailunrajoitus, jossa tavarantoimittaja suostuu myymään hyödykkeen vain sillä ehdolla, että ostaja hankkii toisenkin hyödykkeen samalta myyjältä." Mitään faktaa ei tarjota vastineeksi sille, että kyseinen ratkaisu ei koskisi myös SPKL-lisenssiin pakollisena sidottua vakuutusta sekä jälkimmäisen lainauksen perusteella lehden sitominen lisenssiin ei olisi kilpailunrajoituslaissa tarkoitettua sidontaa. Jokainen voi tahollaan miettiä, miksi Agilityliiton lehti pitää tilata erikseen eikä kuulu lisenssin hintaan.

Mitä on tehtävissä?

Kyynisyydessäni pahoin pelkään, että tämäkin on asioita, joista ensin valitetaan hetki ja sitten vaan lopulta hyväksytään. Mutta jos halua on, asioita on vielä tehtävissä, jos halua on:

1. SPKL:n hallituksen päätöksen voi kumota tai sitä voi muuttaa SPKL:n päätösvaltaa käyttävä kokous. Valitettavasti rally-tokon, tokon ja koiratanssin harrastajista suurella osalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa SPKL:n asioihin, vaan olemme SKL:n tekemän sopimuksen takia tahtomattamme kyseisen liiton asiakkaita. Minulla ei ole tietoa siitä, miten paljon palveluskoiralajien harrastajien keskuudessa on kannatusta lisenssille, mutta nämä kuulunevat usein myös yhdistyksiin, jotka voivat ajaa SPKL:n hallituksen "päätösten" yli.
2. SKL voi ottaa lajien hallinnoinnin takaisn SPKL:ltä. Tämän pystyy teknisesti toteuttamaan viemällä asia valtuustoon tai pahimmassa tapauksessa yleiskokoukseen. Kokeita pystyttiin järjestämään ja tuloksia saamaan jalostustietokantaan jo aikana ennen Virkkua. Näissä lajeissa suoritusten ja osallistujien määrä ei ole käsityönä tehtäväksikään valtava. 100% omistajuudella showlinkistä SKL:ltä löytyy myös yritys, joka pystyy ilmottautumisten ja tuloskirjausten kannalta vaativampiinkin lajeihin kuin tässä lisenssilajeiksi päätymässä olevat.
3. Vetoa sääntöihin. Jätä lisenssi ostamatta ja yritä jatkossakin ilmottautua kokeisiin ja jos se ei onnistu, tee asiasta valitus SKL:n kurinpitolautakunnalle, joka valvoo sääntöjen noudattamista. Tällä hetkellä sääntöjen mukaan kokeita ei pysty rajoittamaan lisenssillisiin kilpailijoihin. Jos taas kurinpitolautakunta toteaisi, että lisenssin vaatiminen säännöistä huolimatta on sallittua, olisi SKL mielenkiintoisessa asemassa todetessaan virallisesti, että säännöistä ei oikeastaan tarvitse välittää ja on hyväksyttävää, että faktisesti SPKL:n hallitus muuttaa sääntöjä, jotka eivät ole heidän päätäntävallassaan.
4. Koska ei-palveluskoiralajien harrastajat ovat oikeasti Kennelliiton tekemän sopimuksen kannalta asiakassuhteessa tahtomattaan SPKL:ään, on tällä kertaa myös mahdollisuus boikottiin ja jaloilla äänestämiseen. Äärimmäisenä keinona jos kukaan ei ostaisi lisenssiä eikä kukaan ilmottautuisi kokeeseen, voisivat kaikki koejärjestäjät osallistujien puutteessa perua kaikki kokeet ja SPKL:ltä jäisi saamatta 80% häntämaksuista. Sillä aikaa kun tilannetta ihmeteltäisiin, kaikissa lajeissa voisi järjestää epävirallisia kilpailuja ja haitaksi jäisi lähinnä se, että tuloksia ei saa jalostustietokantaan.

Jokainen voi sitten tahoillaan miettiä, että kannattaako tämän tyyppistä päätöksentekoa ja rahankeruuta, valittaako siitä somessa mutta hyväksyy sen kuitenkin vai haluaako edes yrittää tehdä asialle jotain. Itse olen jo tehnyt oman valintani.

Paragilitydiskurssi

Olin ajatellut, että palaisin ainakin satunnaisen bloggaamisen pariin sen myötä, kun palaan ehkä jollekin harrastuskentälle nyt kun lonkat on vaihdettu (Sen tarinan voi lukea toisesta blogista) ja etäisyyttä koiraharrastuksista otettu riittävästi. Ajattelin kuitenkin ottaa kantaa viime päivinä paragilitystä käytyyn keskusteluun, joka lienee tällä hetkellä jo hidastumassa. Keskustelussa on pääasiassa pyöritty asian ympärillä onnistumatta oikeasti keskustelemaan itse asiasta.

Tämä niin sanottu diskurssihan on edennyt normaalin nettikeskustelun tapaan. Ensin joku nostaa esimerkin kanssa asian esiin. Tämän asian esiin nostajaa syytetään kateudesta ja epäempaattisuudesta. Parakisaajat solidaarisuudessaan uhriutuvat huolella. Sitten kansanrintamana puolustetaan esimerkkinä ollutta. Toisaalta sitten myös toiselta puolelta arvostelu näyttää ajoittain kohdistuvan henkilöön, jolla on erioikeuksia. Mutta kohde on täysin väärä, koska hän ei liene niitä itselleen myöntänyt, vaan katseen pitäisi kääntyä lajiliittoon. Ja kaiken tämän metakeskustelun keskellä ei pystytä lainkaan puhumaan itse aiheesta. Ja jos joku yrittääkin ihan kiihkottomasti puhua asiasta, niin pääsee samaan kateellisten ja epäempaattisten ihmisten joukkoon keskustelun aloittajan kanssa tai viestit hukkuvat kaiken metakeskustelun massaan.

Asian keskiössähän on joillekin parakisaajille myönnetty aikatasoitus, jonka turvin esimerkkinä ollut tapaus voitti kilpailun ja sai sertin. Se jää nähtäväksi, onko asia niin tabu että siitä ei saa puhua, vaikka ei nimeäisi tapausta ja kyseistä kilpailijaa. Mutta kokeilen kuitenkin sillä oikeutuksella, että olen alunperin kisannut terveenä, sitten parakisaajana ja tällä hetkellä en lainkaan, vaikka varovasti harkitsen kisakentille paluuta.

Perusteet aikatasoituksille?

Puolustusrintaman yleisimmät argumentit itse asiaan ovat olleet: (en lähde analysoimaan käytettyjä syytöksiä sen enempää)

• Paragilitykisaajat ovat ihailtavia (tämä sisältää esimerkkitapauksen)
• Ethän haluaisi vaihtaa osia parakisaajan kanssa?
• Tasa-arvo
• Onhan raveissakin tasoituslähtöjä

Jos tuosta lähdetään järjestyksessä purkamaan, niin en ole tainnut nähdä yhtään viestiä, jossa olisi väitetty, että parakisaajat eivät saisi kisata tai että he olisivat jotenkin alempiarvoisia. Vähän samaan ryhmään kuuluu tuo toinen, että muistutetaan, että paragilitykisaajilla on joku kurja vaiva, jonka takia he ovat paragilitykisaajia. Harva terve ihminen haluaisi olla epäterve. Ja ihan ilman tieteellistä tietoa uskon tai ainakin haluan uskoa, että pääosa ihmisistä pitää ihailtavana sitä, että kaikkine rajoituksineen ihmiset tekevät asioita ja positiivisella mielellä puskevat eteenpäin. Itse asian kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

Tasa-arvo taas voisi jopa hetken kuulostaa ihan oikealta argumentilta ennen kuin asian laittaa puntariin. On jopa vedottu yhdenvertaisuuslakiin, jonka noudattaminen on edellytys valtionavulle. (Keskustelukommentin perusteella, en aio tarkistaa lähdettä, koska se on merkityksetöntä onko tämä totta) Yhdenvertaisuus tai yleisemmin arkikielessä käytetty sana tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi kilpailuissa, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus voittaa. Vaan sitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua. Sen sijaan voidaan argumentoida, että jos joidenkin kisaajien osalta tulokset lasketaan eri tavalla kuin toisten, on tilanne nimenomaan epätasa-arvoinen. Kello on hyvin objektiivinen mittari suoritusajalle, kun taas esimerkiksi aikatasoituksen määrä väkisinkin perustuu subjektiiviseen arvioon. Tässä kohtaa lienee myös syytä muistuttaa, että agilitysuorituksen aika mitataan koirasta eikä ohjaajasta. Jos yhdenvertaisuuteen vaadittaisiin jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus voittaa, ei itse starttia tarvittaisi lainkaan, vaan tulokset arvottaisiin. Ja jokainen voi pohtia, että paljonko esimerkiksi tämä ohjaaja ansaitsisi kilpailussa aikatasoitusta yhdenvertaisuuteen vedoten? Ja miten se sitten määriteltäisiin niin, että kaikki olisi lopuksi tasa-arvoisia? Toisaalta voidaan myös argumentoida, että jos parakisaajat saavat aikatasoituksen sillä perusteella, millä nopeudella ohjaaja liikkuu, niin miten yhdenvertaisuus toteutuisi, jos kuka tahansa ei voisi saada aikatasoitusta perustuen omaan maksiminopeuteensa?

Se on sinänsä totta, että hevosurheilussa esimerkiksi raveissa on tasoituslähtöjä. Mutta siellä tasoitukset perustuvat erilaisiin laskelmiin. Ja kaikkien ne perustuvat hevosen suoritukseen, ei ohjaajan ominaisuuksiin. Näistä voi kukin lukea lisää ravikilpailusäännöistä.

Entäs sitten agilitysäännöt?

Agilityn kilpailusäännöissä on kohta 24, jossa todetaan:

"Liikunta-, näkö- ja kehitysvammainen ohjaaja voi hakea kilpailutoiminnan erityislupaa, mikäli kilpaileminen vaatii poikkeusjärjestelyjä. Erityisluvassa määritellään, miltä osin kilpailutoiminnan vakiintuneista toimintatavoista voidaan ohjaajan vammasta johtuen poiketa. Erityislupa on kilpailunjärjestäjän pyynnöstä esitettävä kirjallisena."

 Agilitytuomarin ohjeessa todetaan:

"Kilpailutoiminnan erityisluvalla ohjaajalle voidaan myöntää oikeus jatkaa rataantutustumista 2 minuutin ajan yksin tai yhdessä toisten erityisluvan saaneiden ohjaajien kanssa tai muita rataantutustumiseen liittyviä erioikeuksia."

Nämä ovat ainoat löytämäni viittaukset säännöstöstä erityislupiin. Mielenkiintoinen nyanssi näissä on, että agilitysäännöt eivät kerro, kuka erityisluvan voi myöntää tai keneltä sitä haetaan. En tunne kyseisen sääntökohdan esityötä, koska en ole siihen osallistunut enkä ainakaan tiedä, missä esityöt olisivat luettavissa. Yleisesti työssäni luen paljon erilaisia säännöstekstejä ja kirjoitusasu "mikäli kilpaileminen vaatii poikkeusjärjestelyjä" viittaisi siihen, että sääntökohdalla on haluttu nimenomaan mahdollistaa kilpaileminen. Vaatiiko kilpaileminen aiempaan tasa-arvoargumenttiin vedoten mahdollisuuden voittaa? Voiko hitaalla koiralla kilpaileva siinä tapauksessa hakea erityislupaa koirakohtaiselle aikatasoitukselle? Keskusteluissa ei olekaan näkynyt kertaakaan, että kukaan olisi pahoittanut mieltään nimenomaan tämän tekstin mukaisista erityisluvista, joita kilpaileminen vaatii. Esimerkiksi nuo tuomarinohjeessa mainitut rataantutustumisen erioikeudet tai tarpeellisten apuvälineiden käyttö radalla.

Toinen ainakin esimerkkitapauksessa vastaan tullut ongelmallinen kohta liittyy ihanneaikaan ja tulokseen. Kilpailusäännössä todetaan kohdassa tasoluokat:

"Tasoluokkien eroina ovat radan vaikeusaste ja etenemisnopeus. Ihanneajan määrittämiseen käytetään radan pituutta ja agilitytuomarin määrittämää etenemisnopeutta."

Agilitytuomarin ohjeessa todetaan ihanneajasta:

"Agilitytuomari määrittää ihanneajan kilpailun tasoluokan, erityispiirteiden ja vallitsevien olosuhteiden mukaan. Ihanneaika määräytyy jakamalla radan pituus valitulla etenemisnopeudella. Etenemisnopeus määrittää sen, montako metriä sekunnissa koiran tulee edetä radalla. Etenemisnopeus on kuitenkin viitteellinen eikä nopeuden tulisi olla pääasiallinen arvosteluperuste. Ihanneajan ylityksestä annetaan aikavirheitä. Esimerkki: Radan pituus 160 metriä, etenemisnopeus 4,0 m/s, ihanneaika 40 sekuntia (160m : 4,0 m/s)."

 Esimerkkitapauksessa erityisluvassa on aikatasoitus muotoiltu ihanneaika +30%. Sopivan tasa-arvoisen tavan keksimisestä tämän tasoituksen määrittelemiseen olen keskustellut jo yllä, mutta tästä aukenee toinen, ehkä vielä suurempi ongelma, nimittäin se, kuinka agilitykilpailun tulos määrittyy.

Kilpailusääntö toteaa yksiselitteisesti:

"Tulos muodostuu koirakon yhteisvirheistä sekä suoritusajasta. Suoritusaika mitataan sadasosasekuntien tarkkuudella."

Tiedossa on yleisesti, että nollatulokset usein ilmoitetaan negatiivisina aikavirheinä ja niin kauan kuin yllä mainitun tyyppisiä aikatasoituksia ei ole olemassa tämä tuottaa oikean järjestyksen. Ihanneaikaa käytetään kuitenkin sääntöjen mukaan (maksimiajan määrittämisen lisäksi) aikavirheen määrittämiseen. Tämä tarkoittaa, että noin muotoillulla aikatasoituksellakin nollatuloksen voi saada, vaikka käyttäisi siihen enemmän aikaa kuin tuomarin määrittämä ihanneaika, mutta tulosluettelossa kilpailun voittaja on sääntöjen mukaan se virheetön rata, jolle mitattu absoluuttinen suoritusaika on nopein.

Virheellisen sääntötulkinnan myötä agilityliiton myöntämän tasoituksen turvin esimerkkikoirakko ei pelkästään voittanut yksittäistä kilpailua, vaan tästä seuraa myös sivuvaikutuksia Kennelliiton ja joidenkin mielestä koiran jalostusarvon suuntaan. Esimerkkitapauksen koira nimittäin sai suorituksestaan myös hyppysertin. Tämän kirjoituksen kohderyhmä varmaan tietää, että serteillä koira sitten aikanaan pystyy muuttumaan valioksi ja ainakin Kennelliiton mielestä tämä lisää koiran jalostusarvoa niin paljon, että sille annetaan nimen eteen ihan virallinen valiotitteli. Ilman virheellistä sääntötulkintaa tulosten osaltakin sama toistuisi siinä tapauksessa, että koiran suoritusaika on nopein puhdas rata absoluuttisesti mitattuna.

Miten erityislupia sitten myönnetään?

Agilityliiton sivuilta löytyy agilityliiton hallituksen hyväksymä dokumentti "Paragility erityisluvat agilityn koulutus- ja kilpailutoiminnassa". Siinä todetaan:

"Paragilityharrastajat voivat hakea erityislupia helpottamaan kilpailemista kansallisissa agilitykilpailussa. Nämä myönnetyt erityisluvat ja tasoitukset ovat voimassa ainoastaan tavallisissa kansallisissa kilpailuissa."

Huomio on lähinnä tekninen, mutta kyseisessä dokumentissa mainitaan, että erityislupien lisäksi myönnetään kilpailuihin myös tasoituksia. Erityisluvat nimittäin löytyvät mainittuna agilitysäännöstöstä, mutta agilitysäännöstö ei tunne lainkaan termiä tasoitus. Henkilökohtainen ihanneaikakerroin tosin muuttuu samassa dokumentissa myöhemmin erityisjärjestelyksi kilpailusuoritukseen liittyen ja tasoituksista ei löydy esimerkkiä.

Mitäkö mieltä minä?

Aikoinaan kun olin tekemisissä Agilityliiton paratoimikunnan kanssa (joka ainakin silloin valittiin erittäin läpinäkymättömästi ja epädemokraattisesti, mutta se on ihan toinen tarina), minullekin useita kertoja tuputettiin ajatusta, että laita erityislupahakemus menemään. En koskaan hakenut, koska en sellaista tarvinnut. En itse ole koskaan edes hakenut mitään "statusta" liitolta tai edes lähettänyt Agilityliitolle lääkärintodistusta. (Kisasin SM:issä sillä luokituksella, jonka olin aiemmin PAWC:hen saanut) Tiedän kyllä henkilöitä, joille erilaiset erityisluvat ovat tarpeellisia, koska kilpaileminen (ainakin järkevästä ja/tai turvallisesti) sellaisia vaatii.

Itse olin tyytyväinen siihen, että paraohjaajille oli näitä erityislupia olemassa, jotta he voivat yhdenvertaisin edellytyksin osallistua agilitykilpailuihin. Olin tyytyväinen siihen, että saatiin myös kansallisesti SM-kisat. Mutta silloin jo minulle joku mainitsi aikatasoitukset. Olin silloin niitä vastaan enkä henkilökohtaisella tasolla suhtaudu suopeasti edelleenkään, mikä tästä kirjoituksesta on jo ehkä lukijalle ilmennyt.

En hyväksy sitä, että jos tällainen ihanneaikakerroin jollekin onkin myönnetty, että tämän henkilön kimppuun aiheesta käydään. Syyttävän sormen kuuluu mennä liiton suuntaan, joka on kyseisen erityisluvan myöntänyt. En hyväksy myöskään sitä, että käydään voittajan kimppuun, jos kilpailujärjestäjä ei osaa järjesteää tuloksia sääntöjen mukaisesti. Silloin syyttävän sormen kuuluu mennä kilpailujärjestäjän suuntaan sekä lopulta sen tuomarin suuntaan, joka on kyseisen tulosluettelon vahvistanut. En myöskään hyväksy sitä, että paraurheilijat uhriutuvat. Enkä sitä, että asian esiin nostaneiden kimppuun käydään.

Ennen kaikkea en hyväksy sitä henkilökohtaisella tasolla, että asiasta tuntuu olevan mahdotonta puhua asiana.

Lienee aika laittaa vuosi 2014 pakettiin

Yksi kalenterivuosi on taas vierähtänyt. Tämä vuosi päätyi lopulta olemaan kaikesta kilpailullisesta ja tuloshakuisesta koiraharrastamisesta välivuosi. Agilityssä olen kouluttanut muita enemmän kuin treenannut itse ja PAWC:kin lopulta jäi tältä vuodelta välii. Siihen on lopulta monta syytä. Olisin tällä kertaa matkustanut yksin, joka on ison lentoboksin kanssa hieman haastavaa. Lisäksi treenaaminen jäi alkuvuodesta vähiin kun kasvateltiin Auliksen joulukuussa revenneen kannuskynnen tilalle uutta. Kävipä mielessä myös, että mitäs jos koira menee rikki kun tällä kertaa olisi kallis reissu ja vain yhden koiran kanssa, kun Ella viettää ansaittua eläke-elämää. Lopulta treeniaikakin olisi jäänyt vähiin, kun treenien kesätauon aikana täysin ainakin itselleni yllättäen koko halli ja ulkokentät olivat poissa käytöstä pihan asfaltointitöiden takia, jonka takia kesällä treenaaminen ei onnistunutkaan. Kaiken muun päälle vielä uudessa työssäni oli sellainen tilanne, että jouduin matkustamaan paljon ja harjoituspäivää edellisenä päivänä olinkin vielä Itävallassa työmatkalla, joten järjestelyt olisivat olleet vähintäänkin haastavat.

Iloiset lentokenttäkoirat EFOP kiitotie 14:n jatkeella

Lopulta siis tänä kesänä olen itse keskittynyt purjelentämiseen ja koirien kanssa ollaan pääasiassa hengailtu, kierrelty metsissä, kallioilla, pelloilla, heitetty frisbeetä ja juoksenneltu iltaisin lentokentällä. Kukaan ei ole kiipeillyt seinille, vaikka agilityä on ollut tänä vuonna hyvin minimaalisesti ja kaikki ononnellisia.

Ella täytti kesällä 12 ja porskuttaa hyvin mukana. Kuulo on heikentynyt ja ehkä vähän valikoiva, mutta mummo on pirteä. Syksyllä oli hieman jännittäviä paikkoja, kun Ella oli jostain saanut silmäänsä syvän haavan ja sitä paranneltiin pitkään ja hartaasti, mutta nyt ollaan kunnossa.

Aulis on kynsivammansa jälkeen pysynyt ehjänä ja pitää metsissä, lentokentillä ja kallioilla juoksemisesta.

Muutakin tuli päätettyä kuin vuosi tässä vaiheessa. Päädyin erinäisistä syistä, joista tulen luultavasti kertomaan myöhemmin siihen tulokseen, että en enää voi tukea ATT:tä vapaaehtoistyölläni kouluttajana ja päätin (laskujeni mukaan) 5 vuoden jälkeen lopettaa kouluttamisen tähän joulutaukoon. Nähtäväksi jää vielä, minkä seuran lisenssin tulen hankkimaan, jos jossain vaiheessa haluan palata kisakentille.

PAWC 2014 - Agilityliiton tuki edustusjoukkueelle

Ella ja Aulis lähdössä Tsekin kautta Unkariin 2013. Kumpikin kuvassa.

Tämä tarina alkaa loka-marraskuun vaihteesta 2013, kun Koiramme-lehden toimittaja otti minuun yhteyttä ja pyysi para-agilityaiheista haastattelu- ja kuvaussessiota. Jos joku tätä lukeva ei tiedä, on PAWC ParAgility World Cup, joka on käytännössä para-agilityn maailmanmestaruuskilpailut ja suurin ja todennäköisesti ainoa kansainvälisesti merkittävä para-agilitykilpailu maailmassa. Marraskuussa pidetty haastattelu kuvineen päätyi Koiramme-lehteen 12/2013, jossa todetaan:

...70 euron tuki noin 1000 euron reissusta on varsin näennäinen. - Suomen PAWC-joukkueen edustajat kantavat asuissaan Agilityliiton sponsoreiden logoja, mutta kustantavat matkansa itse. Asu voi jopa rajoittaa omien sponsoreiden hakemista. Agilityliiton sponsoreina on useita suuria koira-alan yrityksiä, joten voi olla vaikea löytää sellaista yritystä, joka ei olisi näiden kilpailija, Suuronen miettii.

Agilityliiton puheenjohtaja ja paragilitytoimikunnan vetäjä Jari Helin myöntää, että tasavertaisuuden puute on ilmeinen. - Liitossa on keskusteltu PAWC-joukkueen kustannusten korvaamisesta nykyistä laajemmin. Tahtotilaa on, ja uskon, että tilanteen korjautuminen on vain ajan kysymys, Helin sanoo toiveikkaana.

Tämä lausunto lehdessä, jonka levikki oli kyseisen lehden kohdalla 134305 herätti minussakin hieman toivoa, että ehkäpä jo ensi vuonna. Mainittakoon tuesta myös sellainen hieman hassu piirre, että Ella on käynyt PAWC:ssä kilpailemassa kolmesti, joista kahdella ensimmäisellä kerralla palasimme kategorian 3 yhteiskilpailun voittajana. Sääntöjen mukaan hallitsevat mestarit osallistuvat kilpailuun ilmaiseksi, joten Ellan osalta olen kolmesta PAWC-kilpailusta saanut tukea vain ensimmäiseen kahden jälkimmäisen ollessa ilmoittautumismaksultaan hallitsevalle mestarille ilmaisia. Mitä taas tulee mainostilaan, niin PAWC-edustuksen osalta ei voi sanoa kuin että halvalla menee.

8.2.2014 toivo paremmasta tuesta lisääntyi hieman, kun Jari Heliniltä tuli sähköposti paragility-postituslistalle, johon minut lisättiin vuonna 2011, vaikken lupautunutkaan toimikunnan toimintaan osallistua kuin kommentoinnin verran. Postin sisällöstä otteena:

MM-kisat onko tietoa paljonko matkat ( lentäen ) ja hotelli maksaa.
Eli kustannus arvio koko reissusta.
Montako Sagin pitäisi maksaa ?

Vastasin itse tähän  katsomiani lentojen hintoja. Valitsin Finnairin hinnat, koska ainakaan nopeasti en löytänyt, että mikään muu lentoyhtiö kuin Finnair lentäisi suoria lentoja Helsingistä Milanoon, joka taas on vuoden 2014 kisapaikkaa lähin kenttä. Järjellisen ajomatkan päässä olevia kenttiä tosin löytyy myös parista naapurimaasta, mutta näihinkin muiden yhtiöiden kuin Finnairin suorat lennot olivat melkoisen harvinaisia. Mieluusti tosin lentäisin jollain muulla, koska muilla lentoyhtiöillä ruumassa oleva koira maksaa noin 50-60€/lento, kun Finnairilla hinta on 10€/kg/lento, mikä siis Auliksen kokoisella koiralla (16kg) Atlas 60 lentoboksissa (11kg) tekee 27kg x 10€ x 2 eli yhteensä 540€ pelkistä koiran lennoista.

Edit 18.3.2014 19:23 Finnairin lemmikkihinnat ovat muuttuneet, ruumassa matkustava lemmikki on nyt 75€/suunta ja matkustamossa matkustava 40€/suunta. Kiitos huomiosta, Elina Jänesniemi.

Kuukausi kului taas aiheen suhteen hiljaisuudessa ja 8.3. lähetin postin ja kysyin, mikä on suunnitelma tämän kyselyn suhteen ja millä aikataululla. Kisoihin tuossa vaiheessa oli aikaa puoli vuotta ja olisi kiva pystyä aloittamaan päätösten tekeminen. Isompi tuki helpottaisi matkajärjestelyjä. Vastaus ei tullut Jari Heliniltä, vaan Anne Juntuselta, joka kertoi:

toimikunta on nyt laitettu uusiksi ja viime perjantaina oli tämän vuoden ensimmäinen kokous.

Pawc ilmoitus on olemassa liiton sivuilla, ja uusi versio on tulossa ensi viikolla. Haku tulee olemaan toukokuussa ja tästä tiedotamme erikseen.

Olin kuullut kyllä, että toimikuntaa ollaan uusimassa, mutta en missään vaiheessa, että miten se kootaan tai millainen sen asema liitossa tulisi olemaan. Kysely tuli myös välikäden kautta eikä esimerkiksi nykyisen toimikunnan vetäjältä. Tämä ei ihan täyttänyt mielestäni sitä avointa ja läpinäkyvää päätöksentekoa, josta uusi toiminnanjohtaja videohaastattelussaan puhui, mutta tämä on vain sivujuoni tämän tarinan suhteen eikä kovin oleellista. Koska tietoa ei vielä tullut tuen suhteen, kysyin, kuinka liitto aikoo tukea lähtijöitä tänä vuonna. Anne vastasi:

Tämän vuoden liiton avustus lähtijöille on sama kuin edellisinä vuosina, eli ilmoittautumismaksun maksaminen max. 10 lähtijälle.

Tämä herätti uteliaisuuteni, että mihin Jari Helinin Koiramme-lehdessä mainitsema tahtotila oli kadonnut. Etenkin kun juuri kuukausi sitten oli kyselty paljonko matka maksaisi ja moniko pitäisi kustantaa. Minua alkoi kiinnostaa, että miksi näin, joten kysyin:

Onko tuen pitäminen samana kuin aiemmin toimikunnan esityksestä tehty
päätös vai onko toimikunta esittänyt jotain muuta ja joku muu elin
(hallitus?) on päättänyt jotain muuta?

Tähän toimikunnan vetäjä vastasi tai oikeastaan ei vastannut:

Tänä vuonna mennään näin. Ensi vuonna voi olla toisin.

En suostunut oikein vielä tähän tyytymään, vaan kysyin:

Eli ette halua vastata kysymykseen, että kenen päätös oli, että tuki
on sama kuin aiempina vuosina?

Johon Anne Juntunen edelleen:

Tämän hetken toimikunnan tietoon tuli Agilityliitolta tämmöinen tieto ja tulevaisuus voi olla muutakin.
Jatkossa pyrimme kehittämään toimintaa parempaan suuntaan.

Vastaus ei edelleenkään oikein ollut vastaus, vaan otin toimikunnan jäsenenä ilmoitetun Jari Helinin kohteeksi:

Jari varmaankin hallituksen jäsenenä osaisi kertoa, onko päätös siis
hallituksen ja millainen mahdollinen muu esitys on ollut käsittelyssä,
jos on ollut ja minkä tahon tekemänä?
Millaisilla perusteluilla hallituksessa on päädytty siihen, että
PAWC:ssä edustavat eivät tarvitse enempää tukea?
Onko hallituksessa keneltäkään tullut tukea suuremmalle tuelle?

Jari Helin ainoana paratoimikunnan hallitusjäsenenä ja agilityliiton hallituksen varapuheenjohtajana antoi eräällä tavalla tyhjentävän vastauksen, joka toisaalta herätti lisäkysymyksiä:

Hallitus ei ole käsitellyt asiaa.

Tämän jälkeen yritin vielä saada vastausta siihen, että missä päätös sitten on tehty, kun se tuskin on yleiskokouksen esityslistallakaan ollut. Valitettavasti tätä asiaa ei tavallinen agilityharrastaja pysty varmistamaan, koska liitto ei julkaise esityslistoja tai pöytäkirjoja. Jari ei vastannut.

Hieman asiaa sivuavaan aiheeseen liittyen minuun oli yhteydessä parikin kilpailutoimikunnan jäsentä ja minulta pyydettiin erinäisiä selvityksiä PAWC-aiheeseen liittyen, koska olivat kilpailutoimikunnan kokouksessa seuraavana päivänä käsittelemässä PAWC-aihetta. Nämä tulivat erittäin keskustelevassa sävyssä, vaikka selvityksen pyytämisessä saattaakin olla negatiivinen taustasävy, mutta en keksinyt parempaakaan sanaa.

Sain kyseisen kokouksen jälkeen eräältä kilpailutoimikunnan jäseneltä pitkät terveiset kokouksessa puhutusta vastineena pitkään heille toimittamaani selvitykseen. Sain myös vastauksen siihen, miksi tuki on pysynyt samana kuin aiempina vuosina.:

... Tähän liittyy esimerkiksi tuo tuki PAWC joukkueelle muutenkin kuin vain ilmomaksun muodossa. Aiempi para työryhmä ei toimittanut lainkaan 2014 vuodelle budjettia SAGIn hallitukselle hyväksyntään 2013 vuoden puolella ... lukuisista pyynnöistä huolimatta. Tämän vuoksi ainoastaan ilmomaksut ovat merkittynä tälle vuodelle sillä muuta ei ollut pyydetty. Koska tämä vuosi on jo pitänyt suunnitella viime vuonna, ei ole mahdollista muuttaa asioita tälle vuodella

Asiat alkoivat siis selvitä. Paratoimikunnan vetäjä, Jari Helin, joka oli myös viime vuonna hallituksen jäsen ei ollut siis toimittanut budjettiesitystä paratoiminnan osalta. Tämän vuoden SAGIn hallituksen varapuheenjohtaja ei siis ole joko tiennyt, että liiton budjettiesitys tehdään edellisenä vuonna tai ei ole sitä jostain muusta syystä tehnyt. Jotenkin on vaikea uskoa, että monivuotinen hallituksen jäsen ei tietäisi, milloin budjetti pitäisi tehdä. Sitä en tiedä, miksi hän katsoi aiheelliseksi kysellä matkojen hintoja, kun tätä vuotta oli jo edetty yli kuukausi, vaikka ainakin luulisi tietävän, että budjetti on jo vahvistettu. Mallin ottamiseen olisi varmasti kelvannut esimerkiksi MM/PM-joukkueen tai EO-joukkueen budjetti. Tai jos on kiireitä, olisi voinut esimerkiksi toimikunnalle delegoida ehdotuksen teon. Viimeinen paragility-listalle tullut posti Jari Heliniltä ennen helmikuuta on kuitenkin lähetetty päivämäärällä 23.7.2013, joten yli puoleen vuoteen emme kuulleet silloisesta paratoimikunnan vetäjästä mitään.

Edit 18.3.2014 22:27 EO-joukkueen budjetti ei välttämättä kelpaisi malliksi. Kilpailijalta saamani tiedon mukaan myös EO-edustuksesta maksetaan liiton puolesta vain ilmottautumiset.

Tämän tiedon jälkeen pyysin Jaria mielestäni täysin aiheellisesti harkitsemaan motivaatiotaan ja resurssejaan para-asioiden hoitamiseen. Hänet ilmoitettiin kuitenkin minulle paratoimikunnan jäseneksi edelleen ja oletan, että hänen on tarkoitus toimia linkkinä kilpailutoimikunnan ja hallituksen suuntaan, koska on jäsenenä kummassakin. Historia kuitenkin osoittaa, että edes toimikunnan vetäjän paikalla ollessaan yhteydenpito hallitukseen ei ole ollut toimivaa. Tämä viittaa mielestäni siihen, että joko henkilöllä ei ole aikaa tai muita resursseja tai motivaatiota ja halua tehdä vastaanottamiinsa luottamustehtäviin kuuluvia tehtäviä.

Jari Helin, paratoimikunnan jäsen ja liiton hallituksen varapuheenjohtaja vastasi minulle lajiliiton luottamustehtävissä toimivalle sopivan arvokkaasti:

Para on budjetoinut tälle vuodelle 1500 euroa. Toiminta olu hiljaista menneenö vuotena mutta Vellu sulta eo tullut ainuttakaan kommenttia viime vuonna. Mutta aiina voi tehdä itse paremmin.

Muutama huomio kuitenkin. Ensinnäkin, en ole ottanut vastaan agilityliiton luottamustehtävää, jossa esimerkiksi budjettiesitysten tekeminen kuuluisi minulle. Toiseksi, ajatukseni tuen suuruudesta kuitenkin Koiramme-lehdessä Jari Helinin antaman lausunnon perusteella on mennyt perille, mutta asialle ei ole tehty enempää kuin puhuttu lehdessä kauniita, joskin jälkikäteen todettuna tyhjiä sanoja. Kolmanneksi, koska budjettikysely ei ole tullut paragility-postituslistalle, oletan, että useat kyselyt ovat menneet Jari Helinille, joka oli silloin toimikunnan vetäjä. Kyselyt eivät ole missään muodossa tavoittaneet paragility-postituslistaa, joten en ole pystynyt ennen helmikuuta ottamaan aiheeseen kantaa.

Syy tuen pysymiselle ilmoittautumismaksun suuruisena on siis se, että Jari Helin, Suomen Agilityliiton nykyinen hallituksen varapuheenjohtaja, paratoimikunnan sekä kilpailutoimikunnan jäsen, monivuotinen Suomen Agilityliiton hallituksen jäsen, entinen paratoimikunnan vetäjä, ei ole vastannut hänelle esitettyihin pyyntöihin budjettiesityksestä.

Tapahtui lenkillä - lenkkeilyetikettiä

Facebookissa tarinan jaoinkin, joten jotkut ovat sen ehkä jo lukeneetkin jonkinlaisessa muodossa. Ajattelin kuitenkin ehkä jakaa sen tännekin, kun viimeaikoina on kovin vähän tullut kirjoiteltua muuten mitään ja nyt on melkein asiaakin. Ensinnäkin yksi loistava asia Turussa on tehty. Ennen vanhaan koirat oli ulkoilureiteillä kielletty "Talvella", nyt sanamuoto kylteissä on vaihdettu muotoon "Hiihtokaudella", joten ulkoilureiteillä voi kuin voikin liikkua koirien kanssa siihen asti, että latukoneet ne sulkevat. Tänä aamuna suunnattiinkin sitten Katariinan ulkoilureiteille.

Katselin ulkoilureitillä kaukaa, kun 2 setteriä juoksi vapaana. No, hyvä juttu, täti otti ne hienoon Y-hihnaansa ja lähti kävelemään ulkoilureittiä pitkin vastaan toinen koira toisessa ja toinen toisessa reunassa, minä yhdessä reunassa molemmat koirat reunassa. Omat koirani siis kulkevat aina minusta katsottuna reunan puolella, Aulis edessä, Ella takana. Hieman ennen kohtaamista katsoin, että tässähän on toivoa, kun täti settereineen pysähtyi. Toinen setteri meni maihin. En kylläkään ymmärrä näitä jotka pysähtyy aina tekemään toisen koiran kohtaamisesta jonkunlaisen numeron, mutta yleensä niistä kuitenkin pääsee ohi. Ja ihmetyttää myös, että miten kaksi tällaista kohtaajaa pääsee koskaan toisistaan ohi.

En ihan hirveästi yllättynyt siitäkään, että maissa ollut setteri ponkaisi pystyyn ja kohti kun oltiin kohdalla, mutta odottamatonta olikin se, että hihnan toisesta päästä alkoikin tulla löysää. Eikä ollut edes fleksi, joten tällä kertaa en kohdista arvosteluani taitamattomiin fleksinkäyttäjiin.

Setterit vaan tunkee kohti ja täti antaa niille löysää perästä. Siinä sitten omat koirat selän takana itse revin loimista ja pannoista kahta setteriä pois päin omasta laumastani. Mistä alkoi mielenkiintoinen keskustelu, jota en vieläkään oikein ymmärrä. Se meni kutakuinkin näin - ehkä hieman lyhennettynä:

Minä: "Mitä VITTUA sä teet?!?!?!?"
Täti: "Emmä tiedä"
Minä: "Et sä jumalauta voi päästää niitä noin?!"
Täti: "Mulla on sellainen tapa"
Minä: "Älä enää IKINÄ päästä niitä toisten luo"
Täti: "..."
Minä: "Sä et tolla tee mitään muuta kun toisten elämästä helvetin vaikeeta"
Täti: "Niin"

Ja täti on ihan halvaantuneena ja hämmentyneenä siinä. Toivon, että se ei oikeasti ole niin pihalla ja toivon, että täti pelkäsi, että aikoisin olla paha sille ja sen koirille. Mun toivomalla vaihtoehdolla sentään tästä tilanteesta voisi tapahtua jonkunlainen oppiminen sillekin tädille.

Seuraavalla kohtaamisella luultavasti lienee aiheellista muistuttaa edellisestä ja pyytää ohittamaan meidät pysähtymättä ja päästämättä koiria meidän lähelle, etten joudu puolustamaan laumaani.

Jotenkin tuntuu, että joillain koiranomistajilla on erikseen tarkoitus tehdä muiden elämästä vaikeaa.

Melkein julkkis

Harvemmin kameran tuolla puolen. Kuva: Aino Pikkusaari

Tänään kolahti postiluukusta Koiramme-lehti, johon tehtiin haastattelu ja kuvaus tasan kaksi viikkoa sitten kotihallilla. Juttu löytyy kuvineen siis Koiramme numerosta 12/2013 sivuilta 62-66. Tunnustan, että kun kuvaus buukattiin harkitsin pienen hetken, että lähtiskö movemberit, mutta päädyin siihen, että jos on projektiin lähdetty, niin ne pidetään loppuun asti.

Sen verran oli asiaa, että haastattelua jouduttiin myöhemmin vielä jatkamaan puhelimitse, kun sanottavaa oli aika paljon. Täytyy todeta tässä vaiheessa mielenkiintoisena kuriositeettina, että Koiramme-lehti, jonka taustalla on paljon parjattu Suomen Kennelliitto ry vaikuttaa jutun myötä olleen kiinnostuneempi saavutuksistani maailmalla kuin lajiliitto, jonka sponsorivaatteissa olen maailmalla kisannut ja seissyt palkintopallilla. Liiton tiedotukselta ei ole irronnut edes muutamaa sanaa wordpressiin nettisivuille. Ei myöskään viime vuonna, vaikka silloin sentään olin Ellan kanssa ykköspallilla ja Aulis kolmospallilla.

Kuva myös 11-vuotiaasta sankarista, kaksinkertaisesta voittajasta ja kerran hopeamitalistista, joka on suorittanut PAWC:ssä kolmena vuonna 9 rataa ilman yhtään ratavirhettä. Kuva: Aino Pikkusaari

Pihakoiria kouluttamassa

Tänään kävin kouluttamassa osaavien ryhmää tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien koulutuksessa ATT-areenalla. Koirakoista saamani tiedot oli melko vähäiset, joten jouduin suunnittelemaan radan vähän niin, että mille tahansa tasolle on jotain koulutettavaa.

Melkeinpä tiesin, että kaikki koulutettavat eivät tule tekemään koko rataa. Kaikille kuitenkin tuli annettua ajateltavaa koiran ohjaamisesta ja radan suorituksen suunnittelusta ja kaikille saatiin omaan tasoon nähden aikaiseksi onnistumisia eikä edes pahoja turhautumisia saatu aikaan ja radasta saatiin tehtyä koirille ihan selkeää ja helppoa.

Sen enempää en lähde tässä avaamaan radan varsinaista suorittamista, se jääköön lukijalle kotitehtäväksi. Toki jos lukija jää kotitehtävässä jumiin, niin kysyvä ei tieltä eksy.

PAWC 2013 - Viimeinen kisapäivä ja kotimatka

Viimeinen kisapäivä

Viimeisenä päivänä PAWC:ssä kisattiin vielä yksi agilityrata. Väsymys alkoi jo painaa itsellä aamusta ja oli hieman hankaluuksia päästä oikeaan fiilikseen, mutta kyllä se lopulta löytyi juuri ennen rataantutustumista. Suomen joukkueen ollessa pieni oli todella mukavaa, kuten aina tässä tapahtumassa, että kaikki kannustavat kaikkia, pahimmat kilpailijat sen hetkisissä yhteistuloksissa toivottelevat onnea ja tsemppejä tuli niin sveitsiläisiltä, hollantilaisilta kuin monilta muiltakin.

Radan rakennusta

Ellalla jo väsymys painoi enkä enää saanut sitä ihan hereille niinkuin kahtena ensimmäisenä päivänä, mutta taisteltiin kuitenkin hitaahko nolla radalta. Tämän jälkeen oli jo sellainen olo, että kaikki oli annettu ja jalat ei enää kantaisi, mutta niin ne vaan kantoi vielä Auliksen kanssakin nollan. Tällä radalla ei Ellan kanssa ylletty palkintosijoille, Auliksen kanssa voitto.

Sunnuntain agilityradan kategoria 3 palkintojenjako

Sarzakin viimeisenä päivänä vielä Hilman kanssa sai onneksi onnistumisen ja päätyi omassa kategoriassaan kolmannelle sijalle päivän radalla.

Sunnuntain radan kategoria 6 palkintojenjako

Tässä vaiheessa sitten olinkin jo totaalisen loppu ja keskityttiin seuraamaan maksien yksilöfinaalia, lepäämään ja odottelemaan tuloksia.

Tiesin, että kolmella puhtaalla radalla, joista kahdesti palkintopallilla Ella olisi kohtuullisen korkealla yhteistuloksissa, joten Auliksen vein autoon jo lepäilemään. Ryhmän 3 yhteistulosten palkintojenjaossa Ella kutsuttiin pronssille, Maric Köllnerová ja Petty Tsekeistä hopealle ja hämmästyksekseni minut ja Aulis julistettiin voittajiksi, josta aiheutui lievä hämminki protestoituani tuloksia palkintopallilta. Säännöt toki sanovat, että koirakon saa sijoittaa, vaikka olisi yksi hylätty rata, mutta tämän pitäisi myös tarkoittaa 250 virhepistettä, joita ei ollut meille laskettu. Sääntöjä minulla ei ollut pallilla käytettävissäni, vaan järjestäjien vaatiessa, että sääntöjen mukaan olen voittanut kultaa, nousin vastahakoisesti korkeimmalle pallille Tsekin edustajan kanssa Ella sylissä, otin palkinnot vastaan ja kuuntelin (valitettavasti erittäin pitkän version) Maamme-laulusta.

Tarkistin säännöt netistä, että todellakin Aulikselle olisi tullut laskea se 250 virhepistettä kuten muistinkin ja kävimme jättämässä yhdessä Tsekin ja Saksan kanssa protestin järjestäjille ryhmän tuloksista. Jonkinmoisen väännön jälkeen tulokset saatiin lopulta korjattua, mutta järjestäjät eivät suostuneet uusimaan palkintojenjakoseremoniaa väärin laskettujen yhteistulosten osalta pyynnöstä huolimatta, vaan ohjeistivat vain vaihtamaan palkinnot keskenämme. Päädyimme vaihtamaan palkinnot ja kävimme palkintopallissa ottamassa valokuvat oikeasta järjestyksestä. Tsekeissä oltiin onnellisia mestaruudesta, olin onnellinen itse siitä, että vääryydellä saamani palkinnot päätyivät oikeille omistajille sekä siitä, että pronssin ansainnut Saksan edustaja sai oman palkintonsa. Ella siis oikeasti yhteistuloksissa hopealla, kultaa Tsekin Maric Köllnerová ja Petty ja pronssilla Saksan Silke Jansen ja El Hacho. Itsepintaisesta halustani luovuttaa palkinnot oikeille ihmisille sain useammaltakin taholta kiitosta.

Ryhmä kolme oikea järjestys

Iltasella kävimme vielä suomalaisten kesken syömässä kaupungilla ja vetäydyimme lepäämään yön yli.

Kotimatka

Aamulla lähdin ajelemaan takaisin kohti Prahaa. Alkumatka oli ajomatkalta taas hieman tuskallista unkarilaisilla pikkuisilla maanteillä, joilla on teiden kokoon lähten jotenkin kohtuuttoman paljon liikennettä.

Tie 44

Moottoritielle päästyä matka alkoi taas sujua helpommin ja joutuisasti. Päivällä maisemat oli mukavampia kuin toiseen suuntaan yöllä ajaessa ja oli helpompi pysyä hereillä. Jossain vaiheessa ennen Budapestiä osuimme saderintamaan ja sadetta riitti johonkin Slovakian rajan paikkeille asti.

Tuulivoimaloita Unkarin pohjoisosassa riitti

Slovakia meni taas kuten toiseenkin suuntaan oikeastaan melkein huomaamatta. Bratislava tuli nähtyä ja sitten yhtäkkiä olikin jo vastassa Tsekin raja.

Raja-asema. Tervetuloa Slovakiaan

Bratislava

Raja-asema. Tervetuloa Tsekin tasavaltaan

Tsekeissä matka sujui edelleen joutuisasti, mutta paikallisten moottoriteiden betonilaattapäällysteiden kunto on ihan hirvittävä. Iso osa matkasta oli pakko ajaa suurimmaksi osaksi ohituskaistalla, kun oikea kaista täristi niin paljon että kävi sääliksi eniten takaluukussa olleita koiria, ehkä vähän vuokra-autoa ja itseäkin. Tietöitä oli aika paljon, eli asialle kyllä tehdään jotain, mutta noilla liikennemäärillä ei vaan tiet tunnu pysyvän ehjinä.

Tietyö moottoritiellä Tsekissä

Tyypillinen mäkinen tsekkimaisema.

Praha

Lopulta perillä lentokentällä ohjelmassa vuokra-auton tankkaus ja palautus. Oikean terminaalin varmistamisen jälkeen koirien ulkoilutus, check-in ja koirien luovutus kuljetettavaksi.

Prahan lentokenttä, terminaali 2

Onneksi tällä kertaa en edes yrittänyt venyttää viimetinkaan, jostain syystä turvatarkastuksessa meni tolkuttoman kauan. Voitin taas metallinpaljastinarvonnassa vielä itsekin ja pääsin kopeloitavaksi ja reppukin haluttiin penkoa täällä päässä myös sisäpuolelta.

Itse lento sujui hyvin ja oltiin 25 minuuttia etuajassa Helsinki-Vantaalla. Sieltä nopeasti kamat autoon, Lohjan ABC:lle ulkoiluttamaan koirat ja kolmen aikaan yöllä olinkin jo omassa sängyssä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta matkustamisesta, muuten on, että ainoa paikka, jossa katsottiin koirien papereita oli check-in Helsingissä kun olimme lähdössä pois Suomesta. Yhteenkään maahan mennessä ei kukaan tarkistanut tuontimääräyksien täyttymistä, mukaan lukien Suomeen palatessa. Kentällä vain useampikin työntekijä halusi nähdä minkä näköisiä koiria laatikoissa on, mutta papereita ei kysellyt kukaan.

Ensi vuonna kisat on Pohjois-Italiassa, Vogherassa, johon olisi taas tarkoitus lähteä. Matkan jälkitunnelmista kirjoittelen ehkä vielä lisää myöhemmin, kunhan saan vähän sulateltua ja levättyä. Vielä väsyttää ohjaajaa ja koiratkin on nukkuneet koko päivän lukuunottamatta vääntäytymistä syömään ja ulkoilemaan.

Lopputulos kuitenkin tiivistettynä itseni osalta:

Aulis 2 radalta kultaa, yhdeltä hylkäys, lopputuloksissa PAWC ryhmä 3 6. sija.
Ella 2 radalta pronssia, kaikilta radoilta nolla, lopputuloksissa PAWC ryhmä 3 hopeaa.

Sankarit ja saalis

Suomen osalta lisäksi Sarzalle ja Hilmalle sunnuntain radalta ryhmän 6 pronssimitali. Yhteensä siis 6 mitalia.

PAWC 2013 - Toinen kisapäivä

Toisena kisapäivänä PAWC:ssä kisattiin hyppyrata. Ella jatkoi reippaana mummona nollalinjalla hyvällä radalla. Auliksen kanssa tehtiin hyvää rataa 3. viimeiselle esteelle asti, jossa jäin hetkeksi haaveilemaan ja ohi kolmanneksi viimeisestä hypystä. Rata kariutui siis hölmöön huolimattomuusvirheeseen loppumetreillä. Tuloslistassa Ella hyppyradan pronssille.

PAWC hyppyradan palkintojenjako

Ensimmäisen agilityradan tuloksiin sen verran korjausta, että uudelleen aamulla tuloksia katseltuani ihmettelin Ellan yliaikaa, koska koira tuntui reippaalta radalla enkä millään uskonut, että näillä etenemillä mentäisiin 6 sekuntia yliaikaa. Tarkistettiin Sarzan videolta ja kellotin noin 40 sekuntia, kun tuloslstassa oli 55 sekuntia. Käytyäni selvittelemässä kisajärjestäjien kanssa tilannetta, he tarkistivat oman videonsa ja Ellan tulos korjattiin ja saatiin myös eiliseltä pronssimitali.

Kisapäivään toi ikävää dramatiikkaa brittituomarin sairaskohtaus kesken PAWC-radan rakentamisen, mutta kisajärjestäjät toimivat hämmentävän tehokkaasti. Ensiapuryhmä oli paikalla sekunneissa ja mies tiputuksessa varmaan alle minuutin ja 5 minuutin päästä oli lanssi pihassa. Tuomari muisti paareilta vilkuttaa vielä kun häntä kärrättiin ulos ambulanssiin. Miehen tilasta ei vielä ole minun korviini kantautunut uutisia.

Hauska yksityiskohta kisasta on, että kentän nurkassa on iso screeni, josta näkyy livestream. Pari koiraa on suhtautunut melko epäillen nurkassa ylhäällä agilityä suorittaviin jättiläiskoiriin jotka ovat ihan niiden itsensä näköisiä.

Illalla oli hieman aikaa kuljeksia turistina Gyulassa.

Gyulan keskustaa illalla

Tänään kisataan vielä PAWC:n kolmas rata, joka on taas agilityrata. Illalla palkintojenjaot ja päättäjäisseremoniat ja huomenna kotimatkalle.

PAWC 2013 - Osa 1

Matka

Yhteysongelmien takia päivityksiä ei ole tullut ihan niinkuin toivoin pystyväni. Matka alkoi Turusta siis keskiviikkona iltapäivällä.

Koirat autossa valmiina lähtöön

Helsingin lentokentällä kaikki sujui hienosti ja kone pääsi lähtemään ajoissa.

Koirat menossa koneeseen

Lento Prahaan kesti noin 2 tuntia ja matkalla pääsi katselemaan kiinnostavia värejä pilvien päällä auringon laskiessa.

Auringonlasku ja pakollinen siipikuva

Prahasta saatiin pienen jonotuksen jälkeen vuokra-autoksi alle diesel-neliveto-Octavia ja lähdettiin matkaan kohti kisapaikkaa. Tsekeissä oli hirmuisen huonokuntoiset moottoritiet, mikä tilanne parani huomattavasti kun päästiin Slovakiaan. Slovakiasta ei oikein jäänytkään mieleen mitään muuta kuin että tiet oli paremmat kuin Tsekkoslovakian pohjoisosassa ja yhtäkkiä oltiinkin jo Unkarin rajalla. Väsymys iski jossain vaiheessa niin, että kahdesti piti ottaa huoltoaseman pihassa 20 minuutin torkut.

Päivä 0 - treenit ja avajaiset

Aamulla oltiin perillä, syötiin hotellilla aamiainen ja sen jälkeen kolmisen tuntia unta ja kisapaikalle treeneihin.

Kisahalli

Treenit sujui hyvin ja kumpikin koira pääsi testaamaan esteet ja totuttelemaan liukkaaseen mattoon. Sen jälkeen suunta Gyulan linnalle joukkueenjohtajien tapaamiseen jonka jälkeen mentiin kulkueena kaupungin läpi poliisien sulkemia katuja pitkin avajaisiin.

Kulkue linnalta kisapaikalle

Avajaistunnelmia

Avajaisiin unkarilaiset panostavat ja muihin muodollisuuksiin. Kisoissa on mukana koko kaupunki pormestaria myöten. Kisaajille tarjottiin myös kisaviikonlopun ajaksi pysäköintiluvat, joilla saa pysäköidä kaikilla kaupungin maksullisilla paikoilla. Avajaisseremoniat olivat isot ja laadukkaat ja niiden eteen oli todella nähty vaivaa. Ainoa miinus on, että puheita voisi olla vähän vähemmän.

Päivä 1 - ensimmäinen kisapäivä ja gaalaillallinen

Ensimmäisenä varsinaisena kisapäivänä perjantaina PAWC:n osalta juostiin ensimmäinen agilityrata. Joukkue valitettavasti supistui loppumetreillä kahteen henkilöön ja kolmeen koiraan. Itse kilpailen edelleen ryhmässä 3, Sarza kilpailee pienen järjestäjien harkinnan jälkeen ryhmässä 6.

Suomen PAWC-joukkue 2013

Rata oli hieman haastavampi kuin mihin PAWC:ssa välillä on totuttu, mutta selvitin molemmilla koirilla radan puhtaasti. Sarza valitettavasti Hilman kanssa hyllytti. Lopputuloksissa ensimmäiseltä radalta Aulis ykköseksi ja Ella ilmeisesti kuudentena.

Perjantain palkintojenjako, PAWC ryhmä 3

Illalla olikin vuorossa gaalaillallinen, jossa ruokaa oli riittävästi ja se oli täyttävää ja takaa  sydän- ja verisuonitauteja hoitaville lääkäreille töitä. Mutta mikäpä ei olisi hyvää, jos avainsanoina ovat pekoni ja uppopaistaminen.

Gaalaillallinen järjestettiin linnan sisäpihassa

Gaalaillallisella oli tuttuun tapaan tanssiesityksiä, pari livebändiä ja tietysti myös kisaajien ja järjestäjien tanssia, syömistä, juomista ja yleistä ilonpitoa.

Tätä kirjoitettaessa odottelen PAWC:n hyppyrataa, johon on aikaa pari tuntia.