Lähdettiin siis aikaisin aamulla Auliksen kanssa kohti Hyvinkäätä, jossa 2 virallista agilitystarttia ja toinen virallinen kisapäivämme. Perillä oltiin hyvissä ajoin ja tällä kertaa Aulis kevythäkissä sisällä, kun pakkasta oli -16 astetta pihalla niin ei viitsinyt pitää autossakaan. Aulis oli tällä kertaa jotenkin levottomampi kuin normaalisti ja vähän jännitti että miten kaiken suhteen käy. Hyvissä ajoin oleminen tosin tarkoitti, että ehdittiin käydä lämppäesteillä ottamassa vähän lähtöjä ym. Nyt on hiukan hakusessa tämä sopiva virittely. Virettähän ei tarvi nostaa, kun tämän koiran kanssa ei koskaan tarvi neuvotella että viitsitäänkö tänään tehdä vaan ennemminkin olisi tarpeellista saada vähän ylimääräisiä höyryjä pois.
Ensimmäinen rata oli Anne Viitasen tuomitsema agilityrata, joka vaikutti meille ihan mahdolliselta, joskin jouduin jättämään koiran kahden esteen taakse lähdössä. Tässä sitten tuli tämä meidän nykyinen lähtöongelma, eli koira laittaa itsensä maahan, jolloin ensimmäisen riman hyppääminen on vaikeaa. Epäilen, että tämä johtuu siitä että treeneissä ylihöyryämisestä on käsketty maahan rauhoittumaan ja nyt se ilmeisesti tuomitsee itsensä jäähtymään. Sieltä kahden esteen takaa en sitten lähtenyt takaisin nostamaan istumaan kun mitään takeita ei olisi ollut, että se olisi silloinkaan pysynyt vaan otin riskin ja kutsuin ja sieltähän se ensimmäinen rima tuli. Muuten rata meni ihan sujuvasti ja kepeille avokulmaa hiukan pukkasin, kun avokulmissa on tällä hetkellä murheena että on kovin kiire ja sieltä tulee herkästi toinen väli. Muurilla tuli myös pieni työtapaturma ja palikat alas. Tuloksena 10, mutta kisan nopein aika. Sijoitusta en kisapaikalla katsonut, mutta sillä nyt ei näissä muissa kuin nollissa ole väliäkään.
Toinen rata oli Kari Jalosen käsialaa oleva hyppyrata, jossa oli muutamia melko haasteellisia kohtia. Lopussa olin tutustumisessa vähän haaveillut päällejuoksusta viimeiselle esteelle käännyttäessä, mutta katsottuani hetken rataa totesin että ei mitään jakoja ja vaihdoin takaaleikkaukseen. Lähdössä painui taas maahan, mutta ensimmäisen esteen kohdilta kehtasin vielä käydä nostamassa pystyyn ja vielä kehua istumisesta ennen kuin päästin radalle. Loppuradasta ei kauheasti kerrottavaa, se meni sellaisessa adrenaliinihuurussa ja puolet ajasta en ollut ollenkaan varma että onko koira siellä mun kanssa vai meneekö se vaan vahingossa koko ajan oikeille esteille. Maaliin tultiin ainoana 30 sekunnin alittajana ja siis nolla tuli ja voitto.
Kontaktit oli tänään jees ja puomillakin on nyt jatkanut hyvin päätyyn pitämäni kuurin jälkeen. Lähtöongelma on muuttunut nyt toiseen suuntaan kun aikaisemmin meinasi nousta ylös, nyt painuu maahan, eli lähtöjä edelleen. Lämppäesteillä totesin myös, että keppien avokulmatreenejä tarvitaan kovasti vaikka nyt olikin mahdollista vähän auttaa koiraa radan siitä kummemmin kärsimättä.
Odotan myös mielenkiinnolla tuliko meistä jotain näyttäviä toimintakuvia, kun Jukka Pätynen oli kameransa kanssa paikalla. Seuraavat kisat onkin sitten kotikentällä ATT:llä 30.1.
15.1.11
Voi tätä laiskuutta
Viimeinen viikko on pääasiassa laiskoteltu. Tai no jotain pientä kodinhoitohuonetokoa on otettu ja kertaalleen ehdin eilen käydä viimeistelemässä ennen huomisia kisoja. Olisin halunnut starttiharjoittelua erityisesti ottaa enemmänkin, nyt meinasivat vähän vuotaa, mutta toisaalta työmoraali on aina myös tarpeettomankin kova tuolla eläimellä kun on niin paljon ollut tekemättä mitään. Jos nyt jotain selityksiä kaipaa, niin ulkona on ollut sitten niin liukasta että käveleminenkin on hengenvaarallista. Siis sen lisäksi, että omistaja on laiska.
Agilityn osalta siis viimeistelytreeneissä pääteemana oli startit. Taas kerran törmään siihen, että oikoteitä ei koiraharrastuksissa ole vaikka välillä siltä tuntuisi. Nyt toimivat hyvin yhden esteen takaa, mutta kun matkaa pidennetään niin meinaa alkaa vuotaa kun olisi vielä kovempi kiire pois lähdöstä. Kontaktit ja kepit oli ihan superit, joskaan ei otettu mitään vaikeita kulmia ja havainto tuli taas tehtyä, että kerran havaitut kepit imee ja kovaa niinkuin huomattiin ekoissa virallisissa kisoissakin. Puomilla ja keinulla myös kun ollaan treeneissä keskitytty siihen, että poistutaan aina suoraan eteenpäin toistaiseksi on hyvin hakeutunut päähän eikä pudottaudu sivusta. Tähän pitää myös jossain vaiheessa panostaa. Hypyt ja käännökset toimii ja pituuskin oli tuoreena mielessä.
Periaatteessa siis ihan rauhallisin mielin lähden huomenna Hyvinkäälle kokeilemaan sen toisen Tampereen seudun tuomarikaksikon, kun en halunnut lähteä Lempäälään ottamaan revanssia Huittisista. Koira periaatteessa osaa kaiken tarpeellisen, mutta lipsuu ajoittain kovin helposti käsistä, eli lähdetään tekemään vaan rataa ja katotaan mitä tapahtuu. Se on kyllä opittu myös treeniolosuhteissa, että varmistelusta tai sen yrittämisestä ei kyllä tuon kanssa seuraa mitään hyvää, mikä on toisaalta hyväkin. Toivottavasti löytyy sama mielentila huomenna kuin ekoissa kisoissa, että luottavaisin mielin tekemään rataa ja uskon että koira osaa sen mitä sille on opetettu.
Tokossa ollaan edelleen rakennettu noutoa. Nyt se nostaa ja pitää myös metallikapulaa. Nyt kun en pystynytkään rakentamaan hommaa takaperin niin kuin Ellan kanssa, niin seuraavaksi pitäisi alkaa rakentaa luovutusta, mikä varmaan sitten vie toisen vuoden. Olen vähän edelleen kahden vaiheilla että luovutetaanko sivulle vai eteen. Jos tietäisin harrastavani vain tokoa, sanoisin itsekin ehdottomasti että sivulle, mutta kun nuo PK-oikeudet on ja vähän kiinnostaisi sitäkin puolta kokeilla, niin toisaalta olen ehkä kallistumassa lievästi eteen luovutukseen.
Temppupuolella alkaa pikkuhiljaa molemmin päin sujua ristikkäisten jalkojen nostaminen. Nää on vähän tälläisiä juttuja mulla, että motivaatiota ei löydy samalla tavalla kuin noiden kilpailulajien juttujen opettamiseen niin jäävät aina välillä pitkiksikin ajoiksi unholaan ja olen vähän huono keksimäänkin että mitä opettaisi.
Mutta nyt vähän lepoa, se on aamusta ennen kukonlaulaua ja sianpieremää lähtö Hyvinkäätä kohti.
Agilityn osalta siis viimeistelytreeneissä pääteemana oli startit. Taas kerran törmään siihen, että oikoteitä ei koiraharrastuksissa ole vaikka välillä siltä tuntuisi. Nyt toimivat hyvin yhden esteen takaa, mutta kun matkaa pidennetään niin meinaa alkaa vuotaa kun olisi vielä kovempi kiire pois lähdöstä. Kontaktit ja kepit oli ihan superit, joskaan ei otettu mitään vaikeita kulmia ja havainto tuli taas tehtyä, että kerran havaitut kepit imee ja kovaa niinkuin huomattiin ekoissa virallisissa kisoissakin. Puomilla ja keinulla myös kun ollaan treeneissä keskitytty siihen, että poistutaan aina suoraan eteenpäin toistaiseksi on hyvin hakeutunut päähän eikä pudottaudu sivusta. Tähän pitää myös jossain vaiheessa panostaa. Hypyt ja käännökset toimii ja pituuskin oli tuoreena mielessä.
Periaatteessa siis ihan rauhallisin mielin lähden huomenna Hyvinkäälle kokeilemaan sen toisen Tampereen seudun tuomarikaksikon, kun en halunnut lähteä Lempäälään ottamaan revanssia Huittisista. Koira periaatteessa osaa kaiken tarpeellisen, mutta lipsuu ajoittain kovin helposti käsistä, eli lähdetään tekemään vaan rataa ja katotaan mitä tapahtuu. Se on kyllä opittu myös treeniolosuhteissa, että varmistelusta tai sen yrittämisestä ei kyllä tuon kanssa seuraa mitään hyvää, mikä on toisaalta hyväkin. Toivottavasti löytyy sama mielentila huomenna kuin ekoissa kisoissa, että luottavaisin mielin tekemään rataa ja uskon että koira osaa sen mitä sille on opetettu.
Tokossa ollaan edelleen rakennettu noutoa. Nyt se nostaa ja pitää myös metallikapulaa. Nyt kun en pystynytkään rakentamaan hommaa takaperin niin kuin Ellan kanssa, niin seuraavaksi pitäisi alkaa rakentaa luovutusta, mikä varmaan sitten vie toisen vuoden. Olen vähän edelleen kahden vaiheilla että luovutetaanko sivulle vai eteen. Jos tietäisin harrastavani vain tokoa, sanoisin itsekin ehdottomasti että sivulle, mutta kun nuo PK-oikeudet on ja vähän kiinnostaisi sitäkin puolta kokeilla, niin toisaalta olen ehkä kallistumassa lievästi eteen luovutukseen.
Temppupuolella alkaa pikkuhiljaa molemmin päin sujua ristikkäisten jalkojen nostaminen. Nää on vähän tälläisiä juttuja mulla, että motivaatiota ei löydy samalla tavalla kuin noiden kilpailulajien juttujen opettamiseen niin jäävät aina välillä pitkiksikin ajoiksi unholaan ja olen vähän huono keksimäänkin että mitä opettaisi.
Mutta nyt vähän lepoa, se on aamusta ennen kukonlaulaua ja sianpieremää lähtö Hyvinkäätä kohti.
9.1.11
Lähtötreeniä
Tänään käytiin ottamassa lisää starttitreeniä. Tai siis se oli pääasiallinen teema. Lisäksi tämän perään pieniä radanpätkiä, että lähtötreenistä saa jotenkin merkityksellistä ja koiran kuumumaan. Matkalla vielä harkitsin, että ottaisiko lisäteemaksi keppien sisäänmenot vaikeista kulmista vai persjätöt keinulla, kun en pitänyt Hyvinkäällä keinun jälkeen tekemääni valssia ihan optimaalisena ratkaisuna siihen tilanteeseen. En kuitenkaan siellä lähtenyt kokeilemaan mitään uutta kun keinulla en ollut koskaan persjättöä tämän koiran kanssa tehnyt, vaan mentiin niillä työkaluilla mitä silloin oli käytettävissä. Nähtyäni miten esteet kentällä sattuu olemaan, päädyin persjättöön keinulla.
Lähdöistä hyvää raportoitavaa. Ei edes harkinnut pyrri kertaakaan nousemista tänään vain siitä, että avaan suuni ja sanon jotain. Yhden kerran nytkähti ihan minimaalisesti. Ja ei voi olla kuin tyytyväinen, kun homma toimi, vaikka koira oli osassa jätöistä todella kuuma. Ynisi jätettäessä ja kun käännyin, oli siellä lähtökuopissa kyyristyneenä niin että kyynerpäät on jossain selkärangan tasalla, mutta kun sanoin "hieno istu" niin korjasikin istuma-asentoa paremmaksi. Varsinaista varastamisongelmaahan meillä ei ole ollutkaan, mutta jossain vaiheessa tuo alkoi ennakoida lähtölupaa ("hyppy") niin, että virittyi ja nousi tai otti yhden ponnistuksen eteenpäin siitä että vastaanottopaikassa avasin suuni ja aioin sanoa jotain. Nyt on siis vain opiskeltu, että saatan sanoa jotain muutakin ja tämä on tehnyt lähdöistä huomattavasti rennompia kun koira ei ole ihan viulunkielenä siellä odottamassa että "kohta se sanoo jotain ja sit mä juoksen ja huudan". Tämä tuntui ekoissa kisoissa vaan olevan se eniten stressiä aiheuttanut juttu mulla. Radoilla tulee tietty kohtia, joista ei ole työkaluja selvitä, mutta haluan että perusasiat kuten lähtö ja estesuoritukset on kunnossa, että voi sitten keskittyä siihen radan tekemiseen eikä tarvi stressata turhia asioita.
Lisäksi radan pätkällä otettiin keinulla persjättöjä. Ensimmäinen tuli läpi niinkuin puomilla tai A:llakin aikanaan (en muista kummalla tein ensin, toisella ei tullut koskaan läpi). Tajusin tosin hetkeä myöhemmin, että olin niin kovasti keskittynyt omaan linjaani, että unohdin kokonaan sanoa, että se kosketus siihen piti tehdä. Ja kyllä, meillä on pysähdyskäsky ja se on tietoinen valinta. Tästä eteenpäin ei mitään ongelmaa.
Nyt alkaa tuntua perusasiat hyvältä, kunhan ne vaan kestää myös kisoissa ja maltan kisata niin kuin treenaan. Ekojen kisojen perusteella tämä tuntuisi olevan helpompaa kuin Ellan kanssa kun radan aikana ei ehdi ajatella mitään ja luotto koiran osaamiseen on hyvä nyt kun olen alusta asti toteuttanut omaa visiota ja tehnyt oman näköistä koiraa ja on ollut jo ennen pennun tuloa visio tietyistä asioista. Jotkut asiat tietty vaatii vielä hiomista, mutta aikaa on ja koira on kuitenkin valmiimpi jo kisauraa aloittaessa kuin Ella oli kolmosiin siirtyessä - saati sitten ensimmäisissä kisoissaan.
Lähdöistä hyvää raportoitavaa. Ei edes harkinnut pyrri kertaakaan nousemista tänään vain siitä, että avaan suuni ja sanon jotain. Yhden kerran nytkähti ihan minimaalisesti. Ja ei voi olla kuin tyytyväinen, kun homma toimi, vaikka koira oli osassa jätöistä todella kuuma. Ynisi jätettäessä ja kun käännyin, oli siellä lähtökuopissa kyyristyneenä niin että kyynerpäät on jossain selkärangan tasalla, mutta kun sanoin "hieno istu" niin korjasikin istuma-asentoa paremmaksi. Varsinaista varastamisongelmaahan meillä ei ole ollutkaan, mutta jossain vaiheessa tuo alkoi ennakoida lähtölupaa ("hyppy") niin, että virittyi ja nousi tai otti yhden ponnistuksen eteenpäin siitä että vastaanottopaikassa avasin suuni ja aioin sanoa jotain. Nyt on siis vain opiskeltu, että saatan sanoa jotain muutakin ja tämä on tehnyt lähdöistä huomattavasti rennompia kun koira ei ole ihan viulunkielenä siellä odottamassa että "kohta se sanoo jotain ja sit mä juoksen ja huudan". Tämä tuntui ekoissa kisoissa vaan olevan se eniten stressiä aiheuttanut juttu mulla. Radoilla tulee tietty kohtia, joista ei ole työkaluja selvitä, mutta haluan että perusasiat kuten lähtö ja estesuoritukset on kunnossa, että voi sitten keskittyä siihen radan tekemiseen eikä tarvi stressata turhia asioita.
Lisäksi radan pätkällä otettiin keinulla persjättöjä. Ensimmäinen tuli läpi niinkuin puomilla tai A:llakin aikanaan (en muista kummalla tein ensin, toisella ei tullut koskaan läpi). Tajusin tosin hetkeä myöhemmin, että olin niin kovasti keskittynyt omaan linjaani, että unohdin kokonaan sanoa, että se kosketus siihen piti tehdä. Ja kyllä, meillä on pysähdyskäsky ja se on tietoinen valinta. Tästä eteenpäin ei mitään ongelmaa.
Nyt alkaa tuntua perusasiat hyvältä, kunhan ne vaan kestää myös kisoissa ja maltan kisata niin kuin treenaan. Ekojen kisojen perusteella tämä tuntuisi olevan helpompaa kuin Ellan kanssa kun radan aikana ei ehdi ajatella mitään ja luotto koiran osaamiseen on hyvä nyt kun olen alusta asti toteuttanut omaa visiota ja tehnyt oman näköistä koiraa ja on ollut jo ennen pennun tuloa visio tietyistä asioista. Jotkut asiat tietty vaatii vielä hiomista, mutta aikaa on ja koira on kuitenkin valmiimpi jo kisauraa aloittaessa kuin Ella oli kolmosiin siirtyessä - saati sitten ensimmäisissä kisoissaan.
8.1.11
Jälkimaininkeja ja hankilenkkeilyä
Kohta on viikko oltu ihan huumassa kun Auliksen kanssa kisaaminen oli niin superhauskaa. Jännittävin kohta on tällä hetkellä lähdöt, kun on niin kova hinku radalle. Kertaalleen käytiin viikolla ottamassa pieniä treenipätkiä, joissa tärkeintä oli opetella kuuntelemaan lähdössä sitä oikeaa käskyä. Paranemaan päin tässäkin ja haluaisin senkin siihen moodiin, että kisoissa ei tarvi ajatella että pysyyköhän perse maassa. Ei ole kyllä treeneissäkään kun ehkä kerran karannut ekalle esteelle asti, mutta rutiinia tarvitaan ja kaikkein eniten ohjaajan pääkopan takia että ei tarvi tuota(kaan) asiaa jännittää. Tavoitteena niin taitava koira, että mitään estettä tai tilannetta ei tarvisisi jännätä, vaan voi vaan uskoa että koira osaa jos ohjaaja osaa.
Kisojen jälkeisenä sunnuntaina käytiin jäällä kävelemässä Makarlanjokea pitkin merelle päin. Ei kuitenkaan uskaltanut jatkaa rannasta merelle päin kun kaislikko loppui kun jään päällä oli vähän sohjoa eikä siellä ollut jälkiä todisteeksi että joku olisi pysynyt hengissä jään päällä. Takaisin tullessa päätettiin oikaista lyhyempää reittiä pellon poikki mikä paljastui sitten huonoksi ideaksi. Pyrrillä oli lunta kaulaan asti ja omistajallakin vähälumisissa paikoissa polviin asti. Välillä jo meinasi epätoivo iskeä, kun kävelin vahingossa ojassa ja lunta oli nivusiin asti niin jokainen askel oli aika taistelua. Aulista otti ilmeisesti myös hieman kupoliin, kun siellä hangessa puskiessa piti joka loikalla murista ja äristä ja aika hellyyttävää oli nähdä kun sekin joutui välillä ojan kohdalle ja näytti kuin hukkuva kiipeäisi epätoivoisesti ylös avannosta kun jalkojen alle ei löydy mitään kiinteää.
Seuraavat kisatkin uskallettiin ilmoittaa, Hyvinkäälle 16.1. Kari Jalosen ja Anne Viitasen ratoja kokeilemaan. Pitkä arvonta kyllä tehtiin että mentäiskö meille uuteen paikkaan Lempäälään ottamaan Huittisista revanssia, mutta päädyin kuitenkin eri tuomareihin. Jos ei mitään kummallista ilmaannu, niin sitä seuraavaksi kisataankin sitten kotihallissa tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
Kisojen jälkeisenä sunnuntaina käytiin jäällä kävelemässä Makarlanjokea pitkin merelle päin. Ei kuitenkaan uskaltanut jatkaa rannasta merelle päin kun kaislikko loppui kun jään päällä oli vähän sohjoa eikä siellä ollut jälkiä todisteeksi että joku olisi pysynyt hengissä jään päällä. Takaisin tullessa päätettiin oikaista lyhyempää reittiä pellon poikki mikä paljastui sitten huonoksi ideaksi. Pyrrillä oli lunta kaulaan asti ja omistajallakin vähälumisissa paikoissa polviin asti. Välillä jo meinasi epätoivo iskeä, kun kävelin vahingossa ojassa ja lunta oli nivusiin asti niin jokainen askel oli aika taistelua. Aulista otti ilmeisesti myös hieman kupoliin, kun siellä hangessa puskiessa piti joka loikalla murista ja äristä ja aika hellyyttävää oli nähdä kun sekin joutui välillä ojan kohdalle ja näytti kuin hukkuva kiipeäisi epätoivoisesti ylös avannosta kun jalkojen alle ei löydy mitään kiinteää.
 |
| Syvemmässäkin lumessa voi juosta kyllä. |
 |
| Oja pääsi yllättämään |
 |
| Lumeen hukkumaisillaan oleva pyrri kampeaa itsensä ylös ojasta |
Seuraavat kisatkin uskallettiin ilmoittaa, Hyvinkäälle 16.1. Kari Jalosen ja Anne Viitasen ratoja kokeilemaan. Pitkä arvonta kyllä tehtiin että mentäiskö meille uuteen paikkaan Lempäälään ottamaan Huittisista revanssia, mutta päädyin kuitenkin eri tuomareihin. Jos ei mitään kummallista ilmaannu, niin sitä seuraavaksi kisataankin sitten kotihallissa tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
1.1.11
Uusi kisavuosi ja uusi kisaura aloitettu
Koitti vihdoin se päivä, kun Aulis pääsi starttaamaan ensimmäiseen viralliseen agilitykilpailuunsa. Valmistautumiseksi yöllä stressattiin ilotulituksia ja sitten herättiin puoli kuudelta ja 6:45 lähdettiin lumisateessa ajelemaan kohti Hyvinkäätä. Matka oli vähän raskas, kun pölyävältä lumelta ei aina meinannut nähdä missä tie menee, mutta perillä kuitenkin oltiin hyvissä ajoin hieman ennen yhdeksää. Paikalla ollut saman seuran edustaja suostui pitelemään videokameraa, joten yksi stressin aihe vähemmän. Mitattavaksi tungettiin ennen medejä, jotta sitä ei sitten tarvi stressata juuri ennen omaa starttia ja kyllä siitä maksi tuli Huittisen Harrin hyvin tarkoissa mittauksissa. Lämppäesteillä käytiin ottamassa pari lähtöharjoitusta vielä ja sitten alettiinkin odotella maksien alkua.
Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Anne Huittinen. Rata oli tosi mukavan oloinen. Siinä oli ohjattavaa, mutta se ei kuitenkaan ollut liian helppo, vaan juuri sopiva ykkösen rata. Lähdössä uskalsin kerran kehaista ja ei edes nytkähtänyt, puomin kontaktille meni hyvin alas asti, joten suurimmat stressin aiheet ohitettiin heti alkuradasta. Keppien jälkeisen putken jälkeen koira ehti vähän kaartaa mua kohti, jonka takia en sitten ollut ollenkaan varma että irtoaako se taaimmaiselle hypylle ja seuraavalta hypyltä kääntö sitä seuraavalle oli myöhässä ja siinä välissä koira ehti kirmata keppejä kohti sen verran, että kävi kääntymässä ekasta keppivälistä ja tästä hylly. Tuomarikin starttien välissä kävi kehaisemassa, että hieno koira ja kovasti harmitti tämä hylly antaa. Lupasi vielä että ei me kauan ykkösissä tulla olemaan.
Toisella radalla tuomarina oli sitten Harri Huittinen ja kuten olin ennustanut, radalla ol myös se pöytä. Harri kun tuntuu tykkäävän esitellä sitä hienoa piippariaan. Hupaisaa oli kuitenkin kuunnella taas radan reunalla ne samat mutinat mitkä tulevat joka kerta kun pöytä radalle ilmaantuu. Se nyt vaan on sääntökirjassa oleva este eikä suurimmalle osalle edes kovin vaikea opettaa, niin se nyt vaan pitää hyväksyä. Tarkoituksena oli minien radan katsomisen jälkeen jättää koira keinulle ja ottaa etumatkaa putkelle ja tehdä valssi putken jälkeen, mutta suunnitelma meni uusiksi, kun makseille vaihdettiinkin keinu ja pussi niin, että keinu oli kakkonen ja pussi kolmonen. Jouduin vaihtamaan suunnitelman poispäinkäännökseksi takaosassa, mikä meni sitten mönkään kun koira ei kääntynyt odotetun tiukasti putkesta ulos vaan piti sitten katsoa että tulee siihen putken jälkeiselle hypylle. Oma sijoittuminen olikin sitten jo ihan pielessä ja samoin ajoitus, joten siellä sitten tuli suoritettua ylimääräinen hyppy ja siitä hylly. Olin tutustumisessa päättänyt tehdä muurille valssin ja sen myös toteutin. Ei siitä ihan kaunis tullut, mutta päätös piti kuitenkin. Pöytäharjoittelu ei ollut mennyt tuohon riittävän hyvin perille, vaan pituudelta kun tullaan kovaa ja matalana, niin juoksi sitten saman tien pöydän alta ensin.
Tulosmielessä siis kaksi hyllyä, mutta oikein hyvä mieli. Koira teki kutakuinkin sitä mitä on opetettu (pöytää lukuunottamatta). Sain myös itseni psyykattua melko hyvin uskomaan koiraan ja ohjaamaan sitä niin kuin treeneissäkin ilman tarpeettomia varmisteluja. Tämän perusteella nyt sitten aletaankin katsomaan seuraavaa kisaa kohti, kun ei löytynyt mitään erityisen hyvää syytä olla kisaamattakaan. Hieno kisauran aloitus, vaikka pienten juttujen takia nollia ei tullutkaan, mutta tää taitaa olla kaikista urheilulajeista se, missä täydellinen suoritus ja hylätty suoritus on kaikkein lähimpänä toisiaan. Hyvä mieli jäi näistä kisoista, tältä sen pitääkin tuntua tuloksista riippumatta!
Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Anne Huittinen. Rata oli tosi mukavan oloinen. Siinä oli ohjattavaa, mutta se ei kuitenkaan ollut liian helppo, vaan juuri sopiva ykkösen rata. Lähdössä uskalsin kerran kehaista ja ei edes nytkähtänyt, puomin kontaktille meni hyvin alas asti, joten suurimmat stressin aiheet ohitettiin heti alkuradasta. Keppien jälkeisen putken jälkeen koira ehti vähän kaartaa mua kohti, jonka takia en sitten ollut ollenkaan varma että irtoaako se taaimmaiselle hypylle ja seuraavalta hypyltä kääntö sitä seuraavalle oli myöhässä ja siinä välissä koira ehti kirmata keppejä kohti sen verran, että kävi kääntymässä ekasta keppivälistä ja tästä hylly. Tuomarikin starttien välissä kävi kehaisemassa, että hieno koira ja kovasti harmitti tämä hylly antaa. Lupasi vielä että ei me kauan ykkösissä tulla olemaan.
Toisella radalla tuomarina oli sitten Harri Huittinen ja kuten olin ennustanut, radalla ol myös se pöytä. Harri kun tuntuu tykkäävän esitellä sitä hienoa piippariaan. Hupaisaa oli kuitenkin kuunnella taas radan reunalla ne samat mutinat mitkä tulevat joka kerta kun pöytä radalle ilmaantuu. Se nyt vaan on sääntökirjassa oleva este eikä suurimmalle osalle edes kovin vaikea opettaa, niin se nyt vaan pitää hyväksyä. Tarkoituksena oli minien radan katsomisen jälkeen jättää koira keinulle ja ottaa etumatkaa putkelle ja tehdä valssi putken jälkeen, mutta suunnitelma meni uusiksi, kun makseille vaihdettiinkin keinu ja pussi niin, että keinu oli kakkonen ja pussi kolmonen. Jouduin vaihtamaan suunnitelman poispäinkäännökseksi takaosassa, mikä meni sitten mönkään kun koira ei kääntynyt odotetun tiukasti putkesta ulos vaan piti sitten katsoa että tulee siihen putken jälkeiselle hypylle. Oma sijoittuminen olikin sitten jo ihan pielessä ja samoin ajoitus, joten siellä sitten tuli suoritettua ylimääräinen hyppy ja siitä hylly. Olin tutustumisessa päättänyt tehdä muurille valssin ja sen myös toteutin. Ei siitä ihan kaunis tullut, mutta päätös piti kuitenkin. Pöytäharjoittelu ei ollut mennyt tuohon riittävän hyvin perille, vaan pituudelta kun tullaan kovaa ja matalana, niin juoksi sitten saman tien pöydän alta ensin.
Tulosmielessä siis kaksi hyllyä, mutta oikein hyvä mieli. Koira teki kutakuinkin sitä mitä on opetettu (pöytää lukuunottamatta). Sain myös itseni psyykattua melko hyvin uskomaan koiraan ja ohjaamaan sitä niin kuin treeneissäkin ilman tarpeettomia varmisteluja. Tämän perusteella nyt sitten aletaankin katsomaan seuraavaa kisaa kohti, kun ei löytynyt mitään erityisen hyvää syytä olla kisaamattakaan. Hieno kisauran aloitus, vaikka pienten juttujen takia nollia ei tullutkaan, mutta tää taitaa olla kaikista urheilulajeista se, missä täydellinen suoritus ja hylätty suoritus on kaikkein lähimpänä toisiaan. Hyvä mieli jäi näistä kisoista, tältä sen pitääkin tuntua tuloksista riippumatta!
31.12.10
Tämä vuosi on valmis
Vuosi tuli päätettyä Auliksen viimeistelytreeneillä huomisia ensimmäisiä virallisia kisoja varten ja käymällä vetämässä treenit omalle ryhmälle. Viimeistelytreenit meni loistavasti. Kontaktit oli hyviä, vauhti kovaa, kepit virheettömiä, käännökset tiukkoja kun sellaisia tarvittiin, draivi kovaa. Jos jotain vähän huonoa pitää löytää, niin lähdöt on edelleen ihan siinä hilkulla. Toivottavasti toimii huomenna ja oma pokka pitää.
Ellan kanssa on taas yksi vähän hämmentävä vuosi takana. Tokon suhteen on edelleen mulla päällä vuonna 2007 alkanut burnout, vaikka toisaalta koko ajan haaveena on sellainen "vielä kerran". Mahtaako vaan vuodet loppua koiralta ennen kuin saan itseni tokotreeneihin. Agilityn suhteen on eletty tosi hienoja hetkiä ja oltu todella pohjamudissa. SM-kisat oli katastrofi, karsintoihin osallistumisoikeuden voittaminen hieno hetki ja karsintoihin osallistuminen oli hienoa ja tavoitteet täyttyivät, kun saimme jatkaa myös sunnuntaille. IMCA Sveitsissä oli hieno, vaikka suurta menestystä ei tullutkaan. Toivottavasti vuosia on vielä paljon edessä. Terveystutkimusten tulokset olivat hyvät. Luin vähän aikaa sitten blogin ensimmäisiä merkintöjä ja näyttää siltä, että 5 vuotta olen kokenut olevani jumissa. Pitäisi kaiken epäonnistumisen harmittelun sijaan opetella iloitsemaan niistä pienistä onnistumisista ja muistaa kilpailla aina vain omaa tasoa vastaan. Ellan kanssa pääasialliset tavoitteet on vuonna 2011, että meillä on yhdessä hauskaa, varata ohjaajalta laatuaikaa yksin Ellalle. Kisaamisen ja treenaamisen pitää olla iloista.
Auliksen kanssa ollaan harrastettu paljon. Agilityssä ollaan niin kisavalmiita, että heti vuoden 2011 ensimmäisenä päivänä otetaan ensimmäiset viralliset startit Hyvinkäällä. Agilityn lisäksi ollaan pähkäilty tokon kanssa, joka on ollut tämän koiran kanssa uskomattoman vaikeaa ja ohjaajalle opettavaista. Seuraamisen ja noudon rakentaminen on ollut todella vaikeaa ja mitään oikoteitä ei ole voinut käyttää, kun koira rankaisee välittömästi, mutta uskoisin että vuonna 2011 osallistutaan myös kokeeseen. Paimennusta ollaan harrastettu paimennuksen perusteet -kurssilla ja pidettiin paimennuspäiväkin lyhytkarvapyrreille. Vuoden yllätys oli varmaankin se, että osallistuttiin voittaja-näyttelyyn ja Aulis sai JV-10 ja V-10 -tittelit. Lisäksi ollaan vähän treenailtu jäljen alkeita ja jopa juostu vieheen perässä. Uidakin se osaa, mutta vain rantaa kohti kun sen vie syvälle, mutta uskoisin että tämäkin asia joskus korjaantuu. Lisäksi jännittävien terveystutkimusten tulokset olivat loistavat. 2011 tavoitteena agilityn suhteen on nousta kolmosiin. Tokon suhteen tavoitteena on päästä siihen kuntoon, että voidaan osallistua kokeeseen ja säätää sitten seuraavat tavoitteet sen perusteella. Suuri haave olisi saada myös paimennus siihen kuntoon, että voisi johonkin farmikokeeseen mennä. Ja PK-tuloskin olisi hienoa saada joskus, luultavasti jäljeltä. Sitä en tiedä tapahtuvatko nämä paimennus- ja PK-asiat vuonna 2011 vai joskus myöhemmin, mutta ainakin aletaan työstää asiaa.
Ohjaajalle tuli myös tämän vuoden syksyllä tympeitä uutisia. Vihdoin menin lonkkien leposärkyjen takia urheilulääkärille. Olin lykännyt asiaa jo vuosia, kun pelkäsin saavani jonkun ikävän diagnoosin ja elin siinä uskossa, että kyse on vain lihaskireyksistä. Pelko osoittautui ihan aiheelliseksi ja röntgenkuvien perusteella todettiin nivelrikko ohjaajan kummassakin lonkassa, mikä rajoittaa lonkkien kiertoliikkeitä, erityisesti sisäkierrot ovat lähes olemattomat ja ulkokierrotkin hyvin puutteelliset. Fysioterapialla on haettu lihastukea lonkan seudulle, mikä olikin kovin puutteellista sekä lisäksi pyritty pääsemään kireyksistä ja epätasapainoista, jotta nivelet rasittuisivat mahdollisimman vähän ja pysyisin mahdollisimman toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Lisäksi soveltuvat kipulääkitykset. Asiaahan ei voi korjata ja se etenee jotain tahtia. Ratoja kuitenkin juostaan niin pitkään kuin jalat kantaa, mutta tietyt ohjaustekniikat ovat jo tällä hetkellä fyysisesti vaikeita. Vielä ei oikein ole tarkalleen selvillä missä kohtaa rajoitukset ovat nivelistä johtuvia tai lihaksista johtuvia, mutta 2011 ja monta vuotta siitä eteenpäinkin tavoitteena on pysyä sellaisessa kunnossa, että pystyy kohtuullisen hyvin ja kohtuullisen kivuttomasti ratoja suorittamaan. Ja nauttia jokaisesta otetusta juoksuaskeleestsa.
 |
| Ella Sveitsin Alpeilla syyskuussa |
 |
| Aulis Linnavuoren metsässä |
Ohjaajalle tuli myös tämän vuoden syksyllä tympeitä uutisia. Vihdoin menin lonkkien leposärkyjen takia urheilulääkärille. Olin lykännyt asiaa jo vuosia, kun pelkäsin saavani jonkun ikävän diagnoosin ja elin siinä uskossa, että kyse on vain lihaskireyksistä. Pelko osoittautui ihan aiheelliseksi ja röntgenkuvien perusteella todettiin nivelrikko ohjaajan kummassakin lonkassa, mikä rajoittaa lonkkien kiertoliikkeitä, erityisesti sisäkierrot ovat lähes olemattomat ja ulkokierrotkin hyvin puutteelliset. Fysioterapialla on haettu lihastukea lonkan seudulle, mikä olikin kovin puutteellista sekä lisäksi pyritty pääsemään kireyksistä ja epätasapainoista, jotta nivelet rasittuisivat mahdollisimman vähän ja pysyisin mahdollisimman toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Lisäksi soveltuvat kipulääkitykset. Asiaahan ei voi korjata ja se etenee jotain tahtia. Ratoja kuitenkin juostaan niin pitkään kuin jalat kantaa, mutta tietyt ohjaustekniikat ovat jo tällä hetkellä fyysisesti vaikeita. Vielä ei oikein ole tarkalleen selvillä missä kohtaa rajoitukset ovat nivelistä johtuvia tai lihaksista johtuvia, mutta 2011 ja monta vuotta siitä eteenpäinkin tavoitteena on pysyä sellaisessa kunnossa, että pystyy kohtuullisen hyvin ja kohtuullisen kivuttomasti ratoja suorittamaan. Ja nauttia jokaisesta otetusta juoksuaskeleestsa.
29.12.10
Viimeistelytreeni osa 1 ja noutokin edistyy
Tapaninpäivän kisoissa tuli havaittua, että nääkin kontaktit joskus hajoaa jos niistä ei pidä huolta. Ei kovin nopeasti, mutta pikkuhiljaa. A on pysynyt koko ajan hyvänä, mutta puomi vaatii loivempana huomattavasti enemmän keskittymistä. Ongelmana ei ole ilman lupaa poistuminen, vaan puomilla meinaa helposti jäädä 4 jalkaa esteelle etenkin jos edessä ei ole mitään. Lisäksi lähdöt on niin rajoilla että pitää käydä välillä vahvistamassa sitä, että odotetaan sitä oikeaa lähtölupaa eikä olla vieteri kireänä siellä odottamassa että nyt se hengitti ja avasi suunsa. Nyt ollaan siis sitten vaan alettu sanoa vääriä sanoja, joista ei saa lähteä ja pitää odottaa sitä ekaa estekäskyä / lupaa oikeasti. Kai se tolla on enemmän niin, että esteiden suorittamiseen annetaan lupia kuin käskyjä. Tänään treeneissäkin siis sekä puomi että lähdöt meinasi olla vähän huolimattomia, mutta sitten vaan tehtiin molempia kunnes ei enää nytki lähdössä ja puomilla nyt toistaiseksi treenataan niin, että siitä lähdetään treeneissä aina suoraan eteenpäin ettei pudottaudu niin herkästi sivuun.
Pöytää muistutettiin myös, mikä meni pari kertaa A:n kontaktilta lähtiessä yli. Kaikki jalat laskeutui pöydälle, mutta pyrrin täydestä vauhdista ei kyllä pito riitä siihen että pysähtyisi pöydän puolella vaikka miten yrittäisi. Toistolla sitten näki lähestyessä miten rattaat pyöri päässä että nyt pitää malttaa lyhentää laukkaa sen verran, että pystyy jäämään tohon. Kepit ja käännökset ja haltuunotot oli ihan superhienoja! Ja keinu sujui kohtuullisesti. Toistoilla nopeutuu aina, mutta eka kerta menee usein vähän sen piikkiin taas että koira hokee päässään "pitää malttaa pitää malttaa pitää malttaa". Vielä kuitenkin käydään varmaan perjantaiaamuna vähän ottamassa ainakin lähtöjä ja puomeja ja keinuja niin sitten ollaankin lauantaiaamulle valmiita.
Kisakirja on nyt vahvistusta vaille täytetty ja kansikuva ja kontaktimuovit pitäis vielä laittaa.
Vaihtoehto 1:
Vaihtoehto 2:
Kuvat on ottanut Maria Salonen heinäkuussa ATT:n ulkokentällä.
Nouto on myös edistynyt sen verran, että nyt jo tuo kapulan ja ei sylje sitä varpaille, vaan luovuttaa käteen. Tämä on tosi iso edistysaskel ja pahoin pelkään että tuosta vielä tokokoirakin voi tulla. Jonkun pitäs vaan opettaa sille liikkeet ja harrastaa sen kanssa tokoa..
Pöytää muistutettiin myös, mikä meni pari kertaa A:n kontaktilta lähtiessä yli. Kaikki jalat laskeutui pöydälle, mutta pyrrin täydestä vauhdista ei kyllä pito riitä siihen että pysähtyisi pöydän puolella vaikka miten yrittäisi. Toistolla sitten näki lähestyessä miten rattaat pyöri päässä että nyt pitää malttaa lyhentää laukkaa sen verran, että pystyy jäämään tohon. Kepit ja käännökset ja haltuunotot oli ihan superhienoja! Ja keinu sujui kohtuullisesti. Toistoilla nopeutuu aina, mutta eka kerta menee usein vähän sen piikkiin taas että koira hokee päässään "pitää malttaa pitää malttaa pitää malttaa". Vielä kuitenkin käydään varmaan perjantaiaamuna vähän ottamassa ainakin lähtöjä ja puomeja ja keinuja niin sitten ollaankin lauantaiaamulle valmiita.
Kisakirja on nyt vahvistusta vaille täytetty ja kansikuva ja kontaktimuovit pitäis vielä laittaa.
Vaihtoehto 1:
Vaihtoehto 2:
Kuvat on ottanut Maria Salonen heinäkuussa ATT:n ulkokentällä.
Nouto on myös edistynyt sen verran, että nyt jo tuo kapulan ja ei sylje sitä varpaille, vaan luovuttaa käteen. Tämä on tosi iso edistysaskel ja pahoin pelkään että tuosta vielä tokokoirakin voi tulla. Jonkun pitäs vaan opettaa sille liikkeet ja harrastaa sen kanssa tokoa..
27.12.10
Kinkunsulatuskisat
Tapaninpäivää vietettiin enemmän tai vähemmän perinteisissä TSAU:n kinkunsulatuskisoissa, missä käytiin Auliksen kanssa juoksemassa kaikki radat (mölli, ykköset, avoin). Tää oli vähän sellainen juupaseipäskisa, mihin lähtemistä mietin että jos on ihan horroria, niin paha juttu näin lähellä ekoja virallisia kisoja. Mutta edellisen kerran treenatessa koira oli kuitenkin niin loistava, että päätin sitten kokeilla että mitä pitää treenata vielä viikolla viimeistelytreeneissä.
Möllirata meni ihan ok, kertaalleen vähän yliohjasin pois nenän edessä olevalta hypyltä enkä ohjannut A:lle, josta ylimääräinen putki. Puomilla tuli murheeksi (ilmeisesti, en muuta selitystä keksinyt) että esteellä oli niin paljon hiekkaa että koira ei oikein hahmottanut missä este loppuu ja mistä kenttä alkaa. Tätä ongelmaa kun ei oikein missään muualla ole ollut. Meni niin itsevarmasti sinne loppuun aluksi, että olisi toisaalta ollut reilua jättää säätämättä sitä paikkaa oikeaksi. Tässä sitten tuhrattiin aikaa ja kertaalleen poistui koko esteeltäkin. Rata oli hieman totuttua vaikeampi möllirata, mutta ei nyt mikään mahdoton ja moneen paikkaan olin tosi tyytyväinen.
Ykkösen rata oli ykkösen radaksi ehkä möllirataa vastaavasti vaikeahko. Totesin parin koiran jälkeen että nyt pitää kokeilla semmosta vaihtoehtoa, että väännetään tulos vaikka väkisin. Rata meni melkein loppuun asti ihan kohtuullisesti. A:lla jäi etutassut alimman poikkiriman päälle, mutta en lähtenyt tätä säätämään, käydään sitten omalla hallilla viimeistelemässä kontaktit ennen ensi viikonloppua. Käännökset kuitenkin sujui. Renkaan jälkeen piti hieman linjata ulos päin ja paiskasin sen verran voimakkaasti koiraa että kääntyi väärään suuntaan ja viimeisestä esteestä tuli ohi. En uskaltanut vedättää kauheasti, kun tiesin että puomi on houkutteleva ja toiselle puolelle hyppyjä ei voinut mennä, kun esteet oli seinässä kiinni.
Avoimen radasta ei kauheasti raportoitavaa. Rata oli hyvin saman tyyppinen kuin ykkösen rata. Lähdössä Aulis nosti perseensä istumasta ilman lupaa ja palautin sen. Pitäisi myös kisatilanteessa muistaa joskus sanoa jotain muutakin kuin antaa se lähtölupa. Alussa ennen keppejä tehtiin yksi hyppy lisää ja kepeille tultiin tiukasta umpikulmasta melkein A:ta kohti, missä olin kauhean tyytyväinen että haki kepit eikä sitä lähellä ollutta A:ta. Keppien jälkeen oli hyppy-putki-hyppy, missä sai irrottaa koiran ihan urakalla putkeen. A:n jälkeinen hyppykuvio oli myös muutettu, mutta siitä eteenpäin sama. Nyt päätin kokeilla vähän rohkeammin. Yksi hyppy jäi ennen puomia tekemättä, joka rohkaisi lopussa vielä lisää. Nyt rohkeammin renkaalta vienti ja osui oikeaan ja ajattelin kokeilla loppusuoran vedättämistä, joka arvattavasti sai koiran puomille. Eli tuloksena hyl.
Jaloissa painoi kyllä, kun aamulta oli alla 2 tunnin lumityöt. Nyt tehdään sitten kerta tai kaksi viikolla lyhyet treenit missä pääteemoina on todeta että kontaktit toimii ja lähtöjä treenataan myös. Ja jotain pientä kivaa muutenkin, että on sitten viikonloppuna sellainen olo että hommalla on edes joku mahdollisuus onnistua.
Möllirata meni ihan ok, kertaalleen vähän yliohjasin pois nenän edessä olevalta hypyltä enkä ohjannut A:lle, josta ylimääräinen putki. Puomilla tuli murheeksi (ilmeisesti, en muuta selitystä keksinyt) että esteellä oli niin paljon hiekkaa että koira ei oikein hahmottanut missä este loppuu ja mistä kenttä alkaa. Tätä ongelmaa kun ei oikein missään muualla ole ollut. Meni niin itsevarmasti sinne loppuun aluksi, että olisi toisaalta ollut reilua jättää säätämättä sitä paikkaa oikeaksi. Tässä sitten tuhrattiin aikaa ja kertaalleen poistui koko esteeltäkin. Rata oli hieman totuttua vaikeampi möllirata, mutta ei nyt mikään mahdoton ja moneen paikkaan olin tosi tyytyväinen.
Ykkösen rata oli ykkösen radaksi ehkä möllirataa vastaavasti vaikeahko. Totesin parin koiran jälkeen että nyt pitää kokeilla semmosta vaihtoehtoa, että väännetään tulos vaikka väkisin. Rata meni melkein loppuun asti ihan kohtuullisesti. A:lla jäi etutassut alimman poikkiriman päälle, mutta en lähtenyt tätä säätämään, käydään sitten omalla hallilla viimeistelemässä kontaktit ennen ensi viikonloppua. Käännökset kuitenkin sujui. Renkaan jälkeen piti hieman linjata ulos päin ja paiskasin sen verran voimakkaasti koiraa että kääntyi väärään suuntaan ja viimeisestä esteestä tuli ohi. En uskaltanut vedättää kauheasti, kun tiesin että puomi on houkutteleva ja toiselle puolelle hyppyjä ei voinut mennä, kun esteet oli seinässä kiinni.
Avoimen radasta ei kauheasti raportoitavaa. Rata oli hyvin saman tyyppinen kuin ykkösen rata. Lähdössä Aulis nosti perseensä istumasta ilman lupaa ja palautin sen. Pitäisi myös kisatilanteessa muistaa joskus sanoa jotain muutakin kuin antaa se lähtölupa. Alussa ennen keppejä tehtiin yksi hyppy lisää ja kepeille tultiin tiukasta umpikulmasta melkein A:ta kohti, missä olin kauhean tyytyväinen että haki kepit eikä sitä lähellä ollutta A:ta. Keppien jälkeen oli hyppy-putki-hyppy, missä sai irrottaa koiran ihan urakalla putkeen. A:n jälkeinen hyppykuvio oli myös muutettu, mutta siitä eteenpäin sama. Nyt päätin kokeilla vähän rohkeammin. Yksi hyppy jäi ennen puomia tekemättä, joka rohkaisi lopussa vielä lisää. Nyt rohkeammin renkaalta vienti ja osui oikeaan ja ajattelin kokeilla loppusuoran vedättämistä, joka arvattavasti sai koiran puomille. Eli tuloksena hyl.
Jaloissa painoi kyllä, kun aamulta oli alla 2 tunnin lumityöt. Nyt tehdään sitten kerta tai kaksi viikolla lyhyet treenit missä pääteemoina on todeta että kontaktit toimii ja lähtöjä treenataan myös. Ja jotain pientä kivaa muutenkin, että on sitten viikonloppuna sellainen olo että hommalla on edes joku mahdollisuus onnistua.
24.12.10
Jouluntoivotus
Aulis otti kuvauksen odotetusti hyvin tosissaan. Eikä onnistunut ihan ensiyrityksellä.
Ellalla kasvaa kunnon talvina kunnollinen parta.
Pienen kommunikaatiohäiriön takia en mennyt oikealla viikolla Elinan tekniikkakurssin viimeiselle kerralle Auliksen kanssa, kun yksi sähköposti oli jäänyt mulle tulematta ja elin alustavan ryhmäjaon mukana tulleiden tietojen perusteella. Tämä saatiin kuitenkin korjattua kaikkia tyydyttävällä tavalla ja yksi kerta on tammikuussa. Nyt jännitetään Auliksen ekoja virallisia kisoja uudenvuodenpäivänä. Pitäisi vielä käydä treenaamassa pari kertaa jotain pikkujuttuja (kuten pöytää, Harri Huittinen tuomarina). Tekniikkakurssin viimeisen kerran korvasin kuitenkin itselleni ja Aulikselle käymällä hallilla tekemässä omatoimitreenin. Ja hyvä treeni olikin, nyt osasi taas kerätä jopa vaikeista kulmista hypyt tiukoiksi, mutta posottaa kuitenkin liidellen silloin kun siihen on lupa.
Kovilla pakkasilla on nyt agility ollut vähän jäähyllä ja senkin takia jännittää että ehditäänkö pari kertaa hallille ennen Auliksen kisoja. Enimmäkseen aktivointi onkin ollut temppuja kodinhoitohuoneessa ja vähän tokoa. Nouto alkaa nyt olla sillä asteella, että pelkkä nostaminen ei enää riitä ja etenee, edelleenkään oikoteitä ei ole. Seuraaminen on melko hyvää. Temppupuolella Auliksen kanssa on opeteltu taas pesuvadilla ympyrän pyörimistä etujalat vadilla. Ja otettiin nenäkosketustakin, mutta siinä tuli kummallisia tarjouksia, esim. seisomassa vadin yläpuolella takajalat vadin takana ja etujalat edessä, toinen takajalka korkealla ilmassa ja nenä maahan. Niin kuin edellä mainitusta voi arvata, ollaan myös opeteltu ristikkäisten jalkojen nostamista ja tämä alkaa sujua kohtuullisesti vasen takajalka - oikea etujalka puolella. Toisella puolella meinaa nostaa mieluummin molemmat oikeat jalat ilmaan, mikä on toki myös hupaisaa, mutta ei se mitä nyt haetaan. Motorisesti tuo kyllä on tosi taitava ja pystyy tuohon melko helpostikin. Lisäksi ollaan treenailtu pitkästä aikaa orava-asentoa ja siitä nousemista takajaloille seisomaan ja takaisin orava-asentoon. Mielenhäiriössä ilmoitin myös Auliksen Turun KV-näyttelyyn tammikuussa.
Ella on ollut edelleen vakavista harrastuksista talvilomalla ja lähinnä pientä aktivointia tehty naksuttelemalla. No nenäkosketusta on tehty ja hieman alkeita tuosta etujalat pesuvadin päällä pyörimisestä, mutta se mieluusti hakeutuu kaikki jalat tai vähintään takajalat pesuvadin päälle kun sitä on eniten treenattu. Lisäksi myös kun sillä tuo orava-asento sujuu, siitä "tanssimaan" (joka siis sillä tarkoittaa myös että pyöritään ympyrää takajaloilla seisten) ja takaisin. Takaisin alas meno on se vaikea osuus.
Mukavaa tosin pakkasissa on se, että koirat pysyy puhtaana kun on luntakin ja on tää nyt normaalimpi talvi kuitenkin kuin 2 vuoden takainen joulu, jolloin meillä päin oli pajunkissoja.
Kaikille siis sekä omistajalta että kummaltakin koiralta juuri sellaista joulua kuin itse kukin haluaa, oli sitten rauhallista, iloista, riehakasta tai ei minkäänlaista!
15.12.10
Agilityä, tokoa, temppuilua, voittajatitteleitä ja laiska kirjoittaja
Kirjoittaja on siis monta viikkoa jo kirjoittanut "huomenna" ja aina vaan tulee uusia huomisia ja 1,5 kuukautta onkin yhtäkkiä jo mennyt. Monenlaista on kuitenkin tapahtunut välissä. En muista mitä kaikkea edes välttämättä, mutta yritetään.
Ellan agilityt
Ellan kanssa käytiin tämän vuoden viimeiset kisat Noormarkussa. Niistä ei juuri muuta kerrottavaa, kuin että puudelin pitäminen lämpimänä on pirun vaikeaa enkä oikein itsekään jaksanut motivoitua. Kiitos kuitenkin matkaseuralaiselle, vaikka koiralle iskikin juoksu, ettei tarvinnut yksin ajella. Tästä sitten jäätiinkin jonkunlaiselle vuorotteluvapaalle ja osa-aikaeläkkeelle kun toisessa startissa Ella oli ehdottomasti sitä mieltä että ei kylmässä kuulu kisailla ja meneehän se nykyään tosi helposti jumiin pakkasilla. Pari huonoa hyllyä käytiin siis tekemässä Kari Jalosen radoilla, ei mitään mistä viitsisi jaksaa sen enempää kertoa. Tästä sitten totaalitaukoa agilitystä puudelille muutama viikko ja katsotaan jos kevättalvella pari oikeasti lämmintä kisaa kävisi Hyvinkäällä ja/tai Masalassa. (Ei, ATT ei ole lämmin) Mielenvirkeyttä ollaan sittemmin harrastettu pääasiassa naksuttelemalla jalkojen nostelua ja ihan vaan rennolla yhdessäololla ja lenkkeilyllä silloin kun säät sallii eikä ole liian kylmä.
Auliksen agilityt
Auliksen kanssa ollaan treenattu Elina Jänesniemen tekniikkakurssilla ainakin ihmisnuolta ja pakkovalsseja ja varmaan jotain muutakin ja lisäksi vähän oma-alotteisena treeninä keppien erottelua ja etsimistä ja itsenäisyyttä kepeille. Ratatreenien sijaan pitäisi taas jaksaa panostaa muutenkin perusasioihin. Yhdet epiksetkin käytiin, joista jäi yleishyvä fiilis.
Lisäksi osallistuttiin Alen Marekovicin treeneihin jonain perjantaina ATT:llä. Kävin torstaina katsomassa treenejä ja hirvitti ajatus että Auliksen kanssa joutuisin tekemään rataa pelkillä persjätöillä, joita ei ole tehty yhtään koskaan ja totesin että mielenkiintoista ja hyödyllistä. Valitettavasti meille kuitenkin olikin ihan eri treenit ja aiheena kontaktit ja takaakierrot. Oli ihan kivaa, mutta jotenkin en kokenut, että juuri mitään olisi jäänyt niistä treeneistä käteen ja olisikin kauhean toivottavaa, että jos vedetään hyvin erilaisia treenejä, tietäisi etukäteen teemoista kun olisin paljon mieluummin mennyt torstain ratatreeneihin ja ne olisi olleet meille paljon paljon hyödyllisemmät.
Innostuin kuitenkin vaihteeksi sen verran treenaamisesta, että päätin ottaa Aulikselle ryhmäpaikan Outi Vormiston ryhmään. Ollaan nyt siellä käyty yhden kerran, kun tällä viikolla jätettiin pakkasen takia väliin. Muutama kerta kyllä pitäs ehtiä käväistä hallilla, kun Aulis on nyt ilmoitettu 1.1.2011 ensimmäisiin virallisiin kisoihinsa Hyvinkäälle.
Auliksen Toko ja temput
Tokon osalta päätin noudosta että oikoteitä ei tän koiran kanssa ole, joten olen ollut lähes päivittäin polvillani kodinhoitohuoneen lattialla odottamassa että koira keksisi itse mitä kapulan kanssa pitää tehdä. Ensimmäinen viikko meni kutakuinkin siihen, että kapulasta alkoi olla olemassa, tämän jälkeen siitä tuli kiinnostava ja ollaan päädytty nyt jo siihen että nostaa sen maasta ja liikkuu sen kanssa mua kohti. Ehkä tämäkin vielä tulee valmiiksi joskus. Temppupuolella ollaan jatkettu jalkojen nostelua ja nyt työn alla takajalan lisäksi ristikkäinen etujalka. Lyhyet ajat onnistuu jo, en vain osaa päättää että ottaisinko samalla hyväksytyksi myös tuon saman puolen etujalan, mitä tarjoaa välillä myös.
Voittaja 2010!
Viime sunnuntaina olikin sitten ne isoimmat uutiset. Jossain mielenhäiriössä olin ilmoittanut Auliksen messariin Voittaja 2010 -näyttelyyn. Matka meni ihan ok, kunnes pääsin messukeskuksen risteykseen. Siitä meni 25 minuuttia jonottaa parkkipaikkaa, joka oli arviolta noin 1,5 kilometrin päässä. Tungoksessa luoviminen ei ollut kivaa kun joka koiran pitää tulla iholle ja en muutenkaan viihdy tungoksissa. Ja ihmetytti taas kun ekan 5 minuutin sisälläolon aikana näen ainakin 3 koiraa paskalla sisällä.
Yksilökehään oli vaihunut tuomariksi Paul Jentgen Luxemburgista. Tottakai Olen Onnentyttö "Lada" piti olla myös näyttelyssä, mutta valitettavasti ei päässyt osallistumaan. Tsemppiä Tampereen suuntaan. Arvausten mukaan valioluokkaan ilmoitettu narttu olisi ollut Pira (Bila du Pic d'Espade) joka ei myöskään ollut paikalla. Aulis sai siis rotukehässä esiintyä ihan yksin. Ei ollut pitkä visiitti, tutkittiin koira, kerran juostiin edestakaisin ja kerran kehän ympäri. Yksi haukahdus taisi tulla, mikä oli paljon vähemmän kuin aiemmin, eli hyvä suunta esiintymisessä ja edelleen Aulis on rotuunsa nähden helppo käsiteltävä.
Arvostelun aikana en oikein osannut keskittyä muuhun kuin pitämään Aulista suurin piirtein seisomassa ja odotin vaan että minkä väristä nauhaa pukkaa. Aamusta olin laittanut facebookin statukseen ilmoituksen, että lähden keräämään tittelit pois, joten olin melko varma, että EH:ta tulisi tällä manauksella. Mutta voi sitä helpotuksen tunnetta, kun lopulta tuomari sanoi maagisen sanan "excellent".
Seuraavaksi matka kävi rop-kuvaukseen. Siellä odotin jonon hännillä 20 minuuttia kun kukaan ei ollut ohjeistsanut miten toimitaan ennen kuin älysin käydä ilmottautumassa ja viesti oli että muutama kymmenen koiraa ennen, tuu tunnin päästä kysymään missä mennään. Sillä aikaa kävin jonottamassa sitten 15 minuuttia sen takia, että sain 3 samanlaista pientä pokaalia joissa ei edes kerrota mistä meriiteistä ne on jaettu. Sitten takaisin kuvaukseen, jossa enää 20 koiraa ennen.
Lopulta päästiin kuvaamaan ja kyselin sitten että miten toimitaan ja ohjeen mukaan päästin koiran vapaaksi ja tapansa mukaan nurkat pitää käydä tutkimassa niin eikös samalla sekunnilla kun kuvaaja sanoi "katsot vaan ettei mee taustasta läpi" se astui taustapaperin päälle ja kaksi etutassun kokoista reikää paperissa. Ei ollut kyllä eka koira joka näin on tehnyt, mutta kuvaajan pyynnöstä kuvattiin sitten kytkettynä vaikka ois se siinä ihan hallinnassa ollut. En vaan tiennyt että se on jotain ohutta paperia. Aika monta kuvaa saatiin räpsiä kun tuolla oli ilmiömäinen kyky aina liikahtaa juuri kuvanottohetkellä eikä mulla ole mitään hajua millainen kuva tuli. Koiramme-lehdestä se kai nähdään. Eikä mulle kerrottu että saanko kuvaa jotenkin itselleni mahdollisesti.
Sieltä sitten kiireesti kokoomakehään ryhmässä esiintymistä varten. Tätä varten löytyi käytävältä ihan yksi opaste halliin kolme, jonka läpi piti mennä toiseen halliin ja sieltä löysin 1-ryhmän näköisiä koiria ja jonkun sedän joka neuvoi mihin pitää mennä että pääsen esiarvosteluun. Tässä sitten taas jonotettiin ja esiarvostelussa liikuttaessa tuo alkoi olla jo aika väsynyt ja piti sellaista kitinää että oltiin ihan haukkumisen rajoilla mikä puolalaistuomaria vähän nauratti. Tapiola kiltisti tarjosi esittäjille banaaneja, että sai verensokeria vähän ylös. Hieman jännitti isoon kehään meno ison yleisön eteen eikä vähiten sen takia, että odottaessa kehään menoa Aulis alkoi hermoilla 100-tuumaisesta ruudusta näkynyttä koiratanssiesitystä. Mutta mielestäni liikkuminen isossa kehässä meni hyvin pauhaavasta musiikista ja valoista huolimatta. Seisoskelu oli vähän vaikeaa, kun olisi pitänyt olla selkä yleisöön päin mikä aina kiinnosti kun siellä taputettiin. Odotetusti kuitenkin siellä ei sen kauempaa sitten tarvinnutkaan olla.
Ulos lähtiessä maksoin pysäköinnin kun se oli halvempi, mikä oli täysin turhaa kun ajoin jostain muualta ulos kuin messukeskuksen portista ja suoraan Tuusulantielle. Kokonaisuutena en taas mitenkään nauttinut pitkästä näyttelypäivästä ja etenkään siitä tungoksesta ja kaikesta odottelusta mitä siihen liittyy. Tittelit ja ensimmäinen serti kuitenkin pelasti päivän ja oli se kuitenkin ehkä sen arvoista. Vaikka Voittaja-titteleitä varten ei tarvinnutkaan ketään voittaa.
Ellan agilityt
Ellan kanssa käytiin tämän vuoden viimeiset kisat Noormarkussa. Niistä ei juuri muuta kerrottavaa, kuin että puudelin pitäminen lämpimänä on pirun vaikeaa enkä oikein itsekään jaksanut motivoitua. Kiitos kuitenkin matkaseuralaiselle, vaikka koiralle iskikin juoksu, ettei tarvinnut yksin ajella. Tästä sitten jäätiinkin jonkunlaiselle vuorotteluvapaalle ja osa-aikaeläkkeelle kun toisessa startissa Ella oli ehdottomasti sitä mieltä että ei kylmässä kuulu kisailla ja meneehän se nykyään tosi helposti jumiin pakkasilla. Pari huonoa hyllyä käytiin siis tekemässä Kari Jalosen radoilla, ei mitään mistä viitsisi jaksaa sen enempää kertoa. Tästä sitten totaalitaukoa agilitystä puudelille muutama viikko ja katsotaan jos kevättalvella pari oikeasti lämmintä kisaa kävisi Hyvinkäällä ja/tai Masalassa. (Ei, ATT ei ole lämmin) Mielenvirkeyttä ollaan sittemmin harrastettu pääasiassa naksuttelemalla jalkojen nostelua ja ihan vaan rennolla yhdessäololla ja lenkkeilyllä silloin kun säät sallii eikä ole liian kylmä.
Auliksen agilityt
Auliksen kanssa ollaan treenattu Elina Jänesniemen tekniikkakurssilla ainakin ihmisnuolta ja pakkovalsseja ja varmaan jotain muutakin ja lisäksi vähän oma-alotteisena treeninä keppien erottelua ja etsimistä ja itsenäisyyttä kepeille. Ratatreenien sijaan pitäisi taas jaksaa panostaa muutenkin perusasioihin. Yhdet epiksetkin käytiin, joista jäi yleishyvä fiilis.
Lisäksi osallistuttiin Alen Marekovicin treeneihin jonain perjantaina ATT:llä. Kävin torstaina katsomassa treenejä ja hirvitti ajatus että Auliksen kanssa joutuisin tekemään rataa pelkillä persjätöillä, joita ei ole tehty yhtään koskaan ja totesin että mielenkiintoista ja hyödyllistä. Valitettavasti meille kuitenkin olikin ihan eri treenit ja aiheena kontaktit ja takaakierrot. Oli ihan kivaa, mutta jotenkin en kokenut, että juuri mitään olisi jäänyt niistä treeneistä käteen ja olisikin kauhean toivottavaa, että jos vedetään hyvin erilaisia treenejä, tietäisi etukäteen teemoista kun olisin paljon mieluummin mennyt torstain ratatreeneihin ja ne olisi olleet meille paljon paljon hyödyllisemmät.
Innostuin kuitenkin vaihteeksi sen verran treenaamisesta, että päätin ottaa Aulikselle ryhmäpaikan Outi Vormiston ryhmään. Ollaan nyt siellä käyty yhden kerran, kun tällä viikolla jätettiin pakkasen takia väliin. Muutama kerta kyllä pitäs ehtiä käväistä hallilla, kun Aulis on nyt ilmoitettu 1.1.2011 ensimmäisiin virallisiin kisoihinsa Hyvinkäälle.
Auliksen Toko ja temput
Tokon osalta päätin noudosta että oikoteitä ei tän koiran kanssa ole, joten olen ollut lähes päivittäin polvillani kodinhoitohuoneen lattialla odottamassa että koira keksisi itse mitä kapulan kanssa pitää tehdä. Ensimmäinen viikko meni kutakuinkin siihen, että kapulasta alkoi olla olemassa, tämän jälkeen siitä tuli kiinnostava ja ollaan päädytty nyt jo siihen että nostaa sen maasta ja liikkuu sen kanssa mua kohti. Ehkä tämäkin vielä tulee valmiiksi joskus. Temppupuolella ollaan jatkettu jalkojen nostelua ja nyt työn alla takajalan lisäksi ristikkäinen etujalka. Lyhyet ajat onnistuu jo, en vain osaa päättää että ottaisinko samalla hyväksytyksi myös tuon saman puolen etujalan, mitä tarjoaa välillä myös.
Voittaja 2010!
Viime sunnuntaina olikin sitten ne isoimmat uutiset. Jossain mielenhäiriössä olin ilmoittanut Auliksen messariin Voittaja 2010 -näyttelyyn. Matka meni ihan ok, kunnes pääsin messukeskuksen risteykseen. Siitä meni 25 minuuttia jonottaa parkkipaikkaa, joka oli arviolta noin 1,5 kilometrin päässä. Tungoksessa luoviminen ei ollut kivaa kun joka koiran pitää tulla iholle ja en muutenkaan viihdy tungoksissa. Ja ihmetytti taas kun ekan 5 minuutin sisälläolon aikana näen ainakin 3 koiraa paskalla sisällä.
 |
| Kuva: Tuuli Nieminen |
 |
| Ravia. Kuva: Tuuli Nieminen |
 |
| Kuva: Tuuli Nieminen |
17 months. Very good head and topline. Very good breast and angulation. Up and down nearly correct. Very good movements, colour and coat.
ERI, JUK1, PU1, SERT, ROP, JV-10, V-10Sitten ensin jaettiin paras uros, serti, juniorivoittaja käteen ja hetki huudeltiin narttuja kehään ja todettiin että on se sitten rodun paraskin ja voittaja, mutta junnuluokassa esitettynä cacibia ei saa. Tuuli Niemisen albumissa pari kuvaa lisää. Kiitokset sille suunnalle kuvista.
Seuraavaksi matka kävi rop-kuvaukseen. Siellä odotin jonon hännillä 20 minuuttia kun kukaan ei ollut ohjeistsanut miten toimitaan ennen kuin älysin käydä ilmottautumassa ja viesti oli että muutama kymmenen koiraa ennen, tuu tunnin päästä kysymään missä mennään. Sillä aikaa kävin jonottamassa sitten 15 minuuttia sen takia, että sain 3 samanlaista pientä pokaalia joissa ei edes kerrota mistä meriiteistä ne on jaettu. Sitten takaisin kuvaukseen, jossa enää 20 koiraa ennen.
 |
| Väsyttääkin. Kuva: Tuuli Nieminen |
Sieltä sitten kiireesti kokoomakehään ryhmässä esiintymistä varten. Tätä varten löytyi käytävältä ihan yksi opaste halliin kolme, jonka läpi piti mennä toiseen halliin ja sieltä löysin 1-ryhmän näköisiä koiria ja jonkun sedän joka neuvoi mihin pitää mennä että pääsen esiarvosteluun. Tässä sitten taas jonotettiin ja esiarvostelussa liikuttaessa tuo alkoi olla jo aika väsynyt ja piti sellaista kitinää että oltiin ihan haukkumisen rajoilla mikä puolalaistuomaria vähän nauratti. Tapiola kiltisti tarjosi esittäjille banaaneja, että sai verensokeria vähän ylös. Hieman jännitti isoon kehään meno ison yleisön eteen eikä vähiten sen takia, että odottaessa kehään menoa Aulis alkoi hermoilla 100-tuumaisesta ruudusta näkynyttä koiratanssiesitystä. Mutta mielestäni liikkuminen isossa kehässä meni hyvin pauhaavasta musiikista ja valoista huolimatta. Seisoskelu oli vähän vaikeaa, kun olisi pitänyt olla selkä yleisöön päin mikä aina kiinnosti kun siellä taputettiin. Odotetusti kuitenkin siellä ei sen kauempaa sitten tarvinnutkaan olla.
 |
| Kuva: Tuuli Nieminen |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)