9.9.11

PAWC - kotiinpaluu ja jälkitunnelmat

"Oi maamme Suomi synnyinmaa"
(kovaa ja korkealta)
Pari päivää on nyt jo oltu kotona ja pari yötä maksettu matkalta univelkoja ja nukuttu väsymystä pois. Tässä vaiheessa haluan vielä kerran kiittää koko joukkuetta loistavasta hengestä ja loistavista suorituksista. Kiitos Anne, Henna, Liisa, Johanna, Marika, Mimmi, Petteri, Sanna ja Tiina sekä tietysti myös kepot ja ketyt Reijo, Pekka ja Jantsu. Ja siitä, että suomalainenkin osaa tarvittaessa heittäytyä emmekä palkintojenjaossa jääneet kakkosiksi kansallislaulun volyymissä kuin ehkä italialle ja se sanoo paljon ainakin niille, jotka ovat joskus kuulleet italialaisten juhlivan.

Näkymä hotellin ikkunasta
Palkintojenjaon jälkeen vetäydyttiin kukin tahoillemme syömään ja takki oli niin tyhjä, ettei paljon enää jaksanutkaan. Vieläkään en oikein ole hahmottanut, että mitä oikeastaan tapahtui. Välillä huvittaa ajatus, että nimenomaan Ella voitti yhteistulokset, vaikka ei ollut lähelläkään yhdenkään yksittäisen radan voittoa. Välillä mielen valtaa liikutus siitä, että Ella mahdollisti tämän kokemuksen minulle. Aulis oli lähtiessä se koira, jolla oli potentiaalia voittaa jokainen rata ja näin on edelleenkin. PAWC:n yhteistulos lasketaan kuitenkin kolmen radan yhteistuloksesta ja Ella teki osallistujista parhaat suoritukset tehden ainoana koirakkona ryhmässä 3 kaikilla radoilla 0-tuloksen. Ella oli siis paras ja voittaja.

Lajinahan agility on herkkä ja fraasi "nopein nollatulos voittaa" on toisaalta tiivistettävissä myös siihen, että vähiten epäonnistuva koira(kko) voittaa. Ella ei ollut kisan nopein koira, mutta radalla ei tehty yhtäkään virhettä, joten yhteistuloksissa se oli se nopein nolla. En mä silti oikein ole tajunnut vieläkään koko asiaa. Harkinnassa oli myös, että olisiko tämä viimeinen tällainen reissu Ellan kanssa ja osa-aikaeläke laajenisi, mutta jos koira pysyy terveenä, niin eiköhän se ole ensi vuonna Ellankin lähdettävä Belgiaan hallitsevana mestarina.

Aulis vilautti hyppyradalla potentiaaliaan ja jokainen yksittäinen rata olisi sillä ollut voitettavissa, mutta sorruimme pieniin virheisiin joiden takia kahdella jälkimmäisellä radalla hylätyt tulokset. Hyppyradalla ainoa koira joka teki Aulista paremman ajan (0,9s marginaalilla) oli Ryhmässä 4 kilpaillut italialainen iso bordercollie, joka veteraanina juoksi radan 35cm rimoilla joutumatta kertaakaan oikeastaan hyppäämään ja tekemättä radalla mitään ylimääräistä.

Kuljetus
Maanantaiaamu aloitettiin pakkaamisella, hotelliaamiaisella ja koirien ulkoilutuksella ja sitten otettiinkin suunta kohti Brysseliä. Tällä kertaa varattiin aikaa reilusti ruuhkien varalta, niin ei niitä tietenkään ollut. Yritimme vielä ajaa kiertotietä ja koukkasimme Rotterdamin kautta. Lopulta päädyimme tappamaan pariksi tunniksi aikaa koirien kanssa Provinciaal Recreatiedomein De Schorre -puistoon Boomissa Brysselin lähellä. Kengät ja housunlahkeet vähän likaantuivat, kun puiston pääasiallinen rakennusmateriaali tuntui olevan muta, mutta koirat saivat kunnon lenkin.

Matkustajat
Tämän jälkeen heitinkin jo Johannan ja koirat Brysselin lentokentälle ja kävin parin kilometrin päässä palauttamassa vuokra-auton. Kentällä hankittiin pikkupurtavaa ja kahvia (kiitos, Starbucks) ja odoteltiin että päästään kirjautumaan lennolle. Check-inissä oli sama ongelma kuin lähtiessä, kun Blue1/SAS:n järjestelmä ei oikein tue sitä, että matkustajalla on koira sekä matkustamossa, että ruumassa, mutta hommasta selvittiin kyllä.

Itse lento lähti ajallaan ja sujui hyvin. Ainoa hieman huolta aiheuttanut tilanne oli, että noin 1,5 tuntia ennen Helsinkiin laskeutumista sytytettiin turvavyövalot joidenkin tuulten takia edellä lentäneiden koneiden raportoitua kovista turbulensseista. Tämä ei mitenkään ole hauska ajatus kun on koira ruumassa. Kyllähän sitä itse roikkuu vaikka turvavöissä, mutta koirien kannalta suhteellisen tasaiset lennot olisi kivoja. Huoli oli kuitenkin turha ja ei ollut sen kummempaa kuin autolla soratiellä ajaminen.

Helsingin päässä purkaminen oli nopeaa ja Aulis ehti matkatavarahihnan viereen ennen kuin itse ehdin sinne ja ilmeisimmin kaikki oli sujunut oikein hyvin taas kerran, kun koira oli ihan normaali oma itsensä kun otin sen boksista tervehtimään. Sekä lentoyhtiön että kenttätyöntekijöiden keskuudessa aiheutti myös kovasti mielenkiintoa tämä koiramäärä kumpaankin suuntaan ja kun siinä juttelin koirista Auliksen tuoneen henkilön kanssa, niin kutsuttiinpa työtoveritkin katsomaan Ellaa kun "meillä on täällä maailmanmestari".

Kotiin päästiin noin 2 aikoihin yöllä ja seuraavana aamuna 8:lta aloitettiin arkeen sopeutuminen töiden parissa ja illalla Auliksen kanssa treeneihin. Joutuihan sitä kaupan kautta käymään ja tarjoamaan limpparia ja pullaa ihmisille vaikka Ellan kanssa en pitkiin aikoihin olekaan missään ryhmässä treenannut. Eilen käytiin myös Auliksen kanssa katselemassa TSAU:lla epiksiä ja omalla hallilla Rauno Virran koulutusta ja Ella pääsi vähän hupailemaan esteille.

Haluan myös muistaessani kiittää kaikkia onnitteluista. Toivottavasti ensi vuonna on lisää aihetta kun lähdetään koko poppoo Belgiaan samoissa merkeissä! Pokaalista ei valitettavasti vielä edes kuvaa, se sijaitsee tällä hetkellä Joensuussa, mutta toivottavasti poika tulee kotiin piakkoin. Kiitokset vielä myös Suomen Agilityliitolle.

5.9.11

PAWC päivä 4 - viimeiset radat ja päättäjäiset

Päivän aloitti IMCA minien joukkueagilityrata. Mimmi ja Riesa tekivät 5:n, Johanna ja Lumi hylkääntyivät, Tiina ja Etta samoin, Sanna ja Perro samoin. Marika ja Tiita sen sijaan tekivät 0:n 6:nnelta sijalta ja sitten alettiin jännittää loppuja. Seuraava suorittaja 5, kaksi seuraavaa italialaista keppikielto, Marika oli palkintopallilla!

Marika ja Tiita minien 3.
PAWC:ssä Auliksen kanssa hyllytettiin, kun puomin edessä oli A tyrkyllä, mistä piti lähteä pussille ja Aulis kävi potkaisemassa A:sta vauhtia. Kahdella hyllyllä Aulikselle ei sijoitusta.

Anne ja Miro tekivät komean nollan ja hetkeä myöhemmin Anne teki nollan myös Roopen kanssa. Päivän radalla sijoitukset Mirolle 1. ja Roopelle 2. Yhteistuloksissa Anne PAWC ryhmän 6 kakkonen Miron kanssa!

Anne ja Miro PAWC 6-ryhmän 2.
Henna ja Shanti tekivät myös hienon nollan, jonka jälkeen aloitettiin taas jännittäminen, kun lähtötilanteessa olivat 4. sijalla. Lopulta päivän radalta 2. sija ja yhteistuloksissa nousu 4-ryhmän kakkoseksi.

Henna ja Shanti PAWC 4-ryhmän 2.
Liisa ja Kelmi tekivät myös nollan ja yhden hylkäyksen kanssa sijoitus 10. 3-ryhmässä.

Toiseksi viimeisenä suorittajana PAWC:ssä Ella. Radalle lähdettiin niin, että tiesin että puhtaalla radalla pidettäisiin 3. sija, jolta lähdettiin. Tässä vaiheessa en tiennyt koko tilannetta. Väänsimme puhtaan radan, ei nopeaa, mutta puhdas kuitenkin. Maalin jälkeen koiraa palkatessa vilkaisin taululle ja yhteistuloksissa Ella sijalla 1! Tätä en kyllä ihan nopeasti käsittänyt. Olin varma, että Martin Hostettler Benin ja Figaron kanssa olisivat jatkaneet 0-putkeaan, mutta kumpikin olikin saanut vitosen radalta. Ellalle siis koko kisassa ainoana 3 nollaa ja PAWC 3-ryhmän voitto!

Vellu ja Ella PAWC 3-ryhmän 1.
Jälkitunnelmina täytyy sanoa, että kyllä maammelaulu on hieno kuulla ykköspallilla seisten. Ja täytyy vielä erikseen kiittää, että ei tarvinnut edes tyytyä järjestäjillä olleeseen instrumentaaliin, vaan muu Suomen joukkue lauloi niin että Italiakin jäi ehkä kakkoseksi kansallislaulun laulamisen volyymissa. Ja se on jotain se.

PAWC 2011 Suomen joukkue
PAWC-joukkueen saldoksi siis Vellulle ja Aulikselle hyppyradan voitto, Ellalle kokonaiskilpailun voitto. Hennalle ja Shantille toisen agilityradan kakkossija ja kokonaiskilpailun kakkossija. Annelle ja Roopelle hyppyradan 3. sija, 2. agilityradan 2. sija ja kokonaiskilpailun 4. sija ja Mirolle kummankin hyppyradan voitto ja kokonaiskilpailun 2. sija. Yhteensä palkintopallilla siis suomalaisia PAWC kisaajia 10 kertaa ja kokonaiskilpailussa jokaisessa ryhmässä jossa osallistujia palkintosijoilla!

Henna ja Liisa ovat jo kotimatkalla luultavasti yöpymässä tätä kirjoittaessa jossain Saksassa, loput lähtevät huomenna takaisin kohti Suomea lentäen. Seuraava kirjoitus tähän blogiin tulee siis Suomesta.

Ensi vuonna näihin aikoihin kisataan samoissa merkeissä Belgiassa.

4.9.11

PAWC päivä 3 - ensimmäinen agilityrata ja minien IMCA-joukkue

Eilinen päätettiin gaalaillalliseen, joka oli barbequejuhla hotelli Erican pihalla. Ruoka oli erittäin hyvää. Paikalta poistuttiin tietysti ajoissa, että kaikki on aamulla kykeneviä kuskaamaan koiriaan radalla.

Gaalaillallisella. Valomaalauksesta vastasi Sanna.
Tämän päivän urakoinnin Suomen puolesta aloitti IMCA minijoukkue joukkuehyppyradalla. Radalla nollakoirana Sanna Paasivirta ja Perro. Marika Nuikka ja Tiita aloittivat urakan nollalla. Mimmi Räsäselle ja Riesalle valitettava HYL, Tiina Kovalainen ja Etta 5, Johanna Mäkynen ja Lumi kielto ja yliaikaa tuloksella 12,60. Suomen joukkueen sijoitus tällä tuloksella 6.

PAWC:n jälkeen iltapäivällä joukkue urakoi vielä agilityradan, josta Marika ja Tiita 0, Mimmi ja Riesa HYL, Tiina ja Etta 10 ja Johanna ja Lumi 0. Agilityradalla joukkueen sijoitus 4., mutta yhteistuloksissa tämä ei riittänyt nostamaan sijoitusta, vaan Suomen joukkueen sijoitukseksi jäi 6.

Vellu ja Aulis
PAWC:ssä oltiin taas Auliksen kanssa ensimmäiset radalla. Rata oli ihan suoritettavissa, mutta radan takaosassa jouduin hieman pukkaamaan koiraa esteelle ja se luki sen takaaleikkaukseksi, pyörähti ympäri ja hyppäsi saman esteen takaisin, mistä HYL, mutta muuten erinomainen rata. Taas tuli todistettua, että laji on tosi herkkä. Hylkäyksen myötä Auliksen kokonaiskilpailusijoitus putosi ilmeisesti kuudenneksi tässä vaiheessa. Ellan kanssa sen sijaan puhdas rata ja 5. sija agilityradalta ja kahden startin jälkeen kokonaiskilpailussa 3. sija 3-ryhmässä.

Anne ja Miro
Anne Juntunen ja Miro, jotka hyllyttivät eilen tekivät tänään huikean nollan ottivat agilityradan voiton 6-ryhmässä! Tänään Anne valitettavasti hylkääntyi Roopen kanssa koiran hypättyä yhden hypyn takaisin päin. Sijoitukset kokonaiskilpailussa tässä vaiheessa Miro 3. ja Roope 4.

Liisa Kotisalo ja Kelmi valitettavasti hylkääntyivät, kun Kelmi suoritti puomin jälkeiseltä käännökseltä puomin takaisin päin.

Henna ja Shanti
Päivän onnistuja oli Henna Palmunen, joka teki molempien koirien kanssa nollat. Laskujemme mukaan Henna ja Shanti ovat 4-ryhmän kokonaiskilpailussa tässä vaiheessa 4. sijalla.

Anne ja Miro ensimmäisen agilityradan voittajat 6-ryhmässä
Palkintojenjaossa siis Anne toista kertaa palkintopallilla, mutta tällä kertaa eri koiran kanssa.

Huomenna vuorossa on vielä PAWC:n toinen agilityrata ja minien yksilöagilityrata.

2.9.11

PAWC päivä 2 - hyppyrata ja hienoja tuloksia

Tänään lähdettiin pian aamiaisen jälkeen hallille ensin katsomaan maksien yksilöhyppäriä. PAWC juhlavuonna haluttiin kerätä kaikki PAWC-kisaajat kuvattavaksi ja 10-vuotisjuhlan kunniaksi kaikki kisaajat saivat kirjan, jossa on kaikki PAWC:ssä ikinä kisanneet, mukaanlukien tämä vuosi. Sitten olikin vuorossa PAWC hyppyrata.

Rata oli ihan haastava ja tutustuessa aiheutti paikoin päänvaivaa. Sain molemmille koirille aikaiseksi suunnitelman, minkä kaikin puolin pitäisi toimia. 

Aulis
Aulis oli vuorossa 11. koirakkona maksien aloittaessa kisan. Mietin nelosestettä pitkään että menenkö kolmosputken toiselle puolelle vai käännänkö sylkkärillä ja lopulta päädyin sylkkäriin putken jälkeen, kun se tuntui luonnollisemmalta ja sisälsi vähemmän riskejä meillä. Vedettiin kyllä kaikin puolin melko huikean hieno rata vaikka itse sanonkin. Pieni blackout tuli toisen putken jälkeen mutta ehdin takaisin kartalle ennen kuin koira oli ulkona putkesta. Renkaan jälkeen vähän kiirehdin ja koira meinasi kääntyä takaaleikkauksella liiankin tiukasti, mutta onneksi irtosi huonosta ohjauksesta huolimatta pituudelle. Ja nollalla maaliin, missä vaiheessa tiesin melkein että ei ainakaan moni koira tule menemään ohi.

Ella
Ellan kanssa ei sen kummallisempia tavoitteita ollut, mutta tiesin että pitäisi pystyä tekemään puhdas rata. Muuten sama suunnitelma kuin Auliksella ja toistin pituudelle ohjausvirheenkin, mutta onneksi kokeneet koirat paikkailee huonoja ohjaajia. Nollalla maaliin tämäkin rata.

PAWC ryhmä 3 tuloslista hyppyradalta
3-ryhmän kisaajamme ensimmäisen radan tuloksissa Aulis johdossa, Ella 6. ja Liisa ja Kelmi 7. Ei huonompi aloitus Suomen PAWC-joukkueelle, etenkin kun lisäksi Henna ja Shanti 4-ryhmässä 5. ja Anne ja Roope 6-ryhmässä 3! Preetylle ja Mirolle valitettavasti pienestä kiinni -hyllyt.

Palkintopallilla
Suomalaisia siis PAWC:n osalta tänään kahdesti palkintopallilla. Aulis 3-ryhmän kärjessä ja Roope 6-ryhmän kolmosena!

IMCA-joukkue kisasi tänään maksien yksilöhyppyradat, jossa Mirolle 5 kiellosta, minijoukkueelle yksi puhdas nolla erittäin tiukalla ihanneajalla, pari yliaikanollaa, yksi HYL ja Johannalle ja Lumille 5. Sijoituksia en nyt muista, kun luulin pystyväni katsomaan ne tuloksista netistä, mutta nepä eivät näy päivittyneen. Hyvällä mallilla kuitenkin asiat Suomen joukkueella.

Tänään vietetään gaalaa barbequehengessä ja huomenna aamusta jatketaan kisaamista.

1.9.11

PAWC päivä 1 - treenit ja avajaiset

Ensimmäinen yö Nijmegenissä sujui hienosti, koirat oli rauhallisia ja hotellin aamiainen oli oikein hyvä.

Laitumia luontopolun varrella
Päivä aloitettiin koirien kanssa käymällä kunnon lenkillä paikallisella luontopolulla. Hollannissakin on yllättävän isoja ja jyrkkiä mäkiä näköjään. Seuraavaksi jatkettiin turistikierrosta ja käytiin kaupungin läpi kulkevan joen pohjoispuolella katselemassa miltä kaupunki näyttää.

Nijmegen
Tämän jälkeen kello alkoikin olla jo reilusti yli puolen päivän, joten päätimme suunnata kisapaikalle vihdoin. Kisapaikalla alusta oli mielestäni loistava, vaikka jotkut koirat tuntuivatkin lipsuvan. Alustana on keinonurmi, joka itselleni toi aika paljon mieleen Hyvinkään koiraurheilukeskuksen nurmen. Lääkärintarkastus sujui kaikkien osalta hienosti, tosin alkuperäiseen suunnitelmaan muutosta sen verran, että matolääkkeet annetaan vasta lauantaina samalla kun Englannin joukkueellekin, joilla lääkitys pitää olla annettu 24-48h ennen maahantuloa.

Kisapaikka. Suomalaiset odottelevat treenivuoroaan.
Itse treenit menivät omalta osaltani kaikin puolin hyvin. Muutamille tuntui aiheuttavan päänvaivaa omituisen näköinen rengas. Itse rengas oli todella paksu ja pelastusrengasmainen ja hajoava. Sähköiset kontaktit on myös käytössä, mutta tänä vuonna piippaus on poistettu käytöstä ja tieto anturilta tulee tuomarilla olevalla värisevällä laitteella, jolloin tuomari voi tehdä rauhassa työnsä ja tulkintansa ilman että yleisö tietää mitä mieltä anturit olivat. Omat treenit oli tosi hektiset, kun käytännössä juoksin kummankin koiran kanssa kolme lyhyttä radanpätkää ja loppuaika meni juostessa kentän ja auton väliä koiria vaihdellessa.

Suomen PAWC-joukkue
Treenien jälkeen kerkesi juuri jäähdytellä koirat, käydä syömässä sämpylän ja juosta joukkueenjohtajien kokoukseen Suomen PAWC-joukkuetta edustamaan.

Suomen joukkue
Lopulta illan viimeisenä virallisena ohjelmanumerona oli avajaiset. Ohjelmanumeroina tänä vuonna mm. ankkapaimennusta ja erilaista koiratemppuilua. Susan Rekveld piti avajaisten päätteeksi puheen, jossa kertoi PAWC:n 10-vuotisesta historiasta. Epävirallisena ohjelmanumerona olikin ruuan etsintä ja lopulta päädyimme syömään paikallista kebabia ja pitsaa kun ensin kevyen seikkailun päätteeksi löysimme ylipäätään auki olevan ruokapaikan.

Nyt sitten rentoudutaan ja odotellaan huomenna alkavia varsinaisia kisoja.

31.8.11

PAWC päivä 0 - matka

Aulista lastataan koneeseen
Yöllä 2:30 lähdettiin matkaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkalla pysähdyttiin Lohjan ABC:lle kahville ja ulkoilemaan vesisateessa. Check-in sujui yllätyksekseni oikein vaivattomasti ja muutenkin lentäminen meni ihan ongelmitta.

Bryssein lentokenttä
Brysselin lentokentällä odoteltiin matkatavarat ja seuraavaksi vuorossa oli auton hankinta. Vuokra-autoksi oli valittu "Renault Megane, Citroen C4 tai vastaava", mutta en ollenkaan vastustanut sitä, että autoksi tulikin Opel, kun kyseessä oli farmari-Astra. Matka-aika navigaattorin ja Google Mapsin mukaan Brysselistä Nijmegeniin oli noin 2 tuntia, mutta todellisuus oli jotain ihan muuta.

Moottoritieliikennettä Eindhovenissa
Antwerpenissä oli moottoritiellä parin rekan onnettomuus, joka aiheutti monen kilometrin ruuhkan. Noin kahden kilometrin matkaan käytettiin puolitoista tuntia. Lopulta päästiin taas jatkamaan matkaa. Etukäteen olin ihmetellyt, että minkähänlaista on ylittää Belgian ja Hollannin raja autolla. No ei paljon minkäänlaista. Huomattavin rajamuodollisuus oli moottoritien varressa oleva iso kyltti, jossa kerrottiin Hollannin yleisnopeusrajoitukset ym. tärkeää tietoa.

Avoautosta tähystystä
moottoritiellä
Tukokset jatkuivat taas Eindhovenin kieppeillä, jossa ruuhkassa ohitettiin varsin tuore onnettomuus kaiteen toisella puolella. Tämä ruuhka johtui tietyöstä ja lopulta kaikki liikenne ensin yhdistettiin yhdelle kaistalle ja sen jälkeen ohjattiin pois moottoritieltä kiertotielle, josta ei ollut mitään hajua miten homma jatkuu, joten ajettiin perstuntumalla suunnilleen määränpäätä kohti kunnes navigaattori lopetti U-käännösten ehdottamisen.

Jotenkin tämä onnistui ja päästiin reitille eikä kilometrejä tullut lisää kuin noin kymmenen. Lopulta vähän neljän jälkeen päädyttiin hotellille. Alkuperäinen spekuloitu ongelma siitä, että miten tapetaan aikaa kunnes kello on 14 että checkinin voi tehdä osoittautui melkoisen turhaksi kun tähän 2 tunnin matkaan upposikin aikaa noin 5 tuntia. Toki tähän mahtui pari pysähdystä syömään ja kahvia juomaan. Vapauttavaa kyllä viimeaikaisten matkailukokemusten jälkeen on ollut se, että ihan oikeasti joka paikassa kaikki puhuvat melko hyvää englantia ja asiat hoituvat!

Hotelli
Hotellikin oli positiivinen yllätys. Pienillä halpishotelleilla on usein tapana olla enemmän tai vähemmän lääviä, vaikka webbisivuilla on siistejä ja näyttäviä kuvia. Täällä oikeasti palvelu oli loistavaa, saatettiin huoneeseen asti, ilmastoinnin käyttöohjeet annettiin selkeällä englannilla, laukutkin luvattiin kantaa. Huone on siisti ja lattiapinta-alaa on enemmän kuin vain sen verran että juuri pääsee kävelemään sänkyjen ympäri. Ja mikä parasta, koirista ei peritä lisähintaa.

Illalla tavattiin hotellin ravintolassa joukkueenjohtajamme Marika perheineen päivällisen merkeissä. Nyt pitäisi saada pahimmat univelat kuitattua. Sekä koirat että ihmiset on melko väsyneitä matkustamisesta.  Huomenna ohjelmassa on lääkärintarkastukset koirille, treenit, joukkueenjohtajien palaverit ja kisojen avajaiset.

30.8.11

PAWC kutsuu


 Ensi yönä sitten on lähtö PAWC:hen Nijmegeniin, Hollantiin. Kisaan sekä Ellan että Auliksen kanssa PAWC Ryhmä 3:ssa. Aulis on tietysti maksi, Ella veteraanimini rimakorkeudella 15cm. Kotipihasta auto starttaa puoli kolmen maissa yöllä ja kone Helsingistä lähtee kello 7:00. Lentojen suhteen jouduttiin sen verran tekemään koukkausta, että lennetään Brysseliin ja ajetaan sieltä vuokra-autolla, kun ei onnistunut saada koirapaikkoja järkevinä päivinä Amsterdamin lennoille. Matkaa autolla ei tosin ihan hirveästi enempää ole tuolta kuin Amsterdamista. Aikaa on matkaan varattu hyvin, torstaina vasta on lääkärintarkastukset ja harjoitukset ja itse kisat on perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Maanantai-iltana suunta takaisin Brysseliin ja Helsingissä pitäisi osua maahan kello 23:25.

Oleelliset linkit tapahtumien seuraamisesta kiinnostuneille:

17.8.11

Kolmoset korkattu ja puudelimummokin kävi kisoissa

Nyt on sitten Auliksen kanssa juostu ensimmäiset 3 starttia kolmosissa. Kaikkiin oltiin tosin ilmottauduttu kakkosiin. Mielenkiintoinen ilmiö agilityn suhteen tuntuu olevan, että oletetaan kaikkien tavoitteiden olevan arvokisoissa ja maajoukkuekarsinnoissa. Luokkanoususta onnittelujen jälkeen seuraava lause tuntuu lähes jokaisella sisältävän viittauksen arvokisanolliin, karsintoihin tai SM-kisoihin. Ei ne ole meidän tavoitteena tällä hetkellä. Juuri nyt haluan hetken ottaa rennosti, kun tämän vuoden kotimaan kisatavoitteet tuli täyteen ja nauttia ja yrittää vaan ilman sen kummempia tavoitteita kisoissa tehdä niin hyviä tai huonoja ratoja kuin mihin me pystytään. Ehkä tehdä jonkun nollankin. Seuraavia tavoitteita katsotaan sitten, kun PAWC on käyty ja alkaa tuntua siltä, että on aika laittaa tavoitteita, nyt vaan nautitaan.

12.8. TSAU, puomilta putkeen, kuva: Sirpa Saari
 Ensimmäinen oli TSAU:lla 12.8. ja tuomarina Mia Laamanen. Rata oli haastava, mutta vaikutti ihan suoritettavalta. Jälkikäteen ajatellen 2B olisi pitänyt ohjata sylkkärillä, kun sen osasin ja takaakierto-valssit on vähän vaikeita joskus erityisesti toisella esteellä ja kun takaakierto tulee noin loivasta kulmasta. Oma sijoittuminen ja suunta siinä sitten sekosi kun keskityin vaan antamaan koiralle tilaa tulla rimasta yli ja seurauksena HYL. Tulihan siellä sit myös esim. lievä puomilta putoaminen, mutta jatkettiin kuitenkin, kun koira niin kivasti ihan itse hakeutui kontaktille. Tämä yleisesti kuitenkin antoi uskoa, että ei ne haastavan tuntuisetkaan radat toki meille mitään mahdottomia ole.

12.8. TSAU, kuva: Sirpa Saari
Seuraavana päivänä sitten vuorossa oli Tampere. Ensimmäisellä radalla tuomarina Tuomo Pajari. Ei ollut tämäkään rata ihan "anna koiran mennä" -mallia ja ohjattavaa kyllä oli. Nyt otin asenteeksi, että yritän tehdä mahdollisimman huolellisesti puhdasta rataa. Tällä taktiikalla selvittiin maaliin nollalla ja 3. sija tulosluettelossa. Videolla näkyvä heittäytyminen maaliin ei ole tarkoituksellinen, vaan meinaan kompastua radalla auenneisiin kengännauhoihin. Linjavalinnoista on hyvin mahdollista, että olisi ollut nopeampaa kierrättää koira ennen keinua olevassa käännöksessä kauemman siivekkeen kautta, mutta tämä oli valinta tällä kertaa.

Toinen rata oli Minna Räsäsen käsialaa ja melkoisen vauhdikasta posotusta, joskin linjoilla piti pysyä. Ennen A:ta pudotettiin jompi kumpi rima ja kun koira lähtikin yllättävän hyvin käännökseen mukaan ja kielsi toisessa päässä olleen esteen, en sitä lähtenyt korjaamaan kun oli jo vitonen alla ja otettiin tästä HYL, mutta kokonaisuutena rata oli hyvä. Kokeilin myös nopeaa kontaktilta vapautusta A:lta.



Yleisesti jäi tosi hyvä fiilis eikä kolmoset sen vaikeammalta tunnu kuin kakkosetkaan, mutta en odota että siellä oltaisiin ihan niin kärkipäässä tuloksissa kuin alaluokissa on oltu. Oma ohjaus saisi olla vielä rohkeampaa ja edelleen jään turhan paljon odottelemaan koiraa käännöksistä sen sijaan että antaisin seuraavan suunnan valmiiksi.

Ellan kanssa tehtiin myös Tampereen radat. Niistä ei juuri ole uutisoitavaa, kaksi hassua HYLlyä. Ekalla radalla yritin samaa kuviota kuin Auliksen kanssa ennen keinua ja seurauksena oli tiedostamani riski, että koira tuli saman hypyn takaisin päin. Toisella radalla taas en saanut koiraa taipumaan puomin alla olleeseen putkeen millään, vaan suoritettiin puomi uusiksi ja hypyn kautta putkeen ja loppusuoralle. Mutta puudelimummolla oli kivaa ja suoritukset oli koiralta rennon vauhdikkaita, mihin olen äärimmäisen tyytyväinen.

Sinne meni. Tunnelmia pohjoismaiden mestaruuskisoista.
Sunnuntai vietettiin Pohjoismaiden mestaruuskisoja katsomassa ja tulipa räpsittyä kuviakin. Kisat oli tunnelmaltaan hyvät ja tunnelma kohosi kyllä finaalirataa kohti jatkuvasti. Suorituksista löytyi sitä intensiteettiä, mitä arvokisoista sopii odottaakin vaikka välillä yliyrittäminen johti virheisiin. Kisaajilla tuntui olevan hyvä henki mukana ja vaikka inhimillisiä pettymyksen tunteita koettiin ja näytettiin kuten ylläolevassa kuvassa, ei sitä välitetty koirille. Ja aitoa onnistumisen iloa on aina ilo katsoa riippumatta kilpailijan kansallisuudesta!

8.8.11

Aulis kolmosissa!

Otsikko jo kertoikin, että alun perin tälle vuodelle asetettu tavoite agilityssä tuli täyteen. Ajoitus oli siinä mielessä sopiva, että ehditään osallistua myös piirinmestaruuksiin vielä tänä vuonna. Nyt käydään vielä ne startit, mihin oltiin jo kakkosiin ilmottauduttu ja sen jälkeen keskitytään pääasiassa PAWC:hen.


Kisakirjasta hauska huomio, että vaikka sekä ykkösissä että kakkosissa ensimmäinen LUVA on tullut hyppyradalta, mutta meille ei ole tähän mennessä kisauralla tuomittu yhtäkään kontaktivirhettä. Vielä en ole malttanut laskea startteja kakkosissa, mutta niitä meni paljon enemmän kuin ykkösissä. Toisaalta tämä oli tietyllä tavalla odotettavissa. Suurimmaksi ongelmaksi meille tuntui kehittyvän ohjauksen rytmityksen vaikeuden lisäksi ykkösrimat. Ykkösten toinen LUVA oli pieni työtapaturma, josta voisi spekuloida, että sekin olisi voinut olla ykkössija, jos koira ei olisi kääntynyt muurilla väärään suuntaan.

Eilen aamulla siis lähdettiin Haminaan. Oltiin ilmottauduttu kaikille radoille, kun kerran sinne asti mentiin, mutta tietysti suuri toive oli, että kaikille ei saisi osallistua. Hieman ennen ensimmäistä rataa tuli kova sadekuuro, joka onneksi ehti mennä ohi ennen radalle pääsyä.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Tuija Kokkonen. Minien ja medien jälkeen este 2 muutettiin takaakierroksi. Paikka oli todella ahdas, toisella puolella väärä hyppy, toisella puolella rengas lähellä, joten twistien tai saksalaisten sijaan valitsin niistopersjätön. Kolmosesteen käännössuunta jää ikuiseksi mysteeriksi. Muuta en keksi kuin että luultavasti liikaa harjoiteltu sylkkäreitä ja takaaleikkauksia viimeaikoina. Jostain syystä seuraavaakaan hyppyä koira ei suostunut lukitsemaan, vaan käväisi sitten puomilla ottamassa hylyn. Mielenkiintoiseksi osoittautuikin sitten muuri. Tämä oli ekaa kertaa kun tehtiin muuria, jossa on holvikaari alla ja ihan loogisesti koiralle se varmasti näytti samalta kuin esim. pussin sisäänmeno ja sieltähän se livahti alta. Toisella yrityksellä päätti sitten hajottaa koko muurin. Kerran me vielä siitä mentiin yli, kun halusin poikkeuksellisesti treenata radalla, kun tällaista muuria ei tietääkseni missään lähiseudulla ole käytettävissä ja sitten tuomarin pyynnöstä poistuttiin maalin kautta.

Toisella radalla tuomarina Anne Savioja. A:lle meno hieman epäilytti ja vaihtoehtoja oli paljon, joista valitsin sitten sen tällä hetkellä varmimmalta tuntuvan. Renkaalta hyppy meni pitkäksi, muuten radasta ei kauheasti sanottavaa. Puomin jälkeen olin aivan varma, että nyt kämmään vetäisemällä pois hypyltä tai jotain vastaavaa, mutta nollalla maaliin ja voitto ja SERT ja siirto kolmosiin. Vahingossa kyllä muutama metri maalin jälkeen taisin palkata koiran ehkä vähän rata-alueen puolella, mutta onneksi tästä ei nyt kuitenkaan hyllyä tullut.



Kolmas rata olisi ollut Saviojan hyppyrata. Meille tarjottiin mahdollisuus mennä nollakoirana, mutta jätin väliin kun oli niin voittaja olo että halusin pitää sen ainakin iltaan asti. Uudet lähtövalmistelut tuntuivat myös toimivan oikein hyvin. Paikan päälle tultua päästeltiin vähän höyryjä lämmittelyesteillä ja totuteltiin alustaan. Ennen kumpaakin starttia revittiin jonkun verran ja Aulis sai tappaa Wubbaa. Kyseessä ei ole koiran kuumentaminen radalle, vaan päinvastainen tarkoitus ja se vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä toimivan, että saa purkaa itseään ennen lähtöviivalle menoa. Tällä kertaa ei kummallakaan radalla kiljunut lähtöviivalla eikä mennyt maahan!

Kolmoset näillä näkymin korkataan perjantaina TSAU:lla, jos aikataulut ja työt sopivat yhteen ja jatketaan lauantaina Tampereella Takut ry:n kisoissa. Ne ovatkin sitten viimeiset viralliset kisat ennen kuin lähdetään Hollantiin, jonka jälkeen osallistutaan piirimestaruuksiin, jonka jälkeen varmaan pidetään jonkin verran taukoa kisaamisesta.

25.7.11

Agipitsi 2011 - Ellalla kivaa ja Aulikselle kakkosen toinen LUVA

Rauma on taas näetty ja koettu. Kummallakin koiralla olin ilmottautunut 4 radalle. Lauantaina liikenteeseen lähdettiin kaatosateessa Turusta, joka loppui noin 40km ennen perille pääsyä ja sai meidät kiinni vähän ennen Auliksen aikataulun mukaista ensimmäistä rataantutustumista. Tämän johdosta kisat meni seis noin tunniksi kun kummatkin kentät lainehtivat vettä. Kiitin vain onneani, että lauantaina Auliksen molemmat radat olivat hiekkakentällä.

Ensimmäisellä radalla tuomarina oli ruotsalaistuomari Lena Dyrsmeds. Rata oli melko haastava ja ohjattavaa oli paljon. Meidän virhe tuli sitten siinä vähiten odotetussa kohdassa, eli 5-putken jälkeen käänsin koiraa liikaa ja onnistuin vetämään sen A:n ohi A:n alla olleeseen putkeen. Kontaktilla sitten pieni hengitystauko ja loppurata puhdasta, joskin välistävedon jälkeen unohdin miten päin mun piti kääntyä ja hukkasin itseni, mutta osui kuitenkin.

Toinen radalla, jossa tuomarina Anne Viitanen, oli ihan totaalinen katastrofi. Tiesin alusta että kiire tulee. Toisaalta toiselta puolelta aloitus olisi ollut vielä hankalampi. Rengas oli todella lähellä kakkoshyppyä ja siinä näkyi paljon vaarallisia tilanteita että koirat joko menivät ohjaajien jalkojen seasta putkeen tai eivät saaneet riittävästi aikaa renkaalle ja etsiä pyöreää osaa, joten totesin että kokeillaan tuota ja se teoriassa voisi onnistua. En sitten saanut potkaistua ihan keinulle asti, vaan kepeille meni. Keinun jälkeisessä hyppykuviossa hävisi korvat ja kun piti kääntyä tiukasti, koira ryntäsi vaan huutaen vaikka miten pitkälle. Keskusteltiin siinä sitten että voisi vaikka olla vähän edes kuulolla. Puomiltakin vielä edellisen radan muistikuvasta karkasi ilman lupaa mistä palautin sen ja parin esteen kautta poistuttiin maalin suuntaan.

Ellan kanssa lauantaina kisattiin ensin nurmikentällä. Juuri ehdin oman vuoroni suorittaa niin, että ripsi vain vähän vettä ja ukkonenkin jyrisi vain kohtuullisesti. Sitten alkoikin sade, mille ei näkynyt loppua ja totesin vähän ennen toista starttia, että turha on tuon prinsessan kanssa lähteä märälle kentälle kun se ei ole kenenkään mielestä kivaa, joten RKS, ole hyvä lahjoituksesta.

Sunnuntai valkeni vähän uhkaavan näköisenä, mutta tein päätöksen että nyt pää kasaan ja mennään oikesti tekemään vaan huolellisesti ja rauhallisesti (ohjaajan osalta, koiralta tää ei onnistu) se mitä osataan ja uskon että koirakin osaa ja tekee. Koko ajan ennen starttia päälle kerääntyi uhkaavan näköisiä pilviä, mutta jyrinää ei kuulunut. Vuoroa odotellessa sain myös pidettyä päättäväisen fiiliksen, vaikka siinä tuli sellainen 2 minuutin rankkasade. Nyt siis sain oikeasti pään vihdoin pitkästä aikaa tyhjäksi ja keskittymisen kohdilleen ja kannatti. Tuloksena nolla, voitto ja kakkosluokan toinen LUVA. Tuuria oli ihan vähän matkassa, muurilta kuului kolinaa mutta en antanut senkään häiritä enkä toisaalta uskaltanut katsoa että tuliko jotain alas ja luulin kyllä että vitonen on alla, mutta kuulutus paljastikin että nolla tuli. Viimeinen käännös oli myös tosi haastava nopean koiran kanssa, läpinäkyvässä lyhyessä putkessa ei juuri juosta koiran ohi pituudelta tullessa ja meinasin vielä kompuroida sylkkärissä vähän, mutta onnistui.



Saldona Auliksen osalta: Hyppyongelma lienee pääosin historiaa, viikonlopun aikana ei yhtään rimaa alas! Oma henkinen puoli tarvii töitä, Auliksen kanssa pitää onnistua olemaan oikeassa mielentilassa ja viimeaikoina täytyy tunnustaa, että (myös ulkopuolelta asetetut) paineet kolmosiin noususta ovat vähän vaikeuttaneet radoille keskittymistä samoin kuin se takaraivoon hiipinyt pikkupiru, joka kertoo joka radalla että ei siitä nollaa tule, ainakin yks rima pudotetaan. Nyt täytyy eilinen pistää tarkkaan muistiin. Viimeinen rata tuntui hyvältä ja oikeastaan suurimmaksi osaksi näyttikin aika hyvältä.

Ellan kanssa juostiin myös kaksi rataa, missä oli mukavaa, että Auliksen jäljiltä oli hyvä fiilis. Kummallakin radalla lähtö oli vähän hidas, mutta sitten pikkuhiljaa päästiin kyllä vauhtiin. Eka rata kaatui esteeseen 12, kun tuuli oli puhaltanut pussin kokonaan auki ja tajusin ihan liian myöhään ja koira ampui pussista ulos ja suoraan seuraavan esteen ohi asti, mutta ei lähdetty tätä korjailemaan. Toisella radalla tapahtui samaa kuin lauantainakin, että työnsin vähän liikaa ja Ella bongasi jonkun esteen vähän kauempaa sivusta. Mutta tällä hetkellä pääasia on, että Ellalla on kivaa.

28.6.11

Juhannuskisat

Juhannus tuli vietettyä TSAU:n juhannuskisoissa. Kummallakin koiralla oli viikonlopulle 4 rataa. Ellan radoista ei juuri kerrottavaa, siellä oli hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä ja samanlaista kuin aina. Olihan sillä kivaakin välillä. Auliksen kanssa kaikki radat oli periaatteessa meille ihan suoritettavia, mutta aina niissä tulee jotain pientä. Ellan radoista ei ole videoita, Auliksen radat alla.



Ekalla radalla motivaationtappaja eka rima alas. Ihan surkea hyppy-yritelmä koiralta. Muurin jälkeisen putken jälkeen unohduin arpomaan että miltä puolelta sen hypyn ohi piti mennä, valssi armottomasti myöhässä ja koira jaloille ja rima alas kun ei ollut tilaa hypätä. Keppien jälkeinen pakkovalssi-sylkkäri yhdistelmä oli aika vaikea, esteväli oli ihan tolkuttoman pitkä eikä voinut vetää liikaakaan kun oli takakulmassa putki tyrkyllä ja en osoittanut hyppyä riittävän hyvin vaan koira luki puomin. Puomilla oikea takajalka haroo ylösmenolla tyhjää, mutta pysyy sentään.

Toisella radalla eka rima pysyy, mutta pudotetaan kakkosrima. Muuten menee ihan käsikirjoituksen mukaan ja yllätyksekseni selvitään myös lopusta ilman pyörähdyksiä.

Kolmannella radalla taas eka hyppy niin surkea yritelmä, että harkitsin jo hetken radalta poistumista saman tien, mutta kun koira otti sen hups, sori -ilmeen, niin päätin että jatketaan sitten. Vauhtia oli kakkoshypylle niin vähän, että kääntyi turhan tiukasti ja siinä väärä pää putkesta ja keinun jälkeen huolimattomuusvirhe ja en ottanut koiraa kunnolla vaan se luki kepit.

Sunnuntaina olikin sitten vähän vaikeampi rata. Alku oli paha, mutta päätin yrittää twistillä, mikä oli ihan tuhoon tuomittua kun kulma oli niin ohut, että koira tuli ihan tolkutonta vauhtia ja olin vielä aivan myöhässä, mutta selvittiin oikeaan suuntaan. Välistävedossa A:n jälkeen hartialinja jää huonoksi ja siinä tulee vähän neuvottelua, josta kielto. Tuomarin mielestä puomin jälkeinen takaakierto olisi pitänyt ohjata oikean siivekkeen kautta, mutta kauemman siivekkeen kautta sai koiralle oikeasti paremman linjan putken oikeaan päähän, joten valitsin sen. Viimeinen este oli sellainen perinteinen "ohjaa, älä oleta" -tilanne. Kympillä kuitenkin voitettiin rata, joka ilmeisimmin oli melko paha, kun yhteensä 2 koiraa sai tuloksen, kakkoseksi tullut 5:lla ja 7 sekunnin yliajalla.

Tuloksella ei enää sunnuntaina ollut kyllä yhtään mitään väliä, tärkeintä oli, että pitkin viikonloppua otetut hyppysulkeiset lämmittelyesteillä ilmeisesti tuotti tulosta ja olin tosi tosi iloinen, että sunnuntaina ei tullut yhtäkään rimaa alas vaikka ohjauskaan ei ollut ihan spot on. Päätavoite oli, että ensimmäinen rima ei putoa.

Nyt saa onneksi virallisista kisoista pitää kuukauden verran taukoa ja seuraavan kerran varmaan startataan Raumalla heinäkuun lopulla.

24.6.11

Puudelivanhus leikkii agilityä

Keskiviikkona käytiin Mynämäellä epiksissä, tällä kertaa mukana vain Ella, jonka kanssa mentiin möllirata ja avoin rata. Avoimen rata oli melkoista vääntöä ja hieman edelleen itseäni häiritsee se, että jos mölleistä seuraava on avoin, niin miksi avoimen radat on tosi usein sellaisia vaikeamman pään kolmosten ratoja? Kuitenkin pitäisi muistaa, että ne pitäisi olla sellaisia, joissa ykkösiin menevät ottaa tuntumaa kisaamiseen. Möllirata oli etenevä ja meni ok ja otettiin kontaktit alas asti. Avoin rata olikin sitten sellaista vääntämistä, että pitkään aikaan ei kolmosten radatkaan ole olleet tämän tyyppisiä. Tässä näkyi taas se puudelin heikkous, että kun tarpeeksi väännetään niin kiinnostus hiipuu. Ohjaaja teki myös alkeisvirheen ja tutustui rataan niin, että kepeille mentäisiin väärältä puolelta sisään ja siinä tuli pieni tilanne, kun jäätiin ihmettelemään - koira sitä mieltä, että oikeinhan tää meni ja ohjaajalla blackout että mitenköhän tää nyt menikään. No, puhtaalla radalla selvittiin tästäkin vääntämisestä maaliin asti, mutta aika sunnuntaikävelymeiningillä eikä palkinnoilla oltu, mutta eipä se ole tärkeääkään.

Juhannuskisoissa ei minkäänlaisia tavoitteita, yritetään vaan leikkiä, että agility on hauskaa. Varmuudeksi tuli kuitenkin aamutuimaan ajeltua puudelille kesätukka. Hauskaa juhannusta kaikille, kisoista raportti sitten kun ovat ohi.

22.6.11

Taitavalla koiralla voi kompensoida huonoa ohjausta

Eilen illalla oltiin taas ohjatuissa agilitytreeneissä ja tällä kertaa on kyllä pakko kirjoittaa jotain, kun jäi niin hyvä mieli. Radan nähtyäni oletin, että tästä tulee katastrofi ja pääasiassa ohjaajan hermojenhallintatreeni.


Radalla erityisesti putkeen 5 vienti, 6 takaakierto ja kepeille meno oli kohdat, joista oli epäilyksiä. 4:ltä kääntyessä silmien eteen sattuu ensimmäisenä A, joten tässä tarvittiin ylimääräinen haltuunotto siirtämään fokusta yksi este ohjaajan suuntaan. Yllätyksekseni koira ei kertaakaan tässä kohtaa karannut A:lle! Myös 6:n takaakierto onnistui yhtä kertaa lukuunottamatta kun olin yhden askeleen verran myöhässä jäätyäni varmistamaan putkea 5 turhan pitkäksi aikaa vaikka oikeasti riittää vain että saa koiran katseen A:n ohi.

Kepeille viennissä kokeiltiin muutamia eri vaihtoehtoja. Onnistuin jopa puomin alapuolelta, mutta se aiheutti putken jälkeen pyörähdyksen. Tosin keskusteliinkin kouluttajan kanssa siitä, että jos olen puomin alapuolella, niin koiralta olisi periaatteessa täysin oikea valinta aloittaa kepit väärästä päästä. Olisin ekalla yrityksellä jo tehnyt radasta nollan, jos en olisi vahingossa juossut puomin alapuolelle. Puomin yläpuolelta mennessä olin noin putken puolivälissä koiran tullessa putkesta, mutta sieltä riitti kuten arvelinkin yksi "tässä" ja irrotus kepeille.

Lopuksi vielä kokeiltiin erilaisia tapoja tehdä 3-4-5. Alunperin tein persjätön keinun jälkeen. Tämän jälkeen kokeiltiin pospäinkäännöksillä ensin niin, että tulin keinun ja A:n väliin vetämään putkeen ja vielä lopuksi niin, että en ohittanut keinua lainkaan itse vaan keinun alapuolelta irrotin koiran vaan kiertämään siivekkeen oikealle, mistä sai tosi hyvän linjan työntää koira 6:n taakse liikkeellä ja ostettua aikaa. Pitäisikin enemmän hyödyntää kaikkea mitä koiralle on opetettu.

21.6.11

Paimennuskurssi osa 3 - mulla on ehkä paimenkoira

Edelleen jatkettiin pyörössä, että saataisiin siellä ensin hallinta ja maltti kuntoon ennen kuin siirrytään isommille laitumille. Taas oli havaittavissa aivan huimaa edistymistä viime kertaan nähden! Kahdella pyörökeikalla ehkä vain kaksi sikailua, mutta mä olen oppinut huomattavasti paremmin lukemaan koiraa ja reagoimaan siihen ja luottamaan että pystyn sitä tuossa tilassa hallitsemaan ja pitämään etäisyyden lampaisiin.

Ensimmäisellä kierroksella pyrittiin siihen, että maasta nostetaan koira aina ensin jaloilleen ja käsketään se pois aitaan asti ennenkuin päästetään kiertämään, kun näin tehtynä lähtee paljon paremmin. Ja oikeasti siitä löytyi se oikea vaihde vihdoin mun kanssa! Ja vielä heti alusta asti ihan hallinnassa! Saatiin ihan oikeasti kumpaankin suuntaan kierroksia niin, että koira meni aivan aitoja pitkin lampaat keskellä ja jopa "pois" toimi osan ajasta ihan oikein, että pää kääntyi entistä ulommas. Tää oli jotenkin sellaisia hienoja ja liikuttavia hetkiä kun tolle sai ajatuksen, että kierretään ilman että ollaan pyrkimässä sinne keskelle.

Toisella kierroksella otettiin mukaan, että koiran kiertäessä itse liikun, kun haluttiin nähdä onko se paimenessa vai opetettu vaan juoksemaan ympyrää. Ekan kierroksen loistavuus jatkui ja saatiin hienoja hetkiä, kun koira havaitsi että lampaat on irti musta, se pysähtyi oma-alotteisesti tasapainoon ja painoi lampaat ilman mitään liioiteltuja eleitä mulle ja rauhoittui ihan oma-alotteisesti paikoilleen. Saatiin myös aikaan tilanteita, joissa omalla liikkeelläni aiheutin koiralle oma-alotteisen suunnan muutoksen kun kierto oli koiran mielestä väärään suuntaan ja lampaat irti meikäläisestä. Eli saatiin tässäkin juuri sitä mitä haluttiinkin nähdä, koira paimentaa mulle.

Kehitettävää edelleen on, että paikalta lähtiessä ensimmäinen kierto tasapainoon pitäisi saada menemään kauemmas, sivusta kaartaa ok, mutta päätyy taakse tarpeettoman lähelle helposti ja mennessään vähän vielä meinaa tulla tarpeettomasti sanomista sille reunimmaiselle lampaalle lauman takana. Nyt kun kiertämistä on tehty niin paljon, niin pysähtyminen on tullut vaikeammaksi ja koira meinaa välillä ihan autistisesti jäädä kiertämään ympyrää, mutta näissäkin järkevästi ja hyvällä etäisyydellä aitoja pitkin. Maahanmenoista yleisesti sen sijaan ei tarvinnut juurikaan neuvotella tällä kertaa vaan pysähdykset meni suoraan maahan eikä siellä ollut suurimmalla osalla kerroista minkäänlaista rähjäämistä. Ja mikä iloisinta, tää oli oikeasti kivaa kun oma stressitaso alkaa pysyä kohtuudessa ja alkaa olla koko ajan enemmän uskoa itseen ja koiraan!

13.6.11

Paimennuskurssi, osa 2

Tänään otettiin Auliksen kanssa kurssilla 2 kierrosta pyöröaitauksessa, kun eniten tarvitaan nyt hallintaa, kaariin etäisyyttä ja töiden tekemistä mulle. Ensimmäisellä kierroksella sisäänmeno oli ok, mutta sitten alkoi kamala rähjääminen kun menin lampaiden luo ja Outi oli pitämässä kiinni valjaista. Lähdöt meinasi edelleen suuntautua liikaa sisään ja taakse kiertäessä on pakko käydä vähän lähietäisyydellä. Pysähdykset edelleen ihan hyviä, mutta maahan menemisestä joutuu neuvottelemaan kovasti. Tähän rauhoittumiseen tuntui auttavan parhaiten kun vähän piiskaa maata edestä ja sama tuntui toimivan myös kaarien laajuuteen ja saatiin muutama oikein mallikas kierros, jossa koira ennemmin katseli aitaa kuin lampaita.

Toisella kierroksella jatkettiin samoja oppeja ja muutettiin vielä se, että jätin itse koiran vapaaksi kun totesin että pystyn sen kyllä tuon kokoisessa tilassa hallitsemaan ja Outin kiinnipitäminen tuntui aiheuttavan vaan hermojen menemistä. Tällä kertaa lampaat oli aitaa vasten eikä tulleet mun luo sieltä niinkuin ekalla kierroksella, vaan ne siirrettiin nyt koiran kanssa. Otettiin lähtöjä oikeaan ja heti seis kahden askeleen päästä ja pikkuhiljaa hallitusti lähemmäs ja joka pysähdyksestä myös lähemmäs reunaa, jos meinasi valua keskustaan. Saatiin loppujen lopuksi kumpaankin suuntaan muutama todella hyvä ja laaja kierros ja nopeahkot pysähdykset maahan.

Vaikuttaa olevan niin, että jos pääsee vain rairaimeiningillä lähtemään, niin ensimmäisenä meinaa unohtua, että mulle tehdään töitä. Edelleen oikea flankki on paljon parempi kuin vasen, joka meinaa valua sisään paljon pahemmin. Lähdöt jatkossa niin, että koiraa ei pidetä kiinni, vaan sen pitää olla mun hallinnassa. Jos sattuu olemaan seisomassa, niin lähtee paremmin ulos kuin maasta. Luultavasti hyvä vaihtoehto, että jos meinaa lähteä sisään, niin heti seis ja siirretään ulommas. Tämä auttoi ainakin edellisen kerran kulmatreenissä. Nyt on yleisesti loistava fiilis, vaikka treenaaminen edelleen on tosi väsyttävää ja stressaavaa, mutta joka kerta on tänä vuonna edistytty jossain asiassa!

12.6.11

Helleratoja Riihimäen tyyliin

11.6. startattiin Riihimäellä pari rataa. Olihan ne pakko käydä juoksemassa, kun kesällä ei lähimaastossa tunnu juuri kisoja olevan ja en jaksanut helatorstaista juhannukseen asti odottaa. Ja kun en sen pelkän yhden radan takia viitsinyt ajella, niin tulipa sitten otettua myös ns. turha hyppyrata vaikka hyppyluva meillä on jo.



Paikalle tullessa auton mittarin mukaan ulkolämpötila oli +32 astetta. Auto saatiin hallin seinustalle varjoon kuitenkin. Agilityrata, jonka tuomaroi Kari Jalonen kisattiin sisällä, missä oli todella seisova ilma ja haisi ja tuntui saunalta. Eikä hyppyrata ulkona (tuomarina Esa Muotka) ollut paljon raikkaammissa olosuhteissa.

Ensimmäisellä radalla lähtö loistava, ei mitään nytkimisiä tai muita, vaan ihan tatti istuminen. En odottanut, että käännökset olisi olleet niin hyviä kisoissa kuin olivat ja kolmosesteeltä kuvittelin että mulla on kiire vitosen takaaleikkaukseen, missä rytmitys tuli ihan vääräksi ja koira luki käännöksen väärään suuntaan mitä yritin korjata hihkaisemalla jotain perään, mikä johti riman putoamiseen. Keppien jälkeisen muurin jälkeen myös tuli liian tiukka rytminvaihdos eikä koira ollut vielä lukinnut putkea ja lähtikin mukaan mun liikkeeseen. Olisi pitänyt tietysti tajuta, että muurin jälkeen kun tullaan sokkona pitää ohjata huolellisemmin kuin hypyn jälkeen, josta koira näkee avoimesti mitä takana on. Renkaan jälkeisen  käännöksen kerääminen oli ihan huikean hieno ja muutenkin käännökset oli tänään hyviä. Tuloksena vaan hyl, eli ei olla edelleenkään lähempänä kolmosia.

Toinen rata oli hyppyrata, joka tuli hieman yllättäen. Ekan radan jälkeen käytiin vähän kävelemässä ja en tajunnut, että olisi ihan niin kiire. Sisällä oli meidän jälkeen vain seitsemän koiraa, mutta ulkona oli vielä edellinen luokka vauhdissa. Kävellestä tullessa koira autoon ja kuulin kuulutuksen, että agilityradan palkintojenjako. Sitten radan reunalle katselemaan miten se menee ja odottamaan rataantutustumista, joka oli jo mennyt. Tämän havaitsin siinä vaiheessa kun ensimmäinen koira kuulutettiin radalle. Äkkiä sivusta katsomaan miten tää voisi mennä ja missä esteet ehkä on suurinpiirtein ja hakemaan koira ja sitten olikin enää kolme koiraa ennen meitä. Jossain kohdissa ohjaus vähän tökki eikä ollut ihan niin sujuvaa ja määrätietoista, kun piti putkien aikana yrittää esimerkiksi hahmottaa missä seuraavat esteet on tarkalleen ja tehdä nopeita päätöksiä että mitkä hypyt pitää kerätä ja mitkä saa hypätä suoraan. Selvittiin kuitenkin radasta parilla pienellä työtapaturmalla. Ensimmäinen rima tuli alas kun koira jostain syystä ponnisti liian kaukaa. Olisinko jättänyt vähän lähelle kun siinä oli ajanoton kaapeli ja jostain syystä en tykännyt että koira juoksisi sen yli. Myös takaosassa tuli yksi rima alas, missä hyppy näyttää niin huonolta, että olisiko tullut joku liukastuminen siinä tai aurinko sokaissut hetkeksi niin ettei hahmottanut, mutta joka tapauksessa rima tuli alas huonolla hypyllä. Viimeisen putken jälkeen ollut ohuessa kulmassa ollut hyppy hieman jännitti että kummalta puolelta koira sen ottaa, mutta onneksi luki ohjauksen ihan oikein päin ja korjasi linjansa. 10 virhepistettä siis, reippaasti nopein aika ja 3. sija.

Seuraavaksi kisaillaan TSAU:n juhannuskisoissa Tuorlassa. Yleisesti olin tyytyväinen, että lähdöt oli tosi rauhallisia ja hallittuja, nyt pitäisi vaan saada pidettyä ohjaus ehjänä ja saada aina se yksi pieni virhe pois sieltä radalta.

9.6.11

Viimeistelyaksat Auliksen kanssa

Ennen lauantain Riihimäen kisoja halusin vielä käydä viimeistelemässä vähän. Lähinnä kontakteja ja lähtöjä, mutta myös käännöksiä ja hieman keppien avokulmia. Käännöksiin tuli vahingossa teemaksi pakkovalssi ja sylkkäri ja sainpa yhden persjätönkin radalle mahtumaan. Lisäksi kokeiltiin ekaa kertaa varmuudeksi 65cm rimoja osassa hypyistä. Hyvä, että kokeiltiin kun ekalla kierroksella meinas vähän räpsyä, mutta sitten jo alkoikin saman tien hypätä ihan hyvin kaikkia korkeuksia.


2-3 tein sylkkärinä, 6-7 väliin persjättö, 10 pakkovalssi, 11 sylkkäri (samoin 17-18), 20-21 persjättö ja 21-22 sylkkäri. Rata sujui ihan huikean hyvin. Yhden kerran varasti lähdöstä, mistä kuskasin rauhallisesti saman tien hetkeksi autoon ja sitten radalle tulo ihan kokonaan uusiksi. 6 tippui ekalla kerralla persjättöä tehdessä, uusinnalla ei enää. Pitää treenata enemmän näitä. 11/18 tippui kerran, 12/19 pari kertaa, kun väli oli aika lyhyt ja rimat 65cm tuolla päässä rataa, mutta parani koko ajan. Kepeille meno tuosta kulmasta onnistui joka kerta! Kontaktit oli tosi hyviä tänään. Eka rima ei tippunut kertaakaan vaikka jätin aika lähellekin, mutta edelleen vaikein käännös on tuo jyrkkä käännös esteellä 2, kun siihen on vaikea päästä rytmiin ja helposti jään liian kauaksi aikaa paikalleen ihmettelemään. Käännökset oli tänään ihan sikahyviä yllättäen myös 65cm rimoilla. Jostain syystä suurin ero tulee kun 55 nostetaan 60cm:iin, mutta se seuraava 5cm ei sitten paljon enää vaikutakaan.

Nyt on helppo lähteä hyvillä mielin Riihimäelle lauantaina.

8.6.11

Agilitytreeniä

Olenpas mä nyt aktiivinen, kun tekee mieli sanoa treeneistäkin jotain. Eli eilen oli taas ryhmätreenit, jossa tehtiin vaikeahkoa hyppyrataa. Muutama huomio, että muistan treenata näitä asioita jatkossa:
  • Lähdöt on edelleen ihan veitsen terällä ja ei ihan niin rauhalliset kuin haluaisin. Kisoissa tämä on pahempaa kuin treeneissä ilmeisesti johtuen muista kiihtyneistä koirista tai jostain yleisestä tunnelmasta tai musta.
  • Keppien avokulmissa meinaa tulla kiire ja ei malta ajoittain hakea ykkösväliä, vaan kiireissään ryntää kakkosväliin.
  • Pitäisi edelleen luottaa koiraan enemmän, onhan sille opetettu asioita eikä jäädä ihmettelemään että no niin nyt se tuolla kääntyy ja no niin nyt se menee tuonne putkeen vaan sitten ohjaajalle seuraava suunta jo. Tuon kanssa kun ei ole liikaa aikaa missään.

Tuli niitä onnistumisiakin pienellä hinkkaamisella. Onnistuttiin jollain 15 yrityksellä TOSI vaikeassa 4-5 pakkovalssissa. Luultavasti kisoissa olisin tehnyt valssin muurin takaakierrosta ja niistänyt 5:lla, joka olisi antanut huonomman linjan jatkoon. Okserilta käännös putken oikeaan päähän epäonnistui pari kertaa. 11-12 vaati myös tarkkuutta, yhden kerran meni 8:n väärään päähän, yhden kerran okserin korkeamman riman ja matalamman hypyn siivekkeen yli suoraan 12:n väärään päähän. Kouluttajaa hieman hirvitti, mut kyl pyrri tietää mistä se mahtuu ja mihin. Ekalla kertaa tein 14:lla takaaleikkauksen, mutta lopuksi halusin vielä kokeilla rataantutustumisessa tehdyn villin idean, joka toimi loistavasti mut vaati aika paljon uskallusta, eli 11:lta koiran irrotus putkeen 12 ja persjättö 13-14 välissä.

6.6.11

Paimennuskurssi, osa 1

Käytyämme lyhytkarvojen kanssa paimentamassa ilmottauduin samalla 5 kerran paimennuskurssille, josta tänään siis ensimmäinen kerta. Lampailla käytiin kahdesti. Ensimmäinen kerta pyöröaitauksessa ja alusta asti koira irti ja mun ohjauksessa. Tää meni ihan kivasti muuten, mutta kaarille lähdöt saisi olla enemmän pois päin lampaista, nyt mieluusti lähtee liikaa sisään ja tykkää käväistä turhan lähellä ekalla kierroksella. Maahanmenoista joudutaan myös neuvottelemaan jonkun verran, vaikkakin pysähtyy melko helposti. Mutta otin tällä kertaa periaatteeksi, että ensin ollaan siivosti maassa, sitten saa taas kiertää. Toinen kierros tehtiin isossa aitauksessa ja mua hieman hirvitti, että tämäkin vapaana! Aiheena flankkien lähtösuunnat ja pois päin meneminen. Tämä suoritettiin nurkkaharjoituksena, jossa Outi oli lampaiden ja Takun kanssa vielä varmistamassa nurkkaa, että eivät karkaa mihinkään hallitsemattomiin tilanteisiin. Yllätyksekseni tästäkin selvittiin hengissä ja lopuksi saatiin kumpaankin suuntaan oikeasti pari aika hyvää lähtöä - katse pois lampaista ja liikkeelle hillityllä nopeudella ja äänenkäytöllä! Näihin tunnelmiin päätettiinkin sitten lopettaa tältä maanantailta.

Vaikka melkein vuoden tauon jälkeen eka kerta lampailla oli vähän rairai ja toinenkin alkoi näissä tunnelmissa, niin nyt on sellainen olo, että tuolle alkaa ehkä jotain mennä perille! Pystyttiin myös ihan muutamia tilanteita lukuunottamatta rennosti katselemaan toisten paimennusta. Tietysti Aulista kovasti ahdistaa, jos tilanteet näyttää hallitsemattomilta ja pitäisi päästä apuun ja alku treeneissä on aina yhtä kamalaa sen mielestä, kun tuodaan lauma, joka sitten hajotetaan pyöröaitaukseen ja isommalle laitumelle! Itse olen myös alkanut ehkä rankan mielikuvaharjoittelun seurauksena pysyä rauhallisempana, vaikka tuon koiran kanssa se on tositosi vaikeaa. Enkä edes turhautunut tai suuttunut kertaakaan, kun olen todennut että ei siitä mitään apua ole. Rauhassa opetetaan sitä tahtia kun koira on valmis ottamaan vastaan.

5.6.11

Tavoitteet ja suunnitelmat muuttuu - WW, FRW, PAWC

Viime vuoden viimeisenä päivänä luettelin tälle vuodelle tavoitteita. Tässä vaiheessa voisi olla aika kertoa, että tavoitteita ja suunnitelmia on matkan varrella tullut hieman lisää.

Agilityn suhteen aiemmin ilmoitettujen tavoitteiden rinnalle on pari viikkoa sitten varmistunut kilpailulliseksi tavoitteksi PAWC, eli para-agilityn MM-kisat Nijmegenissä Hollannissa syyskuussa. Kuten vuodenvaihteessa totesin, viime syyskuussa minulla todettiin kummassakin lonkassa paha nivelrikko, joka rajoittaa lonkkien liikeratoja kaikkiin suuntiin ja aiheuttaa kipuja ja ontumista. Aloin miettiä asiaa jo syksyllä ja vihdoin keväällä sain keskusteltua lääkärini kanssa aiheesta. Tämän näkemys oli, että minulla pitäisi kilpailuoikeus olla sääntöjen mukaan ja kirjoitti minulle tarvittavan todistuksen. Todistus lähti skannattuna Hollantiin ja kilpailuoikeus minulle myönnettiin. Luultavimmin kyseeseen tulee ryhmä 3, kun vielä ainakin omasta mielestäni liikun kohtuullisen nopeasti. Ryhmä päätetään tosin lopullisesti vasta paikan päällä harjoituspäivänä.
Group 3: competitors who have a limitation concerning walking, can move passable (reasonably) fast may use assistive devices (like canes, braces)
Nyt on siis matkajärjestelyt työn alla. Luultavimmin osallistun sekä Ellan että Auliksen kanssa ja juoksen luultavasti molempien kanssa myös IMCA yksilöradat, kun kerran samaan aikaan samassa paikassa ovat tyrkyllä. Minejä on Suomesta lähdössä niin paljon, että joukkueeseen ei mahduta IMCA:ssa Ellan kanssa ja makseja taas ei näillä näkymin ole Auliksen lisäksi lähdössä, joten siellä on vain yksilöradat tarjolla.  Alun perin ei ollut tarkoitus lähteä lainkaan etenkin kun joukkue tuli niin täyteen että Ellan kanssa ei olisi mahduttu joukkuekisaan enkä olisi pelkkien yksilöratojen takia lähtenyt tänä vuonna. IMCA:han ja PAWC:hen ei ole molempiin luvallista osallistua.

Heinäkuulle ohjelmaan tuli yllättäen Auliksen kanssa myös näyttelymatka Ranskaan, mikä järkyttää edelleen itseänikin suuresti. Käytännössä kasvattaja suostutteli lähtemään ja Aulis on nyt sitten menossa esiintymään sekä Maailmanvoittaja- että Ranskan Voittaja -näyttelyissä. Ja tärkeää on että mahtui sinne ainakin yksi vapaapäivä, että ehtii käydä ottamassa valokuvan Eiffel-tornista.

Edit: Järjestäjiltä saadun tiedon mukaan ei ole oikeutta osallistua sekä IMCA:han että PAWC:hen, joten keskitymme PAWC:hen.

3.6.11

"Tiukasti" kakkosissa

Helatorstain kunniaksi käytiin Auliksen kanssa juoksemassa kolme starttia Ojangossa. Otin huviksi hyppyradankin ohjelmaan, kun kerran sinne asti lähti. Ei kai siitä kisaamisesta varsinaisesti haittaakaan ole, vaikka meillä hyppy-LUVA onkin jo kakkosista. Aamupäiväksi ihan ensimmäiseksi järjestyi ohjelmaa, kun perille päästyäni huomasin, että koiran paperit on kotona. Tätä sitten selviteltiin tuomarien ja päädyttiin, että ostan uuden kisakirjan ja jalostustietokannan tietojen, joita surffailtiin mun puhelimella, perusteella todetaan että meillä on kilpailuoikeus kakkosiin ja vahvistettiin ihan upouusi kirja meille. Aulis on edelleen maksi, vaikka ollaankin jalostustietokannan mukaan kerran kisattu medeissäkin. Prosessiin meni vähän toista tuntia, joten hyvä että olin ajoissa paikalla niin ehti vähän hengittää ennen ekaa rataa.



Ensimmäinen rata oli Heidi Viitaniemen tuomaroima hyppyrata, joka oli profiililtaan suhteellisen selkeä, mutta vaati toki hieman tarkkuutta. Pieni työtapaturma tuli ja yksi rima alas. Ilon aiheena kuitenkin ensimmäinne 5m/s ylitus ja luokan nopein aika.

Toinen rata oli Tuija Kokkosen agilityrata, joka vaikutti paikoin aika haastavaltakin. Monen kohtaloksi tässä tuli koirien syöksyminen putkeen suoraan puomin kontaktin yli, mutta itse en tästä edes ollut huolissani. A:lta tuo valahti persjättöä tehdessäni 4offiin ja nyt kun ollaan putkista kääntymistä harjoiteltu kovasti, niin suoran putken jälkeen kääntyi mua kohti ja mulla oli juuri blackout meneillään ja jouduttiin liian lähelle muuria ja palikka alas. Muuten kyllä sekin aika huikea rata ja sieltäkin yli 2 sekunnin kaulalla nopein aika. Toiseksi nopein aika oli myös lyhytkarvaisella pyreneittenpaimenkoiralla.

Kolmannen radan tuomaroi taas Heidi Viitaniemi. Ohjaaja alkoi olla jo vähän väsynyt ja koiralla vähän turhankin paljon draivia. Sain kuitenkin käännettyä koiran kakkoselta ettei menty A:lle. A:n jälkeen sitten en vaan ollut huolellinen ja en ohjannut toista hyppyä, joten sieltä kielto. Meidänkin kohtaloksi kuitenkin tuli se puomille meno niin kuin niin monen muunkin. (Lähes kaikki hyllyt tuli sieltä) Yritin sylkkäriä mieluummin kuin itseni ympäri kierrättämistä, jotta koiralla oli edes joku mahdollisuus nähdä koko puomi. Koiran linjalta joka tapauksessa kirkkaan oranssi putki tuli näkökenttään, oli suoritettu jo aiemmin joten koirat tiesivät sen ja hiekkainen mattopuomi oli visuaalisesti ehdottomasti heikompi kuin putki. Kai pitää kuitenkin olla tyytyväinen, että tällä radalla sitten ei pudonnut mitään kun pari muuta asiaa meni pieleen.

Päivän saldona kuitenkin radalla oli kivaa ja me oltiin melkein hyviä ja se on niin kovin pienestä kiinni. Ensin meinasin että pitäisin juhannukseen asti taukoa - no, yhdet kisat vaan on mahdollisetkin enää tässä vaiheessa - mutta kotimatkalla sisuunnuin ja totesin että pakkohan se on päästä kokeilemaan. Eli Riihimäellä sitten käydään 11. päivä kokeilemassa onnea. Lähtöihin en ole ihan täysin tyytyväinen, mutta radalla mulla on kyllä hieno koira kun sinne asti päästään. Tän totesin myös tiistain treeneissä ja keskiviikon epiksissä. Tiistain treenit oli ihan superit, epiksistä ei tulosmielessä kerrottavaa ja pääasiassa oltiinkin lähtöjä harjoittelemassa.

1.6.11

Paimennusta ja erikoisnäyttely

Lauantaina 28.5. käytiin lyhytkarvapyrrien kanssa iltapuhteiksi paimentamassa Piikkiössä. Mukana Aulis, Pila, Kiva ja Lada. Oli pitkästä aikaa hauskaa. Auliksen kanssa tehtiin vain kaksi kierrosta pyöröaitausta. Pila kävi pyöröaitauksessa ja laitumella. Kiva oli sitä mieltä, että pyöröaitauksessa on ahistavaa ja yritti kovasti hypätä sieltä pois, joten kävi sitten kahdesti laitumella. Lada osoitti hetkellisiä kiinnostuksen merkkejä, mutta tuntui ottavan vielä liikaa painetta lampaista.

Outi ja Taku hakee lampaat laiduntamasta
Kirsi ja Pila pyöröaitauksessa
Kerrankin todistusaineistoa, että Aulis on ihan hallinnassa joskus!
Kiva laitumella. Osa 1. Vielä aika varovaista.
Lada pyöröaitauksessa
Pila ajaa laitumella
Aulis pyörössä, kierros 2.
Kiva syttyi toiselle kierrokselle. (Sori, Heidi)
...mutta myös järjesteli aiheuttamansa kaaoksen.
Lada laitumella
Loppukaneettina tää oli taas hauskaa, mutta Aulis on niin intensiivinen, että sen kanssa on ohjaajallakin muutaman minuutin jälkeen takki tyhjä. Tällä kertaa kuitenkin kehitystä oli tapahtunut niin, että alkukankeuksien jälkeen itse muistin vanhan ohjeen ja kun ei tiedä mitä on tapahtumassa, pysäytä koira ja mieti. Sen verran kuitenkin oli hauskaa taas, että tuli saman tien ilmottauduttua 5 kerran kurssille, joten maanantaista 6.6. eteen päin jatketaan paimennusta maanantaisin.

Sunnuntaina vuorossa oli erikoisnäyttely. Siitä ei ihan kauheasti kerrottavaa, vettä tuli vaakatasossa ja olin hetkessä luihin asti jäässä. Pieni esiintymisharjoittelu kuitenkin oli jo auttanut, eli kehässä meni homma ihan ok ja liikkuminen onnistui kohtuullisesti ilman hirttäytymistä ja haukkumista. Tuomarina oli Guido Massimello Italiasta.

Kuva: Heidi Utriainen
"Chen entre le face rase / demi-longue. Dans le carrét. Exc. tete. Bonne porte d'oireilles. Oeil un peu claire. Bonnes angulations. + aplombs. Rase de tapis."
Kuva: Heidi Utriainen
Kiinnostavaa ehkä oli, että arvostelussa ei mainittu liikkeistä mitään, vaikka minulle tuomari kehui liikkeet täydellisiksi ja rakenteen täydelliseksi FR:n rakenteeksi, mutta hänen näkemyksensä mukaan naamassa oli muutama haituva liikaa. NUO ERI NUK 1 oli tulos. Ja sitten kotiin saunaan sulamaan.

Seuraavat näyttelyt onkin sitten heinäkuussa Pariisissa Ranskan Voittaja ja Maailman Voittaja, mutten muista kummassa järjestyksessä.

26.5.11

Agilitysääntöjen pohdintaa, muuten ei juuri uutta auringon alla

Kirjoittaja on ihan liian laiska, Aulis kisaa kakkosissa ja nollat on pienistä kiinni, Ella tekee virkamiesratoja ja saa joskus nollia ja pääsee tarpeettoman lähelle sertejä. Kaikki siis kutakuinkin niinkuin kuukausi sitten. Ajattelin kuitenkin kirjoitella muutamia ajatuksia ennen viikonlopun erikoisnäyttelyä. Tällä kertaa Ellan kisajutun perässä myös hieman sääntöpohdintaa minien kisassa olleen okserin sijoittelun "innottamana."

Auliksen kanssa käytiin tekemässä pari rataa Vihdissä. Tuomarina Martti Salonen. Hyppyrataa ei tehty lainkaan, kun hyppynolla meillä on ja kisakokemustakaan en ihan hirveästi koe tarvitsevani.



Ensimmäinen rata oli lähes nappi, kunnes toisella kierroksella olisi pitänyt samojen 4 esteen jälkeen kääntyä A:lle eikä mennä uudestaan putkeen. Oma liike olisi ehkä pelastanut jotain, ehkä ei, ehkä koira meni ulkomuistista, ehkä ei, ehkä olin hitusen myöhässä johtuen siitä, että päällejuoksussa koira ajautui kaarteessa niin pitkälle, että joutui ihan jälkimmäisen siivekkeen viereen. Toisella radalla sitten tulikin taas se kovin motivaationtappaja - eka rima alas. Yritin kuitenkin vääntää jotain, kunnes homma hajosi totaalisesti, kun takaosassa toisella kerralla olisi kulmaesteelle vielä pitänyt järjestää takaakierto. Jälkikäteen tosin keksin, että olisi pitänyt reilusti ekan esteen siiveke kierrättää eikä lainkaan yrittää työntää esteiden välistä tai vaihtoehtoisesti toisen hypyn kauemman siivekkeen kautta jolla olisi saanut ostettua vähän etumatkaa loppuun. Tuloksellisesti siis 2 hyllyä, mutta tärkeintä oli, että nautittiin joka sekunnista!

Ella pääsi myös kisaamaan ATT:n toukokuun kisoihin. Ei mitään kummaa siinäkään, eka radalta yliaikanolla, toiselta radalta nolla ja 3. sija ja kolmannelta radalta keppivirhe, josta johtuen myös yliaikaa, mutta meillä oli kummallakin kivaa ja se on tärkeintä! Mielenkiintoista sääntötulkintojen kannalta oli keskimmäisellä radalla ollut okserin sijoittelu, jossa okserille tultiin suoraan sivusta ja  jatkettiin suoraan sivulle, eli putkesta 3 koira takaakiertoon, suoristustilaa ei juuri ollut puomin pään sijoittelusta johtuen ja siitä jatko kuvassa oikealla olevaan putkeen 5. Oma ohjaukseni oli twist, jota en ollut koskaan koittanut okserilla enkä toivottavasti joudu koskaan koittamaan. Eli kokeillaan tämmöstä ja katotaan mitä tapahtuu. Oma koira selvisi ilman kolisteluja, monien koirat ei. Niin, ja se serti jäi tällä kertaa 0,13 sekunnin päähän.


Kiinnostavan tästä tekee se, että suomalaisten agilitysääntöjen sanamuoto on:
"Okseri, rengas, suora sarjaeste ja pituushyppy tulee sijoittaa niin,että edelliseltä esteeltä on mahdollisuus hakeutua suoraan lähestymislinjaan."
 Yleinen tulkinta on tähän asti ollut, että sen tarkoitus on sama kuin englanninkielisen FCI:n säännön:
"The spread jump, tyre and long jump must always be set up for a straight approach from the previous obstacle."
Luultavimmin säännössä on yritetty ottaa huomioon koirien luonnollisia linjoja ja sitä, että käännöksestä voidaan tulla kyseisille esteille, mutta ilmeisesti kyseisen tuomarin tulkinta oli, että "mahdollisuus hakeutua" tarkoittaa, että on teoreettinen mahdollisuus ja asia on ohjaajan vastuulla. Jos teoreettinen mahdollisuus riittää ja ei haluta olla FCI:n säännön hengen mukaisia, niin kyseinen kohta on käytännössä merkityksetön ja tulisi mielestäni poistaa kokonaan seuraavista säännöistä. Lähetin Agilityliittoon kyselyn aiheesta. Vastauksena tuli, että asia otetaan esiin sääntöuudistusta tekevän työryhmän kanssa ja tuomarikoulutuksissa. Pyynnöstä huolimatta en kuitenkaan saanut vastausta enkä lupausta vastauksesta, että kumpi tulkinta on oikea. Enkä edes tietoa mikä instanssi Suomessa antaa virallisia sääntötulkintoja, jos ei lajiliitto! Ilmeisesti kaikesta sääntötyöstä huolimatta agility on kuitenkin laji, jossa paikan päällä oleva tuomari tekee virallisen sääntötulkinnan ja piste. Säännötkin tuntuvat joiltain kohdin esimerkiksi esteiden suoritusetäisyyksien osalta muutenkin olevan varsin viitteelliset ja ilmeisesti vain niitä sääntöjä pitää noudattaa, mitkä milloinkin miellyttää ja tuomarit voivat tehdä omat tulkintansa. Henkilökohtainen mielipiteeni on kuitenkin, että lajiliiton yksi tärkeimmistä tehtävistä olisi pitää huolta siitä, että lajia harrastetaan sääntöjen mukaan ja että sääntötulkinnat ovat sekä tuomareiden, kilpailijoiden että kouluttajien tiedossa!