4.9.12

Melkein kotona

Toisena matkapäivänä ajeltiin Dragöristä Ruotsin läpi Tukholmaan. Matka meinasi sujua liiankin nopeasti ja piti tappaa aikaa. Onneksi sitä kuitenkin jäi riittävästi. Vikingin terminaaliin pääseminen navigaattorin ohjeiden perusteella oli yllättävän haastavaa. Lopulta sekin onnistui ja tätä kirjoitan Amorellan Seaside cafesta tuoreen Breezerin ääreltä. Aamulla 7:30 pitäisi rantautua Turkuun.

3.9.12

Paluumatka - päivä 1

Lyhyt päivitys. Takana 1050km neljässä eri maassa. Ei harmita, jos en koskaan enää joudu ajamaan Antwerpenin kehätietä tai tällä kertaa pahimpana Hampurin kehätietä iltapäiväruuhkassa. Ruotsi näkyy jo, mutta Juutinrauma ylitetään vasta huomenna, yöpymispaikkana Dragör Fort Kööpenhaminan kupeessa.

2.9.12

Hallitseva mestari edelleen!

Tämä päivä alkoi IMCA:ssa suomalaisten osalta medien finaaliradalla. Sanna ja Siiri tekivät hienon nollan ja sijoittuivat radalla kuudenneksi. Elsi otti rokkistaran ottein yleisön mukaan ja piti koko radan ajan mukaan. Valitettavasti Didi karkasi puomille ja siitä hylly. Elsi sai kuitenkin kisoissa huimasti huomiota ja hollantilaiset uhkasivat viedä näytteitä paikalliselle junioritoiminnalle. Heikki ja Hellu tekivät hienon radan, jossa valitettavasti puomilta alastulolta ainakin silminnäkijähavaintojen ja videotodisteiden valossa virheellinen vitonen, johon meni radan kakkospaikka ja ilmeisesti kokonaiskisan pronssi. Tänä vuonna valitettavasti ei sähköisiä kontakteja ollut, vaikka kolmena edellisenä on ollut.

Seuraavana vuorossa oli PAWC:n toinen agilityrata. Auliksen yritin pitää mahdollisimman tynenä ja viedä huolellisesti, rata kun oli pelottavan helpon oloinen. Suurin pelko oli että ykköseste oli noin kolmen metrin päässä maton reunasta ja periaatteessa oli riski että koira karkaisi puomille jos ei olisi huolellinen tai jos keppien sisäänmenon kanssa loivasta avokulmasta ahnehtisi. Nollana mentiin ja ainakin A:lta olisi voinut nopeamminkin vapauttaa, mutta huolellinen rata. Pieni virhe putken jälkeen muurille mennessä koira ehti hieman kääntyä ohjaajaa kohti, mutta olin päättänyt olla ennen kaikkea huolellinen. Nollalla maaliin. Marjut teki Jojon kanssa huikean nollaradan ja pelätty puomin juoksukontaktikin osui ja sillä radan voitto. Ellan kanssa lähdin pitämään vain hauskaa. Pieniä riskejä on aina kontakteilla sen kanssa, mutta päätin että mennään rennosti ja katsotaan mitä tapahtuu kun mitään ei voi varmistaakaan. Nollalla maaliin ja tuntui kuin olisi ollut nuori Ella matkassa, sen verran reipas rata oli.

Maksien finaalirata oli alusta ja lopusta vähintäänkin erikoinen. Kaikki Suomen maksit valitettavasti sortuivat pikkuvirheisiin ja hyllyttivät. Siihen loppuivatkin tämän vuoden kisat.

Palkintojenjaossa suomalaisväriä pariin otteeseen PAWC:n 3-kategorian palkintojenjaossa. Ensin päivän radalla Marjut ja Jojo ykköspallilla ja yhteistuloksissa minä ja Aulis kolmospallilla ja minä ja Ella ykköspallilla. Ella siis yllätyksekseni uusi mestaruutensa, mistä pitää valitettavasti kiittää Saksan Katrin Schmidtin ja Trinityn vitosta puomilta, mikä nosti Auliksen myös kokonaiskilpailun pronssille Trinityn pudottua neljänneksi. Ella on nyt kaksinkertainen kategorian 3 ParAgility World Cupin mestari! Jos mummo pysyy kunnossa niin voi olla että vielä joutuu lähtemään Unkariin, josta kansainvälinen kisauransa alkoikin 2009 vuoden IMCA:ssa..

Tätä kirjoittaessa on jo itselleni palkinnoksi ostamani pihvi syöty ja kisapaikka jätetty ja lepäillään hotellissa aamulla alkavaa kahden päivän kotimatkaa varten.


1.9.12

Päivä 2 - agility 1

Tänään PAWC:ssä kisattiin ensimmäinen agilityrata. Ensimmäisenä suomalaisista radalla minä ja Aulis. Radalla oli hieman hirvittävä koko kentän alkusuora, jonka jälkeen takakaarre ja suoraan edessä lähellä A-este, josta piti kääntyäkin tiukasti oikeaan. Tästä selvittiin yllättävänkin hienosti ja vaivattomasti. Keppien jälkeen sorruin tyhmään virheeseen kun en ollut katsonut kummalta puolelta koira tulee kepeiltä ulos ja unohdin pukata edessä olevalle hypylle ja vedin siitä ohi. Yllätyksekseni sain kuitenkin koiran omaksi yllätyksekseni muurin ja hypyn välistä takaisin ilman että kumpaakaan suoritettiin. Tuloksena siis kiellosta vitonen. Marjut selvitti Jojon kanssa hienosti kaksi ensimmäistä riskipaikkaa, mutta kolmanteen ei enää mikään riittänyt ja vaikka jo A:n ylösmenolla aloitettiin kutsuminen, niin sinnehän se paahtoi edessä olevalle hypylle ja tuloksena valitettava hyl. Viimeisenä radalla Ella, jonka kanssa juostiin varma nolla ja viides sija päivän radalta.

Yhteistuloksissa tällä hetkellä Ella on ilmeisesti toisena, kummallakin puolella kaksi nollaa tehnyt koirakko noin sekunnin päässä kumpikin. Aulis viidentenä ilmeisesti nopeimmalla vitosella. Huomenna voi edelleen sattua mitä tahansa.

IMCA:ssa tänään medijoukkuekisat ja maksijoukkuefinaali. Medeissä hyppyradan jälkeen joukkue oli kuudentena, agilitradalla valitettavasti kaksi hyllyä, joten ei kerrottavaa jälkipolville. Paitsi että Elsi on yleisön suosikki ja Heikki teki keinulta saadulla vitosella kahden sekunnin marginaalilla Hellun kanssa radan nopeimman ajan. Maksien joukkueagilityradalla kaikki tekivät tuloksen, mutta eilisten hyllyjen jälkeen tämä ei sijoitusta nostanut.

Huomenna vielä PAWC agility 2 ja IMCA medi- ja maksifinaali.